Ulkomaisia ilmastouutisia elo-syyskuussa 2014

(Laajemman uutislinkkikokoelman tilanne.)

§

Ihmiskunnan vuosittaiset hiilidioksidipäästöt ovat nelinkertaistuneet 1900-luvun puolivälin jälkeen. Päästöt ovat kasvaneet tyrmistyttävällä vauhdilla etenkin vuosituhannen vaihteen jälkeen. Näin kävi myös viime vuonna, jolloin päästökäyrä nousi taas kerran uusiin korkeuksiin. Vuoden 2013 aikana ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt olivat yhteensä noin 39,4 miljardia tonnia. Kaiken kukkuraksi näyttää siltä, että nyt vuonna 2014 tuokin ennätys rikotaan.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö ja sementinvalmistus aiheuttivat viime vuonna hiilidioksidipäästöjä yhteensä noin 36,1 miljardia tonnia. Loput kolmisen miljardia tonnia olivat peräisin maankäyttötapojen muutoksista.

Edellämainituista päästölähteistä fossiiliset polttoaineet oli ylivoimaisesti suurin. Vieläpä niin, että yksinään hiilen polttaminen aiheutti peräti 43 prosenttia vuoden 2013 kaikista ihmisperäisistä hiilidioksidipäästöistä.

Tällaiset yhä yltyvät päästöennätykset ovat vakava merkki siitä, että emme ole tehneet läheskään tarpeeksi pitääksemme ilmaston lämpenemisen korkeintaan kahdessa celsiusasteessa. Suunta on päästöjen osalta nyt sama kuin pahimmanlaatuisissa päästöskenaarioissa.

Ihmiskunnan hiilibudjettiin liittyy arvio siitä, miten suureksi päästöjen kumulatiivinen määrä saisi korkeintaan kasvaa. Jos hiilidioksidipäästöt eivät ylitä 3200:a miljardia tonnia, maailman keskilämpötilan kohoaminen pysynee alle kahdessa celsiusasteessa (66 prosentin todennäköisyydellä).

Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöjen kokonaismäärä vuosina 1870-2013 oli suurin piirtein 1960 miljardia tonnia. Toisin sanoen olemme käyttäneet jo suurimman osan turvallisena pidetystä päästökiintiöstä.

Turvallinen hiilibudjetti edellyttää, että yli puolet nyt tiedossa olevista fossiilisten polttoaineiden varannoista jätetään käyttämättä - tai jos niitä käytetään, käytöstä ei saa syntyä hiilidioksidipäästöjä.

Maittain eriteltynä vuoden 2013 pahin päästelijä oli Kiina, joka tuotti silloin 28 prosenttia fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöistä. Toiseksi eniten päästöjä syntyi Yhdysvalloissa (14 prosenttia). Jos päästöt lasketaan henkeä kohti, tilastoja johtavatkin yhdysvaltalaiset (keskimäärin 16,4 tonnia hiilidioksidia vuodessa) ja toisena ovat kiinalaiset (7,2 tonnia). Koko maailman asukkaiden päästökeskiarvo oli 5,0 tonnia.

Jos ei lasketakaan päästöjen syntymäpaikan vaan tuotteiden kuluttamispaikan mukaan, vuonna 2012 suurimmat päästöjen aiheuttajamaat olivat Kiina (23 prosenttia) ja Yhdysvallat (16 prosenttia).

Fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja sementinvalmistuksesta syntyneiden hiilidioksidipäästöjen historiallinen jakauma on hyvin epätasainen. Animaatio havainnollistaa vuosittaisten päästöjen sijaintia ja määrää:

Animaatio kattaa vuodet 1751-2010. Pienimmät vuosipäästöt on ilmaistu violetilla värillä. Päästöjen kasvaessa värit muuuttuu sinisen, vihreän ja keltaisen kautta yhä tummemman oranssiksi. Vuoden 2010 päästöt olivat noin 31,6 miljardia tonnia hiilidioksidia. Huomaa siis, että animaatiossa on käytetty eri yksikköä - miljoonaa tonnia hiiltä. (Animaatio © Global Carbon Project)

Hiilidioksidipäästöjen vakavuutta korostaa tuorein tieto ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksien uusista ennätyksistä. Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi vuosien 2012 ja 2013 välillä 2,9 miljoonasosaa (ppm). Se on enemmän kuin minään aiempana mittausvuotena (alkaen vuodesta 1984). Jos tämä olisi merkki biosfäärin hiilensitomiskyvyn heikentymisestä, se olisi erittäin huolestuttavaa. Asiaa tutkitaan, toteaa WMO erillisessä tiedotteessaan.

"Aika ei ole puolellamme", tiedotteessa varoitetaan. Tämän viestin tehostamiseksi WMO on tuottanut sarjan kuvitteellisia säätiedotuksia vuodelta 2050. Nämä videot eivät ole siis varsinaisia sääennusteita, vaan pelkästään havainnollistavat joitakin ilmastonmuutosskenaarioita. Siltä osin nämä "säätiedotukset tulevaisuudesta" perustuvat tämän päivän tieteeseen.

Tärkeimpien kasvihuonekaasujen keskimääräiset pitoisuudet maailman ilmakehässä olivat vuonna 2013 seuraavat: hiilidioksidi 396,0 miljoonasosaa (ppm), metaani 1824 miljardisosaa (ppb), typpioksiduuli 325,9 miljardisosaa (ppb).

WMO:n tämänvuotisessa kasvihuonekaasukatsauksessa (GHG Bulletin No. 10, pdf) on mukana ensimmäistä kertaa myös valtamerten happamoituminen.

§

Elokuu 2014 oli sekä NASA:n että NOAA:n mukaan maailman mittaushistorian lämpimin elokuu. Lämpötilastot alkavat vuodesta 1880.

Elokuun 2014 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 elokuiden keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty sinisillä, keskimääräistä lämpimämmät punaisilla sävyillä. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. (Kartta © NOAA)

Kuriositeettina mainittakoon, että Tyynellä valtamerellä muodostunut hurrikaani Iselle eteni Havaijille asti, sinne saapuessaan tosin jo pelkäksi trooppiseksi myrskyksi vaimentuneena. Tapahtuma on kuitenkin mielenkiintoinen, koska Iselle oli vasta havaintohistorian toinen Havaijin saareen osunut trooppinen pyörremyrsky.

Arktisen merijään tilanne jatkuu heikkona. Elokuussa jäisen meren pinta-ala oli keskimäärin 6,22 miljoonaa neliökilometriä, mikä on mittaushistorian seitsemänneksi pienin elokuinen lukema.

Alustavasti näyttää siltä että arktinen merijää saavutti tämänvuotisen miniminsä syyskuun 17:ntenä päivänä. Kyseessä on mittaushistorian kuudenneksi pienin minimi. Pohjoisesta merestä vain 5,02 miljoonaa neliökilometriä oli tuolloin luokiteltavissa jäiseksi (pinta-alasta vähintään 15 prosenttia jäässä).

Pohjoisen pallonpuoliskon jäiset merialueet 17.9.2014. Kuvaan merkitty punainen viiva esittää vuosien 1981-2010 keskimääräistä arktisen merijään minimiä. (Kuva © NASA/Goddard Scientific Visualization Studio)

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 8.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia huhti-toukokuussa 2014

(Laajemman uutislinkkikokoelman tilanne.)

§

Euroopan avaruusjärjestön CryoSat-satelliitti on mitannut Etelämantereen pinnankorkeutta ja sen muutoksia yksityiskohtaisemmin kuin koskaan. Sen viimeisimpien mittausten mukaan Etelämanner menetti jäämassaansa vuosina 2010-2013 keskimäärin 159 miljardia tonnia vuodessa. Se yksinään riittäisi nostamaan merenpintaa noin 0,45 millimetriä vuosittain.

Itä-Antarktiksen vuosittainen osuus oli keskimäärin kolme miljardia tonnia ja Antarktiksen niemimaan osuus 23 miljardia tonnia. Länsi-Antarktiksen osuus oli peräti 134 miljardia tonnia eli reilusti yli 80 prosenttia koko maanosan jääkadosta.

Kaikkein nopein jäätiköiden oheneminen havaittiin Amundseninmeren rannikolla, missä Pine Island -, Thwaites- ja Smith-jäätikkö madaltuivat paikoin 4-8 metrin vuosivauhdilla.

Etelämantereen korkeusmuutokset vuosina 2010-2013, suhteessa merenpinnan tasoon. Kohonneet alueet on merkitty sinisin sävyin, madaltuneet alueet punaisin sävyin. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi muutos. Pine Islandin jäätikkö näkyy kartalla suurimpana ja tummimpana punaisena läikkänä. Thwaites ja Smith ovat seuraavaksi suurimpina läiskinä heti sen alapuolella. (Kartta © CPOM/Leeds/ESA)

Länsi-Antarktiksen jääkato näyttää olleen nyt selvästi nopeampaa kuin vuosina 2005-2011.

CryoSatin tutkimustulokset esitellään tieteellisessä artikkelissa, joka on hyväksytty julkaistavaksi Geophysical Research Letters-lehdessä.

§

Länsi-Antarktista on jo vuosikymmenien ajan pidetty Etelämantereen "Akilleen kantapäänä", eli mannerjäätikön haavoittuvaisimpana osana. Käsitystä vahvistaa upouusi tutkimus, jossa on selvitetty jäätiköiden pohjautumislinjassa tapahtuneita muutoksia.

Tutkimusalue sijaitsee Amundseninmeren rannikolla. Sikäläisten jäätiköiden pohjautumismuutokset analysoitiin vuosilta 1992-2011. Pine Island-, Thwaites-, Smith- ja Kohler-jäätikön osalta tutkimustulokset ovat huolestuttavia. Näiden jäätiköiden pohjautumislinjassa havaittiin jopa yli 30 kilometrin vetäytymisiä. Paikoitellen jäämassat ovat menettämässä kaiken kosketuksensa merenpohjaan.

Yksinkertaistettu esitys mereen päättyvän jäätikön kärjestä. Meriveden virtaus sulattaa jäätä alta päin. (Kuva: Bethan Davies/Creative Commons)

Pohjautumislinjan (engl. grounding line) sijainnin merkitys antarktisen jäämassan säilymiselle piilee siinä, että lähes kaikki se sulaminen, mitä mereen päättyvässä jäätikkövirrassa tapahtuu, tapahtuu siinä hyllymäisessä osassa, joka lepää meriveden varassa, ja jonka alapinta on suoraan kosketuksissa meriveden kanssa - siis pohjautumislinjasta katsottuna meren puolella. Pohjakosketus on hyödyllinen myös siksi, että sen aiheuttama kitka jarruttaa jäämassan virtausta maalta mereen.

Amundseninmeren tutkimusalueella olosuhteet ovat siten kiperät, että jäätiköiden alla oleva peruskallio yleisesti ottaen viettää syvemmälle, kun suunta on mereltä sisämaan suuntaan. Toisin sanoen jäätikön nopea vetäytyminen ei auta jäätikköä pääsemään "kuivalle maalle merta pakoon", vaan pikemminkin päinvastoin.

Tämä Amundseninmeren jäätikkörypäs on olennaisilta osin sama kuin se, jonka CryoSat-tutkimus (ks. yllä) totesi tuottavan suurimman osan nykyisestä antarktisperäisestä merenpinnan noususta. Nämä jäätiköt ohenevat ohenemistaan ja virtaavat yhä nopeammin. Kaikki näyttää viittavan siihen, että niiden osalta sulamisen kriittinen kynnys on ylitetty, eli meillä ei ole keinoja estää niitä sulamasta pois.

Läntisen Etelämantereen jäänalaisia pinnanmuotoja. Ainoastaan vihreällä väritetyt kohdat sijaitsevat nykyisellään merenpinnan yläpuolella. Amundseninmeren tutkimusalue on keskellä kuvaa. Antarktiksen niemimaa sojottaa kuvassa vasemmalle ylös ja ulos kuvasta. Heleänsiniset juovat kuvastavat jäätiköiden virtausta. (Kuva © NASA/GSFC/SVS; sama kuva esiintyy myös osana englanniksi selostettua animaatiota)

Jos todella on niin, että nämä jäätiköt on jo menetetty kokonaan, on laadittava uudet arviot siitä, miten paljon merenpinta tulee nousemaan. Kyseessä on niin mittava määrä jäätä, että sen sulaminen riittää yksinään nostamaan merenpintaa 1,2 metriä. Koko prosessi kestänee varovaisesti arvioituna satoja vuosia.

Pahimmassa tapauksessa olemme jo käynnistäneet ketjureaktion, joka johtaa huomattavasti laajempaan Länsi-Antarktiksen sulamiseen. Se voisi tarkoittaa ainakin kolmen metrin lisäystä merenpinnan nykyiseen tasoon.

Pohjautumislinjatutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Geophysical Research Letters -lehdessä. Aiheesta kannattaa katsoa myös tämä lyhyt video, jossa haastatellaan jäätikkötutkija Eric Rignota ja näytetään hienoja maisemia Etelämantereelta. Tarjolla on myös pitkä tallenne tutkimustuloksia käsittelevästä etälehdistötilaisuudesta.

§

Samantapainen jäämassoja uhkaava merivesikontakti on nyt arvioitu uudestaan myös Grönlannin osalta. Tutkijat kartoittivat Grönlannin rannikoiden topografiaa uudella menetelmällä. Tulosten perusteella näyttää siltä, että mereen päättyvien jäätiköiden kanjonit ovat usein syvempiä ja pidempiä kuin aiemmin oletettiin.

Tutkijat löysivät eteläisen Grönlannin rannikkojäätiköiden alta yli sata kanjonia. Osa niistä ulottuu rannikolta sisämaahan nykyisellään reilusti merenpinnan tasoa alempana jopa sadan kilometrin pituudelta.

Jos ennen on laskettu sen varaan, että vetäytyvän jäätikön sijainti muuttuu suhteellisen pian sellaiseksi, että jäätikkö lepää kokonaan kuivalla maalla, sulattavan meriveden ulottumattomissa, ja saavuttaa siinä pisteessä uuden tasapainotilan, niin tätä käsitystä täytyy ehkä muuttaa. Ja taas kerran se tarkoittaisi lisää korkeutta merenpinta-arvioihin.

Animaatio havainnollistaa, mitä Grönlannin länsirannikolta paljastuisi, jos jää voitaisiin kuoria pois tällä tavoin. Jään alta paljastuvat pitkulaiset siniset maastonmuodot ovat kanjoneita, joiden nykysijainti on merenpinnan tasoa alempana. Mitä tummempi sininen, sitä syvempi kanjoni. Jäätikön nopeimmin virtaavat kohdat on puolestaan merkitty punaisella värillä.

Grönlannin jäätikkökanjoneita käsittelevä tutkimus julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä.

§

Grönlannissa havaittiin heinäkuussa 2012 poikkeuksellisen laaja-alainen sulamistapahtuma, joka oli käynnissä yhtäaikaisesti jopa 97 prosentilla mannerjäätikön yläpinnasta (ks. Tietoukan blogi 29.8.2012). Viikko sitten julkaistiin tutkimus, jossa selvitettiin tuon sulamisen välittömiä syitä.

Tutkijoiden mukaan niin laaja-alaiseen sulamiseen on tarvittu epätavallisen lämpimän sään ja jäätikön albedoa heikentäneen mustan hiilen yhteisvaikutus. Nuo kaksi tekijää aiheuttivat yhdessä myös edellisen yhtä laaja-alaisen sulamisen, joka sattui vuonna 1889.

Tutkimuksessa analysoitiin kairausnäytteitä, jotka olivat peräisin neljästä eri paikasta Grönlannissa (kartta Fig. S1., pdf). Kairausnäytteiden kerrostumien rakenteesta voitiin päätellä, minä vuosina sulamista oli tapahtunut laajalla alueella.

Jäätikön korkeimmalta kohdalta (Summit) kerätyt näytteet tutkittiin vielä monipuolisemmin. Kerrostumien muodostuessa vallinneita lämpötiloja arvioitiin isotooppisuhteiden perusteella. Mustan hiilen eli nokilaskeuman alkuperää puolestaan selvitettiin kemiallisin analyysein. Tulokset viittaavat siihen, että sekä vuonna 1889 että 2012 jäätikköön kertyi epäpuhtauksia, jotka olivat peräisin pikemminkin metsäpaloista kuin fossiilisista polttoaineista.

Vuoden 2012 noki lienee peräisin etenkin Pohjois-Amerikan ja Siperian merkittävistä metsäpaloista saman vuoden kesä- ja heinäkuussa. Tiedot silloisista ilmavirtauksista tukevat tätä käsitystä.

Pelkät ennätyshelteet ilman suurta nokilaskeumaa eivät ilmeisesti ole riittäneet aiheuttamaan laaja-alaista sulamista. Sellaiset olosuhteet näyttäisivät vallinneen esimerkiksi vuonna 1758. Pelkkä nokilaskeuma ei sekään riitä, jos sää ei ole samalla tarpeeksi lämmin. Vuodet 1868 ja 1908 ovat olleet tuollaisia helteettömiä nokihuippuvuosia, vuosia ilman laaja-alaista pintasulantaa.

Sulamistutkimus julkaistiin Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian PNAS-lehdessä.

§

Entä mitä Grönlannin jäätikköpinnoille kuuluu tänä päivänä? Vuosi 2013 oli selvästi rauhallisempi kuin 2012. Pintasulannan laajuus oli lähellä vuosien 1978-2013 keskiarvoa. Kesän 2014 sulaminen on alkanut toukokuun 19:ntenä päivänä eli "tavalliseen aikaan". Seuraamme jännityksellä tilanteen kehittymistä.

Metsäpalokausi alkoi Venäjällä tänä kesänä kuusi viikkoa normaali aikaisemmin, uutisoi The Siberian Times huhtikuun alkupuolella. Viikko sitten sama lähde kirjoitti Irkutskin alueen järkyttävistä tunnelmista. Maailman lämpötilakartta saa ajattelemaan, että poikkeuksellisen lämmin huhtikuu oli varmaankin osasyynä tapahtuneeseen:

Huhtikuun 2014 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 huhtikuiden keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät seudut on merkitty kartaan sinisin sävyin, keskimääräistä lämpimämmät punaisin sävyin. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. Laajalla alueella keskisessä Siperiassa huhtikuu 2014 oli yli viisi celsiusastetta keskimääräistä lämpimämpi (kartan tummin punasävy). (Kartta © NOAA)

§

Huhtikuu 2014 oli globaalistikin tarkasteltuna melko lämmin. NASA:n mukaan se oli mittaushistorian toiseksi lämpimin huhtikuu, ja NOAA:n mukaan kaikkein lämpimin (yhdessä vuoden 2010 huhtikuun kanssa). Nämä lämpötilastot alkavat vuodesta 1880.

Yksi viime kuun äärevimmistä sääilmiöistä koettiin Salomonsaarilla, kun siellä satoi paikoitellen yhteensä 1000 millimetriä vettä neljässä vuorokaudessa. Kaatosateen aiheuttamat äkkitulvat aiheuttivat vakavaa vahinkoa tässä puolen miljoonan asukkaan saaristovaltiossa. Tulvavesi tuhosi ja huuhtoi mukanaan mereen ihmisten koteja ja kasvimaita sekä infrastruktuuria. Ainakin 22 ihmistä sai surmansa.

Video: Huhtikuun 2014 tulvatuhoja Salomonsaarilla.

Arktisen merijään ala oli huhtikuussa 2014 keskimäärin 14,14 miljoonaa neliökilometriä. Se on satelliittiavusteisen mittaushistorian viidenneksi pienin huhtikuinen arktisen merijään ala.

§

Huhtikuu 2014 oli myös mittaushistorian ensimmäinen kuukausi, jona ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kuukausikeskiarvo oli suurempi kuin 400 miljoonasosaa koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Tai kuten Harvard Gazette otsikoi, "taas yksi askel väärään suuntaan".

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 8.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia maalis-huhtikuussa 2014

(Laajemman uutislinkkikokoelman tilanne.)

§

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viides arviointiraportti (AR5) lähestyy valmistumistaan. AR5:n toinen osaraportti (WGII) julkistettiin maaliskuun lopussa ja kolmas osaraportti (WGIII) pari viikkoa sen jälkeen.

§

Osaraportti numero kaksi (WGII) erittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmiskuntaan ja muuhun eliömaailmaan, sekä pohtii tulevaisuuden uhkia ja keinoja sopeutua muuttuvaan ilmastoon.

Raportissa todetaan, että ilmastonmuutoksen seurauksia on jo havaittavissa ympäri maailmaa - kaikissa maanosissa ja valtamerissä. Havaintoja on siis paljon, mutta miten lähestyä tällaista satojen ja taas satojen sivujen mittaista asiakirjaa, jonka ulkoasukin on vielä luonnosvaiheessa?

Sääasema suosittelee aloittamaan lukemisen "Lyhennelmästä päätöksentekijöitä varten" (Summary for Policymakers, 44-sivuinen pdf). Siinäkin kannattaa keskittyä loppupuoliskon helppolukuisiin tekstitaulukoihin. Niihin on tiivistetty suuri määrä tietoa tähän mennessä ilmenneistä ilmastonmuutoksen seurauksista (Table SPM.A1 sivuilla 32-34) ja tulevaisuuden riskeistä (Assessment Box SPM.2 Table 1. sivuilla 27-30).

Syventävää tekstiä löytyy osa-alueittain jaoteltuna esimerkiksi makeanveden varoista, ruokaturvasta, ja ihmisten terveydestä. Osiot ovat tyypillisesti useiden kymmenien sivujen mittaisia. Tietoa on myös maanosittain ryhmiteltynä - esimerkiksi Euroopalle on omistettu oma lukunsa (93-sivuinen pdf). Siitä voi etsiä vastausta usein kysyttyihin kysymyksiin, kuten voiko Euroopassa jatkaa asumista rannikolla, leviääkö tänne uusia tarttuvia tauteja, tai kasvaako tarve tuoda Eurooppaan ruokaa muualta.

§

Osaraportti numero kolme (WGIII) käsittelee ilmastonmuutoksen hillintää eli käytännössä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden pienentämistä, sekä siihen liittyvää uhkapeliä vaihtoehtoisilla ilmastonmuutosskenaarioilla (ja niihin liittyvillä kustannuksilla ja toimintamahdollisuuksilla). Kolmosraporttia varten analysoitiin tieteellisestä kirjallisuudesta noin 1200 eri skenaariota.

Skenaarioiden peruspiirteet on esitelty raportin lyhennelmässä (Summary for Policymakers, 33-sivuinen pdf, johon on koottu muutakin karua perusasiaa). Skenaariotaulukosta (Table SPM.1 sivulla 13) löytyvät ilmakehän mahdolliset hiilidioksidipitoisuudet vuonna 2100, niihin johtavat kumulatiiviset kasvihuonekaasupäästöt, päästömäärien muutokset suhteessa vuoden 2010 päästöihin, ja niitä todennäköisesti vastaavat muutokset maailman keskilämpötilassa vuoteen 2100 mennessä.

Kolmosraportti on kakkosraporttiakin eeppisempi järkäle, joka on jäsennelty pienen kirjan mittaisiksi luvuiksi. Energiateknologian ja muiden teknisten aiheiden lisäksi mukana on myös abstraktin inhimillistä näkökulmaa, ja sitä on pohdittu entistä perusteellisemmin esimerkiksi luvussa Social, Economic and Ethical Concepts and Methods (128-sivuinen pdf).

Ihmiskunnan vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt vuosina 1970-2010. Vuosina 1970-2000 päästöt kasvoivat keskimäärin 1,3 prosenttia vuodessa. Sen jälkeen kasvunopeus jyrkkeni 2,2 prosenttiin vuodessa. Kaavion yksityiskohtiin kannattaa perehtyä isokokoisemman kuvatiedoston ja sen selitteen avulla. (Kaavio: IPCC/AR5-WGIII)

Kaikista niistä kasvihuonekaasupäästöistä, joita ihmiskunta on tuottanut vuosina 1750-2010 yhteensä, noin puolet on kertynyt viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Kaiken lisäksi vuosittaiset päästömäärät ovat kasvaneet kiihtyvällä vauhdilla vuosina 1970-2010. Vuonna 2010 ihmiskunnan vuosittaiset hiilidioksidipäästöt nousivat noin 49 miljardiin tonniin ja kumulatiiviset hiilidioksidipäästöt olivat jo melkein 2000 miljardia tonnia.

(Huom! Toisinaan puhutaan hiilidioksidipäästöjen sijaan hiilipäästöistä. Jos halutaan ilmaista hiilidioksidipäästöt hiilipäästöinä, on jaettava hiilidioksiditonnit 3,7:llä eli suhdeluvulla, joka on johdettu suoraan alkuaineiden atomimassoista.)

Kaksituhatta miljardia tonnia on hieman yli puolet siitä kumulatiivisten hiilidioksidipäästöjen "kiintiöstä", jonka voidaan ajatella olevan ihmiskunnan käytettävissä. Emme voi jatkaa siihen huolettomaan ja ahneeseenkin tapaan, josta käytetään yleisesti nimitystä "business as usual", jos haluamme välttää arvaamattoman vaarallisen ilmastonmuutoksen, kuten esimerkiksi maailman keskilämpötilan kohoamisen yli neljällä celsiusasteella tämän vuosisadan aikana.

On arvoitu, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden rajoittaminen korkeintaan 450 miljoonasosaan voisi hyvällä tuurilla riittää pitämään keskilämpötilan nousun enintään kahdessa celsiusasteessa, ja että sen edellyttämät ponnistelut leikkaisivat talouskasvusta tällä vuosisadalla vain suunnilleen 0,06 prosenttia vuodessa. Näissä laskelmissa ei edes ole mukana niitä terveys- ja muita hyötyjä, joita koituu kun ilmansaasteet vähenevät ja kun vältytään pahoilta ilmastokatastrofeilta.

Vuoden 2000 jälkeen kasvihuonekaasupäästömme ovat kasvaneet kaikilla muilla talouden sektoreilla paitsi maa- ja metsätaloudessa (ks. kaavio ja sen selite). Tilanne on siis kelju, mutta siinä voi nähdä jotain hyvääkin - nimittäin sen että kaikki päästövähennykset ja hiilensidontaideat mitä nyt vain keksitään ovat todella tervetulleita joka taholla sähkön- ja lämmöntuotannossa, teollisessa tuotannossa, rakentamisessa ja asumisessa, liikenteessä sekä maa- ja metsätaloudessa (jonka osuus päästöistä oli vuonna 2010 noin neljännes).

Toisin sanoen, kuten IPCC:n puheenjohtaja Rajenda K. Pachauri asian ilmaisee, "ilmastonmuutoksen hillitsemisen pikajunan olisi lähdettävä asemalta pian, ja koko globaalin yhteisön olisi oltava sen kyydissä". Tämä ja muita hyviä puheenvuoroja kuultiin lehdistötilaisuudessa pari viikkoa sitten:

Videotallenne IPCC:n lehdistötilaisuudesta, joka pidettiin kolmosraportin (WGIII) julkistamisen yhteydessä Berliinissä 13.4.2012. Tiedepitoisin sisältö alkaa melko tarkalleen viidentoista minuutin kohdalta, eli kun Ottmar Edenhofer aloittaa raportin pääkohtien esittelyn.

IPCC:n viidennen arviointiraporttin (AR5) neljäs ja viimeinen osa, synteesiraportti (AR5 SYR), tulee näillä näkymin saataville marraskuussa 2014. Ensimmäinen osaraportti (WGI) esiteltiin Tietoukan blogissa 23.10.2013.

§

Lopuksi vielä lyhyesti maaliskuun sääuutisia maailmalta.

Maaliskuusta 2014 tuli mittaushistorian neljänneksi lämpimin maaliskuu sekä NASA:n että NOAA:n analyysin mukaan. Maaliskuu oli vertailujakson keskiarvoa kylmempi laajalla alueella Pohjois-Amerikassa, mikä pistää hyvin silmään allaolevasta kartasta. Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa siitä tuli jopa sikäläisen historian kylmin maaliskuu.

Maaliskuun 2014 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty karttaan sinisillä sävyillä, keskimääräistä lämpimämmät punaisilla sävyillä. Mitä tummempi värisävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. (Kartta © NOAA)

§

Arktinen merijää saavutti tämänvuotisen maksimialansa maaliskuun 21:ntenä päivänä. Jäiseksi luokiteltavan merialueen laajuus oli tuolloin noin 14,91 miljoonaa neliökilometriä. Se on tilastohistorian viidenneksi pienin arktisen merijään vuosittainen maksimi.

Ylivuotisen merijään määrä oli maaliskuun alussa selvästi suurempi kuin vuotta aiemmin, mikä on todella ilahduttava uutinen. Monivuotisen merijään elpymiseen Pohjoisella jäämerellä tarvittaisiin useita tällaisia hyviä vuosia. Allaoleva animaatio havainnollistaa, mitä arktisen merijään vanhimmille ikäluokille on tapahtunut vuosina 1987-2013. Kaikkein vanhin, yli yhdeksän vuoden ikäinen osa merijäästä on esitetty siinä valkoisella värillä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 8.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia helmi-maaliskuussa 2014

(Laajemman uutislinkkikokoelman tilanne.)

§

Rankat helteet ovat tuttu aihe Australian ilmastouutisista - esimerkiksi vuosi 2013 oli sikäläisen mittaushistorian kuumin vuosi. Sen jatkoksi saatiin vielä kesä (joulu-helmikuu), joka oli huomattavan kuuma varsinkin Australian kaakkoisosissa. Tämä kesä rikkoi ainakin 156 paikallista helle- ja muuta sääennätystä.

Riippumaton tutkijaryhmä Climate Council on koonnut siitä raportin The Angry Summer. Jos tuo otsikko kuulostaa tutulta, niin sitähän se onkin. Myös edellinen kesä oli heidän mielestään "vihainen" (ks. Tietoukan blogi 26.3.2013).

Australiassa kesällä 2013/2014 rikkoutuneita paikallisia lämpöennätyksiä. Kuvan tekstit on helpompi lukea isommasta versiosta, joka on raportin (pdf) sivulla 4. (Kuva © Climate Council of Australia Ltd)

Yksityiskohtaisempi erittely Australian sääkesästä 2013/2014 löytyy Australian ilmatieteen laitoksen vuodenaikaisraportista. Tarjolla on myös uusi yleiskatsaus Australian ilmaston tilaan, State of the Climate 2014. Helteiden paheneminen on yhtenä silmiinpistävänä havaintona siinäkin raportissa.

§

Maailman ilmatieteen järjestö WMO on julkistanut tämänvuotisen lausuntonsa maailman ilmaston tilasta, WMO Statement on the status of the global climate in 2013. Siinä vahvistetaan aiemmin alustavana ilmoitettu tieto, että vuosi 2013 oli mittaushistorian kuudenneksi lämpimin vuosi ja että tilastojen neljästätoista lämpimimmästä vuodesta peräti kolmetoista on koettu vuosisadan vaihteen jälkeen.

WMO:n raportin oheismateriaaliksi on rakennettu vuorovaikutteinen maailmankartta, johon on merkitty viime vuoden ääreviä säätapahtumia. Suomen alueelta karttaan on otettu mukaan kolme tapausta. Tietoukan blogi suosittelee!

WMO:n tapahtumakartta havainnollistaa vuoden 2013 sääerikoisuuksia. Kartassa on neljätoista tasoa; tätä kuvankaappausta varten niistä on valittu näkyviin "helleaallot" ja "korkeat lämpötilat". (Kartta © WMO)

Maapallon maa-alueilla joudutaan kestämään nykyisin ankarampia helteitä kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Tähän tulokseen päädyttiin, kun analysoitiin vuosien 1979-2012 päiväkohtaisia lämpötiloja eri puolilta maailmaa.

Jokaisen yksittäisen päivän kuumuus arvioitiin erikseen vertaamalla sitä kalenterivuoden samaan päivään tutkimusjakson muina vuosina.

Tutkimuksen mukaan kuumimpien päivien esiintymistiheys on noussut. Niistä on myös tullut yhä kuumempia, ja niitä on alkanut esiintyä yli kaksi kertaa niin laajalla alueella kuin 30 vuotta sitten.

Maa-alueiden erittäin kuumat päivät ovat lämmenneet nopeammin kuin koko maailma keskimäärin. Ilmiö ei vaikuta johtuvan pelkästään maa-alueiden yleisesti nopeammasta lämpenemisestä (merialueisiin verrattuna), vaan mukana näyttäisi olevan myös jotakin sellaista ylimääräistä lämpenemistä, joka näkyy nimenomaan näissä maa-alueiden kaikkein kuumimmissa päivissä.

Globaalin keskilämpötilan kohoamisen hitaus vuoden 1998 jälkeen on herättänyt toiveita siitä, että ilmastonmuutos olisi pysähtynyt. Nyt esitetyt tutkimustulokset eivät kuitenkaan näytä tukevan sellaista tulkintaa. Kuumimpien päivien kuumeneminen on ollut jyrkkää myös vuoden 1998 jälkeen.

Samaan aikaan kun kuumimmat päivät ovat kuumentuneet jyrkästi, ovat kylmimmät päivät kylmentyneet hieman (ks. kaavio Supplementary Fig. S7).

Jos päivittäisiä maksimilämpötiloja tarkastellaan eri vuodenaikojen tai maantieteellisten alueiden puitteissa, paljastuu lisää mielenkiintoisia eroja. Tässä kaksi esimerkkiä:

1. Kuumimpien päivien kuumeneminen on ollut erityisen korostunutta maapallon keskileveyksillä ja Grönlannissa (ks. kartta Supplementary Fig. S5, osa c).

2. Pohjoisen pallonpuoliskon keskileveyksillä lämpimimmät talvipäivät (joulu-helmikuussa) eivät ole enää niin lämpimiä kuin ennen (ks. kartta Supplementary Fig. S6, osa a).

Tutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Samaisen lehden ja Nature Geosciencen yhteisellä teemasivulla on lueteltu lisää tieteellisiä kirjoituksia, jotka liittyvät lämpenemisen "pysähtymiseen". Osa niistä on luettavissa kokonaan ilmaiseksi.

§

Helmikuu 2014 oli NASA:n tilastoissa mittaushistorian 17:nneksi lämpimin ja NOAA:n tilastoissa 21:nneksi lämpimin. Kartta havainnollistaa lämpötilapoikkeamien jakaumaa ympäri maailmaa:

Helmikuun 2014 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty sinisillä, keskimääräistä lämpimämmät punaisilla sävyillä. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. (Kartta © NOAA)

Helmikuun sään ääri-ilmiöihin lukeutuivat muun muassa Britanniassa jatkuneet runsaat sateet, joiden myötä talvesta 2013/2014 tuli Englannissa ja Walesissa sateisin talvi sitten vuoden 1766, josta paikallinen mittaushistoria alkaa.

Tutkijat yrittävät nyt selvittää, saattoiko ilmastonmuutoksella olla yhteys viime talven sateisiin ja niitä seuranneisiin tulviin. Yleisöä on pyydetty auttamaan Weather @ home -kansalaistiedeprojektin kautta. Siihen ehtii vielä mukaan!

§

Arktisen merijään ala oli helmikuussa 2014 keskimäärin 14,44 miljoonaa neliökilometriä. Se on tilastojen neljänneksi pienin helmikuinen lukema. Vuosien 1981-2010 helmikuiden keskiarvosta jäätiin 910 tuhannen neliökilometrin päähän.

Arktisen vyöhykkeen ympäristönmuutoksesta on koottu verkkoon interaktiivisten karttojen kokoelma SOAC (Satellite Observations of Arctic Change). NASA:n satelliittidataan perustuvia karttoja on tällä hetkellä seitsemästä aiheesta, merijään lisäksi muun muassa maakasvillisuuden vehreydestä (NDVI, data vuosilta 1982-2010) ja lumipeitteestä (1966-2012). Tietoukan blogi suosittelee taas!

§

Etelämannerta ympäröivän merijään määrän vuodenaikaisessa vaihtelussa on sama peruspiirre kuin arktisenkin merijään syklissä (sulaa kesällä, jäätyy talvella). Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana antarktisen merijään alassa on kuitenkin ollut loivan nouseva trendi, eikä dramaattisesti laskeva trendi kuten arktisen merijään tapauksessa. Se millä tavoin eri ympäristötekijät vaikuttavat yhdessä antarktisen merijään määrään, kaipaa vielä selvittämistä.

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa perehtyä pari viikkoa sitten julkaistuun raporttiin Position Analysis: Antarctic Sea Ice and Climate Change 2014. Siihen on koottu nykytietoa antarktisen merijään muutoksista ja merkityksestä osana eteläisen napa-alueen ekosysteemiä ja ilmastojärjestelmää.

§

Ilmastonmuutoksen vanhat tutut perusasiat ovat jälleen kerrattavissa uusista, arvovaltaisten tahojen laatimista valistuspaketeista:

What We Know on Amerikan tieteenedistämisyhdistys AAAS:n laatima kokonaisuus. Pääteksti (28-sivuinen pdf) keskittyy ilmastonmuutoksen vaikutusten ja riskien laadulliseen kuvailemiseen. Numeerinen tieto on karsittu hyvin vähiin. Lisäaineistona on videoita, jotka sisältävät lyhyitä asiantuntijoiden puheenvuoroja. Lukijan tai kuulijan ei tarvitse olla korkeasti koulutettu pystyäkseen ymmärtämään What We Know'n sanoman.

Climate Change: Evidence and Causes on yksityiskohtaisempi ja numeropitoisempi tuote (36-sivuinen pdf). Sen tekijöinä ovat Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia NAS ja Lontoon Royal Society. Sisällön pääosa on jäsennelty kahdenkymmenen kysymyksen ja vastauksen muotoon, ja vastauksia on havainnollistettu tilastokuvioilla. Lisäaineistoa on sekä NAS:n että Royal Societyn sivuilla. Climate Change: Evidence and Causes sopinee paremmin sellaiselle maallikkoyleisölle, joka haluaa ymmärtää täsmällisesti, mihin ilmastotilanteen vakavuus perustuu.

§

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus Mauna Loalla on ylittänyt 400 miljoonasosan lukeman tänä vuonna ensimmäisen kerran jo maaliskuun kahdentenatoista päivänä. Se on lähes kaksi kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna. Pitoisuus on vuosittain korkeimmillaan tyypillisesti toukokuussa.

Tänä vuonna tullaan lähes varmasti näkemään mittaushistorian ensimmäinen kuukausikeskiarvo, jossa ilman hiilidioksidipitoisuus ylittää 400 miljoonasosaa, arvioi ilmastotutkija Ralph Keeling videohaastattelussa.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 8.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia touko-kesäkuussa 2013

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ollut Mauna Loan mittausasemalla viime päivinä 398-399 miljoonasosan kieppeillä. Pidemmän ajanjakson käyrä näyttää havainnollisesti, että jokavuotinen keväinen huippu on varmaankin ohi tältä erää, mutta että se oli nyt selvästi korkeampi kuin viime vuonna:

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus Mauna Loan mittausasemalla 17.6.2011-16.6.2013. (Kaavio © Scripps Institution of Oceanography/UC San Diego)

Kuinka ollakaan, ihmiskunnan energiantuotannosta syntyneet hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2012 ennätyksellisen suuret, raportoi kansainvälinen energiajärjestö IEA. Viime vuonna päästelimme tuolla tavoin ilmakehään 31,6 miljardia tonnia hiilidioksidia, mikä on 1,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011.

Samassa raportissa ehdotetaan neljää helppoa toimenpidettä, jotka kannattaisi tehdä tämän vuosikymmenen aikana.

Ensinnäkin on parannettava rakennusten, teollisuuden ja liikenteen energiatehokkuutta. Sen lisäksi tehottomimmat hiilivoimalat on jätettävä rakentamatta tai vähemmälle käytölle. Öljyn ja maakaasun tuotannon metaanipäästöt on puolitettava. Neljänneksi IEA esittää, että osa fossiilisille polttoaineille maksettavista tukiaisista lakkautetaan.

§

Arktinen merijää on pysytellyt yhä vain keskiarvojensa alapuolella. Jäisen meren pinta-ala oli toukokuussa keskimäärin 13,10 miljoonaa neliökilometriä. Se on tilastojen kymmenenneksi pienin toukokuinen arktisen merijään ala.

Mittaushistorian pienin toukokuinen ala ylitettiin 390 tuhannella neliökilometrillä, mutta vuosien 1979-2000 toukokuiden keskiarvo jäi vielä 500 tuhannen neliökilometrin päähän.

Koillisväylälle odotetaan tänä vuonna kaikkien aikojen vilkkainta purjehduskautta, uutisoi Barents Observer. Kulkulupa on myönnetty tähän mennessä 54 alukselle, jotka eivät tosin kaikki aio kulkea pohjoista meritietä sen koko pituudelta.

Liikenteen kasvu on ollut nopeaa Koillisväylällä viime vuosina. Vuonna 2010 vain neljä alusta kulki koko reitin. Viime vuonna sen teki jo 46 alusta.

Pohjoisesta jäämerestä tulee kesäisin lähes jäätön todennäköisesti jo ennen vuotta 2050, ennustaa eräs viimeaikainen tutkimus. Ajankohdan arvio vaihtelee tosin kymmenillä vuosilla riippuen siitä, mitä laskentamenetelmää käytetään.

Merijään määrässä havaittuihin trendeihin perustuvan laskutavan mukaan meri on avoinna kesäisin jo vuonna 2020. Globaalien ilmastomallien pohjalta laskettuna kesäisen jäättömyyden mediaaniajankohta on vasta vuoden 2060 tienoilla, mutta tutkijat ovat itse sitä mieltä, että siinä jääkato on arvioitu todellista hitaammaksi - puhumattakaan niistä vain muutaman vuoden takaisista ennusteista, joiden mukaan Pohjoisen jäämeren kesistä tulisi lähes jäättömiä vasta vuoden 2070 jälkeen.

Tutkijat olettavat, että jonkin verran jäätä tulee säilymään Kanadan arktisten saarten ja Grönlannin pohjoispuolella ympäri vuoden. Pohjoisesta jäämerestä ei siis ole tulossa aivan täysin jäätöntä edes kesäisin.

Merijäätutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä.

§

Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeite oli toukokuussa hyvin niukkaa. Euraasiassa toukokuu 2013 oli koko 47-vuotisen mittaushistorian vähälumisin. Ajankohtaan nähden lunta oli erityisen vähän itäisessä Siperiassa.

Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen pinta-ala toukokuussa vuosina 1967-2013. Pylvään pituus ja suunta kuvastavat kunkin toukokuun poikkeamaa pitkän aikavälin keskiarvosta (nolla-arvo pystyakselilla). Vuoden 2013 toukokuu (rivin oikeanpuoleisin pylväs) oli mittaushistorian kolmanneksi vähälumisin. (Kaavio © Global Snow Lab/Rutgers University)

§

Lämpimät kuukaudet jatkuvat, globaalisti tarkasteltuna. NASA:n tilastoissa tämän vuoden toukokuu oli mittaushistorian kymmenenneksi lämpimin. NOAA:n katsaus kuukauden säihin ei ollut vielä ilmestynyt tätä kirjoitettaessa, mutta tullee luettavaksi aivan näinä päivinä.

Toukokuun äärevimmistä sääilmiöistä on tarjolla yhteenveto Weather Extremes -blogissa. Yksi hurjimmista tapauksista oli Teksasin osavaltion El Renossa toukokuun 31:ntena päivänä koettu maailman suurin tornado. Tämä tornado jätti maastoon jäljen, joka oli 2,6 mailia eli yli neljä kilometriä leveä, mikä on uusi ennätys.

Myös tuulen nopeudet olivat hirmuisia, joissakin osapyörteissä jopa 295 mailia tunnissa eli yli 130 metriä sekunnissa, mikä on toiseksi suurin tornadoista koskaan mitattu tuulen nopeus. Tornadon suuressa pääpyörteessä tuulen nopeus ylsi "vain" runsaaseen 80 sekuntimetriin.

Tämän videon uhkarohkeat kuvaajat jäivät eloon, mutta sama yllätyksellisesti liikkunut El Renon tornado surmasi yhteensä neljä tornadotutkijaa ja -harrastajaa, jotka olivat tuolloin liikenteessä.

§

Kesäkuun myötä alkoi tämänvuotinen hurrikaanikausi Atlantin valtamerellä. Yhdysvaltain NOAA:n ennusteen mukaan kesä-marraskuussa on odotettavissa 70 prosentin todennäköisyydellä jopa 13-20 nimettävää trooppista pyörremyrskyä (tuulen nopeus yli 39 mailia tunnissa eli runsaat 17 metriä sekunnissa).

Myrskyistä noin puolet (7-11) voisi voimistua varsinaiseksi hurrikaaniksi asti (tuulen nopeus yli 74 mailia tunnissa eli noin 33 metriä sekunnissa). Näistä hurrikaaneista edelleen 3-6 voisi saavuttaa yli 50 sekuntimetrin tuulen nopeuden.

Britannian Met Office on myös julkistanut oman hurrikaaniennusteensa. Heidän arvionsa on, samoilla todennäköisyysprosenteilla, että Pohjois-Atlantilla saadaan tällä kaudella 10-18 trooppista myrskyä, joista 4-14 yltyy hurrikaaniksi asti.

Kumpikin ennuste viittaa keskimääräistä suurempaan myrskyisyyteen tänä vuonna. Vuosina 1980-2010 on muodostunut keskimäärin 12 nimettyä trooppista pyörremyrskyä kauden aikana. Hurrikaaneja niistä on ollut keskimäärin kuusi.

Met Officen ajankohtaisia viestejä trooppisista myrskyistä voi seurata Twitterin kautta. Kulloinenkin myrskyaktiivisuus selviää havainnollisesta Weather Undergroundin maailmankartasta. Näissä merkeissä Tietoukan blogi siirtyy nyt kesätauolle, mutta toivottaa kaikille kuitenkin rauhallista ja virkistävää kesää!

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia huhti-toukokuussa 2013

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Valtamerten lämpenemisestä on tehty uusi analyysi, jossa on mukana meriveden lämpötilatietoja eri syvyyksiltä vuosilta 1958-2009. Tavoitteena oli selvittää muun muassa syvien vesien osuutta lämpenemisessä.

Tutkimuksen mukaan merivesissä on selvä lämpenemisen trendi noin vuodesta 1975 alkaen. Siinä on erotettavissa viileämpi notkahdus kahden merkittävän tulivuorenpurkauksen jälkeen (El Chichón 1982, Pinatubo 1991).

Vuosina 1997-1998 vallitsi voimakas El Niño -sääilmiö. El Niñon aikana valtameristä siirtyi veden haihtumisen myötä suuri määrä lämpöä ilmakehään. Sekin näyttää aiheuttaneen notkahduksen meriveden lämpötiloihin. Ilmakehän puolella oli siis lämmintä; vuodesta 1998 tuli mittaushistorian siihen mennessä lämpimin vuosi.

Vuoden 1999 jälkeen valtamerten lämpeneminen on jatkunut "dramaattisella tavalla". Aiempiin vaiheisiin verrattuna uutta on ollut se, miten nopeaa lämpeneminen on myös yli 700 metrin syvyydessä. Siellä on tapahtunut noin 30 prosenttia valtamerten koko lämpenemisestä viimeisen vuosikymmenen aikana.

Valtameriin on varastoitunut noin 90 prosenttia siitä lisälämmöstä, jota maapallon ilmastojärjestelmään on kertynyt viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Tämä diptyykki on koottu satelliittikuvista ja siinä näkyy suunnilleen puolet merien vallitsemasta planeetastamme. (Kuva © NASA)

Tutkimus valtamerten lämpenemisestä julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Artikkeli on luettavissa myös tutkimukseen osallistuneen Kevin Trenberthin nettisivuilla.

Meriveden lämpeneminen tuntuu konkreettisesti siinä mitä lajeja kalastajat saavat pyydettyä. Vuoden 1970 jälkeen lämpimissä vesissä viihtyvien lajien osuus kalansaaliista on kasvanut sekä trooppisilla että ei-trooppisilla merialueilla.

Tutkijat määrittelivät 990 mereisen kalan ja selkärangattoman levinneisyysalueen vuosina 1970-2000. Levinneisyysalueen perusteella laskettiin mikä on kunkin lajin suosima keskimääräinen lämpötila (meren pinnassa).

Sitten analysoitiin, minkä lämpötilan lajeja tuli saaliiksi kalastuksellisesti tärkeimmillä merialueilla vuosina 1970-2006.

Lopuksi laskettiin kalastusalueille "saaliin keskilämpötila". Tämä tunnusluku muodostettiin muun muassa painottamalla alueen saalislajivalikoimaa kunkin lajin vuosittaisilla saalismäärillä.

Lauhkeilla ja subtrooppisilla vyöhykkeillä "saaliin keskilämpötila" nousi vuosien 1970 ja 2006 välillä noin 0,23 celsiusastetta vuosikymmenessä.

Trooppisella vyöhykkeellä "saaliin keskilämpötila" nousi aluksi, vuosina 1970-1980. Vähänkään viileämmässä viihtyvien lajien osuus saaliista väheni silloin. Tropiikki ei valitettavasti voi saada niiden tilalle täydennystä tropiikkia lämpimämpien seutujen lajeista, koska sellaisia seutuja ei ole.

Kalastajien saaliiksi saaman lajiston köyhtymisellä voi olla vakavia seurauksia tropiikin rannikkoväestön ruokaturvalle. Kuva on Gambiasta vuodelta 2003. (Kuva: Anguskirk/Creative Commons)

Kalansaalistutkimus julkaistiin Nature-lehdessä.

§

Yhdysvaltojen kansallinen lumi- ja jäätietokeskus NSIDC on mukana hankkeessa, jossa digitoidaan ja analysoidaan varhaisimpia Nimbus-satelliiteilla tehtyjä havaintoja napa-alueiden merijäästä. Joitakin analyysituloksia syyskuun 1964 vanhoista satelliittikuvista on saatu jo julkaisukuntoon.

Syyskuu on sitä aikaa vuodesta, jolloin arktisen merijään laajuus on pienimmillään. Nimbus 1 -aineiston mukaan arktisen merijään ala syyskuussa 1964 oli lähellä vuosien 1979-2000 syyskuiden keskiarvoa. Tulos viittaa siihen suuntaan, että arktisen merijään kesäinen laajuus on voinut olla 1960- ja 1970-luvulla vielä suhteellisen vakaa.

Eteläisellä napa-alueella merijää on syyskuussa laajimmillaan. Nimbus 1 -analyysin mukaan antarktisen merijään laajuus oli syyskuussa 1964 noin 19,7 miljoonaa neliökilometriä. Se on suurin piirtein 260 tuhatta neliökilometriä enemmän kuin vuosien 1979-2012 suurinkaan antarktinen maksimi.

§

Huhtikuussa 2013 arktisen merijään ala oli keskimäärin 14,37 miljoonaa neliökilometriä, mikä on perinteisissä tilastoissa seitsemänneksi pienin huhtikuinen lukema. Se on noin 630 tuhatta neliökilometriä (eli nelisen prosenttia) pienempi kuin huhtikuiden keskiarvo vuosina 1979-2000.

Huhtikuun keskilämpötiloissa oli taas mielenkiintoista hajontaa, kuten kartalta näkyy. Globaalisti laskettuna viime kuu oli mittaushistorian 13:nneksi lämpimin huhtikuu sekä NASA:n että NOAA:n tilastojen mukaan.

Huhtikuun 2013 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmempi huhtikuu on merkitty sinisillä sävyillä, keskimääräistä lämpimämpi punaisilla. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. (Kartta © NOAA)

§

Kaupallisella alalla myynnin lisäämisessä on ollut tapana luottaa siihen pienuuden illuusioon, jonka syntyy kun tasaluku jätetään hieman vajaaksi. Kärsiiköhän ilmastonsuojelu samasta illuusiosta? Maapallolla on eletty koko 2000-luku ilmakehässä, jossa on "vielä vain" noin 370, 380 tai 390 miljoonasosaa hiilidioksidia.

Viime vuoden keväänä tuo houkutteleva "tarjous" alkoi vanhentua, kun neljänsadan miljoonasosan hiilidioksidipitoisuus alkoi ylittyä syrjäseutujen mittausasemilla jopa kuukausikeskiarvoissa (ks. Tietoukan blogin ilmastouutiset 22/2012).

Sama pyöreä luku on ollut ajankohtainen myös tänä keväänä. Havaijin Mauna Loan mittausasemalla hiilidioksidin vuorokautinen keskiarvo ylitti 400 miljoonasosaa ensimmäistä kertaa sikäläisessä mittaushistoriassa. Mauna Loan mittaustoiminta alkoi vuonna 1958. Neljänsadan ylityksiä on tapahtunut tänä vuonna muuallakin (pdf).

Neljänsadan miljoonasosan ylittymisen merkitys on enemmän symbolinen kuin tieteellinen, mutta ei kannata aliarvioida ilmastonsuojelun psykologista puolta. Miltä tuntuu vaikka sellainen ajatus, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei laske alle neljänsadan enää meidän elinaikanamme? Nykymenolla nousemme 450 miljoonasosaan vuoteen 2038 mennessä. Toivottavasti edes se kuulostaa paljolta ja saa ihmiset toimimaan asiassa entistäkin päättäväisemmin.

Mauna Loan tuorein tieto ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta löytyy nyt päivittäin uudelta kätevältä sivustolta The Keeling Curve. Tietoukan blogi suosittelee! Tämän vuoden korkein vuorokautinen keskiarvo saattaa olla vasta tulossa.

Kuvankaappaus keelingcurve.ucsd.edu-sivustolta 21.5.2013.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia loka-marraskuussa 2012

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Uuden arktisen merijään muodostuminen on ollut nopeaa tämänvuotisen minimin jälkeen. Jäisen meren alue kaksinkertaistui lokakuun aikana. Marraskuulle tultaessa merijäätä oli silti huomattavasti ajankohdan keskiarvoa vähemmän. Beaufortin-, Barentsin- ja Karanmeri olivat yhä suurelta osin jäättömiä. Avovesialueiden yllä ilma pysyi keskimääräistä lämpimämpänä.

Jään keskimääräinen ala oli lokakuussa 7,0 miljoonaa neliökilometriä. Se on satelliittiavusteisen mittaushistorian toiseksi pienin arktisen merijään lokakuinen ala. Lukema jäi noin 2,3 miljoonaa neliökilometriä eli noin 25 prosenttia pienemmäksi kuin vuosien 1979-2000 lokakuiden keskiarvo.

Tätä kirjoitettaessa arktista merijäätä oli vieläkin keskimääräistä vähemmän:

Arktisen merijään ala 26.11.2012. Saman ajankohdan mediaaniala vuosina 1979-2000 on merkitty karttaan oranssilla ääriviivalla. (Kartta © NSIDC)

§

Grönlannin jääpeitteen tilaa tarkkaileva Tanskan ja Grönlannin geologinen tutkimuslaitos GEUS kertoo, että vuosi 2012 on ollut "jäätikön terveydelle toiseksi pahin vuosi" sen jälkeen, kun he aloittivat tämän mittaushankkeensa vuonna 2001. Eteläisimmässä Grönlannissa havaittiin jäätikön ohentuneen tänä vuonna peräti 8,3 metriä (mittausasema QAS_L).

§

Grönlannin ja Etelämantereen ulkopuolella sijaitsevien, eli siis maailman vähäisempien jäätiköiden sulamisesta on julkaistu uusi arvio. Innsbruckin yliopiston tutkijat tekivät laskelmia siitä, miten paljon jäätiköiden sulaminen on nostanut merenpintaa vuosina 1902-2009, ja paljonko lisänousua on odotettavissa vuoteen 2100 mennessä, ja miten tilanne kehittyy vielä sen jälkeen.

Vuoden 1900 jälkeen maailman merenpinta on noussut eri syistä yhteensä noin 20 senttimetriä. Innsbruckilaisten mukaan vähäisempien jäätiköiden sulamisen osuus siitä on noin yksitoista senttimetriä. Kuluvan vuosisadan aikana merenpinta noussee samasta syystä vielä noin 15-22 senttimetriä.

Jäämassan hupeneminen (siis muualla kuin Grönlannissa tai Etelämantereella) tulee ehkä olemaan nopeimmillaan joskus 21:nnen vuosisadan loppupuoliskolla, ja jäätiköt saavuttavat uuden tasapainotilan mahdollisesti 2200-luvulla. Pahimmassa tapauksessa tuo tasapaino tarkoittaa sitä, että vuoristojäätiköistä on jäljellä vain kaikkein korkeimmalla sijaitsevat pienet rippeet.

§

Maailman vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen on annettu kasvaa taas ennätyssuuriksi. Vuoden 2011 päästöt fossiilisista energianlähteistä ylsivät 34 miljardiin tonniin, tiedottaa uusiutuvan energian instituutti IWR. Lukua sopii verrata vuoden 1990 päästöihin, jotka olivat 22,7 miljardia tonnia. Kyseessä on siis järkyttävä viidenkymmenen prosentin kasvuryöpsähdys kahdessa vuosikymmenessä.

Eipä ihmekään, että myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi vuonna 2011 uudelle ennätystasolle (WMO Greenhouse Gas Bulletin No. 8, pdf). Pitoisuus oli viime vuonna keskimäärin 390 miljoonasosaa. Teollinen vallankumous lieveilmiöineen on näin lisännyt hiilidioksidin määrää ilmakehässä noin neljälläkymmenellä prosentilla 1700-luvun puolivälin jälkeen. Hiilidioksidi on pitkäikäisistä kasvihuonekaasuista merkitykseltään suurin.

Myös metaanin ja typpioksiduulin pitoisuudet ovat nyt ennätyksellisen korkeat. Olemme aiheuttaneet kasvihuonekaasupäästöillämme sen, että niistä johtuva säteilypakote eli ilmastoa lämmittävä vaikutus oli vuonna 2011 jo 30 prosenttia suurempi kuin vuonna 1990.

§

Alueellisesta ilmastosta eri puolilla maailmaa on julkaistu tutkimus, jossa vertailtiin lämpötilahavaintoja vuosilta 1920-2010. Näiden laskelmien mukaan luonnollisen vaihtelun ylittävä muutos näkyy jo 40 prosentilla trooppisista ja 20 prosentilla muista alueista. Jotkin alueet ovat viilenneet, mutta enimmissä tapauksissa alueellinen ilmasto on lämmennyt, ja se on lämmennyt selkeimmin kesäkauden osalta.

Tässä on siis kyseessä ilmiö, joka on lähempänä arkikokemusta kuin jokin tietokonemallien osoittama maailman keskilämpötilan trendi. Kyseessä on muutos, jonka ihminen voi kokea tapahtuneen jo oman elämänsä aikana. Jos tuntuu siltä, että lapsuudessa kesät olivat toisenlaisia kuin nykyään, ne saattoivat tosiaankin olla sitä.

§

Kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä todella paljon ja todella nopeasti. Tästä kiusallisen väistämättömästä tarpeesta ovat viime viikkoina muistuttaneet muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP, Maailmanpankki, Kansainvälinen energiajärjestö IEA ja konsulttiyritys PricewaterhouseCoopers.

Jos nykymeno jatkuu, maailman keskilämpötila voi nousta usealla asteella vielä tämän vuosisadan aikana, eikä sitä pidetä mitenkään turvallisena vaihtoehtona. Ainakaan siihen ei voi vedota, etteikö ilmastokatastrofien uhasta olisi varoitettu. Yllä mainitut raportit eivät ole ensimmäisiä laatuaan, vaan tämä lajityyppi alkaa muodostua jo perinteeksi.

§

Suunnanmuutosta odotellessa kuittaamme taas yhden maailmanlaajuisesti tarkasteltuna lämpimän kuukauden. Lokakuu 2012 oli Yhdysvaltain NOAA:n mukaan mittaushistorian viidenneksi lämpimin lokakuu. Jos loppuvuosi jatkuu yhtä lämpimissä merkeissä, vuodesta 2012 tulee lämpimin La Niña -vuosi, joka on havaittu vuonna 1950 aloitetussa seurannassa.

NASA:n lämpötilastoissa lokakuu 2012 nousi kakkossijalle. Pitkän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa kylmempi lokakuu on koettu viimeksi vuonna 1992 ja keskiarvoa kylmempi mikä tahansa kuukausi vuoden 1994 helmikuussa. Muistatko millaista silloin oli? Nuo ajat lukeutuvat osalla meistä juuri niihin legendaarisiin lapsuusvuosiin.

§

Atlantin alueen "virallinen" hurrikaanikausi on päättymäisillään. Nimen saaneita myrskyjä on muodostunut tähän mennessä yhdeksäntoista, niistä viimeisimpänä trooppinen pyörremyrsky Tony. Keväällä laaditut ennusteet ylittyivät siis selvästi myrskyjen lukumäärän osalta.

Tämä kauden mielenkiintoisimpiin myrskyihin lukeutuu Nadine, joka jatkui yli 21 vuorokauden ajan ja josta tuli siten havaintohistorian toiseksi pitkäkestoisin trooppinen pyörremyrsky Atlantin alueella.

Kauden voimakkain hirmumyrsky on ollut hurrikaani Sandy. Siitä kasvoi muun muassa läpimitaltaan suurin Atlantilla koskaan havaittu trooppinen pyörremyrsky:

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 22/2012

Havaintoja viime viikon (28.5.2012-3.6.2012) uutisista:

Atlantin valtameren tämänvuotinen hurrikaanikausi on alkanut kesäkuun ensimmäisen päivän myötä myös "virallisesti". Kauden kaksi ensimmäistä trooppista pyörremyrskyä, Alberto ja Beryl, tulivat nimetyksi jo toukokuun puolella, mikä on harvinaista. Tätä ennen vain vuosina 1887 ja 1908 on kaksi myrskyä saanut nimensä jo ennen kesäkuun alkua, kirjoittaa säätieteilijä Jeff Masters blogissaan. Tilastot alkavat vuodesta 1851.

Meriveden pintalämpötila 30.5.2012. Tilanne oli Atlantin hurrikaanien muodostumisen kannalta jokseenkin keskimääräinen. Hurrikaanin muodostuminen edellyttää merenpinnan vähintään 27,8 celsiusasteen lämpötilaa, joka on merkitty karttaan valkoisella. Lämpimämmät vesialueet on merkitty keltaisesta oranssin kautta punaiseen ulottuvin sävyin. Kriittistä arvoa kylmemmät alueet on merkitty sinisin sävyin. (Kartta © NASA Earth Observatory/Jesse Allen)

Havaintotilastojen perusteella tiedetään, että myrskyjen esiintyminen jo toukokuussa ei välttämättä tarkoita sitä, että koko kaudesta olisi tulossa tavallista aktiivisempi. Viime vuodet ovat olleet Atlantilla runsasmyrskyisiä, mutta vuoden 2012 hurrikaanikaudesta arvellaan tulevan jokseenkin keskimääräinen. Kesä-marraskuuta koskevat myrskyennusteet ovat maltillisia:

• Yhdysvaltain NOAA:n mukaan on 70 prosentin todennäköisyys, että nimen saavia myrskyjä muodostuu 9-15 kappaletta, ja että niistä 4-8 voimistuu hurrikaaniksi.
• Coloradon osavaltionyliopisto arvioi 1.6. päivitetyssä ennusteessaan (pdf), että kesäkuusta alkaen tulee vielä 11 nimettyä myrskyä, joista viisi kehittyy hurrikaaniksi.
• Floridan osavaltionyliopisto puolestaan odottaa todennäköisimmin kolmeatoista nimettyä myrskyä, joista seitsemän yltyy hurrikaaniksi. Floridalaiset ovat laskeneet 70 prosentin todennäköisyyden sille, että kaudella muodostuu 10-16 myrskyä, mukaanlukien 5-9 hurrikaania.
• Ison-Britannian Met Office ennustaa Atlantille noin kymmentä trooppista pyörremyrskyä. Seitsemänkymmenen prosentin todennäköisyydellä myrskyjen määräksi tulee 7-13.

Vuosina 1981-2010 trooppisia pyörremyrskyjä nimettiin Atlantilla keskimäärin kaksitoista, ja keskimäärin kuusi niistä voimistui hurrikaaniksi eli hirmumyrskyksi asti.

Teollisen vallankumouksen alkaessa ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus oli noin 280 miljoonasosaa (ppm). NOAA:n seurannan mukaan maailman ilmakehän keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus oli viime vuonna jo yli 390 miljoonasosaa. Keskiarvo pitää sisällään muun muassa vuodenaikaista ja alueellista vaihtelua, mutta pidemmän aikavälin globaali trendi on ollut jyrkkenevästi nouseva 1800-luvulta lähtien. Ilmiön mittasuhteet kannattaa kerrata tästä animaatiosta, joka esittää yhteen minuuttiin tiivistettynä, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on muuttunut viimeisen 800 tuhannen vuoden aikana:

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vuosittainen maksimi ajoittuu pohjoisella pallonpuoliskolla kevääseen, eli aikaan juuri ennen kasvukautta. Kasvien yhteyttämisaktiivisuuden huippu näkyy jokakesäisenä notkahduksena ilmakehän hiilidioksidikäyrässä. Pohjoisella pallonpuoliskolla on niin paljon enemmän maakasvillisuutta kuin eteläisellä pallonpuoliskolla, että sen vuosikierto vaikuttaa koko maailman hiilidioksidikeskiarvoihin.

Isojen päästölähteiden lähistöllä on jo monena vuonna mitattu yli neljänsadan miljoonasosan hiilidioksidipitoisuuksia. NOAA:n viimeviikkoisen tiedotteen mukaan neljänsadan miljoonasosan raja on alkanut ylittyä nyt myös syrjäseuduilla. "Syrjäseudulla" tarkoitetaan tässä sijaintia, joka on niin kaukana isoista päästölähteistä, että sikäläisen ilman koostumuksen voidaan katsoa edustavan maailmanlaajuista kokonaistilannetta mielekkäällä tavalla.

Keväällä 2012 sattui siis ensimmäistä kertaa syrjäseudun mittausasemalla, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kuukauden keskiarvoksi mitattiin vähintään 400 miljoonasosaa. Tämä ilmastopsykologisen kynnyksen ylitys tapahtui huhtikuussa Alaskan Barrow'ssa. Tiedot ovat alustavia, mutta suuria täsmennyksiä niihin ei ole odotettavissa.

Lisäksi tänä keväänä mitattiin lyhytkestoisempi neljänsadan miljoonasosan ylitys kuudella muulla pohjoisella syrjäseudun mittausasemalla, jotka sijaitsevat Alaskassa, Kanadassa, Islannissa, Norjassa, Suomessa ja pohjoisella Tyynellämerellä.

1960-luvun alkupuolella ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus nousi vielä vain noin 0,7 miljoonasosaa vuodessa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana vuosittainen nousu on ollut kahden miljoonasosan luokkaa. Ensi keväänä pitoisuus nouseekin tämänvuotisilla ennätyspaikoilla luultavasti jo ainakin 402 miljoonasosaan. Maailmanlaajuisesti neljänsadan raja rikottaneen noin vuonna 2016.

Lopuksi iloisiin ilmailutunnelmiin! Tätä kirjoitettaessa aurinkovoimalla toimiva prototyyppilentokone Solar Impulse on juuri laskeutunut Afrikkaan. Kyseessä on Solar Impulsen tähän mennessä pisin koelento, yli 2500 kilometrin taival Sveitsistä mutkan kautta Marokkoon. André Borschberg lensi toukokuun lopulla ensimmäisen osuuden Sveitsistä Espanjaan, ja tänään kesäkuun viidentenä päivänä Bertrand Piccard ohjasi unelmakoneensa Espanjasta Gibraltarinsalmen yli Marokkoon.

Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP nimitti Piccardin eilen yhdeksi vuoden 2012 "maapallon ritareista", Champions of the Earth, tunnustuksena inspiraatiosta ja toiminnasta. Psykiatri ja pioneeri-ilmailija Piccardin viesti on selkeä: "Sen sijaan että takertuisimme pakkomielteisesti ilmastonmuutoksen kaltaisiin isoihin ongelmiin, jotka vaikuttavat ylivoimaisilta, meidän tarvitsee keskittyä ratkaisuihin, toivoon ja optimismiin."

Video esittelee Solar Impulsen toukokuista lentoa Sveitsistä Espanjaan.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 45/2011

Havaintoja viime viikon (7.11.2011-13.11.2011) uutisista:

Hiilidioksidin, metaanin ja typpioksiduulin määrä ilmakehässä kasvoi taas viimekin vuonna. Tällä kertaa tämä uutinen tulee Yhdysvaltain NOAA:lta, joka julkisti viime viikolla vuosittaisen kasvihuonekaasuindeksinsä, Annual Greenhouse Gas Index.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli vuonna 2010 keskimäärin 389 miljoonasosaa (ppm). Vuonna 2009 se oli vielä noin 386 miljoonasosaa. Viime vuosikymmeninä pitoisuuden kasvunopeus on kiihtynyt.

Metaanin määrä ilmakehässä kasvoi vuonna 2010 jo neljäntenä perättäisenä vuonna sen jälkeen, kun metaanipitoisuus oli ensin pysynyt lähes muuttumattomana vuosikymmenen ajan. Nyt pitoisuus on noussut 1799 miljardisosaan (ppb). Edellisenä vuonna eli 2009 pitoisuus oli 1794 miljardisosaa.

Hiilidioksidi ja metaani ovat tämänhetkiseltä ilmastovaikutukseltaan ylivoimaisesti tärkeimmät kasvihuonekaasut.

Muista kasvihuonekaasuista mainittakoon erikseen vielä kloorifluorihiilivedyt CFC-11 ja CFC-12. Ne ovat jatkaneet hidasta vähentymistään, kiitos Montrealin pöytäkirjan.

Kasvihuonekaasuindeksin arvo vuosina 1979-2010. Indeksin arvo kuvastaa kahdenkymmenen tärkeimmän kasvihuonekaasun yhteenlaskettua säteilypakotetta eli ilmastoa lämmittävää vaikutusta. Vuosi 1990 on sovittu vertailuvuodeksi eli sen indeksiarvo on yksi. Vuonna 2010 indeksin arvo oli 1,29 eli säteilypakote oli 29 prosenttia suurempi kuin vuonna 1990. (Kaavio © NOAA)

Vuoden 2010 kasvihuonekaasuindeksistä uutisoi Los Angeles Times.

Hiilidioksidin esiteollinen pitoisuus ilmakehässä, 280 miljoonasosaa, on siis jäänyt todella kauas taakse, eikä tämän tupruttelun loppu ole vieläkään näkyvissä. Viime vuonna maailmantalouden hiili-intensiteetti kasvoi eli maailman hiilipäästöt kasvoivat nopeammin kuin talous, kertoo konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopersin (PwC) laskema hiili-indeksi PwC Low Carbon Economy Index 2011 [pdf].

Tätä ei-toivottua käännettä edelsi vuosikymmenen mittainen jakso, jonka aikana maailmantalouden hiili-intensiteetti pieneni, vaikkakin hyvin hitaasti, keskimäärin vain 0,7 prosenttia vuodessa. Viime vuonna maailmantalouden hiili-intensiteetti sitten nousikin äkisti 0,6 prosenttia. Siinä missä bruttokansantuote kasvoi 5,1 prosenttia, hiilipäästöt kasvoivat 5,8 prosenttia.

Maailmantalouden hiili-intensiteetin viimevuotinen nousu johtuu osittain siitä, että talous kasvoi maissa, joiden hiili-intensiteetti on muutenkin korkea.

Aivan erityisesti viime vuoden nousu johtuu kuitenkin siitä, että kun talous toipui vuosien 2008-2009 notkahduksesta, monissa G20-maissa se tapahtui "likaisella" tavalla eli myös talouden hiili-intensiteetti kasvoi.

Vain seitsemässä G20-maassa talouden hiili-intensiteetti pieneni viime vuonna: Argentiinassa, Australiassa, Etelä-Afrikan tasavallassa, Intiassa, Kanadassa, Meksikossa ja Turkissa. Talouden hiili-intensiteetti nousi keskiarvoa enemmän (eli talouden kehitys oli erityisen "likaista") Brasiliassa, Etelä-Koreassa, Iso-Britanniassa, Japanissa, Saudi-Arabiassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Jotta maailman keskilämpötilan nousu saataisiin pidettyä alle kahdessa celsiusasteessa, olisi maailmantalouden hiili-intensiteetin alettava nyt heti pienentyä 4,8 prosentilla vuosittain. Niin nopea prosentuaalinen muutos ei ole valtiotasolla ennennäkemätöntä, mutta nyt sitä tarvittaisiin maailmanlaajuisesti ja todella pitkään, nimittäin vuoteen 2050 asti.

Minkä maan bruttokansantuote kasvoi vuonna 2010 viisi ja puoli prosenttia mutta hiilipäästöt vain 0,1 prosenttia? Vihje löytyy kuvasta ja vastaus kuvan alta:

Oikea vastaus: Meksiko (keskimmäinen lippu). Meksikon talouden hiili-intensiteetti pieneni vuonna 2010 esimerkilliset 5,1 prosenttia. (Kuva: Ken Bosma/Creative Commons)

PwC:n hiili- ja talousraportista kirjoittivat BBC ja The Guardian.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.