Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 17/2012

Havaintoja viime viikon (23.4.2012-29.4.2012) uutisista:

Ilmastomallit ovat ennustaneet yleisesti ottaen, että kun maailman keskilämpötila nousee, maapallon kuivat seudut kuivuvat lisää ja sateiden kosteina pitämät alueet puolestaan saavat vettä entistäkin enemmän. Ilmiön taustalla on se yksinkertainen fysikaalinen tosiseikka, että kun ilma lämpenee, se kykenee sitomaan itseensä aiempaa enemmän vesihöyryä. Toisin sanoen veden kiertokulku maapallolla voimistuu, eli vettä haihtuu ja sataa aikayksikköä kohti enemmän kuin ennen.

Viime viikolla julkaistiin tutkimus, jossa analysoitiin eri puolilta maailmaa 50 vuoden aikana koottuja havaintoja meren pintaveden suolapitoisuudesta. Suolaisuudessa havaitut muutokset viittaavat siihen, että veden kiertokulku on todellakin kiihtynyt vuosina 1950-2000, ja vieläpä enemmän kuin osattiin odottaa. Kiertokulun kiihtyminen on ollut melkein kaksi kertaa niin ripeää, kuin mitä nykyiset ilmastomallit ennakoivat.

Valtamerten pintaveden suolapitoisuuden muutos vuosina 1950-2000. Värisävyt keltaisesta oranssin kautta punaiseen merkitsevät suolapitoisuuden yhä suurempaa nousua. Värisävyt turkoosista tummansiniseen merkitsevät yhä suurempaa makeutumista. Haihdunta ja sadanta vaikuttavat meriveden pintaveden suolapitoisuuteen. (Kartta © Paul Durack/LLNL)

Maapallon maa-alueilta ei valitettavasti ole käytettävissä yhtä kattavaa havaintoaineistoa kuin merialueilta. Toisaalta merialueet kertovat hyvin isosta osasta maailman veden kiertokulkua: meriin sataa noin 80 prosenttia siitä sateesta, joka saavuttaa planeettamme pinnan. Merten osuus maapallon pinta-alasta on noin 70 prosenttia.

Merivesitutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat esimerkiksi Nature News Blog, ABC, Reuters ja Society of Environmental Journalists.

Shelfijäätiköiden alapintaa sulattavat lämpivät merivirrat ovat tärkein Etelämantereen jäämassaa viime aikoina pienentänyt tekijä. Näin päättelivät tutkijat, jotka tarkastelivat yhteensä 54 antarktisen shelfijäätikön tilannetta vuosina 2003-2008 kerätyn satelliittiaineiston pohjalta.

Shelfi- eli lauttajäätiköt ovat meriveden varassa kelluvia, suuria makeastavedestä muodostuneita jäähyllyjä, jotka toimivat eräänlaisena pönkkänä tyvipuolellaan maa-alueella sijaitseville jäätiköille - joiden merelle ulottuvia kärkiosia ne itse asiassa ovat. Kun shelfijäätiköt ohenevat, niiden jarruvaikutus heikkenee, ja jää alkaa virrata maalta mereen nopeammin.

Tutkijat arvelevat, että eteläisen napa-alueen muuttuneet tuuliolosuhteet aiheuttavat shelfijäätiköiden sulamista sekä suoraan että epäsuorasti.

Antarktiksen niemimaan suurimman shelfijäätikön viimeaikainen oheneminen pystytään selittämään sillä, että uudet lämpimät kesätuulet sulattavat suoraan jäähyllyn yläpintaa.

Suurimmassa osassa Etelämannerta shelfijäätiköiden sulaminen selittyy kuitenkin vain lämpimillä merivirtauksilla, jotka sulattavat jäätä alhaalta päin. Uudenlaiset tuulet ovat muuttaneet merivirtauksien suuntaa ja voimakkuutta siten, että ne yltävät nyt shelfijäätiköiden alle asti. Tällainen lämpimän meriveden kosketus vaivaa etenkin Länsi-Etelämantereen rannikon jäähyllyjä.

Nyt tutkituista viidestäkymmenestäneljästä Etelämantereen shelfijäätiköstä kaksikymmentä paljastui lämpimän merivirran uhreiksi. Jäähyllyt ohenevat pahimmillaan seitsemän metrin vuosivauhdilla. Kaikkien näiden kahdenkymmenen shelfijäätikön tapauksessa niitä maalta käsin ruokkiva jäätikkövirtaus oli nopeutunut.

Etelämanner shelfijäätiköineen. Jäähyllyjen paksuuserot on ilmaistu kuvassa sateenkaaren värein. Paksuimmat, yli 550-metriset jäähyllyt on merkitty tummanpunaisella värillä. Ohuimmat, alle 200 metrin paksuiset jäähyllyt on väritetty tummansiniseksi. Länsi-Etelämantereesta ulkoneva Antarktiksen niemimaa kurkottaa kuvassa ylävasempaan, Etelä-Amerikkaa kohti. Itä-Etelämanner kutakuinkin täyttää kuvan oikean puoliskon. (Kuva © NASA/Goddard CGI Lab)

Shelfijäätiköt näyttävät siis olevan hyvin keskeisessä asemassa Etelämantereen jäätiköiden virtausnopeuden säätelyssä. Niiden jarruvaikutus voi lopahtaa melko vähäisenkin ohenemisen seurauksena, eli koko jäähyllyn ei tarvitsekaan ensin sulaa ja hajota pois tieltä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Etelämanner voi menettää paljon jäämassaa, vaikka mantereen yllä vallitsevatkin jäätävän kylmät säät.

Tutkimus Etelämantereen shelfijäätiköistä julkaistiin Nature-lehdessä. Siitä uutisoivat muun muassa Yale Environment 360, SciencePoles, Climate Progress ja erityisen perusteellisesti BBC.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 3/2012

Havaintoja viime viikon (16.1.2012-22.1.2012) uutisista:

Viime vuosi oli mittaushistorian yhdeksänneksi lämpimin, kertoo Yhdysvaltain NASA viimetorstaisessa tiedotteessaan. Maailman keskilämpötila vuonna 2011 oli 0,51 celsiusastetta korkeampi kuin vuosien 1951-1980 keskiarvo.

Näin jatkuu globaalin ilmaston lämpenemisen trendi, jossa yhdeksän kymmenestä lämpimimmästä vuodesta on sattunut vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kyseiset säätilastot alkavat vuodesta 1880. Lämpenemisen odotetaan jatkuvan.

Animaatio havainnollistaa, miten yksittäisten vuosien keskilämpötilat ovat muuttuneet vuosina 1880-2011. Sininen väri kartalla ilmentää pidemmän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa matalampia lämpötiloja. Pitkän aikavälin keskiarvoa vastaavat lämpötilat on merkitty karttaan valkoisella. Sävyt keltaisesta punaiseen ilmentävät keskiarvoa yhä korkeampia lämpötiloja.

Samaa asiaa, eli maailman vuosittaisen keskilämpötilan kehitystä, on analysoinut myös Yhdysvaltain NOAA. Heidän mukaansa vuosi 2011 oli havaintohistorian yhdenneksitoista lämpimin vuosi yhdessä vuoden 1997 kanssa, ja keskilämpötilaltaan 0,51 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvoa lämpimämpi.

Lämmintä oli siis laskutavasta riippumatta, sekä viilentävästä La Niñasta ja auringon alhaisesta aktiivisuudesta huolimatta. Itse asiassa viime vuosi olikin lämpimin La Niña -vuosi mitä tähän mennessä on havaittu. Lisäksi koko 1900-luvulla oli ylipäätään vain yksi vuosi, joka oli vuotta 2011 lämpimämpi.

Maailman vuosien 1950-2011 keskilämpötilan poikkeama (°C) pitkän aikavälin keskiarvosta. La Niña -vuodet on merkitty sinisin, El Niño -vuodet punaisin pylväin. (Kaavio © NOAA)

Kun El Niño koittaa seuraavan kerran, tiedossa voi hyvinkin olla ennätyslämmin vuosi. James Hansenin mukaan El Niño on tulossa nyt kolmen vuoden kuluessa, eikä sen tarvitse olla kovin voimakaskaan, jotta vuoden globaalin keskilämpötilan ennätys rikkoutuu. Mittaushistorian toistaiseksi kuumimmat vuodet ovat olleet 2005 ja 2010, jotka jakavat lämpötilaston ykkössijan.

Viime vuosi oli keskiarvoiltaan paitsi lämmin myös sateinen. Maailman maa-alueilta mitattiin mittaushistorian toiseksi suurin sademäärä. Sateisempaa on ollut vain vuonna 2010. Globaali keskiarvo kätkee sisäänsä suurta alueellista vaihtelua, kuten kartalta näkyy:

Koko vuoden 2011 sademäärän poikkeama vuosien 1961-1990 keskiarvosta. Ruskeat pallukat kuvastavat keskimääräistä pienempää, vihreät keskimääräistä suurempaa sademäärää. Mitä isompi pallukka, sitä suurempi poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. (Kartta © National Climatic Data Center/NESDIS/NOAA)

Vuoden 2011 merkittäviä kuivuuksia, tulvia ja muita sään ääri-ilmiöitä on koottu myös NOAA:n raportin liitteenä olevaan karttaan. NASA:n ja NOAA:n sääanalyyseistä kirjoittivat Reuters, Mongabay, WWF Climate Blog ja Knight Science Journalism Tracker.

Yllä mainittu WWF:n ilmastoblogi kiinnitti huomiota erityisesti arktisen alueen lämpenemiseen. 64:nnen pohjoisen leveyspiirin eli suurin piirtein pohjoisen napapiirin pohjoispuolella vuosi 2011 oli koko 132-vuotisen havaintohistorian lämpimin. Viime vuosi oli siellä peräti 2,22 celsiusastetta lämpimämpi kuin vuosien 1951-1980 keskiarvo. Poikkeama oli siis noin nelinkertainen verrattuna globaaliin poikkeamaan (joka oli noin puoli astetta), ja suunnilleen kymmenkertainen verrattuna päiväntasaajan seudun lukemiin (pari-kolme asteen kymmenesosaa).

Nuo leveysvyöhykekohtaiset lämpötilat löytyvät NASA:n ylläpitämästä taulukosta. Arktisen alueen lämpötilat ovat sarakkeessa, joka on otsikoitu "64N-90N". Taulukkoa silmäillessä huomaa heti, että pohjoisten seutujen muita jyrkempi lämpeneminen on jatkunut jo pidempään.

Arktisen alueen ennätyslämpimän vuoden 2011 poimivat esiin myös Arctic Sea Ice Blog ja Climate Progress.

Kuriositeettina mainittakoon vielä, että maapallon maantieteellisellä etelänavalla mitattiin viime vuonna ennätyksellisen korkea lämpötila. Keskikesällä, joulupäivänä 2011 syntynyt uusi lämpöennätys on -12,3 celsiusastetta.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 23/2011

Havaintoja viime viikon (6.6.2011-12.6.2011) uutisista:

Hellesäiden arvellaan yleistyvän ja kuumenevan, kun ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus nousee. Kuinka pian on odotettavissa esimerkiksi, että viileimmätkin kesät ovat lämpimämpiä kuin lähimenneisyyden kuumimmat kesät? Stanfordin yliopiston tutkijat ovat nyt laatineet aiheesta arvioita. Niiden mukaan tuollainen uudenlainen kuumuus tulee monilla maailman alueilla vallitsevaksi todennäköisesti jo neljän vuosikymmenen kuluessa.

Ilmaston kuumenemisen uhka on välittömin tropiikissa. Siellä muutos tapahtuu monin paikoin todennäköisesti jo parinkymmenen vuoden sisällä.

Lämpeneminen tuntuu ennen pitkää myös pohjoisen pallonpuoliskon keskileveyksillä Euroopassa, Kiinassa ja Pohjois-Amerikassa. Tämän vuosisadan puolivälissä (2040-2069) kesät alkavat jo olla todennäköisesti lämpimämpiä kuin viime vuosisadan lopun (1980-1999) kuumimmat kesät.

Viimeaikaisia kuumempien kesien yleistyminen jatkuu tämän vuosisadan loppua kohti. Sen pidemmälle tulevaisuuteen tämänkertaiset arviot eivät ulotu. Kesän ohella myös muut vuodenajat lämpenevät.

Tämän vuosisadan päättyessä vuodenaikojen ennennäkemättömän kuumuuden todennäköisyys ylittää jo 90 prosenttia laajoilla alueilla Afrikassa, eteläisessä Euraasiassa ja pohjoisessa Etelä-Amerikassa.

Tässä esitellyt lämpenemisarviot perustuvat tietokonemalleihin ja säähavaintoihin. Ne kuvaavat lämpenemisen todennäköisyyksiä silloin, kun kasvihuonekaasupäästöt pysyvät suhteellisen maltillisella tasolla - tasolla jonka olemme itse asiassa jo ylittäneet 2000-luvulla. Tutkijoiden mukaan lämpenemisarviot voivat olla hieman alakanttiin muutenkin kuin kasvihuonekaasupäästöjen osalta.

Tutkimus vuodenaikojen lämpenemisestä julkaistiin Climatic Change -lehdessä.

Hellepäivän helpotusta Krakovassa kesällä 2010. (Kuva: bazylek100/Creative Commons)

Lopuksi ilahduttavia uutisia satelliittirintamalta. Yhdysvaltain ja viiden muun maan yhteishanke, Aquarius-instrumenttia kantava satelliitti laukaistiin onnistuneesti viime perjantaina. Aquariuksen tehtävänä on mitata valtamerten pintaveden suolapitoisuutta ainakin kolmen vuoden ajan. Suolaisuustiedot auttavat seuraamaan veden kiertokulkua maapallolla entistä tarkemmin. Silloin pystytään tuottamaan myös aiempaa parempia ilmastoennusteita.

Suurin osa maailman sadannasta ja haihdunnasta tapahtuu valtamerten alueella. Kun merellä sataa vettä tai merestä haihtuu vettä, tai kun vaikkapa merijää sulaa tai joet laskevat vetensä mereen, valtameren pintaveden suolapitoisuus muuttuu. Suolapitoisuus ja lämpötila vaikuttavat yhdessä meriveden tiheyteen, jolla puolestaan on suora vaikutus merivirtojen liikkeisiin ja edelleen ilmastoon.

Aquarius kiertää maapalloa 657 kilometrin korkeudella. Sieltä käsin sen on tarkoitus käydä kaikki valtamerialueet kertaalleen läpi aina seitsemässä päivässä. Mittaustuloksista saadaan arviot merenpinnan suolaisuuden kuukausittaisesta vaihtelusta noin 150 kilometrin spatiaalisella erotuskyvyllä.

Maapalloa kiertää parhaillaan toinenkin suolapitoisuuksia mittaava satelliitti, Euroopan avaruusjärjestön SMOS, joka aloitti toimintansa vuonna 2009. Aquarius ja SMOS eivät ole aivan samanlaisia vaan täydentävät sopivasti toisiaan. Myös SMOS-satelliitille kuuluu nyt varsin hyvää, kun sen toimintaa häirinneitä radiosignaaleja on saatu vähennettyä tuntuvasti.

Aquariuksesta ovat kirjoittaneet pidemmin NASA:n lisäksi BBC News, Nature News ja RealClimate.

Video: Aquariusta kantavan satelliitin laukaisu onnistui hienosti.

Aquariuksen merkitys ilmastotutkimukselle on suuri, ja kaikkien iloksi NASA on julkaissut siitä koko joukon havainnollisia pariminuuttisia videoita. Aquariuksen tutkimuskohdetta käsittelevät yleistajuiset water cycle, ocean circulation ja climate. Satelliitin kokoonpano- ja valmisteluvaiheita esittelevät Amit Senin juontamat Aquarius mission update (episode 1), solar panels attached, Aquarius secured to rocket ja ready for launch.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 11/2011

Havaintoja viime viikon (14.3.2011-20.3.2011) uutisista:

Maanantaina 21.3. vietettiin maailman metsäpäivää. Metsäasiantuntijoita kokoontui Geneveen Yhdistyneiden kansakuntien kokoukseen keskustelemaan UNECE-alueen eli käytännössä paljolti Euroopan ja Pohjois-Amerikan metsien tilasta.

Ilmaston muuttuminen säiltään vaihtelevammaksi on haitannut metsien kasvua ja terveyttä. Kohoneet talvilämpötilat ovat pahentaneet hyönteisten aiheuttamia metsätuhoja.

Kokouksesta kuuluu onneksi myös hyviä uutisia. UNECE-alueen metsäala on kasvanut vakaasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa metsien kokonaispinta-alaa on saatu lisättyä kahdeksan miljoonan hehtaarin verran.

Kahdeksan miljoonaa hehtaaria kuulostaa paljolta, ja tätä pinta-alaa - eli kahdeksaakymmentä tuhatta neliökilometriä - on mielenkiintoista verrata lukuihin pelkästään Kanadan metsistä. Pohjois-Amerikan metsityshankkeita mitenkään vähättelemättä.

Pew-säätiön (The Pew Charitable Trusts) viime viikolla julkaisema raportti kokoaa yhteen Kanadan boreaalista metsäekosysteemiä koskevaa tutkimustietoa vuosikymmenien ajalta. Raportti painottuu nimenomaan veden merkitykseen tässä ekosysteemissä, joka ulottuu yli viiden miljoonan neliökilometrin laajuisena koko Pohjois-Amerikan mantereen poikki.

Kanadan boreaalinen metsävyöhyke on vetistä seutua. Alueella on pintavesiä yli kahdeksansataa tuhatta neliökilometriä. Puolet maapallon yhtä neliökilometriä suuremmista järvistä sijaitsee täällä. Kosteikkoja puolestaan on noin 1,19 neliökilometriä, mikä on noin neljäsosa koko maailman kosteikoista. Raportin keskeisiä viestejä on, että Kanadan boreaalinen metsäalue on maailmanlaajuisestikin merkittävä makeanveden varasto, jonka suojelutasoa kannattaisi kohentaa. Alue vaikuttaa ilmastoon monin tavoin muun muassa veden kiertokulun kautta.

Jäinen näkymä Mackenziejoelta Kanadasta. Mackenzie tuo peräti kaksitoista prosenttia Pohjoiseen jäämereen laskevasta makeastavedestä. Se on Pohjoisen jäämeren neljänneksi suurin makeanveden lähde. (Kuva: Sahtu Wildlife/Creative Commons)

Kanadan boreaaliselta vyöhykkeeltä alkunsa saavat joet, jotka laskevat Pohjoiseen jäämereen ja muille pohjoisille merialueille kuten Hudsoninlahteen, ovat tärkeitä arktisen merijään muodostumiselle. Niiden tuoma makea vesi jäätyy helpommin kuin suolainen merivesi. Tämä makeanveden virtaus osallistuu myös merivirtojen ylläpitämiseen.

Kanadan boreaaliset metsät ja kosteikot ovat luonnollisestikin myös valtavia hiilivarastoja. Pelkästään Mackenzien suiston sedimentteihin on varastoituneena 41 miljardia tonnia hiiltä. Suiston pinta-ala on yli kolmetoista tuhatta neliökilometriä, ja se on koko arktisen vyöhykkeen toiseksi suurin jokisuisto.

Boreaalinen Kanada on suhteellisen koskematonta aluetta, mutta sen luonnonvaroihin kohdistuu käyttöpaineita muun muassa metsätalouden, öljyn- ja kaasunporauksen, kaivosteollisuuden ja vesivoiman tuotannon taholta. Niillä olisi monenlaisia haittavaikutuksia ekosysteemiin, myös veden kiertokulkuun.

Yli kaksitoista prosenttia Kanadan boreaalisesta vyöhykkeestä on jo suojeltu, mutta Pew'n raportti vetoaa lisätoimien puolesta. Muun muassa koko Mackenzien valuma-alue (1,8 miljoonaa neliökilometriä) tulisi suojella. Ainakin puolet Kanadan boreaalisesta metsävyöhykkeestä haluttaisiin suojelun piiriin, ja sillä toisella puolikkaalla haluttaisiin soveltaa kestävän kehityksen käytäntöjä.

Ekosysteemejä häiritsevän ihmistoiminnan ulottuminen Kanadan boreaaliselle vyöhykkeelle. Boreaalinen vyöhyke on merkitty karttaan vaaleanvihreällä värillä ja tummanvihreällä reunaviivalla. Häiritsevimmän ihmistoiminnan vaikutusalue Kanadassa on merkitty karttaan punaisella värillä. (Kartta © Global Forest Watch Canada)

Pew-säätiön raportista uutisoivat Yale Environment 360 ja Desmog Blog.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 9/2011

Havaintoja viime viikon (28.2.2011-6.3.2011) uutisista:

Kasvit tarvitsevat hiilidioksidia yhteyttämiseen. Maakasvit saavat hiilidioksidia ilmasta silloin, kun ne pitävät ilmarakojaan auki. Avonaisen ilmaraon kautta pääsee aina myös haihtumaan vettä. Tästä haihtumisesta käytetään nimitystä transpiraatio.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että jos kasveilla ei olisi pulaa vedestä, ne yrittäisivät yhteyttää sitä terhakkaammin mitä enemmän ilmakehässa olisi hiilidioksidia. Ilmarakojahan voisi pitää auki vaikka koko ajan, ja antaa veden haihtua vaan ja hiilidioksidin virrata samalla sisään.

Valitettavasti kasvit kuitenkin reagoivat ilman hiilidioksidipitoisuuden muutoksiin paljon monimutkaisemmin tavoin.

Sekuntien tai tuntien kuluessa tapahtuviin hiilidioksidipitoisuuden muutoksiin kasvit voivat reagoida sulkemalla tai avaamalla olemassaolevia ilmarakojaan. Kasvi pystyy sulkemaan ilmarakonsa muutamassa minuutissa.

Erittäin pitkien aikojen kuluessa tapahtuviin hiilidioksidipitoisuuden muutoksiin kasvit voivat sopeutua geneettisesti, eli tapahtuu evoluutiota.

Keskipitkällä aikavälillä, esimerkiksi vuosikymmenien kuluessa tapahtuviin pitoisuusmuutoksiin kasvit voivat reagoida alkamalla muodostaa lehtiä, joissa ilmarakojen koko ja lukumäärä pinta-alayksikköä kohti on toisenlainen kuin ennen. Kasvin ilmiasu eli fenotyyppi siis muuttuu.

Nyt tästä fenotyyppisestä sopeutumisesta on tehty havaintoja Floridassa. Tutkijat tarkastelivat sikäläisten kasvien ilmarakoja viimeisen sadanviidenkymmenen vuoden ajalta. He havaitsivat, että samalla kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut, kasvit ovat alkaneet muodostaa lehtiä, joissa on yhä vähemmän ilmarakoja.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden noustessa sata miljoonasosaa ilmarakojen esiintymistiheys on pienentynyt siten, että lehtien transpiraatiokyky on heikentynyt keskimäärin noin 34 prosenttia. Lajien välillä havaittiin tässä vaihtelua 17 prosentista 55 prosenttiin. Ilmarakojen koko ei ollut muuttunut läheskään yhtä merkittävästi kuin ilmarakojen esiintymistiheys.

Tutkimuskohteena oli yhdeksän Floridassa tavallista kasvilajia. Mukana oli lehti- ja havupuita, kausi- ja ainavihantia lajeja, niin kuivien kuin märkienkin kasvupaikkojen lajeja, ja eri latvuskerrosten lajeja. Jokaisessa tutkitussa lajissa havaittiin samansuuntainen johdonmukainen muutos ilmarakojen tiheydessä.

Ilman hiilidioksidipitoisuus on vain yksi niistä ympäristötekijöistä, jotka vaikuttavat ilmarakojen kokoon ja esiintymistiheyteen. Myös valo, lämpötila ja veden saatavuus vaikuttavat ilmarakotiheyteen. Ilmaraot tutkittiin Floridassa kasvaneista kasveista, koska siellä kasvukauden keskilämpötila ja sademäärä ovat pysyneet lähes muuttumattomina viimeisen sadanviidenkymmenen vuoden ajan.

Ilmarakotutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Yale Environment 360 uutisoi siitä.

Ilmarakojen erilaisia esiintymistiheyksiä. (Kuva: Emmy Lammertsma)

Kasvien transpiraatio vaikuttaa merkittävällä tavalla veden kiertokulkuun ja planeettamme ilmastoon. Miten pitkään kasvit kykenevät sopeutumaan, jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa nopeaa nousuaan nykyisestä noin 390 miljoonasosasta ylöspäin?

Jatkosopeutumisen kykyä arvioitiin samojen floridalaisten puulajien osalta. Tutkijoiden mukaan fenotyyppinen sopeutuminen, joka perustuu ilmarakojen kokoon ja tiheyteen, on mahdollista lehtipuilla keskimäärin 740 miljoonasosan pitoisuuteen asti ja havupuilla keskimäärin 1250 miljoonasosaan asti.

Tämäkin ilmarakoihin liittyvä tutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 41/2010

Havaintoja viime viikon (11.10.2010-17.10.2010) uutisista:

Mikä aiheuttaa kasvihuoneilmiön maapallolla, eli tarkemmin, mitkä ilmakehän ainesosat estävät lämpösäteilyä karkaamasta ulos avaruuteen, ja mikä niiden tärkeysjärjestys on?

NASA:n tutkijaryhmä on tehnyt aiheesta uuden, perusteellisen arvion. Sen mukaan ilmakehässä oleva vesihöyry on kasvihuoneilmiön tärkein välitön osatekijä. Vesihöyryn osuus lämpösäteilyn absorptiosta on noin viisikymmentä prosenttia.

Toiseksi tärkein tekijä on pilvet, joiden osuus ilmiöstä on noin kaksikymmentäviisi prosenttia. Kolmannella sijalla on hiilidioksidi noin kahdenkymmenen prosentin osuudellaan. Loput viisi prosenttia aiheutuu nykyisellään muista kasvihuonekaasuista ja muista aerosoleista. Näitä muita ovat esimerkiksi metaani, typpioksiduuli ja nokihiukkaset.

Hiilidioksidin välittömän vaikutuksen osuus voi kuulostaa pieneltä, mutta on tärkeää muistaa millainen lisälämpenemistä edistävä mekanismi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen liittyy. Kun hiilidioksidin aiheuttama kasvihuoneilmiö lämmittää ilmakehää, lämmennyt ilma pystyy sisältämään enemmän vesihöyryä, joka taas toimii kasvihuonekaasuna, mikä nostaa ilmakehän lämpötilaa, ja niin edelleen. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nykyisestä nousemisesta ollaan huolissaan juuri tämän palautemekanismin takia.

Lämpötila ja ilmankosteus vaikuttavat myös pilvisyyteen. Pilvityypeissä on eroja sen suhteen, miten tehokkaasti ne voimistavat kasvihuoneilmiötä.

Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kaksinkertaistuisi, hiilidioksidin absorboiman lämpösäteilyn määrä neliömetriä kohti kasvaisi neljä wattia. Vesihöyryn ja pilvisyyden kautta tapahtuvien välillisten vaikutusten takia lämpösäteilyn absorption kokonaismäärä kasvaisi kuitenkin lähes kaksikymmentä wattia, samat tutkijat arvioivat.

Kasvihuoneilmiötutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat Climate Progress ja CO₂-raportti.

Kuva: Pilvipisaroiksi tiivistynyttä vesihöyryä. (NASA/Creative Commons)

Climate Progress ja CO₂-raportti kertoivat samoissa jutuissaan myös toisesta viime viikolla julkaistusta tutkimuksesta, joka käsittelee ilmakehän hiilidioksidin avainasemaa maapallon ilmaston lämpenemisessä. "Hiilidioksidi on ilmastonmuutoksen kannalta tärkein yksittäinen ilmakehämme kasvihuonekaasu", tämä Science-lehden artikkeli kiteyttää.

Hiilidioksidi on näin keskeinen muun muassa siksi, että toisin kuin vesihöyry, se ei tiivisty ja sada pois ilmakehästä niissä lämpötiloissa, jotka maapallolla vallitsevat. Hiilidioksidin lisäksi esimerkiksi metaani ja typpioksiduuli käyttäytyvät näin.

Tämä kasvihuonekaasujen ryhmä tarjoaa suhteellisen vakaan perustan ilmakehän nykyisenkaltaiselle lämpimyydelle, kosteudelle ja pilvisyydelle. Kokonaan ilman näitä kaasuja ja niiden ylläpitämää kasvihuoneilmiötä palautemekanismeineen maailman keskilämpötila olisi yli kolmekymmentä celsiusastetta nykyistä matalampi.

Tutkimusta johtanut Andrew Lacis havainnollistaa: "Ilmakehän hiilidioksidi toimii termostaattina, joka säätelee maailman lämpötilaa". Teollisen vallankumouksen alkaessa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli noin 280 miljoonasosaa. Olemme kääntäneet sitä nuppia jo yli sadan yksikön verran.

"Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vähentäminen on ihmiskunnan kannalta vakava ja kiireellinen asia", Lacis kirjoittaa.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 40/2010

Havaintoja viime viikon (4.10.2010-10.10.2010) uutisista:

Suuri osa eteläisen pallonpuoliskon maa-alueista on kuivunut ennätyksellisesti 1990-luvun lopulta lähtien. Vuosilta 1982-2008 kerätty data viittaa siihen, että vuodesta 1982 vuoteen 1997 maailman maa-alueilta haihtui vettä kiihtyvällä vauhdilla. Vuonna 1998 haihtumisnopeuden kasvu näyttää kutakuinkin pysähtyneen.

Haihtumisen kiihtymistä jarruttaa pääasiallisesti se, että monin paikoin eteläisellä pallonpuoliskolla maaperässä ja kasvillisuudessa ei kerta kaikkiaan ole tarjolla lisäkosteutta, joka voisi haihtua. Lähes koko Australia kuuluu pahiten kuivuneisiin alueisiin, jollaisia on myös muun muassa Intiassa, Kaakkois-Afrikassa ja eteläisessä Etelä-Amerikassa.

Veden lisääntyvä haihtuminen on ilmiö, joka seuraa maailman keskilämpötilan nousua, ainakin useimpien ilmastomallien mukaan. Nyt julkaistu tutkimus tarkastelee niin lyhyen ajanjakson havaintoja, ettei pysty vastaamaan siihen, onko kyseessä juuri se ilmastomallien ennustama pitkäkestoinen muutos vai jokin lyhyemmän aikavälin vaihtelu.

Riisin versoja kuivuneessa maassa. Kasvi tarvitsee vettä voidakseen yhteyttää. Yhteyttävä kasvi sitoo ilmakehän hiilidioksidista hiiltä biomassaansa. Samalla kasvi haihduttaa vettä, millä on viilentävä vaikutus. (Kuva: International Rice Research Institute/Creative Commons)

Haihduntatutkimus julkaistiin Nature-lehdessä. Siitä kirjoittivat Yale Environment 360 ja lisäkommentein New Scientist.

Ihmiskunta kärsii yhä vakavasta nälkäongelmasta, arvioi International Food Policy Research Institute kumppaneineen tuoreessa Maailman nälkäindeksi -raportissaan. Aliravitsemus vaarantaa erityisesti alle kaksivuotiaiden lasten terveyden ja myöhemmän kehityksen.

Tämän vuoden analyysi perustuu vuosia 2003-2008 koskeviin tietoihin. Indeksiä laskettaessa huomioidaan aliravittujen ihmisten osuus väestöstä, alipainoisten lasten osuus alle viisivuotiaiden ikäryhmässä, ja lapsikuolleisuus.

Maailmanlaajuisesti tilanne on nyt parempi kuin vaikkapa vuonna 1990, mutta joillakin alueilla kärsitään silti äärimmäistä hätää. Kun nälkäkarttaa vertaa alussa mainittuun maaperän ennätykselliseen kuivumiseen, paljastuu niille yhteisiä kriisialueita kuten Mosambik, Jemen ja Intia. Voisiko kuivuus- ja nälkäongelmilla olla jokin yhteys? Väkirikkaan Intian tilastoluvut ovat järkyttäviä: siellä asuu 42 prosenttia maailman alipainoisista alle viisivuotiaista lapsista.

Maailman nälkäindeksi 2010. Punainen väri merkitsee äärimmäisen hälyttävää, tummanoranssi hälyttävää, vaaleanoranssi vakavaa ja vaaleanvihreä kohtalaista nälkäongelmaa. Tummanvihreä merkitsee parasta mahdollista tilannetta ei-teollisuusmaiden viiteryhmässä. Harmaalla värillä on merkitty maat, joista ei ole riittävästi dataa. Teollisuusmaat on merkitty karttaan valkoisella, eikä niille ole laskettu indeksilukua. Punaista nippeliä siirtämällä saa esiin sen kohdalla kulloinkin olevan maan tarkemmat tiedot. Mitä suurempi ranking-luku, sitä huonommin ovat maan asiat suhteessa muuhun maailmaan. (Kartta: International Food Policy Research Institute)

Maailman nälkäindeksistä uutisoivat BBC, The Guardian ja Suomessa Helsingin Sanomat.

Mitä tarvitsisi tehdä, jotta maailman keskilämpötilan nousu jäisi alle kahteen celsiusasteeseen? Joukko tutkijoita on laatinut aiheesta uuden arvion. Edellytyksenä on todennäköisesti, että vuosittaisten kasvihuonekaasupäästöjen on saavutettava huippunsa viimeistään noin vuonna 2015. Lisäksi päästömäärää on välttämättä pienennettävä vuoteen 2050 mennessä 50-70 prosentilla vuoden 1990 tasosta. Tärkeitä olisivat muutkin toimenpiteet, kuten esimerkiksi mustan hiilen päästöjen vähentäminen.

Tällä reseptillä päästäisiin toivottuun lopputulokseen, mutta ei varmuudella vaan vain kahden todennäköisyydellä kolmesta. Ja mitä kauemmin viivyttelemme ilmastonmuutoksen hillinnässä, sitä kovempi kiire tulee ja sitä epätodennäköisemmäksi käynee, että saamme tehtyä kaiken mitä tarvitaan. Aikaikkuna on sulkeutumassa, tutkijat varoittavat.

Ihmisten lukumäärä on yksi tärkeä muuttuja maailman kestävän kehityksen yhtälössä. Vuoteen 2050 mennessä maailman väkiluku on kasvamassa ehkä jopa kolmella miljardilla. Hillitsemällä vuotta 2050 edeltävä väestönkasvu yhden miljardin tuntumaan voitaisiin saada aikaan jopa 29 prosenttia niistä päästövähennyksistä, jotka tarvitaan estämään maailman keskilämpötilaa nousemasta yli kahdella celsiusasteella.

Näissä laskelmissa huomioitiin muun muassa kaupungistumisen ja väestön ikääntymisen sosioekonomiset vaikutukset kasvihuonekaasupäästöihin. Suurin osa maailman väestönkasvusta tapahtuu kaupungeissa. Kaupungistumiseen liittyy monin tavoin lisääntyvä fossiilisten polttoaineiden kulutus, varsinkin Intian ja Kiinan kaltaisissa nopeasti teollistuvissa maissa.

Väestön ikääntymistä tapahtuu suurimmassa osassa maailmaa, mutta suotuisin ilmastovaikutus sillä on teollisuusmaissa, missä vanhempi väestö on vähemmän mukana työvoimassa eli päästöjä aiheuttavasssa talouskasvussa.

Väestönkasvua ja päästöjä käsittelevä tutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Siitä kertoivat muun muassa BBC, Reuters, Los Angeles Times ja The Great Beyond.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 39/2010

Havaintoja viime viikon (27.9.2010-3.10.2010) uutisista:

Aluksi pari piristävää pikku-uutista uusiutuvasta energiasta. Yhdysvaltain atlantinpuoleisilta rannikkovesiltä olisi saatavissa irti enemmän lisäenergiaa merellä puhaltavasta tuulesta kuin merenpohjan öljystä ja maakaasusta, summaa mertensuojelujärjestö Oceanan tekemä selvitys. Tuulivoima tulisi myös halvemmaksi kuin öljyn ja kaasun poraaminen. Itärannikolle voitaisiin rakentaa tuulipuistoja vähintään 127 gigawatin edestä. Oceanan tutkimusta eritteli New York Timesin Green-blogi.

Tanska voisi luopua fossiilisista polttoaineista kokonaan vuoteen 2050 mennessä, esittää maan hallituksen ilmastopoliittinen komissio Klimakommissionen viime viikon tiistaina julkaistussa raportissaan (Green Energy - The Road to a Danish Energy System Without Fossil Fuels, pdf). Tuulivoima ja bioenergia olisivat tärkeimmät uusiutuvan energian muodot, joita Tanskassa hyödynnettäisiin. Merituulipuistoilla katettaisiin jopa puolet maan energiankulutuksesta. Raportista uutisoi The Guardian.

Skotlanti voisi tuottaa uusiutuvaa energiaa yli oman kokonaisenergiantarpeensa jo vuonna 2025, eli puhdasta sähköä riittäisi silloin vientiinkin. Tuuli-, aalto- ja vuorovesivoimasta tulisi siellä keskeisiä energiamuotoja. Tätä mieltä oli Skotlannin pääministeri Alex Salmond avatessaan vähähiilisen sijoittamisen konferenssin, joka pidettiin Edinburghissa viime viikolla. Salmondin näkemyksistä ja Skotlannin mahdollisuuksista kirjoittivat Reuters ja perusteellisemmin The Guardian.

Iloisia ilmeitä aaltovoimalan kastetilaisuudessa toukokuussa 2010. Skotlannin pääministeri Alex Salmond poseeraa kuvassa oikealla. Taustalla näkyy pätkä pitkulaisesta, punakeltaisesta Pelamis P2 -aaltovoimalasta. (Kuva: Scottish Government/Creative Commons)

Mantereilta meriin virtaavan makeanveden määrä on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2006 valtameriin valui kahdeksantoista prosenttia enemmän vettä kuin vuonna 1994. Virtaama kasvoi siinä välillä keskimäärin 1,5 prosenttia vuodessa.

Jokien virtaaman maailmanlaajuista mittausasemien verkostoa ei ole olemassa, joten virtaama-arvio perustuu satelliittihavaintoihin haihdunnasta, sadannasta ja merenpinnan tasosta. Tutkittujen kolmentoista vuoden aikana haihdunta ja sadanta ovat lisääntyneet, ja merenpinta on noussut. Kierrossa olevan veden määrä kasvoi pääasiassa sitä kautta, että valtameristä haihtui vettä niin paljon entistä enemmän.

Useat ilmastomallit ennustavat, että jos ilmastonmuutos voimistaa veden kiertokulkua maapallolla, myös jokien virtaama kasvaa. Vuosittaisessa virtaamassa on luonnostaan myös lyhyen aikavälin vaihtelua. Jos nyt havaittu virtaaman nopeutuva kasvu jatkuu pidemmälläkin aikavälillä, sitä voidaan pitää osoituksena veden kiertokulun yleisestä kiihtymisestä maapallolla.

Virtaamatutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

Sääkatastrofien aiheuttamat taloudelliset vahingot ovat kasvaneet, varoittaa maailman suurin jälleenvakuutusyhtiö Munich Re. Vuoden 2010 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana säävahinkoja oli poikkeuksellisen monta ja vahingot olivat myös poikkeuksellisen suuria.

Munich Re kirjasi tammi-syyskuulta yhteensä 725 tapahtumaa, joissa vahingot olivat rahalliselta arvoltaan yhteensä yli 65 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Vain alle kolmasosa tuosta summasta oli vakuutusten piirissä. Heinäkuussa alkaneet Pakistanin tulvat olivat pahin tällä ajanjaksolla sattunut katastrofi.

Yhtiön keräämien tietojen mukaan vahinkoja aiheuttavien tulvien määrä on enemmän kuin kolminkertaistunut vuoden 1980 jälkeen. Taloudellisia menetyksiä aiheuttavat myrskytuulet puolestaan ovat yli kaksi kertaa niin yleisiä kuin ennen. Erityisen pahoja tuulivahinkoja on syntynyt Atlantin valtameren hurrikaaneista.

Aineelliset vahingot ovat aiempaa suurempia muun muassa siksi, että riskialttiilla alueilla asuu entistä enemmän ihmisiä. Aineellisen vaurauden kasvu johtaa suoraan myös suurempiin menetyksiin silloin, kun vahinkoja sattuu. Sosioekonomiset tekijät eivät kuitenkaan yksin selitä säävahingoissa havaittua kasvua. Munich Ressä ollaan huolissaan siitä todennäköisyydestä, että sään ääri-ilmiöt yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä.

"Aivan kuin sääkone olisi pistänyt isomman vaihteen päälle", yhtiötä edustava Peter Höppe kiteyttää. Vakuutusyhtiön huolenilmauksesta kirjoitti WWF Climate Blog. Munich Re aikoo pitää asiaa esillä erityisesti nyt, ennen Cancúnin ilmastokokousta.

Cancúnissa tarttis tosiaan tehrä jotain, koska Kööpenhaminan sitoumus ei riitä alkuunkaan. Tarvitaan huomattavasti jämerämpiä päästövähennyksiä, jos halutaan pitää maailman keskilämpötilan nousu alle kahdessa celsiusasteessa esiteolliseen tasoon verrattuna. Nykymenolla voi käydä niin, että lämpötila nousee yli neljä astetta vuoteen 2100 mennessä ja nousee sen jälkeen vielä lisää.

Kansainvälisen tutkijaryhmän Kööpenhamina-analyysi julkaistiin Environmental Research Letters -lehdessä. Se ei ole ensimmäinen laatuaan. Konkreettisen toiminnan tarve jatkuu niin ilmeisenä, ettei voi kuin kysyä, että kuka todellakin tekee päätökset globaalin mittakaavan ilmastoteoista. Kannattaa muistaa, että poliitikotkin ovat uusiutuva luonnovara.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 38/2010

Havaintoja viime viikon (20.9.2010-26.9.2010) uutisista:

Biosfäärin maailmanlaajuinen lämpeneminen tuntuu myös valtamerten syvissä vesissä, ja niissä kaikkein voimakkaimmin Eteläisessä jäämeressä. Ilmakehään kertynyttä lämpöä siirtyy ja varastoituu syvänmeren vesimassoihin yli neljän kilometrin syvyyteen saakka.

Tämä syvän meriveden lämpeneminen havaittiin 1990- ja 2000-luvulla tehdyissä mittauksissa, joiden tulokset on julkaistu nyt. Valtamerten pintakerrosten lämpenemisestä on raportoitu jo aiemmin (ks. esim. Tietoukan blogin uutiskatsaus 20/2010).

Syvänmeren lämpenemisvauhti on Etelämantereen tuntumassa vain noin 0,03 celsiusastetta vuosikymmenessä, ja muilla merialueilla sitäkin vähäisempää. Lämpöasteissa mitattuna muutos on siis pieni, mutta nämä vesimassat ovat tilavuudeltaan valtavia. Niinpä kyseessä on koko maapallon energiataseen kannalta merkittävä lämpövarasto. Jos tämä lämpö ei varastoituisikaan syväänmereen vaan jäisi ilmakehään, ilmakehän lämpötila nousisi vuosikymmentä kohti peräti kolmella celsiusasteella.

Vuoden 1993 jälkeen maailman valtamerten pinta on noussut keskimäärin kolme millimetriä vuodessa. Noin puolet tästä noususta on seurausta meriveden lämpölaajenemisesta, ja se toinen puoli lähinnä siitä, että meriin on tullut lisää vettä jäätiköiden sulaessa. Lämpenevä ja nouseva meri puolestaan sulattaa mereen ulottuvia jäätiköitä entistä tehokkaammin.

Tutkimus syvänmeren lämpenemisestä julkaistiin Journal of Climate -lehdessä. Yale Environment 360 uutisoi siitä.

Miten meriveden lämpeneminen vaikuttaa syvänmeren vuorten eliöyhteisöihin? Miten meriveden samanaikainen happamoituminen tulee vaikeuttamaan esimerkiksi syvänmeren korallien elämää?

Emme osaa vastata, koska syvänmeren vuorten ekologiasta ei tiedetä vielä tarpeeksi. Näitä vedenalaisia vuoria on maailmassa ehkä noin sata tuhatta, joista vain vajaat kolmesataa on tutkittu hyvin. Marine Ecology -lehti käsittelee aihetta juuri julkaistussa erikoisnumerossaan. Se sentään tiedetään, että pohjatroolaus vahingoittaa syvänmeren vuorten eliöyhteisöjä pahasti. Troolauksesta toipuminen vie vuosikymmeniä.

Tilanne helpottunee hieman nyt, kun Pohjois-Atlantin keskiselänteelle on pantu alulle kuusi uutta suojelualuetta, joiden pinta-ala on yhteensä 285 000 neliökilometriä. Uusilla suojelualueilla on myös syvänmeren vuoria. Kyseessä on maailman ensimmäinen kansainvälisillä vesillä sijaitseva suojeltujen merialueiden verkosto. Myös yksi yksittäinen suojelualue on tätä ennen perustettu Eteläiselle jäämerelle.

Historiallisesta suojelupäätöksestä kirjoittivat Reuters ja Yale Environment 360.

Kuva: 1874 metrin syvyydestä löytynyt tunnistamaton polttiaiseläin (Cnidaria) eräällä Tyynenmeren syvänmeren vuorella. Yhdysvaltain NOAA:n sivuilla on tarjolla lisää jännittävää kuvamateriaalia, myös Atlantin syvänmeren vuorilta. (NOAA/Creative Commons)

Veteen liittyvät ongelmat pahenevat vaivihkaa myös kuivalla maalla, missä pohjavesivarantoja hyödynnetään kiihtyvällä nopeudella. Ongelmallista on se, että pohjavesi ei uusiudu samalla vauhdilla. Vuonna 2000 maailman pohjavesivarat pienenivät 283 kuutiokilometrin verran, eli jo yli kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 1960.

Pohjaveden käyttö houkuttelee, koska siinä on ylivoimaisesti suurin osa maapallolla välittömästi käytettävissä olevasta makeasta vedestä. Ylivoimaisesti suurin osa makean veden kokonaismäärästä on sitoutuneena jäätiköihin, ja vain prosentin verran on sulana pintavesissä.

Pohjaveden kokonaismäärää maailmassa ei tiedetä niin tarkkaan, että voitaisiin arvioida milloin se loppuu, jos nykymeno jatkuu. Pohjaveden vähetessä sen pinta kuitenkin laskee niin alas, että veteen ei päästä käsiksi enää samoilla välineillä kuin aikaisemmin. Pohjaveden varassa eläminen siis vaikeutuu huomattavasti ennen kuin käy kokonaan mahdottomaksi.

Nyt julkaistavan tutkimuksen mukaan ihmiskunta käyttää pohjavettä niin tuhlailevasti, että se mikä päätyy lopulta valtameriin saakka riittää nostamaan niiden pintaa noin 0,8 millimetrillä vuodessa. Pohjaveden käyttö aiheuttaisi siis noin neljäosan vuotuisesta merenpinnan tason noususta!

Pohjavesitutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Geophysical Research Letters -lehdessä. Siitä kerkesivät jo kirjoittaa Yale Environment 360 (lyhyesti) ja NatGeo News Watch (hyvin perusteellisesti).

Kartta: Pohjaveden hupenemisvauhti maailmassa. Hailakka vaaleankeltainen (jota on kartalla suurin osa maa-alasta) kuvastaa vakaata tilannetta tai hyvin hidasta vähenemistä. Värisävyt vaaleanvihreästä oranssin, tummankeltaisen ja punaisen kautta tummanruskeaan kuvastavat pohjaveden yhä suurempaa vähenemisnopeutta. Vaaleanharmaaksi merkityiltä alueilta ei ole riittävästi tietoa. (Kuva: American Geophysical Union)

Samaan aikaan toisaalla, pinnan yllä, näköetäisyydellä rannasta: Maailman suurin merituulipuisto on aloittanut toimintansa Ison-Britannian kaakkoisella merialueella. Thanetin tuulipuisto tuottanee vuositasolla saman verran sähköä kuin 200 000 englantilaista kotitaloutta kuluttaa. Tässä 300 megawatin tehoisessa tuulipuistossa on yhteensä sata turbiinia 35 neliökilometrin alueella.

Thanetin myötä Isoon-Britanniaan on asennettu tuulivoimaloita viiden gigawatin edestä. Aiheesta kertoivat muun muassa BBC News, Edie.net, The New York Times, Yale Environment 360, Inhabitat ja Suomen Yleisradio.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 15/2010

Havaintoja viime viikon (12.4.2010-18.4.2010) uutisista:

Euroopan talvet ovat tavallista kylmempiä useimmiten silloin, kun auringon aktiivisuus on matalalla tasolla. Yhteys tuli esiin tilastollisessa tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin auringon aktiivisuuden vaihteluja, Englannin lämpötiloja ja pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötiloja.

Auringon aktiivisuus vaikuttaa Euroopan talven lämpötiloihin mahdollisesti ilmakehän suihkuvirtausten välityksellä. Suihkuvirtausten kulku vaikuttaa sääjärjestelmien käyttäytymiseen. Tutkijat painottavat, että tämä ilmiö ei ole maailmanlaajuinen vaan alueellinen ja vuodenaikaan liittyvä. Kylmiä talvia voi siis esiintyä meillä päin myös ilmaston yleisesti ottaen lämmetessä.

Tutkimus julkaistiin Environmental Research Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat ScienceNOW, Nature News, BBC News ja Yale Environment 360, sekä suomalaiset CO₂-raportti ("Kylmät talvet yleistyvät, kun auringon aktiivisuus on alhainen") ja Tiede.fi ("Hiljainen aurinko kylmensi ehkä talven").

Planeettamme absorboi auringosta tulevaa energiaa enemmän kuin sitä pääsee takaisin avaruuteen. Tämä energiatase tunnetaan kuitenkin puutteellisesti. Emme tiedä missä tarkalleen ottaen on noin puolet siitä lämpöenergiasta, joka maapallon ilmastojärjestelmään on varastoitunut vuoden 2003 jälkeen. Ennen vuotta 2003 lämpenemisestä saatiin vielä sellaisia havaintoja, jotka vastasivat tietokonemallinnusten mukaisia odotuksia.

Lämpötilojen mittaamisessa voi olla teknisiä puutteita, mutta todennäköisemmin lämpöä on varastoitunut paikkoihin, jotka eivät ole kattavan seurannan kohteena - esimerkiksi syvälle valtameriin. Osa meriveden lämmöstä menee Grönlannin ja Antarktiksen jään sekä arktisen merijään sulamiseen.

Valtameret ovat maapallon huomattavin lämpöenergian varastoitumispaikka, kuten tutkijat Kevin Trenberth ja John Fasullo toteavat puheenvuorossaan. Valtamerten ja ilmakehän välillä tapahtuu lämmönvaihtoa, joten meriveteen nyt sitoutunut lämpö voi aiheuttaa myöhemmin muutoksia säähän ja globaaliin ilmastoon. "On selvää että järjestelmä ei voi sitoa lämpöä loputtomiin ilman vaikutusta pintalämpötiloihin", kiteyttää Fasullo Reutersin mukaan.

Maapallon lämpötaseesta kirjoittivat myös The Guardian, Yale Environment 360 ja CO₂-raportti ("Ilmastojärjestelmän 'kadonnut lämpö' voi tulla esiin tulevaisuudessa").

Valtamerten pintavesien suolaisuuden viimeaikaiset muutokset viittaavat siihen, että veden kiertokulku maapallolla on voimistunut. Veden voimistunut kierto tarkoittaa käytännössä sitä, että kuivat seudut muuttuvat aiempaakin kuivemmiksi ja märät märemmiksi.

Tutkimus kohdistui merivedestä eri puolilta maailmaa kerättyihin tietoihin vuosilta 1950-2008. Kävi ilmi, että pintavesi on muuttunut entistäkin suolaisemmaksi merialueilla, joissa vettä yleisesti ottaen haihtuu enemmän kuin sataa. Meren pintaveden suolapitoisuus on laskenut niillä alueilla, joissa vettä sataa enemmän kuin haihtuu. Lisäksi suolaisuuden muutoksia oli havaittavissa yhä syvemmällä.

Suolaisuustutkimus julkaistiin Journal of Climate -lehdessä. ABC Science onnistui antamaan sille huomiota.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 1.6.2016.