Ulkomaisia ilmastouutisia maalis-huhtikuussa 2014

(Laajemman uutislinkkikokoelman tilanne.)

§

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viides arviointiraportti (AR5) lähestyy valmistumistaan. AR5:n toinen osaraportti (WGII) julkistettiin maaliskuun lopussa ja kolmas osaraportti (WGIII) pari viikkoa sen jälkeen.

§

Osaraportti numero kaksi (WGII) erittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmiskuntaan ja muuhun eliömaailmaan, sekä pohtii tulevaisuuden uhkia ja keinoja sopeutua muuttuvaan ilmastoon.

Raportissa todetaan, että ilmastonmuutoksen seurauksia on jo havaittavissa ympäri maailmaa - kaikissa maanosissa ja valtamerissä. Havaintoja on siis paljon, mutta miten lähestyä tällaista satojen ja taas satojen sivujen mittaista asiakirjaa, jonka ulkoasukin on vielä luonnosvaiheessa?

Sääasema suosittelee aloittamaan lukemisen "Lyhennelmästä päätöksentekijöitä varten" (Summary for Policymakers, 44-sivuinen pdf). Siinäkin kannattaa keskittyä loppupuoliskon helppolukuisiin tekstitaulukoihin. Niihin on tiivistetty suuri määrä tietoa tähän mennessä ilmenneistä ilmastonmuutoksen seurauksista (Table SPM.A1 sivuilla 32-34) ja tulevaisuuden riskeistä (Assessment Box SPM.2 Table 1. sivuilla 27-30).

Syventävää tekstiä löytyy osa-alueittain jaoteltuna esimerkiksi makeanveden varoista, ruokaturvasta, ja ihmisten terveydestä. Osiot ovat tyypillisesti useiden kymmenien sivujen mittaisia. Tietoa on myös maanosittain ryhmiteltynä - esimerkiksi Euroopalle on omistettu oma lukunsa (93-sivuinen pdf). Siitä voi etsiä vastausta usein kysyttyihin kysymyksiin, kuten voiko Euroopassa jatkaa asumista rannikolla, leviääkö tänne uusia tarttuvia tauteja, tai kasvaako tarve tuoda Eurooppaan ruokaa muualta.

§

Osaraportti numero kolme (WGIII) käsittelee ilmastonmuutoksen hillintää eli käytännössä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden pienentämistä, sekä siihen liittyvää uhkapeliä vaihtoehtoisilla ilmastonmuutosskenaarioilla (ja niihin liittyvillä kustannuksilla ja toimintamahdollisuuksilla). Kolmosraporttia varten analysoitiin tieteellisestä kirjallisuudesta noin 1200 eri skenaariota.

Skenaarioiden peruspiirteet on esitelty raportin lyhennelmässä (Summary for Policymakers, 33-sivuinen pdf, johon on koottu muutakin karua perusasiaa). Skenaariotaulukosta (Table SPM.1 sivulla 13) löytyvät ilmakehän mahdolliset hiilidioksidipitoisuudet vuonna 2100, niihin johtavat kumulatiiviset kasvihuonekaasupäästöt, päästömäärien muutokset suhteessa vuoden 2010 päästöihin, ja niitä todennäköisesti vastaavat muutokset maailman keskilämpötilassa vuoteen 2100 mennessä.

Kolmosraportti on kakkosraporttiakin eeppisempi järkäle, joka on jäsennelty pienen kirjan mittaisiksi luvuiksi. Energiateknologian ja muiden teknisten aiheiden lisäksi mukana on myös abstraktin inhimillistä näkökulmaa, ja sitä on pohdittu entistä perusteellisemmin esimerkiksi luvussa Social, Economic and Ethical Concepts and Methods (128-sivuinen pdf).

Ihmiskunnan vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt vuosina 1970-2010. Vuosina 1970-2000 päästöt kasvoivat keskimäärin 1,3 prosenttia vuodessa. Sen jälkeen kasvunopeus jyrkkeni 2,2 prosenttiin vuodessa. Kaavion yksityiskohtiin kannattaa perehtyä isokokoisemman kuvatiedoston ja sen selitteen avulla. (Kaavio: IPCC/AR5-WGIII)

Kaikista niistä kasvihuonekaasupäästöistä, joita ihmiskunta on tuottanut vuosina 1750-2010 yhteensä, noin puolet on kertynyt viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Kaiken lisäksi vuosittaiset päästömäärät ovat kasvaneet kiihtyvällä vauhdilla vuosina 1970-2010. Vuonna 2010 ihmiskunnan vuosittaiset hiilidioksidipäästöt nousivat noin 49 miljardiin tonniin ja kumulatiiviset hiilidioksidipäästöt olivat jo melkein 2000 miljardia tonnia.

(Huom! Toisinaan puhutaan hiilidioksidipäästöjen sijaan hiilipäästöistä. Jos halutaan ilmaista hiilidioksidipäästöt hiilipäästöinä, on jaettava hiilidioksiditonnit 3,7:llä eli suhdeluvulla, joka on johdettu suoraan alkuaineiden atomimassoista.)

Kaksituhatta miljardia tonnia on hieman yli puolet siitä kumulatiivisten hiilidioksidipäästöjen "kiintiöstä", jonka voidaan ajatella olevan ihmiskunnan käytettävissä. Emme voi jatkaa siihen huolettomaan ja ahneeseenkin tapaan, josta käytetään yleisesti nimitystä "business as usual", jos haluamme välttää arvaamattoman vaarallisen ilmastonmuutoksen, kuten esimerkiksi maailman keskilämpötilan kohoamisen yli neljällä celsiusasteella tämän vuosisadan aikana.

On arvoitu, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden rajoittaminen korkeintaan 450 miljoonasosaan voisi hyvällä tuurilla riittää pitämään keskilämpötilan nousun enintään kahdessa celsiusasteessa, ja että sen edellyttämät ponnistelut leikkaisivat talouskasvusta tällä vuosisadalla vain suunnilleen 0,06 prosenttia vuodessa. Näissä laskelmissa ei edes ole mukana niitä terveys- ja muita hyötyjä, joita koituu kun ilmansaasteet vähenevät ja kun vältytään pahoilta ilmastokatastrofeilta.

Vuoden 2000 jälkeen kasvihuonekaasupäästömme ovat kasvaneet kaikilla muilla talouden sektoreilla paitsi maa- ja metsätaloudessa (ks. kaavio ja sen selite). Tilanne on siis kelju, mutta siinä voi nähdä jotain hyvääkin - nimittäin sen että kaikki päästövähennykset ja hiilensidontaideat mitä nyt vain keksitään ovat todella tervetulleita joka taholla sähkön- ja lämmöntuotannossa, teollisessa tuotannossa, rakentamisessa ja asumisessa, liikenteessä sekä maa- ja metsätaloudessa (jonka osuus päästöistä oli vuonna 2010 noin neljännes).

Toisin sanoen, kuten IPCC:n puheenjohtaja Rajenda K. Pachauri asian ilmaisee, "ilmastonmuutoksen hillitsemisen pikajunan olisi lähdettävä asemalta pian, ja koko globaalin yhteisön olisi oltava sen kyydissä". Tämä ja muita hyviä puheenvuoroja kuultiin lehdistötilaisuudessa pari viikkoa sitten:

Videotallenne IPCC:n lehdistötilaisuudesta, joka pidettiin kolmosraportin (WGIII) julkistamisen yhteydessä Berliinissä 13.4.2012. Tiedepitoisin sisältö alkaa melko tarkalleen viidentoista minuutin kohdalta, eli kun Ottmar Edenhofer aloittaa raportin pääkohtien esittelyn.

IPCC:n viidennen arviointiraporttin (AR5) neljäs ja viimeinen osa, synteesiraportti (AR5 SYR), tulee näillä näkymin saataville marraskuussa 2014. Ensimmäinen osaraportti (WGI) esiteltiin Tietoukan blogissa 23.10.2013.

§

Lopuksi vielä lyhyesti maaliskuun sääuutisia maailmalta.

Maaliskuusta 2014 tuli mittaushistorian neljänneksi lämpimin maaliskuu sekä NASA:n että NOAA:n analyysin mukaan. Maaliskuu oli vertailujakson keskiarvoa kylmempi laajalla alueella Pohjois-Amerikassa, mikä pistää hyvin silmään allaolevasta kartasta. Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa siitä tuli jopa sikäläisen historian kylmin maaliskuu.

Maaliskuun 2014 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty karttaan sinisillä sävyillä, keskimääräistä lämpimämmät punaisilla sävyillä. Mitä tummempi värisävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. (Kartta © NOAA)

§

Arktinen merijää saavutti tämänvuotisen maksimialansa maaliskuun 21:ntenä päivänä. Jäiseksi luokiteltavan merialueen laajuus oli tuolloin noin 14,91 miljoonaa neliökilometriä. Se on tilastohistorian viidenneksi pienin arktisen merijään vuosittainen maksimi.

Ylivuotisen merijään määrä oli maaliskuun alussa selvästi suurempi kuin vuotta aiemmin, mikä on todella ilahduttava uutinen. Monivuotisen merijään elpymiseen Pohjoisella jäämerellä tarvittaisiin useita tällaisia hyviä vuosia. Allaoleva animaatio havainnollistaa, mitä arktisen merijään vanhimmille ikäluokille on tapahtunut vuosina 1987-2013. Kaikkein vanhin, yli yhdeksän vuoden ikäinen osa merijäästä on esitetty siinä valkoisella värillä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 8.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia marras-joulukuussa 2012 ja tammikuussa 2013

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Arktisen merijään määrä on kituuttanut koko alkutalven alhaisissa lukemissa, raportoi Yhdysvaltojen kansallinen lumi- ja jäätietokeskus NSIDC. Jäisen meren ala oli marraskuussa satelliittimittaushistorian marraskuiden kolmanneksi pienin. Joulukuussa jääala oli vastaavasti historian toiseksi pienin. Tammikuun alkaessa jäätä oli Pohjoisen jäämeren atlanttisella puoliskolla selvästi keskimääräistä vähemmän.

Pohjoisen jäämeren jäälauttoja tukikohtinaan käyttänyt venäläinen tutkimusperinne siirtyy historiaan, uutisoi Barents Observer. Sopivien jäälauttojen löytämisestä on tullut vaikeaa. Uutta miehitettyä tutkimusasemaa ei enää yritetä pystyttää, vaan "Pohjoisnapa 40" jää lajinsa viimeiseksi. Tutkimusta on ehdotettu jatkettavaksi pelkkien poijujen avulla.

§

Vuosi 2012 päättyi muiltakin osin lämpimissä merkeissä. Marraskuu oli mittaushistorian viidenneksi (NOAA) tai kuudenneksi (NASA) lämpimin. Joulukuun voidaan katsoa olleen 18:nneksi (NOAA) tai 13:nneksi (NASA) lämpimin.

Koko vuosi 2012 oli NOAA:n alustavien tilastojen mukaan mittaushistorian kymmenenneksi lämpimin vuosi maapallolla. NASA:n mukaan viime vuosi oli yhdeksänneksi lämpimin. Vuoden maailmanlaajuinen keskilämpötila oli laskutavasta riippuen (NOAA vs. NASA) noin 14,47 tai 14,56 celsiusasteen vaiheilla.

Eri laskutavoista seuraa tuollaisia pieniä eroja tilastoihin, mutta pääpiirteissään ne antavat hyvin samankaltaisen kuvan pitkän aikavälin suuntauksesta ja siinä havaitusta lyhyemmän aikavälin vaihtelusta:

Vuosien 1881-2011 globaalien vuosikeskilämpötilojen poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. 1800-luvun loppuvuosiin verrattuna maailman keskilämpötila on nyt noussut suunnilleen 0,8 celsiusastetta. (Kaavio © NASA/Robert Simmon)

NASA:n taulukon mukaan viimeisimmät viisitoista vuotta (1998-2012) pitävät sisällään myös mittaushistorian kolmetoista lämpimintä vuotta. Koko 1900-luvun keskiarvoa viileämpi vuosi on ollut NOAA:n mukaan viimeksi vuonna 1976.

Tarkastelkaamme aineistoa vielä hieman yksityiskohtaisemmin. Seuraava animaatio havainnollistaa pohjoisen pallonpuoliskon kesälämpötilojen muuttumista vuosina 1951-2011. Animaation kukin vaihe esittää yhdentoista peräkkäisen vuoden kesälämpötilat normaalijakauman muodossa. Pystyakseli näyttää lämpötilan esiintymisfrekvenssin, ja vaaka-akseli näyttää miten kaukana lämpötila on vuosien 1951-1980 kesien keskilämpötilasta. (Jos vaaka-akselin keskihajontayksiköt eivät näy kunnolla, kokeile laaajentaa video koko näytölle.)

Animaation alussa on erittäin vähän sellaisia korkeita lämpötiloja, jotka ovat yli kolmen keskihajonnan päässä vertailujakson keskiarvosta (eli kaukana oikealla). Animaation edetessä niiden osuus kasvaa, ja yhä enemmän havaintoja vyöryy neljän, jopa viiden keskihajonnan punaiselle alueelle. Kylmiä (sinisiä) lämpötiloja esiintyy yhä, mutta ne ovat harvinaistuneet selvästi. Sen lisäksi että jakaumat siirtyvät kohti korkeampia lämpötiloja, 11-vuotisjaksojen vaihteluväli kasvaa (kellokäyrät muuttuvat hieman leveämmiksi ja matalammiksi kuin animaation alussa). (Animaatio © NASA)

§

Paikallisesti ennätyksellisen lämpimät kuukaudet ovat nykyään noin viisi kertaa niin yleisiä kuin jos ilmastonmuutosta ei olisi, päättelee Climatic Change -lehdessä julkaistu tutkimus. Toisin sanoen: kuukauden keskilämpötilan kuumuusennätyksistä 80 prosenttia jäisi tapahtumatta, jos me ihmiset emme olisi muuttaneet ilmastoa.

Viitosen kerroin on koko maailmalle laskettu keskiarvo, eli jossain esiintyy sitäkin hurjemmin helteitä. Tutkijat arvioivat, että joillakin mantereisilla alueilla Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Amazoniassa kesään ajoittuvat ennätykset ovat tulleet yli kymmenen kertaa luonnollista yleisemmäksi.

Ennätykset ovat yleistyneet jyrkimmin viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Tutkimuksen aineistona käytettiin lämpötilatietoja 131 vuoden ajalta. Tutkijoiden kehittämä tilastollinen malli ennustaa, että ennätysten yleistyminen jatkuu vielä nykyisestäkin.

§

Britannian Met Office on esittänyt globaalin lämpöennusteen vuodelle 2013. Tästä vuodesta arvellaan tulevan todennäköisesti lämpimämpi kuin vuodesta 2012. Erittäin todennäköiseltä vaikuttaa, että 2013 tulee sijoittumaan mittaushistorian kymmenen lämpimimmän vuoden joukkoon. Vuoden 2013 keskilämpötilaksi ennustetaan 14,43-14,71 celsiusastetta.

§

Kansainvälinen katsaus pohjoisten napaseutujen ympäristönmuutokseen, Arctic Report Card, on saanut vuosittaisen päivityksensä. Katsauksen laatijat halusivat tällä kertaa korostaa erityisesti sitä, että vuonna 2012 havaittiin useita arktisen lumen ja jään sulamiseen liittyviä ennätyksiä, vaikka ilman lämpötilat maanpinnan tuntumassa eivät olleet yhtä jyrkän poikkeavia keskiarvoista.

Lämmin ilma on ensisijainen sulamista aiheuttava tekijä, joten mistä oikein on kysymys? Nuo viimevuotiset sulamistapahtumat viittaavat siihen, että arktisen alueen lämpenemistä pitävät osaltaan käynnissä positiiviset palautemekanismit. Yksinkertaisesti ilmaistuna: Valkoiset ja voimakkaasti heijastavat pinnat korvautuvat tummilla pinnoilla, joihin imeytyy enemmän auringonsäteilyä. Mereen ja maahan varastoituu siten lämpöä, joka kiihdyttää sulamista edelleen. Nyt on hyvin todennäköistä, että suuri ympäristönmuutos jatkuu arktisella alueella myös lähivuosina.

Jopa jäätikön pinta voi tummua, vaikkei sitä ehkä ihan ensimmäisenä tulisi ajatelleeksi. Grönlanti oli viime vuonna tummempi kuin kertaakaan sen jälkeen, kun satelliittimittaukset aloitettin vuonna vuonna 2000.

Grönlannin jääkilven albedo eli heijastavuus kesä-elokuussa 2012 verrattuna vuosien 2000-2011 keskiarvoon. Keskiarvoa heikommin heijastavat alueet on merkitty karttaan sinisillä sävyillä. Keskiarvoa voimakkaammin heijastavat alueet, jos niitä olisi ollut, olisi merkitty karttaan keltaisilla ja oransseilla sävyillä. (Kartta © NOAA & Jason Box)

Karttakuvassa käytetty sininen väri saattaa antaa jääpinnan kunnosta harhaanjohtavan puhtoisen vaikutelman. Sinistä jäätä, sitähän on nähty ennenkin, mykistävän kauniissa luontokuvissa planeettamme kryosfääristä! Grönlannin jääpeitteessä havaittu tummeneminen on kuitenkin jotain aivan muuta. Ilmiön luonteesta saa paremman käsityksen katsomalla tätä valokuvaa (ei heikkohermoisille!). Kuvassa ei siis ole havaijilainen laavakenttä, vaan pahasti tummunutta jäätikköpintaa Grönlannissa elokuussa 2005.

Grönlannin albedo on heikentynyt useista syistä. Jäätikölle sataneen lumen heijastavuus vähenee aina, kun lumen raekoko kasvaa sulamisten ja uudelleenkiteytymisten myötä. Tämä tapahtuu siis aivan puhtaallekin lumelle.

Lisäksi aina kun jäätikön yläpintaa sulaa, sulaneiden lumi- ja jääkerrosten sisältämät tummat ainekset voivat rikastua kulloiseenkin pintakerrokseen, jonka heijastavuus siten heikkenee.

Grönlannin jäätiköille päätyy ilmakehän kautta nokea ja muita hiukkasia satoi tai paistoi, eli märkä- ja kuivalaskeumana. Noki voi olla peräisin esimerkiksi metsäpaloista tai fossiilisten polttoaineiden polttamisesta.

Viime kesänä Grönlannin jääkilven yläpinnassa tapahtui sulamista ennätyksellisen pitkäkestoisesti. Sulamista havaittiin myös yhtäaikaisesti lähes koko jääpeitteen alueella, mikä on harvinaista. Lumisateiden niukkuus pahensi albedo-ongelmaa omalta osaltaan.

§

Grönlannin ja Etelämantereen jäämassojen sulamisesta on julkaistu uusi, aiempia perusteellisempi ja tarkempi arvio. Tämänkertaisissa laskelmissa yhdistettiin eri tavoin kerättyjä havaintoja vuosilta 1992-2011. Tutkimuksen mukaan Grönlanti ja Etelämanner ovat menettäneet jäätä vuoden 1992 jälkeen yhteensä niin paljon, että se on nostanut merenpintaa yhteensä 11,1 millimetriä, vuositasolla keskimäärin noin 0,59 millimetriä. Grönlannin osuus tästä on noin kaksi kolmasosaa.

Grönlannista ja Etelämantereelta peräisin oleva 11,1 millimetriä on noin 20 prosenttia koko siitä merenpinnan noususta, joka on havaittu tuolla samalla ajanjaksolla. Loppuosa merenpinnan noususta on seurausta pääasiassa meriveden lämpölaajenemisesta, vuoristojäätiköiden ja muiden vähäisempien jäätiköiden sulamisesta sekä pohjavesivarojen laajamittaisesta käyttöönotosta.

Sulaminen ei ole edennyt tasaisesti, vaan se on nyt kolme kertaa niin nopeaa kuin tutkimusjakson alussa. Sulamisen kiihtyminen on ollut pahinta Grönlannissa, missä sulamisvauhti on lähes viisinkertaistunut.

Tämä nyt julkaistu sulamisarvio on "kaksi tai kolme kertaa tarkempi kuin se mikä on viimeisimmässä IPCC:n raportissa", siteeraa Nature News professori Andrew Shepherdiä, joka osallistui tutkimukseen. Shepherdin mukaan nyt varmistui sekin seikka, että koko Etelämantereen nettojäämassa ei ole karttumassa vaan tosiaankin hupenemassa.

Tutkimuksessa olivat mukana myös muun muassa ESA ja NASA. Se julkaistiin Science-lehdessä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia loka-marraskuussa 2012

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Uuden arktisen merijään muodostuminen on ollut nopeaa tämänvuotisen minimin jälkeen. Jäisen meren alue kaksinkertaistui lokakuun aikana. Marraskuulle tultaessa merijäätä oli silti huomattavasti ajankohdan keskiarvoa vähemmän. Beaufortin-, Barentsin- ja Karanmeri olivat yhä suurelta osin jäättömiä. Avovesialueiden yllä ilma pysyi keskimääräistä lämpimämpänä.

Jään keskimääräinen ala oli lokakuussa 7,0 miljoonaa neliökilometriä. Se on satelliittiavusteisen mittaushistorian toiseksi pienin arktisen merijään lokakuinen ala. Lukema jäi noin 2,3 miljoonaa neliökilometriä eli noin 25 prosenttia pienemmäksi kuin vuosien 1979-2000 lokakuiden keskiarvo.

Tätä kirjoitettaessa arktista merijäätä oli vieläkin keskimääräistä vähemmän:

Arktisen merijään ala 26.11.2012. Saman ajankohdan mediaaniala vuosina 1979-2000 on merkitty karttaan oranssilla ääriviivalla. (Kartta © NSIDC)

§

Grönlannin jääpeitteen tilaa tarkkaileva Tanskan ja Grönlannin geologinen tutkimuslaitos GEUS kertoo, että vuosi 2012 on ollut "jäätikön terveydelle toiseksi pahin vuosi" sen jälkeen, kun he aloittivat tämän mittaushankkeensa vuonna 2001. Eteläisimmässä Grönlannissa havaittiin jäätikön ohentuneen tänä vuonna peräti 8,3 metriä (mittausasema QAS_L).

§

Grönlannin ja Etelämantereen ulkopuolella sijaitsevien, eli siis maailman vähäisempien jäätiköiden sulamisesta on julkaistu uusi arvio. Innsbruckin yliopiston tutkijat tekivät laskelmia siitä, miten paljon jäätiköiden sulaminen on nostanut merenpintaa vuosina 1902-2009, ja paljonko lisänousua on odotettavissa vuoteen 2100 mennessä, ja miten tilanne kehittyy vielä sen jälkeen.

Vuoden 1900 jälkeen maailman merenpinta on noussut eri syistä yhteensä noin 20 senttimetriä. Innsbruckilaisten mukaan vähäisempien jäätiköiden sulamisen osuus siitä on noin yksitoista senttimetriä. Kuluvan vuosisadan aikana merenpinta noussee samasta syystä vielä noin 15-22 senttimetriä.

Jäämassan hupeneminen (siis muualla kuin Grönlannissa tai Etelämantereella) tulee ehkä olemaan nopeimmillaan joskus 21:nnen vuosisadan loppupuoliskolla, ja jäätiköt saavuttavat uuden tasapainotilan mahdollisesti 2200-luvulla. Pahimmassa tapauksessa tuo tasapaino tarkoittaa sitä, että vuoristojäätiköistä on jäljellä vain kaikkein korkeimmalla sijaitsevat pienet rippeet.

§

Maailman vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen on annettu kasvaa taas ennätyssuuriksi. Vuoden 2011 päästöt fossiilisista energianlähteistä ylsivät 34 miljardiin tonniin, tiedottaa uusiutuvan energian instituutti IWR. Lukua sopii verrata vuoden 1990 päästöihin, jotka olivat 22,7 miljardia tonnia. Kyseessä on siis järkyttävä viidenkymmenen prosentin kasvuryöpsähdys kahdessa vuosikymmenessä.

Eipä ihmekään, että myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi vuonna 2011 uudelle ennätystasolle (WMO Greenhouse Gas Bulletin No. 8, pdf). Pitoisuus oli viime vuonna keskimäärin 390 miljoonasosaa. Teollinen vallankumous lieveilmiöineen on näin lisännyt hiilidioksidin määrää ilmakehässä noin neljälläkymmenellä prosentilla 1700-luvun puolivälin jälkeen. Hiilidioksidi on pitkäikäisistä kasvihuonekaasuista merkitykseltään suurin.

Myös metaanin ja typpioksiduulin pitoisuudet ovat nyt ennätyksellisen korkeat. Olemme aiheuttaneet kasvihuonekaasupäästöillämme sen, että niistä johtuva säteilypakote eli ilmastoa lämmittävä vaikutus oli vuonna 2011 jo 30 prosenttia suurempi kuin vuonna 1990.

§

Alueellisesta ilmastosta eri puolilla maailmaa on julkaistu tutkimus, jossa vertailtiin lämpötilahavaintoja vuosilta 1920-2010. Näiden laskelmien mukaan luonnollisen vaihtelun ylittävä muutos näkyy jo 40 prosentilla trooppisista ja 20 prosentilla muista alueista. Jotkin alueet ovat viilenneet, mutta enimmissä tapauksissa alueellinen ilmasto on lämmennyt, ja se on lämmennyt selkeimmin kesäkauden osalta.

Tässä on siis kyseessä ilmiö, joka on lähempänä arkikokemusta kuin jokin tietokonemallien osoittama maailman keskilämpötilan trendi. Kyseessä on muutos, jonka ihminen voi kokea tapahtuneen jo oman elämänsä aikana. Jos tuntuu siltä, että lapsuudessa kesät olivat toisenlaisia kuin nykyään, ne saattoivat tosiaankin olla sitä.

§

Kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä todella paljon ja todella nopeasti. Tästä kiusallisen väistämättömästä tarpeesta ovat viime viikkoina muistuttaneet muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP, Maailmanpankki, Kansainvälinen energiajärjestö IEA ja konsulttiyritys PricewaterhouseCoopers.

Jos nykymeno jatkuu, maailman keskilämpötila voi nousta usealla asteella vielä tämän vuosisadan aikana, eikä sitä pidetä mitenkään turvallisena vaihtoehtona. Ainakaan siihen ei voi vedota, etteikö ilmastokatastrofien uhasta olisi varoitettu. Yllä mainitut raportit eivät ole ensimmäisiä laatuaan, vaan tämä lajityyppi alkaa muodostua jo perinteeksi.

§

Suunnanmuutosta odotellessa kuittaamme taas yhden maailmanlaajuisesti tarkasteltuna lämpimän kuukauden. Lokakuu 2012 oli Yhdysvaltain NOAA:n mukaan mittaushistorian viidenneksi lämpimin lokakuu. Jos loppuvuosi jatkuu yhtä lämpimissä merkeissä, vuodesta 2012 tulee lämpimin La Niña -vuosi, joka on havaittu vuonna 1950 aloitetussa seurannassa.

NASA:n lämpötilastoissa lokakuu 2012 nousi kakkossijalle. Pitkän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa kylmempi lokakuu on koettu viimeksi vuonna 1992 ja keskiarvoa kylmempi mikä tahansa kuukausi vuoden 1994 helmikuussa. Muistatko millaista silloin oli? Nuo ajat lukeutuvat osalla meistä juuri niihin legendaarisiin lapsuusvuosiin.

§

Atlantin alueen "virallinen" hurrikaanikausi on päättymäisillään. Nimen saaneita myrskyjä on muodostunut tähän mennessä yhdeksäntoista, niistä viimeisimpänä trooppinen pyörremyrsky Tony. Keväällä laaditut ennusteet ylittyivät siis selvästi myrskyjen lukumäärän osalta.

Tämä kauden mielenkiintoisimpiin myrskyihin lukeutuu Nadine, joka jatkui yli 21 vuorokauden ajan ja josta tuli siten havaintohistorian toiseksi pitkäkestoisin trooppinen pyörremyrsky Atlantin alueella.

Kauden voimakkain hirmumyrsky on ollut hurrikaani Sandy. Siitä kasvoi muun muassa läpimitaltaan suurin Atlantilla koskaan havaittu trooppinen pyörremyrsky:

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia syys-lokakuussa 2012

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Tämän vuoden syyskuusta tuli yksi lämpimimmistä mitä on koettu vuoden 1880 jälkeen. Yhdysvaltain NOAA:n mukaan viime kuu oli mittaushistorian lämpimin syyskuu, yhdessä vuoden 2005 syyskuun kanssa. NASA:n mukaan syyskuu oli mittaushistorian neljänneksi lämpimin.

Syyskuun 2012 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskiarvoa kylmemmät lämpötilat on merkitty sinisellä värillä, lämpimämmät punaisella. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama keskilämpötilasta. (Kartta ©: NOAA)

§

Ennätyksellisen äärevää säiden vaihtelua on koettu tänä vuonna ainakin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Iso-Britanniassa kevät alkoi vuosisadan kuivimpana, mutta kuivuus päättyi äkisti mittaushistorian sateisimpaan huhti-kesäkuuhun, ja sateiden aiheuttamista tulvista on kärsitty vielä sen jälkeenkin. Englannin ja Walesin alueella rikkoutui huhti-heinäkuun sade-ennätys; tämä kadehdittavan pitkä havaintosarja ulottuu vuoteen 1766. Olosuhteiden vaihdos kuivasta märkään oli epätavallinen myös vuodenaikansa puolesta.

Yhdysvalloissa tammi-syyskuun sääoloista laskettu ilmaston ääripäiden indeksi USCEI (U.S. Climate Extremes Index) nousi historiansa korkeimpaan arvoon, 45 prosenttiin. Se tarkoittaa käytännössä, ja hieman yksinkertaistaen, että melkein puolella Yhdysvaltojen pääalueesta lämpötila, kuivuus tai sateisuus saavutti lukemat, jotka olivat niin harvinaisia että sijoittuivat jakauman ylimpään tai alimpaan desiiliin.

§

Arktista merijäätä on edelleenkin ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän. Koillisväylä oli vielä kaksi viikkoa sitten suurelta osin jäätön. Väylän kautta oli kuljetettu siihen mennessä tällä purjehduskaudella jo yli miljoona tonnia rahtia. Se on Koillisväylän rahtiennätys, uutisoi Barents Observer.

Koillisväylällä on rahdattu tällä kaudella muun muassa rautamalmia Murmanskista Kiinaan ja lentopolttoainetta Etelä-Koreasta Suomeen. Purjehduskauden odotetaan venyvän tänä vuonna marraskuulle asti.

Jääkadosta on ollut myös epätavallista haittaa venäläisille. Heidän arktiseen tutkimukseensa on kuulunut jo 1930-luvulta lähtien sarja merijäälle pystytettyjä tutkimusasemia. Sarjan viimeisimmän aseman, "Pohjoisnapa 40:n" pystyttäjät joutuivat huomaamaan, että alustaksi sopivan jäälautan löytäminen oli nyt työläämpää kuin koskaan. Sarjan edellinen asema, "Pohjoisnapa 39", jouduttiin aiemmin tänä vuonna siirtämään jäälautalta toiselle, kun ensimmäinen lautta rupesi hajoamaan kesken kaiken.

§

Grönlannissa sijaitsevasta Petermannin jäätiköstä irtosi heinäkuussa noin 120 neliökilometrin kokoinen jäävuori PII-2012 (ks. Tietoukan blogi 29.8.2012). Se on ehtinyt ajelehtia noin yhden kilometrin päivänopeudella hyvän matkaa kohti Baffininlahtea. Satelliittikuvista koottu animaatio näyttää, miten jäävuori on alkanut hiljalleen hajota pari kuukautta jatkuneella merimatkallaan:

§

Maapallon vastakkaiselta napa-alueelta kuuluu onneksi iloisempia uutisia. Etelänavan otsoniaukko oli tänä vuonna toiseksi pienin kahteenkymmeneen vuoteen. Aukon keskimääräinen pinta-ala jäi 17,9 miljoonaan neliökilometriin. Syyskuun 22:ntena päivänä mitattu tämänvuotinen maksimikin oli vain 21,2 miljoonaa neliökilometriä.

Historian tähän asti laajin otsoniaukko mitattiin eteläisen napa-alueen yllä 6.9.2000. Silloin aukko oli pinta-alaltaan 29,9 miljoonaa neliökilometriä eli melkein puolet suurempi kuin nykyään.

Otsoniaukko ei ole itse asiassa täysin vailla otsonia, vaan kyseessä on vain stratosfäärin otsonikerroksen ohentuma. Tänä vuonna aukko ei ollut pystysuunnassakaan mitattuna pahimmasta päästä. Otsonia oli "aukossa" toiseksi eniten kahteenkymmeneen vuoteen.

Otsonikerroksen toipuminen on hidasta, koska ihmisen tuottamat otsonikerrosta tuhoavat yhdisteet hajoavat ilmakehässä hitaasti. Antarktinen otsonikerros palautunee entiselleen eli 1980-luvun alun vahvuuteen vasta vuoden 2065 paikkeilla. Tämä on kuitenkin toimiva esimerkki siitä, että ympäristöä voidaan suojella kansainvälisin sopimuksin. Otsonikerrosta turvaava Montrealin pöytäkirja on ensimmäinen kansainvälinen ympäristösopimus, jonka kaikki maailman maat ovat ratifoineet.

Kemikaalien lisäksi myös stratosfäärin lämpötila vaikuttaa otsonin määrään. Tänä vuonna siellä oli suhteellisen lämmintä, mikä oli hyväksi otsonille.

Etelämantereella työskentelevät tutkijat valmistelevat kaasupalloa, joka nostaa otsoninmittauslaitteen ylös ilmakehään 30 kilometrin korkeuteen asti. (Kuva © NOAA)

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia elo-syyskuussa 2012

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Arktisen merijään määrä kävi dramaattisen pienissä lukemissa tällä kesäkaudella. Vanha, vuonna 2007 mitattu ennätys rikkoutui jo elokuun puolella. Sen jälkeen jään hupeneminen jatkui vielä kolmisen viikkoa. Alustavien tietojen mukaan arktisen merijään vuoden 2012 minimi saavutettiin lopulta syyskuun 16:ntena päivänä, jolloin jäisen meren ala oli enää vain noin 3,41 miljoonaa neliökilometriä.

Arktisen merijään ala 16.9.2012. Jääpeitteiseksi luokitellut paikat on merkitty karttaan valkoisella värillä. Oranssilla viivalla on merkitty jäisen meren keskimääräinen (mediaani) ala tänä samana syyskuun päivänä vuosina 1979-2000. (Kartta © National Snow and Ice Data Center)

Uusi ennätys on hätkähdyttävät 49 prosenttia pienempi kuin arktisen merijään keskimääräinen minimi vuosina 1979-2000. Myös ero entiseen ennätykseen eli vuoden 2007 minimiin on suuri. Jäinen merialue kutistui tänä vuonna 760 tuhatta neliökilometriä eli 18 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2007.

Ohuen ja nuoren, siis alle yksivuotisen jään osuus koko arktisesta merijäästä on käynyt yhä hallitsevammaksi. Sellainen ohut jää murtuu ja sulaa helposti. Jään ohuus oli todennäköisesti tärkein syy tämänkesäiseen laajamittaiseen jääkatoon, arvioi Yhdysvaltain kansallinen lumi- ja jäätietokeskus (NSIDC) tiedotteessaan.

Uusi ennätys koskee vuodesta 1979 lähtien tehtyjä satelliittiavusteisia jääalan mittauksia. Tämänvuotinen ennätyslukema voi vielä pienentyäkin hieman, jos Pohjoisella jäämerellä puhaltavat tuulet liikuttelevat jäljellä olevia jäälauttoja juuri sopivasti. NSIDC luokittelee merialueen jääpeitteiseksi, jos sen pinta-alasta yli 15 prosenttia on jäässä.

§

Päättynyt kesä oli globaalisti tarkasteltuna suhteellisen lämmintä aikaa. Yhdysvaltain NOAA:n mukaan kesä-elokuu oli mittaushistorian kolmanneksi lämpimin kesä-elokuu maailmassa. NASA:n mukaan kesä-elokuu oli mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin.

Kesä-elokuun 2012 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskiarvoa kylmemmät alueet on merkitty sinisellä ja keskiarvoa lämpimämmät punaisella värillä. Puuttuvan datan alueet on jätetty harmaaksi. (Kartta © NOAA/National Climatic Data Center)

§

Merenpinnan tason havaituista muutoksista on julkistettu uusi yhteenveto tieteellisessä kokouksessa, joka on parhaillaan käynnissä Venetsiassa. Tutkijat ovat laskeneet, että merenpinta on noussut vuosina 1992-2010 maailmanlaajuisesti keskimäärin kolme millimetriä vuodessa. Merenpinnan tason nousua aiheuttavat muun muassa meriveden lämpölaajeneminen ja maa-alueilla sijaitsevien jäämassojen sulaminen.

Alueellinen vaihtelu kannattaa huomata tässäkin asiassa. Maapallolla on merialueita, joilla merenpinta on noussut jopa kymmenisen millimetriä vuodessa. Joillakin alueilla merenpinta on puolestaan laskenut saman verran. Kartta havainnollistaa merenpinnan tason muutoksessa mitattuja eroja:

Merenpinnan tasossa havaittu muutos lokakuusta 1992 maaliskuuhun 2010. Tummanpunaisella värillä on merkitty alueet, joilla merenpinta on noussut keskimäärin senttimetrin verran vuodessa. Toinen ääripää, senttimetrin lasku vuodessa, on merkitty tummansinisellä. Tähän alustavaan karttaan on koottu usean eri satelliitin avulla tehtyjä korkeusmittaustuloksia. (Kartta © ESA CCI project)

§

Brasilian Amazonin metsäkato jatkaa yhä hidastumistaan, ainakin vuositasolla, kertoo trooppisen luonnon tilaa seuraava Mongabay.com. Tämän vuoden heinäkuun lopussa päättynyt kahdentoista kuukauden jakso oli ilmeisesti taas uusi ennätysvuosi, eli metsää hävitettiin silloin vähemmän kuin yhtenäkään vastaavana jaksona vuoden 1988 jälkeen. Laskutavasta riippuen metsää hävitettiin nyt noin 1047 neliökilometriä tai noin 2011 neliökilometriä. Edelliseen 12 kuukauden jaksoon verrattuna se on noin kolmanneksen tai viidenneksen vähemmän.

§

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) viides arviointiraportti ilmestynee vuosina 2013-2014. Sitä odotellessa meitä ilahduttaa Amerikan meteorologinen seura (AMS), joka on päivittänyt lausuntonsa ilmastonmuutoksesta. Se on vain muutaman liuskan mittainen, hieman USA-painotteinen, mutta silti ihan hyvä tiivistelmä globaaleistakin ilmastoasioista, jotka liittyvät nimenomaan elottoman luonnon ilmiöihin. Suosittelemme AMS:n tekstiä englannintaitoisille lukijoille, jotka tarvitsevat lyhyehköä, vertaisarvioituun tieteelliseen tutkimukseen tukeutuvaa yhteenvetoa ilmastonmuutoksen pääseikoista.

Mitään mullistavia uutisia lausunto ei siis sisällä, mutta päättyy vakavaan ajatukseen: Maapallo on ainoa tiedossamme oleva planeetta, joka pystyy ylläpitämään ihmiselämää, joten olkaamme äärimmäisen varovaisia sen suhteen!

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 20/2012

Havaintoja viime viikon (14.5.2012-20.5.2012) uutisista:

Päättynyt huhtikuu oli maailmassa mittaushistorian viidenneksi lämpimin huhtikuu, kertoo NOAA:n julkistama alustava sääraportti. NASA:n vastaavien tilastojen mukaan viime kuu oli mittaushistorian neljänneksi lämpimin yhdessä vuoden 1998 huhtikuun kanssa. Sen jälkeen onkin säitä pidellyt: Viidestätoista lämpimimmästä huhtikuusta peräti kolmetoista on sattunut vuonna 1998 tai sen jälkeen.

NASA:n tilastojen mukaan pitkän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa kylmempi huhtikuu oli viimeksi vuonna 1982. Keskimääräistä kylmempi mikä tahansa kuukausi on koettu viimeksi helmikuussa 1994.

Jos tarkastellaan vuoden 2012 neljän ensimmäisen kuukauden lämpötiloja kokonaisuutena, näyttää siltä että vuosi on alkanut lämpimästi etenkin Pohjois-Amerikassa ja Siperiassa:

Tammi-huhtikuun 2012 keskilämpötilojen poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. Siniset pallukat merkitsevät keskimääräistä matalampia, punaiset keskimääräistä korkeampia lämpötiloja. Mitä isompi pallukka, sitä isompi poikkeama vuosien 1971-2000 keskiarvosta. Isoimmat kartalla näkyvät pallukat viittaavat yli viiden celsiusasteen poikkeamaan. (Kartta © National Climatic Data Center/NESDIS/NOAA)

Kuriositeettina mainittakoon, että huhtikuun myötä äsken päättyneet kaksitoista kuukautta olivat Yhdysvaltojen pääalueen lämpimin kahdentoista kuukauden jakso koko tähänastisen mittaushistorian aikana. Edellinen ennätys syntyi vuosina 1999-2000.

Huhtikuun säätilastoista kirjoittivat muun muassa Dr. Jeff Masters' WunderBlog, Climate Progress ja Dan's Wild Wild Science Journal.

Australian seudun kesäilmasto oli 1900-luvun loppupuolen ajan lämpimimmillään tuhanteen vuoteen, päättelee viime viikolla julkaistu tutkimus. Siinä analysoitiin vuosien 1000-2001 lämpötilatietoja syys-helmikuulta eli sikäläiseltä lämpimältä vuodenajalta. Saatujen tulosten perusteella vuoden 1950 jälkeinen aika oli Australaasiassa lämpimin puolen vuosisadan mittainen jakso vuoden 1000 jälkeen.

Kohdealue rajattiin päiväntasaajan ja 50:nnen eteläisen leveysasteen sekä 110:nnen ja 180:nnen itäisen pituusasteen väliin. Alueella sijaitsevat muun muassa Uusi-Seelanti, Australia, suurin osa Indonesiaa ja lukuisia pieniä Tyynenmeren saaria suunnilleen Kiribatiin ja Tuvaluun saakka. Lämpötilatiedot yhdisteltiin aiemmista tutkimuksista, joissa on analysoitu muun muassa koralli- ja jäätikköjäänäytteitä ja puiden vuosilustoja.

Tutkijoiden mukaan tämä 1900-luvun loppupuolen epätavallinen lämpimyys Australaasiassa ei ole selitettävissä pelkällä luonnollisella ilmastonvaihtelulla, vaan syitä on etsittävä ihmistoiminnan ympäristövaikutuksista.

Tutkimus ei löytänyt lämpötiloista mitään pitkän aikavälin trendiä ennen vuotta 1850, ja siihenastiset lämpötilanvaihtelut olivat todennäköisesti luonnollisia, siteeraa The Guardian tutkimukseen osallistunutta Steven Phippsiä.

Tutkimus julkaistiin Journal of Climate -lehdessä. Siitä kirjoitti The Guardianin lisäksi Real Climate [jossa on myös kommentteja liittyen em. tieteellisen artikkelin korjaamiseen].

[Melbournen yliopiston päivitetyn tiedotteen mukaan em. tieteellinen artikkeli on palautettu tekijöilleen korjattavaksi, ja korjattu artikkeli on lähetetty uudelleen Journal of Climate -lehteen arvioitavaksi. Tiedotteessa mainitaan myös, että eräs riippumaton tutkijaryhmä on sillä välin päätynyt tutkimuksissaan samanlaisiin tuloksiin, jotka on julkaistu vuonna 2013 Nature Geoscience -lehdessä.]

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 13/2012

Havaintoja viime viikon (26.3.2012-1.4.2012) ja toissa viikon (19.3.2012-25.3.2012) uutisista:

Pohjois-Amerikan keskiosissa koettiin maaliskuussa ennennäkemätön helleaalto, joka kesti kymmenisen vuorokautta ja murskasi koko tähänastisen mittaushistorian lämpöennätyksiä Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Maaliskuun lämpöennätys ylitettiin monin paikoin, joskus jopa niin reippaasti että uusi maalisennätys ylitti samalla myös sikäläisen huhtikuun ennätyksen.

Lisäksi syntyi valtava määrä paikallisia vuorokautisia ennätyksiä - etenkin ennätyksellisen korkeita vuorokauden maksimilämpötiloja ja ennätyksellisen korkeita yölämpötiloja.

Kuriositeettina mainittakoon esimerkiksi Minnesotan Rochester, missä yön alin lämpötila maaliskuun 18:ntena päivänä oli niin korkea (16,6 °C), että se rikkoi saman päivän sikäläisen vuorokauden maksimilämpötilaennätyksen (15,5 ° C). Tällaiset kategoriset harppaukset ovat ainakin Jeff Mastersin mukaan erittäin harvinaisia.

Rochesterissa oli kylläkin koleaa verrattuna moniin muihin paikkoihin, missä lämpölukemat nousivat toistuvasti lähemmäs kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä celsiusastetta. Yksi hurjimpia esimerkkejä on Chicago, missä lämpö nousi noin 26 celsiusasteen yläpuolelle yhdeksänä peräkkäisenä päivänä. Jokainen näistä yhdeksästä päivästä teki Chicagon päiväkohtaisen maksimilämpöennätyksen.

Helleaalto oli niin monin tavoin ällistyttävä, että yksityiskohdista kiinnostuneiden kannattaa silmäillä yhteenvetoja, joita ovat laatineet AtmosNews, Dr. Jeff Masters' WunderBlog (myös edeltäneinä maaliskuun päivinä 14.3.-22.3.) tai Weather Extremes -blogi. (Lämpötilat on ilmoitettu usein fahrenheiteina, jotka saa tutumpaan muotoon tällä näpsäkällä muuntolaskimella.)

Helleaallon maantieteelliset mittasuhteet hahmottuvat parhaiten koko maanosan näyttävältä kartalta:

Pohjois-Amerikasta 8.-15.3.2012 satelliitilla mitattu maanpinnan lämpötilan poikkeama keskiarvosta. Vertailukohtana on käytetty saman ajankohdan lämpötiloja vuosina 2000-2011. Tummimmat punaiset sävyt merkitsevät 15 astetta keskiarvoa korkeampia lämpötiloja. Valkoisilla alueilla lämpötila pysyi keskiarvon tasolla. Siniset sävyt merkitsevät keskimääräistä matalampia lämpötiloja. (Kartta © NASA Earth Observatory/Jesse Allen)

Helleaallosta uutisoitiin ahkerasti ja nasevin vertauskuvin, mikä tulee esiin Knight Science Journalism Trackerin ja Climate Progressin jutuissa. "Olemme siirtyneet huutomerkin aikaan", kuten Climate Progressin Joe Romm itse kommentoi. Joitakin säätietoja mainittiin myös suomalaisessa CO₂-raportissa.

Oliko ilmastonmuutoksella osuutta tämän historiallisen lämpöaallon syntyyn? Sitä kysymystä koskettelevat esimerkiksi New Scientist, Climate Central/The Guardian ja Climate Progress. Vastaus tuntuisi olevan enemmän tai vähemmän jyrkkä "eiköhän". Tarkempia, vertaisarvioituja analyysejä saamme arvatenkin lukea aikanaan. Niitä odotellessa voimme poimia yhä lisää yksityiskohtia Yhdysvaltain NOAA:n "Meteorologisesti mielipuolinen maaliskuu 2012" -sivulta.

Sekä New Scientist että Climate Central olivat kysyneet muun muassa Kevin Trenberthin kantaa sääkysymykseen. Trenberth on tutkijana Yhdysvaltain kansallisessa ilmakehäntutkimuskeskuksessa (NCAR), ja häneltä on sattumoisin julkaistu sopivasti sään viimeaikaisia ääri-ilmiöitä käsittelevä analyysi Climatic Change -lehdessä. Se ei ole suora vastaus juuri äskeisen pohjoisamerikkalaisen lämpöaallon syntyä koskeviin kysymyksiin, mutta tarjoaa aiheesta yleisemmän tason tietoutta.

Trenberthin mukaan tutkijoilta kysytään usein, että "oliko tietty säätapahtuma ilmastonmuutoksen aiheuttama". Se on kuitenkin huonosti muotoiltu kysymys eikä siihen voida niin ollen vastata tyydyttävästi, Trenberth opastaa. Kysymys on vääränlainen siksi, että ilmastonmuutos vaikuttaa jokaiseen säätapahtumaan. Se ympäristö, joka tuottaa kulloisenkin sään, on muuttunut. Me ihmiset olemme muuttaneet sitä ympäristöä. Olemme muuttaneet ilmakehän koostumusta.

Ilmastonmuutoksen vaikutusta erityyppisten sään ääri-ilmiöiden yleistymiseen on tutkittu myös saksalaisessa Potsdam-instituutissa. Heiltä julkaistiin viikko sitten tutkimus, jonka mukaan alkaa olla vahvaa näyttöä siitä, että viime vuosikymmenen äärisäistä etenkin helleaallot ja rankkasateet liittyvät ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen ja myrskyjen (esimerkiksi hurrikaanien) väliltä ei löytynyt yhtä selkeää yhteyttä, ainakaan vielä. Myrskyjen analysointia vaikeuttaa muun muassa se, että niitä koskevia historiallisia tietoja pidetään puutteellisina.

Tutkimukseen osallistuneen Dim Coumoun mukaan viimeaikaista sääennätysten sumaa ei voi enää pitää normaalina. Hän vertaa äärisäiden yleistymistä painotetuilla nopilla pelaamiseen. Kuutosia tulee odotettua useammin. Vieläpä niin, että me ihmiset olemme itse vastuussa näiden arpakuutioiden peukaloinnista.

Potsdamilaisten säätutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä uutisoivat esimerkiksi Reuters ja Climate Progress. Lisäksi RealClimate-blogissa on samojen tutkijoiden eli Coumoun ja Rahmstorfin havainnollinen yleisesitys lämpötilojen esiintymistodennäköisyyksistä.

Noppavertausta on käytetty aiemminkin ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. James Hansen visualisoi säänopat omalla tavallaan tämän videon kolmen ensimmäisen minuutin aikana. Hansenin arpakuutioiden tahkot on merkitty väreillä, jotka kuvastavat kolmenlaisia lämpötiloja (keskimääräistä lämpimämpi, keskimääräinen, keskimääräistä kylmempi). Lämmenneessä ilmastossa nopan värit eivät ole enää tasaisesti jakautuneet, vaan punaisia eli lämpimiä tahkoja on eniten:

Hansenin puna-valko-sinisiä noppia kannattaa verrata Coumoun ja Rahmstorfin käyttämiin kaavioihin. Nämä eivät toki ole mitään ilmastomalleja, mutta auttavat hahmottamaan lämpötilajakauman muutoksen peruskäsitteitä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 3/2012

Havaintoja viime viikon (16.1.2012-22.1.2012) uutisista:

Viime vuosi oli mittaushistorian yhdeksänneksi lämpimin, kertoo Yhdysvaltain NASA viimetorstaisessa tiedotteessaan. Maailman keskilämpötila vuonna 2011 oli 0,51 celsiusastetta korkeampi kuin vuosien 1951-1980 keskiarvo.

Näin jatkuu globaalin ilmaston lämpenemisen trendi, jossa yhdeksän kymmenestä lämpimimmästä vuodesta on sattunut vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kyseiset säätilastot alkavat vuodesta 1880. Lämpenemisen odotetaan jatkuvan.

Animaatio havainnollistaa, miten yksittäisten vuosien keskilämpötilat ovat muuttuneet vuosina 1880-2011. Sininen väri kartalla ilmentää pidemmän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa matalampia lämpötiloja. Pitkän aikavälin keskiarvoa vastaavat lämpötilat on merkitty karttaan valkoisella. Sävyt keltaisesta punaiseen ilmentävät keskiarvoa yhä korkeampia lämpötiloja.

Samaa asiaa, eli maailman vuosittaisen keskilämpötilan kehitystä, on analysoinut myös Yhdysvaltain NOAA. Heidän mukaansa vuosi 2011 oli havaintohistorian yhdenneksitoista lämpimin vuosi yhdessä vuoden 1997 kanssa, ja keskilämpötilaltaan 0,51 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvoa lämpimämpi.

Lämmintä oli siis laskutavasta riippumatta, sekä viilentävästä La Niñasta ja auringon alhaisesta aktiivisuudesta huolimatta. Itse asiassa viime vuosi olikin lämpimin La Niña -vuosi mitä tähän mennessä on havaittu. Lisäksi koko 1900-luvulla oli ylipäätään vain yksi vuosi, joka oli vuotta 2011 lämpimämpi.

Maailman vuosien 1950-2011 keskilämpötilan poikkeama (°C) pitkän aikavälin keskiarvosta. La Niña -vuodet on merkitty sinisin, El Niño -vuodet punaisin pylväin. (Kaavio © NOAA)

Kun El Niño koittaa seuraavan kerran, tiedossa voi hyvinkin olla ennätyslämmin vuosi. James Hansenin mukaan El Niño on tulossa nyt kolmen vuoden kuluessa, eikä sen tarvitse olla kovin voimakaskaan, jotta vuoden globaalin keskilämpötilan ennätys rikkoutuu. Mittaushistorian toistaiseksi kuumimmat vuodet ovat olleet 2005 ja 2010, jotka jakavat lämpötilaston ykkössijan.

Viime vuosi oli keskiarvoiltaan paitsi lämmin myös sateinen. Maailman maa-alueilta mitattiin mittaushistorian toiseksi suurin sademäärä. Sateisempaa on ollut vain vuonna 2010. Globaali keskiarvo kätkee sisäänsä suurta alueellista vaihtelua, kuten kartalta näkyy:

Koko vuoden 2011 sademäärän poikkeama vuosien 1961-1990 keskiarvosta. Ruskeat pallukat kuvastavat keskimääräistä pienempää, vihreät keskimääräistä suurempaa sademäärää. Mitä isompi pallukka, sitä suurempi poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. (Kartta © National Climatic Data Center/NESDIS/NOAA)

Vuoden 2011 merkittäviä kuivuuksia, tulvia ja muita sään ääri-ilmiöitä on koottu myös NOAA:n raportin liitteenä olevaan karttaan. NASA:n ja NOAA:n sääanalyyseistä kirjoittivat Reuters, Mongabay, WWF Climate Blog ja Knight Science Journalism Tracker.

Yllä mainittu WWF:n ilmastoblogi kiinnitti huomiota erityisesti arktisen alueen lämpenemiseen. 64:nnen pohjoisen leveyspiirin eli suurin piirtein pohjoisen napapiirin pohjoispuolella vuosi 2011 oli koko 132-vuotisen havaintohistorian lämpimin. Viime vuosi oli siellä peräti 2,22 celsiusastetta lämpimämpi kuin vuosien 1951-1980 keskiarvo. Poikkeama oli siis noin nelinkertainen verrattuna globaaliin poikkeamaan (joka oli noin puoli astetta), ja suunnilleen kymmenkertainen verrattuna päiväntasaajan seudun lukemiin (pari-kolme asteen kymmenesosaa).

Nuo leveysvyöhykekohtaiset lämpötilat löytyvät NASA:n ylläpitämästä taulukosta. Arktisen alueen lämpötilat ovat sarakkeessa, joka on otsikoitu "64N-90N". Taulukkoa silmäillessä huomaa heti, että pohjoisten seutujen muita jyrkempi lämpeneminen on jatkunut jo pidempään.

Arktisen alueen ennätyslämpimän vuoden 2011 poimivat esiin myös Arctic Sea Ice Blog ja Climate Progress.

Kuriositeettina mainittakoon vielä, että maapallon maantieteellisellä etelänavalla mitattiin viime vuonna ennätyksellisen korkea lämpötila. Keskikesällä, joulupäivänä 2011 syntynyt uusi lämpöennätys on -12,3 celsiusastetta.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 42/2011

Havaintoja viime viikon (17.10.2011-23.10.2011) uutisista:

Miten voisimme välttyä vaaralliselta ilmastonmuutokselta? Puhuttaessa vaarallisen rajoista tarkoitetaan usein sellaista maailman keskilämpötilan nousua, joka pysyy alle kahdessa celsiusasteessa esiteolliseen aikaan verrattuna. Kyseessä on se sama tavoite, johon päädyttiin esimerkiksi Kööpenhaminan kansainvälisessä ilmastokokouksessa kaksi vuotta sitten.

Eräs tutkimusryhmä on nyt hakenut aiemmin julkaistuista päästöskenaarioista ohjetta siihen, miten meidän kannattaisi alkaa toimia. Tutkijat analysoivat 193 sellaista skenaarioita, joissa lämpeneminen jää alle kahteen lämpöasteeseen yli 66 prosentin todennäköisyydellä.

Soveltuville skenaarioille on yhteistä, että maailman vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt käännetään nopeaan laskuun vuosien 2010 ja 2020 välillä. Vuoden 2010 päästöt ovat näissä skenaarioissa keskimäärin 48 miljardia tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Vuonna 2020 päästöt on saatu pienennettyä jo 44 miljardin tonnin tasolle. Vuonna 2050 päästöt ovat enää vain 20 miljardia tonnia.

Analyysi päästöskenaarioista julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä kirjoittivat ScienceNOW, ABC, Mongabay.com ja Reuters.

Eräs toinen tutkimusryhmä on puolestaan laatinut arvioita siitä, milloin maailman keskilämpötilan nousu ylittää kaksi celsiusastetta. Kaksi astetta ylitetään päästöskenaariosta riippuen jo vuoteen 2060 mennessä tai vasta useita kymmeniä vuosia myöhemmin. Päästöjä kannattaa siis vähentää, vaikka täydelliseen lopputulokseen ei päästäisikään. Siten saamme ainakin hieman lisää aikaa sopeutua muutokseen.

Tutkijat painottavat kuitenkin, että alueellisen ilmaston tasolla kahden asteen lämpeneminen tulee vastaan jo varhemmin. Jos vuotuisten kasvihuonekaasupäästöjen annetaan jatkaa kasvuaan, kaksi astetta ylittyy todennäköisesti jo vuoteen 2040 mennessä laajoilla alueilla Euraasiassa, Pohjois-Afrikassa ja Kanadassa.

Tämäkin tutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä uutisoivat Mongabay.com ja Reuters.

Ihmisiä hiilivoimaa vastustavasssa mielenosoituksessa Australiassa viime vuonna. (Kuva: Takver/Creative Commons)

Kuukauden päästä on taas yksi tilaisuus saada aikaan kansainvälisiä päästösitoumuksia, tällä kertaa Durbanissa. Durbanin-kokouksen edeltäjät (kuten Kööpenhamina 2009) eivät isoista odotuksista huolimatta päässeet niin pitkälle, mutta tässä asiassa meillä ei ole varaa luovuttaa. Kuten alussa mainittuun skenaarioanalyysiin osallistunut Malte Meinshausen kiteyttää, siitä ei päästä mihinkään, että ihmiskunnan talous on muutettava hiilineutraaliksi, jotta maailman keskilämpötilan nousu saataisiin pidettyä alle kahdessa asteessa.

Julkisia vetoomuksia kansainvälisen ilmastosopimuksen puolesta ovat esittäneet viime päivinä niin sijoittajat, yritysjohtajat kuin terveys- ja sotilasasiantuntijatkin.

Päästövähennysten tarve on sitä luokkaa, että meidän on hyvinkin oltava kaikessa niin innovatiivisia kuin pystymme. Ja kyllähän me pystymme kehittämään vihreää teknologiaa. Tuoreita esimerkkejä löytyy vaikkapa tämänvuotiselta Global Cleantech 100 -listalta.

Näissä merkeissä Sääasema lähettääkin terveiset kaikille, jotka uskovat ufoihin - maantiellä!

Aurinkovoimalla kulkevien sähköautojen kilpailu Veolia World Solar Challenge ajettiin viime viikolla Australiassa. Kisan voitti japanilaisen Tokai-yliopiston ajoneuvo "Tokai Challenger" ja toiseksi tuli alankomaalaisen Nuon Solar Teamin "Nuna6". Voittaja pyyhälsi kolmentuhannen kilometrin mittaisen kilpareitin noin 92 tuntikilometrin keskinopeudella.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 32/2011

Havaintoja viime viikon (8.8.2011-14.8.2011) uutisista:

Arktinen merijää on vähentynyt nopeammin kuin mitä IPCC:n raportissa ennakoitiin vuonna 2007. Uuden tutkimuksen tulokset täydentävät nyt ymmärrystämme siitä, miten ja miksi merijään hupeneminen on ylittänyt nuo vanhat arviot.

Arktinen merijää on ohentunut lähes neljä kertaa ennustettua nopeammin. Lisäksi jää on ollut liikkuvaisempaa kuin mitä odotettiin - jää onkin ajelehtinut kaksinkertaisella nopeudella. Tutkijoiden mielestä näillä asioilla on yhteys. IPCC:n käyttämät mallinnukset eivät ota riittävästi huomioon mekaanisten voimien vaikutusta jään vähenemiseen, vaan painottuvat liikaa lämpötilavaihteluiden seurauksiin. Tämä on yksi syy jääennusteiden pettämiseen.

Tuuli ja meriveden virtaukset murtavat merijäätä pienemmiksi jäälautoiksi. Mitä ohuempaa jää on, sitä helpommin se murtuu. Mitä pienempiä jäälautat ovat, sitä nopeammin ne ajelehtivat. Tuuliajolle joutunut merijää on vaarassa kulkeutua eteläisemmille ja lämpimämmille vesille.

Toisin sanoen mitä pienemmäksi jäälautat käyvät, sitä todennäköisemmin ne kulkeutuvat pois Pohjoiselta jäämereltä ja sulavat kokonaan. Tällä tavoin on menetetty arktista merijäätä etenkin Framinsalmeen käyvien virtausten mukana.

Ajojääpyörteitä Labradorinmerellä. (Kuva: Sarunas Burdulis/Creative Commons)

Merijäätutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Journal of Geophysical Research - Oceans -lehdessä. Siitä uutisoivat NunatsiaqOnline ja Climate Progress.

Eräs toinenkin tuore tutkimus tarkastelee syitä arktisen merijään katoon. Tietokonemallin avulla pyrittiin erittelemään, miten suuri vaikutus ihmistoiminnalla on mahdollisesti ollut merijään määrän muutoksiin viime vuosikymmeninä.

Tämän tutkimuksen mukaan arktisen merijään väheneminen 1900-luvun lopulla ei ole selitettävissä pelkästään ilmaston luonnollisella vaihtelulla. Ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöt näyttäisivät aiheuttaneen noin puolet vuosina 1979-2005 havaitusta merijään syyskuisen laajuuden pienenemisestä. Syyskuu on mielenkiintoinen kuukausi, koska siihen aikaan vuodesta arktisen merijään pinta-ala on vuotuisessa minimissään.

Mallinnustulokset viittaavat myös siihen, että kun maailman ilmasto lämpenee, arktisen jään määrän vaihtelu jatkuu. Lyhyen aikavälin vaihtelusta tulee jopa korostuneempaa kuin ennen. Tämän vuosisadan alkupuoliskolla voi sattua sellaisiakin 2-20 vuotta kestäviä jaksoja, jolloin jään määrä kääntyy tilapäisesti lievään kasvuun. Esimerkiksi tuuliolosuhteiden muutoksilla voi olla sellainen merijäälle suotuisa vaikutus.

Lyhyen aikavälin vaihteluista huolimatta arktiselle merijäälle on käymässä surkeasti, jos maailman ilmasto jatkaa lämpenemistään. Pohjoinen jäämeri alkaa olla kesäisin jäätön ehkä jo 50-60 vuoden kuluttua.

Tämä merijäätutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Sen panivat merkille SciencePoles, Anchorage Daily News ja Knight Science Journalism Tracker.

Arktinen merijää voi näyttää myös tältä. (Kuva: NASA/Kathryn Hansen/Creative Commons)

Mitä maailman keskilämpötilan nousuun tulee, takana on jälleen kerran keskimääräistä lämpimämpi kuukausi. Päättynyt heinäkuu oli Yhdysvaltain NOAA:n mukaan mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin heinäkuu maailmassa. NASA:n mukaan kyseessä oli peräti kolmanneksi lämpimin heinäkuu. Mittauksia on tehty vuodesta 1880 lähtien.

NASA:n lämpötilastoista voi todeta nopeasti vilkaisemalla myös sen seikan, että pitkän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa kylmempi kuukausi on koettu maapallolla viimeksi helmikuussa 1994.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 19/2011

Havaintoja viime viikon (9.5.2011-15.5.2011) uutisista:

Päättynyt huhtikuu oli taas vaihteeksi kuukausi, joka nousi pitkän aikavälin lämpötilastoissa kärjen tuntumaan. Yhdysvaltain NOAA:n mukaan tämä huhtikuu oli mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin huhtikuu, NASA:n mukaan neljänneksi lämpimin.

NASA:n tilastojen mukaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ollut varsin monta lämmintä huhtikuuta. Vuodesta 1880 alkavien tilastojen kuusitoista lämpiminta huhtikuuta on sattunut vuonna 1990 tai sen jälkeen.

Tämän vuoden huhtikuu oli Isossa-Britanniassa lämpimin huhtikuu vuoden 1910 jälkeen.

Huhtikuun 2011 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1971-2000 keskiarvosta. Punaiset pallukat ilmentävät keskimääräistä korkeampia lämpötiloja ja siniset keskimääräistä matalampia lämpötiloja. Mitä isompi pallukka, sitä isompi poikkeama keskiarvosta. (Kartta: NOAA)

Monilla seuduilla, jotka olivat huhtikuussa tavallista lämpimämpiä, on kärsitty samalla myös kuivuudesta. Ensin esimerkkejä Euroopasta: Ranskassa on paikoin kuivinta viiteenkymmeneen vuoteen, vettä säännöstellään, ja kuivuuden haitat tulevat näkymään tämänvuotisessa vehnäsadossa. Irlannissa maastopalot - usein tahallisesti sytytetyt - ovat kuormittaneet sikäläisiä palokuntia "ennennäkemättömällä" tavalla.

Maastopaloista kärsittiin selvästi keskimääräistä enemmän myös eteläisissä Yhdysvalloissa, muun muassa karrellekuivuneessa Texasissa. Huhtikuu oli Yhdysvalloissa yleisesti ottaen ilmastollisesti "historiallisten äärimmäisyyksien" luonnehtima. Kuivuuden lisäksi koettiin myös erittäin pahoja rankkasateiden aiheuttamia tulvia ja ennätyksellisen paljon tornadoja.

Erittäin voimakas tornado riepotteli Alabaman Tuscaloosaa Yhdysvalloissa 27.4.2011. Tornadon maastoon jättämä jälki näkyy tässä 2.5.2011 otetussa kuvassa vaaleanrusehtavana juovana lentokoneen vanan alla, melkein rinnakkain sen kanssa. Lentokoneen vana ulottuu sinertävänvalkeana viiruna suunnilleen kuvan vasemmasta alakulmasta oikeaan yläkulmaan. Lähikuvia Tuscaloosan ja Alabaman tornadotuhoista on koottu In Focus -kuvablogiin. (Kuva: NASA Earth Observatory/Creative Commons)

Kiinassa kuivuus on saanut Jangtsen veden laskemaan paikoin matalammalle kuin viiteenkymmeneen vuoteen. Osa joesta on suljettu laivaliikenteeltä. Kolmen rotkon padosta on laskettu ylimääräistä vettä alajuoksun tilannetta helpottamaan.

Huhtikuun sään ääri-ilmiöitä on esitelty helppolukuisesti lisää NOAA:n kartassa. Kartta kuuluu osana katsaukseen, joka käsittelee maailman ilmaston tilaa huhtikuussa 2011.

Mikä sitten aiheuttaa tällaisia rajuja sääilmiöitä? Yhdysvaltojen tornadosuman mahdollisia syitä on eritelty UCAR:n ja NOAA:n nettisivuilla. Tapahtumat ovat hersyttäneet muitakin puheenvuoroja, muun muassa Wonk Roomilta ja Climate Progressilta. Tulvavahinkojen syitä on tarkasteltu Nature Newsissä.

Arktisen merijään huhtikuinen laajuus oli tänä vuonna viidenneksi pienin huhtikuinen laajuus sen jälkeen, kun satelliittiavusteiset mittaukset aloitettiin vuonna 1979.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.