2011-12-27

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 51/2011

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (19.12.2011-25.12.2011) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

2011-12-20

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 50/2011

Tietoukan katsaukset ovat taas muutaman viikon mittaisella joulutauolla. Viime viikon (12.12.2011-18.12.2011) uutislinkit ovat kuitenkin tarjolla tavalliseen tapaan.

2011-12-11

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 49/2011

Havaintoja viime viikon (5.12.2011-11.12.2011) uutisista:

Arktisen merijään ala kasvoi marraskuussa jokseenkin tavallisella nopeudella. Niukkajäisestä alkuasetelmasta johtuen jääala jäi kuitenkin kauas pitkän aikavälin keskiarvoista. Jään keskimääräinen ala ylsi tässä marraskuussa vain noin 10,01 miljoonaan neliökilometriin, mikä on mittaushistorian kolmanneksi pienin arktisen merijään marraskuinen ala.

Jäätä oli nyt noin 1,3 miljoonaa neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 1979-2000 marraskuussa keskimäärin. Jään marraskuisen keskialan pienuusennätys on peräisin vuodelta 2006, ja siihen verrattuna jäätä oli nyt vain noin 170 000 neliökilometriä enemmän.

Vuoden 2011 marraskuun lopussa jäätä oli keskimääräistä vähemmän Barentsin-, Karan- ja Tšuktšimerellä sekä Hudsoninlahdella, joka oli lähes kokonaan jäätön.


Arktisen merijään keskimääräinen ala marraskuussa 2011. Jäinen merialue on osoitettu valkoisella värillä. Vuosien 1979-2000 marraskuun merijään mediaaniala on merkitty karttaan vaaleanpunaisella ääriviivalla. Vasemmalla alhaalla näkyy mediaaniviivan halkoma Hudsoninlahti lähes kokonaan sinisenä eli jäättömänä. (Kartta © National Snow and Ice Data Center)

NSIDC:n jääkatsauksesta uutisoi Eye on the Arctic.

Arktisen merijään pidemmän aikavälin tilastoja saatiin viime viikolla vaihteeksi Kanadasta. Vuosina 1968-2010 Kanadan kesäaikainen arktinen merijää on vähentynyt kaikilla maan yhdeksällä merialueella, etenkin Hudsoninlahden-Labradorinmeren-Baffininlahden seudulla.

Pahin jääkato on tapahtunut Labradorinmerellä, missä kesäinen jääala on pienentynyt vuosien 1968 ja 2010 välillä hätkähdyttävät 73 prosenttia.

Hudsoninlahdella, joka on maailman eteläisimmän jääkarhupopulaation asuinaluetta, kesän merijäät ovat vähentyneet neljässä vuosikymmenessä 45 prosenttia. Tällainen jäätrendi on jääkarhuille vakava ongelma.

Seitsemällä merialueella yhdeksästä on vuosien 1968-2010 kaikkein pienin kesäjään määrä koettu viiden viime vuoden (2005-2010) aikana. Kesäisen merijään paljousennätykset puolestaan painottuvat 1970-luvulle.

Merenkulku-uutisista tutun Luoteisväylän eteläinen reitti (punainen viiva kartan vihreäksi merkityllä merialueella) menetti kesäisestä jäisyydestään 25 prosenttia vuosina 1968-2010. Saman väylän pohjoisemmalla reitillä ei havaittu tilastollisesti merkittävää jääolojen muutosta.

Kanadan merijäätilastoista uutisoivat CBC (interaktiivisen kartan kera) ja Nunatsiaq News.


Trooppista sademetsää ja sen sirpaleita Brasiliassa. (Kuva: Neil Palmer/CIAT/Creative Commons)

Viikon iloisimmat uutiset tulevat Brasiliasta, missä Amazonin alueen metsäkato on ollut taas kerran vuositasolla ennätyksellisen pientä. Tämä oli jo kolmas vuosi peräkkäin, kun metsän hävitys on ollut verkkaisempaa kuin edellisenä vuonna. Lisäksi metsäkato oli vähäisempää kuin kertaakaan vuoden 1988 jälkeen.

Elokuun 2010 ja heinäkuun 2011 välillä metsän pinta-ala kutistui alustavien tietojen mukaan vain noin 6238 neliökilometrin verran. Metsää menetettiin nyt siis noin 11 prosenttia vähemmän kuin edellisen kahdentoista kuukauden aikana.

Brasilian metsäuutisista kertoivat Mongabay, Nature News Blog, Yale Environment 360 ja Reuters.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-12-05

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 48/2011

Havaintoja viime viikon (28.11.2011-4.12.2011) uutisista:

Kolmipiikin ja siinä loisivan heisimadon tutkiminen on paljastanut, miten ympäristön lämpeneminen muuttaa sisäloisen ja sen isäntäkalan yhteiselämää isäntälajin kannalta ikävällä tavalla.

Tutkijat kasvattivat laboratorio-oloissa kolmipiikkejä, jotka kantoivat Schistocephalus solidus -loismatoa. Osaa kaloista pidettiin 15 asteen ja osaa 20 asteen lämpötilassa. Lämpimässä kalojen loiset kasvoivat nelinkertaisella nopeudella verrattuna viileämpään ympäristöön.

Mitä isommaksi loisen toukka kasvaa isäntäkalassa, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on menestyä lisääntymisessään. Korkeampi lämpötila oli siis loisen kannalta parempi vaihtoehto. Kolmipiikille lämpimästä oli kuitenkin haittaa. Kalat kasvoivat kasvoivat paremmin viileämmässä vedessä.

Tutkimuksen perusteella näyttää myös siltä, että loisituksi joutuminen muuttaa kolmipiikin käyttäytymistä. Suurikokoisimpia loistoukkia kantavat kolmipiikkiyksilöt hakeutuivat kokeessa lämpimämpään veteen, joka siis hyödyttää kalassa olevaa loista mutta haittaa kalaa itseään.

Kolmipiikeistä ja niiden loisista saadut tutkimustulokset saavat pohtimaan, missä määrin ilmaston lämpeneminen voisi johtaa loisten runsastumiseen luonnonvaraisissa eläinpopulaatioissa.


Kolmipiikkejä (Gasterosteus aculeatus), jotka ovat saaneet Schistocephalus solidus -tartunnan. Loisen toukat kasvavat kalan ruumiinontelossa, minkä seurauksena kalan vatsa pullistuu. Kyseessä oleva heisimatolaji ei lisäänny vielä tässä elinkiertonsa vaiheessa, vaan vasta kun isäntäkala päätyy linnun saaliiksi ja loinen siten linnun, uuden isäntänsä, elimistöön. (Kuva © University of Leicester)

Loistutkimus julkaistiin Global Change Biology -lehdessä.

Viime viikolla julkistettiin useita dokumentteja, jotka käsittelevät ilmastonmuutoksen laajempia kokonaisuuksia, vaikkakin vain ympäristön fysikaalisten muutosten osalta.

Australian hallituksen tutkimusohjelma raportoi ilmastonmuutoksesta läntisen Tyynenmeren saarivaltioissa (Climate Change in the Pacific: Scientific Assessment and New Research [vars. tiedostot]), australialaiselta ACE-tutkimuskeskukselta saatiin yhteenveto Eteläisen jäämeren tilanteesta (Position Analysis: Climate Change and the Southern Ocean [pdf]) ja Maailman ilmatieteen järjestö WMO antoi alustavia ennakkotietoja vuoden 2011 säätapahtumista maailmassa (Provisional Statement on the Status of the Global Climate).

Tällaisten raporttien pääkohtienkin tiivistäminen on vaikeaa, ja mitä tiiviimmäksi viesti täytyy saada, sitä lähemmäs tullaan yhtä ainoaa lausetta "keskilämpötilat ovat nousseet, ja sillä on monenlaisia seurauksia".

Jopa Yhdysvaltain NOAA:n tämänvuotinen Arctic Report Card näyttää kiteyttävän pääsanomansa etusivullaan näin: "Hellittämätön lämpeneminen on aiheuttanut dramaattisia muutoksia Pohjoisessa jäämeressä ja sen ekosysteemissä". Lämpötilan keskeinen merkitys ei ole sivuutettavissa.

Arctic Report Card on kuitenkin paljon tuota monipuolisempi katsaus arktisen alueen viimeaikaiseen tilanteeseen. Vaikka sekin on vieraskielinen ja raskaslukuinen, suosittelemme sen silmäilemistä. Siinä ovat mukana sekä fysikaalisen ympäristön että eliömaailman ilmiöt. Raportti on jäsennelty selkeästi ja antaa jo sitä kautta tuntumaa siihen, miten moniosaisen palapelin paloja kolmipiikki ja keskilämpötila ovat.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-11-29

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 47/2011

Havaintoja viime viikon (21.11.2011-27.11.2011) uutisista:

Atlantin tämänkesäinen virallinen hurrikaanikausi päättyy huomenna eli marraskuun vaihtuessa joulukuuksi. Kuten keväällä ennustettiinkin, tämän vuoden hurrikaanikaudesta tuli Atlantilla keskimääräistä aktiivisempi, itse asiassa erittäin aktiivinen. Trooppisia pyörremyrskyjä muodostui yhteensä yhdeksäntoista.

Vuosi 2011 sijoittuu yhdeksällätoista myrskyllään kaikkien aikojen tilastoissa kolmannelle sijalle yhdessä vuosien 1887, 1995 ja 2010 kanssa. Tätä suurempi määrä trooppisia pyörremyrskyjä on havaittu Atlantilla vain vuosina 1933 (21 myrskyä) ja 2005 (28 myrskyä). Tilastot alkavat vuodesta 1851, ja niiden mukaan Atlantin hurrikaanikauden aikana muodostuu keskimäärin yksitoista myrskyä.

Hurrikaaniksi voimistuneiden myrskyjen osuus jäi tänä vuonna suhteellisen pieneksi. Hurrikaaneja on muodostunut vuosittain keskimäärin kuusi kappaletta, mutta tänä vuonna niitä tuli vain seitsemän, vaikka myrskyjen kokonaismäärä oli niin suuri. Irene oli niistä ainoa, joka iski maihin Yhdysvalloissa.


Atlantin hurrikaanikausi 2011. Kauden ensimmäinen nimetty trooppinen pyörremyrsky, Arlene, alkaa näkyä tässä satelliittikuva-animaatiossa noin 43 sekunnin kohdalla.

Osa Atlantin trooppisista pyörremyrskyistä kulki kauas pohjoiseen. Irene, Maria ja Ophelia osuivat maihin Kanadassa. Katia eteni heikentyneenä mutta silti vaarallisena Brittein saarille asti (ks. The Guardian, Met Office, BBC, Royal Society for the Protection of Birds). Met Officen uutisryhmän mukaan tällaisia hurrikaanien "jäännösmyrskyjä" on kulkeutunut Iso-Britanniaan useita kertoja viimeisen 20 vuoden aikana.

Katian ja Ophelian rippeet tuntuivat myös Suomen säässä. Ilmatieteen laitoksen @meteorologit kommentoi myrskyilmiötä Twitterissä 7.9.2011 näin: "Osa säämalleista tuo hurrikaani Katian jäänteet Skandinaviaan ensi vkon ke-to. Tilanne ei olisi harvinainen, toistuu n. joka neljäs syksy."


Atlantin trooppisia pyörremyrskyjä 9.9.2011. Katia on tässä jo Pohjois-Amerikan koillisrannikolla. Viikon sisällä se saatiin tuta vielä muun muassa Brittein saarilla ja Suomessa asti. (Kuva: Rob Gutro/NASA's Goddard Space Flight Center/Creative Commons)

Atlantin hurrikaanikaudesta, ennusteista ja tilastoista kirjoitti yksityiskohtaisesti Dr. Jeff Masters' WunderBlog.

Tyynenmeren itäosan hurrikaanikausi poikkesi keskimääräisestä jokseenkin vastakkaiseen suuntaan kuin Atlantin kausi. Trooppisia pyörremyrskyjä syntyi vain yksitoista, kun keskiarvo on viisitoista. Ennätyksellinen suuri osa myrskyistä voimistui hurrikaaniksi. Vain yhdestä myrskystä ei tullut hurrikaania!

Itä-Tyynellämerellä muodostuu keskimäärin kahdeksan hurrikaania kaudessa. Tänä vuonna niitä oli siis kymmenen.

Viime viikolla Tyynenmeren kausi huipentui vielä yhteen ennätykseen, kun poikkeuksellisen myöhäinen hurrikaani Kenneth ilmestyi kuvioihin. Kenneth voimistui nelosluokan hurrikaaniksi nopeasti, ja siitä tuli ylivoimaisesti voimakkain näin myöhään vuodesta esiintynyt itäisen Tyynenmeren trooppinen pyörremyrsky. Vastaavaa ei ole koettu Atlantillakaan.

Aina yhtä perusteellinen Dr. Jeff Masters' WunderBlog kirjoitti myös näistä aiheista eli itäisen Tyynenmeren hurrikaanikaudesta ja Kennethistä, ja vielä lisää Kennethistä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-11-22

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 46/2011

Havaintoja viime viikon (14.11.2011-20.11.2011) uutisista:

Koillisväylän purjehduskausi venyi tänä vuonna ennätyksellisen pitkäksi. Kausi alkoi, kun belgialaisomisteinen säiliöalus Perseverance suuntasi kesäkuun 29:ntenä päivänä Murmanskin satamasta kohti Kiinaa.

Samainen Perseverance oli sattumoisin myös kauden päättäjänä, kun se kulki marraskuun 18:ntena taas kerran Beringinsalmesta Tyynellemerelle. Purjehduskaudesta tuli näin peräti kuukauden verran pidempi kuin vuonna 2010.

Tänä vuonna Koillisväylällä kulki myös aiempaa suuria säiliöaluksia. Jättitankkereiden käyttö oli mahdollista, koska ahtojäätä oli niin vähän tietyissä paikoissa missä vesi on syvempää, kauempana mantereesta. Koillisväylällä on tällaisia vaihtoehtoisia reittejä esimerkiksi Uuden-Siperian saarten tienoilla.

Venäjän liikenneministeriössä odotetaan, että viimeaikainen suuntaus jatkuu ja vuoteen 2020 mennessä Koillisväylää pitkin kuljetetaan vuosittain yli 30-kertainen määrä rahtia viimevuotiseen verrattuna. Murmanskin ja Koillisväylän kautta kuljetetaan nykyään muun muassa maakaasua ja öljyä, jotka on porattu Venäjän länsipuoliskosta.


Murmanskin satama-aluetta vuonna 2007. (Kuva: Antonio Bonanno/Creative Commons)

Laivaliikenne on kasvamaan päin muuallakin kuin Koillisväylällä. Mitä päästöjä siitä syntyykään?

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO päätti heinäkuussa, että uusien alusten on täytettävä tietynlaiset energiatehokkuuden vaatimukset. Nyt on valmistunut arvio siitä, miten uudet säännöt vaikuttavat kansainvälisen laivaliikenteen ilmastopäästöihin. Energiatehokkuusvaatimus vähentänee laivaliikenteen hiilidioksidipäästöjä vuosittain keskimäärin noin 150 miljoonaa tonnia vuoteen 2020 mennessä.

Laivaliikenne ei tällä toimenpiteellä vielä puhtaaksi muutu, mutta onhan se hienoa että asiassa on päästy edes alkuun. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kansainvälisen laivaliikenteen energiatehokkuudesta on tehty sitovia päätöksiä. Nämä historialliset säännöt astuvat voimaan vuoden 2013 alussa.

Sään päivittäisen vaihtelun voimakkuus on muuttunut noin kolmasosassa maailmaa tilastollisesti merkittävässä määrin. Vuosien 1984-2007 auringonpaisteisuutta koskevista satelliittihavainnoista paljastuu, että etenkin Afrikan ja Aasian trooppisilla alueilla äärimmäisen aurinkoiset ja äärimmäisen pilviset päivät ovat nykyisin yleisempiä kuin 1980-luvulla.


Aurinkoisuuden ja pilvisyyden ääripäiden päivittäinen esiintyminen vuosina 1984-2007. Kartan vihreillä alueilla ääripäät kävivät yleisemmiksi, punaisilla alueilla ääripäät harvinaistuivat. Alue jolta dataa ei ollut riittävästi on jätetty kartassa mustaksi. (Kartta ©: David Medvigy)

Samassa tutkimuksessa tarkasteltiin myös sademäärän päivittäistä vaihtelua vuosina 1997-2007. Sateisuudessa nähtiin samansuuntainen muutos kuin aurinkoisuudessakin. Sademäärän päivittäinen vaihtelu kasvoi suuressa osassa maailmaa, etenkin tropiikissa.

Tutkijat muistuttavat lehdistötiedotteessa, että tällaisella sään tasaisuuden vähenemisellä voi olla käytännön merkitystä esimerkiksi aurinkovoimaloille, maanviljelykselle ja trooppisten tautien esiintymiselle.

Säätutkimus julkaistiin Journal of Climate -lehdessä.

Hallitustenväliseltä ilmastopaneelilta (IPCC) on tulossa helmikuussa laaja raportti, joka käsittelee varautumista sään ääri-ilmiöihin. Raportista julkistettiin viime viikolla ennakkoon päättäjille tarkoitettu yhteenveto (ulkoasultaan luonnosmainen pdf) ja lyhyt "fact sheet" (lukijaystävällisempi pdf).

Yhteenveto sisältää arvioita sään ääri-ilmiöiden todennäköisyyksistä ilmaston muuttuessa. Sen mukaan on muun muassa "käytännössä varmaa" (99-100 prosentin todennäköisyys) että äärimmäisen kuumia päiviä tulee olemaan tällä vuosisadalla useammin kuin nykyisin, ja äärimmäisen kylmiä päiviä harvemmin kuin nykyisin.

Varmimmasta päästä on myös helleaaltojen paheneminen. On "erittäin todennäköistä" (90-100 prosentin todennäköisyys) että suurimmalla osalla maa-alueista sattuu helleaaltoja entistä useammin tai että ne ovat entistä pidempiä tai entistä intensiivisempiä.

IPCC:n ennakkoyhteenvedosta kirjoittivat muun muassa AlertNet, BBC News, The Guardian, Dr. Jeff Masters' WunderBlog, Nature News, WWF Climate Blog, Dot Earth ja Knight Science Journalism Tracker. Suomessa siitä tiedotti Ilmatieteen laitos.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-11-15

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 45/2011

Havaintoja viime viikon (7.11.2011-13.11.2011) uutisista:

Hiilidioksidin, metaanin ja typpioksiduulin määrä ilmakehässä kasvoi taas viimekin vuonna. Tällä kertaa tämä uutinen tulee Yhdysvaltain NOAA:lta, joka julkisti viime viikolla vuosittaisen kasvihuonekaasuindeksinsä, Annual Greenhouse Gas Index.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli vuonna 2010 keskimäärin 389 miljoonasosaa (ppm). Vuonna 2009 se oli vielä noin 386 miljoonasosaa. Viime vuosikymmeninä pitoisuuden kasvunopeus on kiihtynyt.

Metaanin määrä ilmakehässä kasvoi vuonna 2010 jo neljäntenä perättäisenä vuonna sen jälkeen, kun metaanipitoisuus oli ensin pysynyt lähes muuttumattomana vuosikymmenen ajan. Nyt pitoisuus on noussut 1799 miljardisosaan (ppb). Edellisenä vuonna eli 2009 pitoisuus oli 1794 miljardisosaa.

Hiilidioksidi ja metaani ovat tämänhetkiseltä ilmastovaikutukseltaan ylivoimaisesti tärkeimmät kasvihuonekaasut.

Muista kasvihuonekaasuista mainittakoon erikseen vielä kloorifluorihiilivedyt CFC-11 ja CFC-12. Ne ovat jatkaneet hidasta vähentymistään, kiitos Montrealin pöytäkirjan.


Kasvihuonekaasuindeksin arvo vuosina 1979-2010. Indeksin arvo kuvastaa kahdenkymmenen tärkeimmän kasvihuonekaasun yhteenlaskettua säteilypakotetta eli ilmastoa lämmittävää vaikutusta. Vuosi 1990 on sovittu vertailuvuodeksi eli sen indeksiarvo on yksi. Vuonna 2010 indeksin arvo oli 1,29 eli säteilypakote oli 29 prosenttia suurempi kuin vuonna 1990. (Kaavio © NOAA)

Vuoden 2010 kasvihuonekaasuindeksistä uutisoi Los Angeles Times.

Hiilidioksidin esiteollinen pitoisuus ilmakehässä, 280 miljoonasosaa, on siis jäänyt todella kauas taakse, eikä tämän tupruttelun loppu ole vieläkään näkyvissä. Viime vuonna maailmantalouden hiili-intensiteetti kasvoi eli maailman hiilipäästöt kasvoivat nopeammin kuin talous, kertoo konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopersin (PwC) laskema hiili-indeksi PwC Low Carbon Economy Index 2011 [pdf].

Tätä ei-toivottua käännettä edelsi vuosikymmenen mittainen jakso, jonka aikana maailmantalouden hiili-intensiteetti pieneni, vaikkakin hyvin hitaasti, keskimäärin vain 0,7 prosenttia vuodessa. Viime vuonna maailmantalouden hiili-intensiteetti sitten nousikin äkisti 0,6 prosenttia. Siinä missä bruttokansantuote kasvoi 5,1 prosenttia, hiilipäästöt kasvoivat 5,8 prosenttia.

Maailmantalouden hiili-intensiteetin viimevuotinen nousu johtuu osittain siitä, että talous kasvoi maissa, joiden hiili-intensiteetti on muutenkin korkea.

Aivan erityisesti viime vuoden nousu johtuu kuitenkin siitä, että kun talous toipui vuosien 2008-2009 notkahduksesta, monissa G20-maissa se tapahtui "likaisella" tavalla eli myös talouden hiili-intensiteetti kasvoi.

Vain seitsemässä G20-maassa talouden hiili-intensiteetti pieneni viime vuonna: Argentiinassa, Australiassa, Etelä-Afrikan tasavallassa, Intiassa, Kanadassa, Meksikossa ja Turkissa. Talouden hiili-intensiteetti nousi keskiarvoa enemmän (eli talouden kehitys oli erityisen "likaista") Brasiliassa, Etelä-Koreassa, Iso-Britanniassa, Japanissa, Saudi-Arabiassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Jotta maailman keskilämpötilan nousu saataisiin pidettyä alle kahdessa celsiusasteessa, olisi maailmantalouden hiili-intensiteetin alettava nyt heti pienentyä 4,8 prosentilla vuosittain. Niin nopea prosentuaalinen muutos ei ole valtiotasolla ennennäkemätöntä, mutta nyt sitä tarvittaisiin maailmanlaajuisesti ja todella pitkään, nimittäin vuoteen 2050 asti.

Minkä maan bruttokansantuote kasvoi vuonna 2010 viisi ja puoli prosenttia mutta hiilipäästöt vain 0,1 prosenttia? Vihje löytyy kuvasta ja vastaus kuvan alta:


Oikea vastaus: Meksiko (keskimmäinen lippu). Meksikon talouden hiili-intensiteetti pieneni vuonna 2010 esimerkilliset 5,1 prosenttia. (Kuva: Ken Bosma/Creative Commons)

PwC:n hiili- ja talousraportista kirjoittivat BBC ja The Guardian.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-11-08

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 44/2011

Havaintoja viime viikon (31.10.2011-6.11.2011) uutisista:

Arktisen merialueen jäätyminen eteni lokakuussa nopeasti, mikä on tyypillistä tähän aikaan vuodesta. Esimerkiksi Koillis- ja Luoteisväylä eivät ole enää auki.

Ripeästä jäätymisestä huolimatta arktisen merijään lokakuinen ala jäi suhteellisen pieneksi. Tämän lokakuun keskimääräiseksi jääalaksi mitattu 7,10 miljoonaa neliökilometriä on mittaushistorian toiseksi pienin arktisen merijään lokakuinen ala. Se on noin 24 prosenttia pienempi kuin vuosien 1979-2000 lokakuiden keskiarvo.

Suuria avovesialueita oli nyt lokakuun lopulla vielä Beaufortinmerellä ja Tšuktšimerellä. Avoveden ansiosta ilma pysyi epätavallisen lämpimänä näillä merialueilla ja Siperian rannikolla. Lokakuun keskilämpötilat olivat jopa 5-8 astetta keskimääräistä korkeampia.

Ylempänä ilmakehässä, noin tuhannen metrin korkeudessa, oli lokakuussa keskimääräistä lämpimämpää suurimmassa osassa Pohjoista jäämerta. Lokakuun keskilämpötilat viipyilivät siellä 1-4 astetta keskiarvon yläpuolella, mikä on myös epätavallista.


Pohjoisen napa-alueen keskilämpötila 1.10.-28.10.2011 noin kilometrin korkeudessa. Värit vihreästä keltaisen kautta punaiseen kuvastavat keskimääräistä korkeampia lämpötiloja. Keskimääräistä kylmempää (siniset ja violetit sävyt) oli lähinnä Grönlannissa ja Koillis-Kanadassa. Suomi on kartassa ylhäällä vasemmalla, noin kello yhdessätoista. (Kartta © National Snow and Ice Data Center)

Jäätilanteen kehittymistä voi seurata perinteiseen tapaan Yhdysvaltain NSIDC:n kartalta, jota päivitetään kerran vuorokaudessa. Merijäätä, silloin kun sitä on, voi tuijottaa nykyisin myös nettikameran välityksellä, silloin kun se toimii. Tämä kamera sijaitsee Alaskan Barrow'ssa, eli käytännössä Beaufortinmeren ja Tšuktšimeren rajalla.

Toinen ajankohtainen nettikamera löytyy Kanadan Churchillistä, missä jääkarhuja norkoilee odottelemassa Hudsoninlahden jäätymistä - toisin sanoen odottelemassa pääsyä hyljeapajille. Kuvassa voi nähdä hyvällä tuurilla vaikkapa kumpareella lepäilevän jääkarhun tai maastokuormurillisen säpiseviä jääkarhuturisteja.

Merijään väheneminen pidemmällä aikavälillä voi ajaa jääkarhun todella ahtaalle (ks. Tietoukan ilmastouutiset 6/2011). Pienenä käänteenä parempaan tulee nyt, että jääkarhun uhanalaisuusluokitusta on tarkistettu Kanadassa. Uuden arvion mukaan jääkarhu tarvitsee lajina erityistä silmälläpitoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kanadan viranomaisten on laadittava kansallinen suunnitelma siitä, miten jääkarhun vakavampi uhanalaistuminen estetään.

NASA:n IceBridge-tutkijat ovat jälleen kentällä jäämassoja mittaamassa, tällä kertaa Etelämantereella. Lokakuun 14:nnen päivän tutkimuslennolla he havaitsivat aivan sattumalta pitkän halkeaman Pine Islandin shelfijäätikössä. Varta vasten tämän yllätyslöydön yksityiskohtaiseksi tutkimiseksi tehtiin vielä toinenkin lento.

Halkeama oli löydettäessä noin 29 kilometriä pitkä sekä keskimäärin 80 metriä leveä ja 50-60 metriä syvä. Se kasvaa, minkä seurauksena jäätiköstä lohkeaa aikanaan irti noin 880 neliökilometrin kokoinen lauttamainen jäävuori. Lohkeamisen arvellaan tapahtuvan ehkä jo tämän vuoden lopulla tai varhain ensi vuonna. Edellisen kerran Pine Islandin jäätikkö eli PIG (engl. Pine Island Glacier) poiki jättimäisen jäävuoren vuonna 2007.

Jättijäävuoren lohkeaminen antarktisesta jäätiköstä ei sinänsä ole poikkeuksellista, eikä tämänkertainen jäävuori anna erillistä lisäsyytä ilmastohuoleen.

Toisaalta tiedetään, että PIG on menettänyt massaansa nopeasti vuodesta 2006 lähtien. Se on suurin yksittäinen väylä, jonka kautta Länsi-Antarktiksen jäätä virtaa mereen. Ja kun tämänkertainen jäävuori on irronnut ja ajelehtinut pois, PIGin ulkoreuna on luultavasti vetäytynyt pidemmällle kuin kertaakaan vuoden 1940 jälkeen eli sinä aikana kun jäätikön reunan sijaintia on seurattu.

Vaikka tämä jäävuoren irtoaminen onkin suhteellisen tavallinen asia, tutkijat ovat innoissaan siitä, että sattuivat paikan päälle juuri sopivalla hetkellä. Jättimäisen jäävuoren syntyprosessia ei ole aiemmin mitattu lentokoneesta näin yksityiskohtaisesti. Aiempi tutkimus vastaavanlaisista tapahtumista on perustunut satelliittikuviin. Valokuvien avulla voimme yrittää aavistella, millaisesta spektaakkelista onkaan kysymys:

Pine Islandin tulevasta jäävuoresta uutisoivat muun muassa CBC, SciencePoles, BBC ja Suomessa Yle Uutiset.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-10-31

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 43/2011

Havaintoja viime viikon (24.10.2011-30.10.2011) uutisista:

Venäjällä koettiin kesällä 2010 ennätyksellinen helleaalto, joka saatiin tuta niin sikäläisillä viljapelloilla kuin moskovalaisilla ruumishuoneillakin. Kuumuuteen liittyi kuivuus, ja metsäpalot savusivat laajalla alueella Venäjän länsiosissa.

Ilmastonmuutoksen yhteyttä noihin tapahtumiin on sittemmin pyritty arvioimaan useaan otteeseen. Tuoreimmat tulokset on nyt saatu saksalaisen Potsdam-instituutin tutkimusryhmältä, joka analysoi säätilastoja uudella tavalla. Heidän mukaansa Moskovan seudun helleaalto oli 80 prosentin todennäköisyydellä seurausta pidemmän aikavälin ilmaston lämpenemisestä eikä lyhyemmän aikavälin luonnollisesta ilmastonvaihtelusta.

Potsdamilaiset laskivat myös, että heinäkuun keskilämpötilat ovat nousseet Moskovan ympäristössä huomattavasti vuosina 1979-2009. Havaittu 1,4 celsiusasteen lämpeneminen on koko maailmaan verrattuna yli kaksinkertainen.

Tutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Siitä kirjoittivat Climate Progress, Mongabay.com ja Bellona. Tutkijat itse kirjoittivat aiheesta lisää RealClimate-blogissa.

Epätavallisesta kuivuudesta on kärsitty viime aikoina myös Välimeren ympäristössä. Peräti kymmenen kahdestatoista kuivimmasta talvesta on koettu siellä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Nämä sadetilastot alkavat vuodesta 1902. Yhdysvaltain NOAA on nyt tutkinut asiaa, ja heidän mukaansa ilmaston luonnollinen vaihtelu ei riitä yksinään selittämään Välimeren alueen talvien viimeaikaista kuivumista.

Välimeren alueella suurin osa koko vuoden sateista saadaan talvella. Tutkimukseen osallistuneen Martin Hoerlingin mukaan nyt havaittu sateisuuden väheneminen on juuri sen kuivumisen alkua, jota ilmastomallit ovat ennustaneet tapahtuvaksi Välimeren alueella. Tämä on huono uutinen varsinkin siellä, missä vesipulasta kärsitään jo nyt.

NOAA:n tutkijoiden mukaan näyttää siltä, että Välimeren seudun talvien kuivuminen on suoraan riippuvainen valtamerten pintalämpötiloista, jotka ovat nousseet etenkin trooppisella vyöhykkeellä.


Vuosien 1971-2010 talvisademäärän poikkeama pidemmän aikavälin (1902-2010) keskiarvosta. Kartan vihreät sävyt kuvastavat keskimääräistä suurempaa sademäärää. Keskimääräistä pienempi sademäärä on merkitty sävyillä keltaisesta punaiseen. Asteikon punaisessa ääripäässä talvinen sademäärä on yli kuusikymmentä millimetriä keskiarvon alapuolella. (Kartta: NOAA)

Tutkimus Välimeren talvisateiden vähenemisestä julkaistiin Journal of Climate -lehdessä. Siitä uutisoi Climate Progress.

Valtamerten lämpenemisen vaikutus tuntuu myös Australian merikosysteemeissä. Sikäläiset merialueet ovat lämmenneet nopeasti viimeisen viidenkymmmenen vuoden aikana. 1940-luvulta alkaen kerätyt makrolevänäytteet osoittavat nyt, että temperaattisen eli lauhkean merialueen australialaiset makrolevälajit ovat vetäytyneet kohti viileämpiä vesiä, kauemmas päiväntasaajalta.

Tutkimuksessa käytiin läpi yli kaksikymmentä tuhatta herbaarioihin tallennettua makrolevänäytettä. Kohteena olivat kaikki levälajit, joista vain oli kerätty riittävästi näytteitä Australiasta.

Levänäytteistä selvisi, että länsirannikolla eli Intian valtameren puolella levinneisyysalueet ovat siirtyneet keskimäärin 50 kilometriä etelämmäs. Itärannikolla eli Tyynenmeren puolella merivesi on lämmennyt enemmän ja levätkin ovat siirtyneet pidemmälle, keskimäärin 200 kilometriä etelään.

Meriveden jatkuva lämpeneminen voi johtaa siihen, että vuoteen 2070 mennessä Australian mannerjalusta loppuu kesken - ainakin temperaattisten makrolevien näkökulmasta - eikä levillä ole enää paikkaa minne siirtyä etelärannikolta vielä kauemmaksi etelään. Sukupuutto uhkaa silloin ehkä jopa neljäsosaa Australian lauhkean vyöhykkeen kotoperäisistä makrolevälajeista. Vaarassa ovat myös muut merieliöt, jotka ovat riippuvaisia näistä levistä.


Sukellus "meren puiden" sekaan. Tämäntapaisten makro- eli suurlevien vallitsemia kelppimetsiä on Australiankin mannerjalustan alueella - ainakin toistaiseksi. (Kuva: king damus/Creative Commons)

Levätutkimus julkaistiin Current Biology -lehdessä, ja siitä uutisoi ABC.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-10-25

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 42/2011

Havaintoja viime viikon (17.10.2011-23.10.2011) uutisista:

Miten voisimme välttyä vaaralliselta ilmastonmuutokselta? Puhuttaessa vaarallisen rajoista tarkoitetaan usein sellaista maailman keskilämpötilan nousua, joka pysyy alle kahdessa celsiusasteessa esiteolliseen aikaan verrattuna. Kyseessä on se sama tavoite, johon päädyttiin esimerkiksi Kööpenhaminan kansainvälisessä ilmastokokouksessa kaksi vuotta sitten.

Eräs tutkimusryhmä on nyt hakenut aiemmin julkaistuista päästöskenaarioista ohjetta siihen, miten meidän kannattaisi alkaa toimia. Tutkijat analysoivat 193 sellaista skenaarioita, joissa lämpeneminen jää alle kahteen lämpöasteeseen yli 66 prosentin todennäköisyydellä.

Soveltuville skenaarioille on yhteistä, että maailman vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt käännetään nopeaan laskuun vuosien 2010 ja 2020 välillä. Vuoden 2010 päästöt ovat näissä skenaarioissa keskimäärin 48 miljardia tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Vuonna 2020 päästöt on saatu pienennettyä jo 44 miljardin tonnin tasolle. Vuonna 2050 päästöt ovat enää vain 20 miljardia tonnia.

Analyysi päästöskenaarioista julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä kirjoittivat ScienceNOW, ABC, Mongabay.com ja Reuters.

Eräs toinen tutkimusryhmä on puolestaan laatinut arvioita siitä, milloin maailman keskilämpötilan nousu ylittää kaksi celsiusastetta. Kaksi astetta ylitetään päästöskenaariosta riippuen jo vuoteen 2060 mennessä tai vasta useita kymmeniä vuosia myöhemmin. Päästöjä kannattaa siis vähentää, vaikka täydelliseen lopputulokseen ei päästäisikään. Siten saamme ainakin hieman lisää aikaa sopeutua muutokseen.

Tutkijat painottavat kuitenkin, että alueellisen ilmaston tasolla kahden asteen lämpeneminen tulee vastaan jo varhemmin. Jos vuotuisten kasvihuonekaasupäästöjen annetaan jatkaa kasvuaan, kaksi astetta ylittyy todennäköisesti jo vuoteen 2040 mennessä laajoilla alueilla Euraasiassa, Pohjois-Afrikassa ja Kanadassa.

Tämäkin tutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä uutisoivat Mongabay.com ja Reuters.


Ihmisiä hiilivoimaa vastustavasssa mielenosoituksessa Australiassa viime vuonna. (Kuva: Takver/Creative Commons)

Kuukauden päästä on taas yksi tilaisuus saada aikaan kansainvälisiä päästösitoumuksia, tällä kertaa Durbanissa. Durbanin-kokouksen edeltäjät (kuten Kööpenhamina 2009) eivät isoista odotuksista huolimatta päässeet niin pitkälle, mutta tässä asiassa meillä ei ole varaa luovuttaa. Kuten alussa mainittuun skenaarioanalyysiin osallistunut Malte Meinshausen kiteyttää, siitä ei päästä mihinkään, että ihmiskunnan talous on muutettava hiilineutraaliksi, jotta maailman keskilämpötilan nousu saataisiin pidettyä alle kahdessa asteessa.

Julkisia vetoomuksia kansainvälisen ilmastosopimuksen puolesta ovat esittäneet viime päivinä niin sijoittajat, yritysjohtajat kuin terveys- ja sotilasasiantuntijatkin.

Päästövähennysten tarve on sitä luokkaa, että meidän on hyvinkin oltava kaikessa niin innovatiivisia kuin pystymme. Ja kyllähän me pystymme kehittämään vihreää teknologiaa. Tuoreita esimerkkejä löytyy vaikkapa tämänvuotiselta Global Cleantech 100 -listalta.

Näissä merkeissä Sääasema lähettääkin terveiset kaikille, jotka uskovat ufoihin - maantiellä!


Aurinkovoimalla kulkevien sähköautojen kilpailu Veolia World Solar Challenge ajettiin viime viikolla Australiassa. Kisan voitti japanilaisen Tokai-yliopiston ajoneuvo "Tokai Challenger" ja toiseksi tuli alankomaalaisen Nuon Solar Teamin "Nuna6". Voittaja pyyhälsi kolmentuhannen kilometrin mittaisen kilpareitin noin 92 tuntikilometrin keskinopeudella.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-10-18

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 41/2011

Havaintoja viime viikon (10.10.2011-16.10.2011) uutisista:

Maailman nälkäongelma on yhä vakava, kertoo viikko sitten julkistettu maailman nälkäindeksi 2011 Global Hunger Index. Viime vuosien kehitystä luonnehtivat ruoan maailmanmarkkinahintojen yleinen nousu ja epätavalliset hintaheilahtelut.

Köyhimmät ihmiset kärsivät tällaisista ruoan hintahäiriöistä kaikkein eniten. Nykyistä epävakautta edelsi vuosikymmeniä jatkunut ruoan hintojen vähittäinen aleneminen. Raportissa määritellään kolme tärkeintä syytä siihen, miksi tilanne lähti kehittymään ikävään suuntaan.

Yhtenä syynä nähdään ravintokasvien lisääntynyt käyttö biopolttoaineena, toisena syynä satoja heikentäneet sään ääri-ilmiöt (esimerkiksi Venäjällä vuonna 2010), ja kolmantena vehnällä, maissilla, riisillä ja soijapavulla harjoitettu pörssikeinottelu.

Hintojen epävakautta on vielä lisännyt se, että viljan maailmankauppa on keskittynyt vain harvojen tuottajamaiden varaan ja että maailman viljavarastot ovat olleet poikkeuksellisen vähissä. Maailman viljatilanteesta ei myöskään ole ollut saatavissa riittävän täsmällistä ajantasaista tietoa, joka olisi voinut ehkäistä kaikenlaista ylireagointia.


Nälkä jäytää etenkin Etelä-Aasiaa ja Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Vakava tai sitä pahempi nälkäongelma on merkitty karttaan kahdella ruskean sävyllä ja punaisella. Kaikkein hälyttävin tilanne on punaisella merkityissä maissa eli Tšadissa, Eritreassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. (Kartta © IFPRI)

Maailman nälkäindeksistä uutisoi AlertNet. Samoja asioita käsiteltiin myös YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön tämänvuotisessa ruokaturvaraportissa The State of Food Insecurity in the World 2011.

Maailman ruokakriiseistä huolimatta lihan tuotanto ja kulutus ovat jatkaneet kasvuaan. Lihaa tuotettiin viime vuonna 2,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009. Vuoden 2000 jälkeen tuotanto on noussut noin kaksikymmentä prosenttia, ja viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tuotanto on kolminkertaistunut.

Nykyisellään lihaa kulutetaan kehitysmaissa keskimäärin 32 kiloa henkeä kohti vuodessa. Teollisuusmaissa kulutus on vastaavasti keskimäärin 80 kiloa - siis suunnilleen 220 grammaa päivässä, mikä ei kuulosta vallan kohtuuttomalta, koska sekin on vain keskiarvo, jonka takana on huomattavaa hajontaa.

Suuri osa lihantuotannon nopeasta kasvusta on valitettavasti tapahtunut tehotuotantotiloilla. Worldwatch-instituutti luettelee tiedotteessaan tehotuotannon ikäviä lieveilmiöitä: ympäristöön päätyvät torjunta-aineet, lannoitteet, lääkeaineet ja kasvihuonekaasut. Tehotuotantoeläinten näkökulma eettisine ongelmineen ei ole mukana tässä luettelossa, vaan eläinten sairaudetkin nähdään vain tuotantotappioina ja ihmiseen kohdistuvina terveysriskeinä. Toisaalta myös yletön lihansyönti mainitaan yhtenä ihmisen terveyttä heikentävistä seikoista.


Sika on ihmisen eniten syömä kotieläin. Onnellisena se näyttää tältä. (Kuva: Mark Peters/Creative Commons)

Worldwatchin tilastoista uutisoivat Mongabay.com ja Yale Environment 360.

Miten korjata maailmaa, jossa miljardi ihmistä ei saa riittävästi ruokaa, mutta jossa toiset miljardi ihmistä syö itsensä sairaaksi? Worldwatch-instituutin Robert Engelman kehottaa pohtimaan ihmiskunnan ravitsemusongelman globaaleja vastuukysymyksiä maailman ruokapäivänä, jota vietettiin viime sunnuntaina.

Minnesotan yliopiston johtama kansainvälinen tutkimusryhmä on tehnyt oman selvityksensä siitä, mitä on tehtävä kasvavan väestön ruokkimiseksi ympäristöä tärvelemättä. Heidän toimintasuunnitelmassaan on viisi kohtaa, joita kaikkia noudattamalla ruoantuotanto voidaan kaksinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä siten, että sen ympäristöhaitat vähenevät samalla.

Ensinnäkin uuden maan raivaamista maatalouskäyttöön on vähennettävä. Olemassaolevaa maatalousmaata on myös hoidettava järkevämmin ja sillä on kasvatettava sopivampia kasvilajikkeita. Vettä ja lannoitteita on käytettävä kuhunkin paikkaan juuri sopiva määrä, eikä liian vähän tai liikaa. Viljelysmaita on siirrettävä rehun ja biopolttoaineiden tuotannosta ihmisen ravintokasvien tuotantoon. Ruoan hävikkiä ja päätymistä jätteeksi elinkaarensa eri vaiheissa on vähennettävä.

Tutkimus kestävästä ruoantuotannosta julkaistiin Nature-lehdessä. Siitä kirjoittivat Mongabay.com, Yale Environment 360 ja Dot Earth.

Lisää ruoka-aiheisia ajatuksia ja luovia ratkaisuja voi kukaties löytää tämänvuotisen blogitoimintapäivän aikaansannoksista. Tätäkin erikoispäivää vietettiin viime sunnuntaina, ja tällä kertaa senkin aiheena oli ruoka eri näkökulmista tarkasteltuna.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-10-10

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 40/2011

Havaintoja viime viikon (3.10.2011-9.10.2011) uutisista:

Alustavien tietojen mukaan Euroopan unionin vuoden 2010 kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat 2,4 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Tämä on ikävän näköinen käänne sen jälkeen, kun vuoden 2009 vastaavat päästöluvut osoittivat päästöjen vähentyneen seitsemällä prosentilla.

Euroopan ympäristökeskus EEA tulkitsee tilastolukuja kuitenkin optimistisesti. Vaikka taloustaantuma olikin vähentämässä vuoden 2009 päästömääriä, on tapahtunut myös siirtymistä kivihiilen käytöstä maakaasun käyttöön, ja uusiutuvan energian tuotanto on lisääntynyt. Pidemmällä aikavälillä päästöjen väheneminen kyllä jatkuu vielä, otsikoi EEA lehdistötiedotettaan.

Englantilainen energiansäästöjärjestö Energy Saving Trust muistuttaa sopivasti siitä, miten karua energia-arki voi olla ihmisten kotona. Iso-Britanniassa kotitaloudet kuluttavat yhä energiatehokkaammilla mutta yhä runsaslukuisemmilla laitteillaan yhä enemmän sähköä ja aiheuttavat siten yhä enemmän päästöjä - vaikka sähkö on yhä kalliimpaa!

Sikäläinen media on osannut tiivistää ilmiön yhteen sanaan. The Guardian kirjoittaa "härveliriippuvuudesta" ja Edie.net "vekotinpakkomielteestä". Kodinkoneita ja viihde-elektroniikkaa hankitaan ja käytetään niin huolettomasti, että kotitalouksien vuoden 2020 päästövähennystavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta. Kolmena "pahimpana" laitetyyppinä Energy Saving Trust mainitsee kuivausrummut, jääpalakoneella varustetut suuret jääkaappipakastimet ja isonäyttöiset plasmatelevisiot.

Tietokoneet oheislaitteineen ja viihde-elektroniikka kuluttavat ryhminä tarkastellen eniten energiaa. Tietotekniikalla käytetyn sähkön määrä on kasvanut viime aikoina suhteessa eniten, mutta viihde-elektroniikka vie sähköä absoluuttisesti eniten. Muiden laiteryhmien - valaistus, kylmäkalusteet, ruoanlaitto, pesukoneet - osalta sähkönkulutus on kasvanut huomattavasti maltillisemmin tai jopa vähentynyt vuosien 1990 ja 2009 välillä.


Gauguinia 58-tuumaisella plasmanäytöllä. Miten tulimmekaan toimeen ennen taulutelkkareita? (Kuva: Johannes Freund/Creative Commons)

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD ja Kansainvälinen energiajärjestö IEA ehdottavat, että fossiilisten polttoaineiden tukijärjestelmät uudistettaisiin. Fossiilisten polttoaineiden keinotekoinen hinnanalennus ei ole juurikaan päätynyt köyhien hyväksi, kuten ehkä oli tarkoitus, vaan pienituloisin viidennes on saanut osakseen lopulta vain kahdeksan prosenttia valtioiden jakamista fossiilitukiaisista.

Fossiilisiin polttoaineisiin kohdistetut tuet ovat muun muassa lisänneet energian tuhlailua ja hiilidioksidipäästöjä sekä haitanneet uusiutuvan energian kilpailukykyä ja kehittämistä. Tukiaisten lakkauttamisella esitetään olevan käänteinen vaikutus.

Uudistusehdotus liittyy OECD:n tekemään selvitykseen 24 jäsenvaltionsa fossiilitukiaisista. Vuonna 2010 fossiilisten polttoaineiden käyttöä tuettiin näissä maissa suunnilleen kolmellasadalla miljardilla eurolla. Jos uudistuksia ei tule, valtiot maksanevat fossiilitukiaisia vuonna 2020 jo yli 480 miljardia euroa. Se olisi noin 0,7 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.

Selvitystä aiotaan laajentaa myöhemmin kattamaan loputkin OECD-maat ja myös muita valtioita.

OECD:n ja IEA:n laatimista raporteista uutisoivat Reuters, AlertNet, Edie.net, The Guardian ja Mongabay.com.

Palatkaamme lopuksi takaisin energiatehokkuuteen. Kaliforniassa on pidetty uraauurtava vihreän ilmailun kilpailu 2011 Green Flight Challenge, jossa oli haasteena lentää kahdessa tunnissa 200 mailia (eli noin 322 kilometriä) mahdollisimman energiatehokkaasti. Energiankulutukselle lentokoneessa olevaa henkilöä kohti oli asetettu tiukka yläraja. Vaatimukset olivat sellaiset, että kilpailuun ei voinut osallistua ennestään olemassaolevien teknisten ratkaisujen turvin.

Kilpailuun ilmoittautui neljätoista joukkuetta, joista kolme lopulta täytti kaikki ennakkovaatimukset ja pääsi lentämään kilpaa pääpalkinnosta. Kilpailun voitti Pipistrel-USA:n joukkue sähkölentokoneellaan Taurus G4.

Voittaja sai siviili-ilmailun alalla ennätyksellinen pääpalkinnon, nobelmaiset 1,35 miljoonaa dollaria eli suunnilleen miljoona euroa, mutta voitolla oli suurempikin merkitys. Voittajajoukkuetta johtaneen Jack W. Langelaanin sanoin: "Kaksi vuotta sitten oli silkkaa scifiä ajatella, että sähkölentokoneella lennettäisiin 200 mailia sadan mailin tuntinopeudella."

Voittolento oli myös häikäisevän vihreä kilpailun hengen mukaisesti. Taurus G4:n energiatehokkuus (pMPG) oli yli kaksinkertainen verrattuna kilpailun vähimmäisvaatimuksiin, ja tavanomaisiin lentokoneisiin verrattuna moninkertainen. Lisäksi tässä kisassa lentokoneiden akut ladattiin maalämmöstä tuotetulla sähköllä.

Kilpailun hiljaisimmalle koneelle myönnettiin oma erillinen palkintonsa. Sen voitti e-Genius, sähkölentokone josta lähti ääntä vain 56-62 desibelin (dBA) verran. Se on jo melkein liian vähän ollakseen edes lentomelua meikäläisen määritelmän mukaan.


Video näyttää neljän joukkueen kekseliäät koneet vauhdissa: e-Genius/e-Genius, Pipistrel-USA/Taurus G4, Phoenix Air/PhoEnix ja Embry-Riddle Aeronautical University/EcoEagle. Netissä on tarjolla enemmänkin valokuvia kilpailusta ja pidempi video palkintojenjakotilaisuudesta.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-10-03

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 39/2011

Havaintoja viime viikon (26.9.2011-2.10.2011) uutisista:

Kevättalvella 2011 havaittiin, että otsonipitoisuus laski rajusti pohjoisen napa-alueen stratosfäärissä. Kevään korvalla otsonin määrä oli lopulta ennätyksellisen vähäinen. Kyseisestä otsonitapahtumasta on nyt julkaistu ensimmäinen perusteellinen tieteellinen tutkimus.

Tämän tutkimuksen mukaan vuoden 2011 arktinen otsonikato oli jo verrattavissa Etelämantereen otsoniaukkoihin - ainakin jos tarkastellaan menetetyn otsonin määrää. Arktinen otsonikerros oheni tänä keväänä 80 prosenttia. Vertailukohteessa eli eteläisellä napa-alueella keväinen ohentuma on ollut viime vuosikymmeninä tyypillisesti suurin piirtein 50 prosentin, pahimmillaan 70 prosentin luokkaa.

Muissa suhteissa pohjoinen otsoniaukko jäi onneksi eteläisiä edeltäjiään lievemmäksi. Arktisen otsoniaukon otsonipitoisuus oli vähimmilläänkin yli kaksinkertainen verrattuna tyypilliseen Etelämantereen otsoniaukkoon. Tämä selittyy osin sillä, että arktisessa stratosfäärissä on talven alkaessakin tyypillisesti paljon enemmän otsonia kuin antarktisella alueella sikäläisen talven alkaessa. Pohjoisessa siis "on enemmän mistä ottaa pois".

Pohjoinen otsoniaukko oli vuonna 2011 myös pinta-alaltaan huomattavasti pienempi kuin antarktiset otsoniaukot. Yhtenä syynä on se, että napa- eli polaaripyörre oli pohjoisella napa-alueella tällä kertaa noin 40 prosenttia pienempi kuin tyypillinen eteläinen napapyörre. Napa-alueiden otsoniaukot kehittyvät käytännössä juuri napapyörteen kylmyydessä.


Arktisen otsoniaukon muodostuminen tammi-maaliskuussa 2011. Punainen väri ilmentää kaikkein suurinta ja violetti kaikkein pienintä otsonipitoisuutta. Animaation puolivälissä - helmikuun 2011 alussa - otsoniaukko alkaa jo hahmottua selvästi keskelle napa-aluetta, joka oli aluksi varsin punavoittoinen. (Video: NASA)

Otsonikatoa tapahtuu koko maapallon stratosfäärissä, mutta erityisesti napa-alueilla aina paikallisen kevättalven aikana. Tämänvuotinen pohjoinen otsonikato paheni otsoniaukoksi saakka, kun arktisen stratosfäärin lämpötilat pysyivät erittäin alhaisina poikkeuksellisen pitkään. Lämpötilat sinänsä eivät olleet aivan ennätyksellisen kylmiä, mutta kylmä kausi kesti yli 30 vuorokautta pidempään kuin mitä koskaan on havaittu. Lopputuloksena oli siis, että 18-20 kilometrin korkeudessa yli 80 prosenttia otsonista hajosi.

Napayön kylmyys ei sellaisenaan tuhoa otsonimolekyylejä, mutta synnyttää otsonin hajoamiseen sopivat monimutkaisemmat olosuhteet. Kylmässä stratosfäärissä muodostuu pilviä, joissa esimerkiksi tietyt klooriyhdisteet reagoivat kemiallisesti otsonin kanssa siten, että otsoni hajoaa. Osa otsonia hajottavista yhdisteistä esiintyy ilmakehässä luonnostaan, osa on alkuperältään ihmisen valmistamia.

Etelämantereen yllä otsonikato on ollut 1980-luvun puolivälistä lähtien niin ankaraa, että sen vuosittaisia huipentumia on alettu nimittää otsoniaukoksi. Pohjoisessa otsonikato on ollut tähän asti paljon vähäisempää kuin etelässä, mutta nyt on siis nähty, että otsoniaukko voi sittenkin syntyä myös arktisessa stratosfäärissä, vaikka täällä pohjoisessa stratosfäärin lämpötilat ovatkin leudompia kuin maapallon vastakkaisella navalla.

Tutkijat toteavat, että he eivät kuitenkaan pysty ennustamaan, milloin pohjoinen otsonikato seuraavan kerran mahdollisesti äityy vuoden 2011 tasolle tai vielä pahemmaksi. Samalla he varoittavat siitä, että jos arktisen stratosfäärin lämpötilat laskevat vielä vaikka vain vähän, voi pahasta otsonikadosta tulla pohjoisessa yhä yleisempi ilmiö.

Otsonikerroksen toipuminen on onneksi mahdollista. Otsonia muodostuu luonnostaan stratosfäärissä auringonsäteilyn käynnistämissä fotokemiallisissa reaktioissa. Monien otsonikerrosta tuhoavien yhdisteiden päästöjä on saatu rajoitettua. Valitettavasti joudumme odottamaan vanhojenkin päästöjen poistumista stratosfääristä vielä kymmeniä vuosia.


Näyttäviä helmiäispilviä McMurdon tutkimusasemalla Etelämantereella. Nämä ovat juuri niitä stratosfäärin pilviä, joissa otsonia hajoaa suuria määriä. (Kuva: Alan Light/Creative Commons)

Otsonitutkimus julkaistiin Nature-lehdessä. Suomessa siitä tiedotti ilman asiavirheitä Ilmatieteen laitos, joka oli mukana tässä kansainvälisessä tutkimuksessa. Ulkomailla siitä kirjoittivat muun muassa ABC, New Scientist, BBC, CBC ja kanadalaista tiedepolitiikkaa samalla valottava Nunatsiaq News.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-09-26

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 38/2011

Havaintoja viime viikon (19.9.2011-25.9.2011) uutisista:

Koillisväylän lisääntynyt kaupallinen laivaliikenne on jo tapahtunut tosiasia, mutta Luoteisväylä on toistaiseksi pysynyt jäisempänä ja hankalampana kulkea. Reitillä liikkumisen hankaluus koskettaa paitsi laivoja myös merieliöitä. On ajateltu että Luoteisväylä on nykyilmastossa liian jäinen, jotta esimerkiksi grönlanninvalaat pystyisivät kulkemaan sen läpi.

Uudet tutkimustulokset muuttavat vanhaa käsitystä. Viime viikolla julkaistiin ensimmäiset suorat havainnot siitä, että grönlanninvalaat pystyvät liikkumaan Luoteisväylällä sen koko pituudelta. Tämä käsitys perustuu havaintoihin valasyksilöistä, joiden liikkeitä seurattiin viime vuonna satelliitin avulla.

Luoteisväylän keskivaiheilla, käytännössä yhdellä ja samalla alueella Melvillensalmessa liikuskeli syyskuussa 2010 yhtäaikaisesti kaksi valasta, joista toinen oli saapunut paikalle Alaskan ja toinen Grönlannin vesiltä. Näiden valaiden tarkkaileminen oli osa laajempaa 2000-luvulla suoritettua seurantaa, jossa lähemmäs kaksisataa grönlanninvalasta on varustettu seurantalaitteilla.

Kumpikin Melvillensalmen grönlanninvalas palasi syksyn lähestyessä takaisin sinne mistä oli tullutkin, mutta havainto todistaa myös sen, että Luoteisväylä on nykyään potentiaalinen kulku- ja sekoittumisyhteys Atlantin ja Tyynenmeren grönlanninvalaspopulaatioiden välillä.

Tutkijat arvioivat lisäksi satelliittikuvien avulla, mitkä vuodet jaksolla 1979-2010 ovat olleet sellaisia, että grönlanninvalaat olisivat periaatteessa kyenneet uimaan Luoteisväylän läpi. Jos valaat pystyvät tähän aina kun väylä on korkeintaan 50-prosenttisesti jäässä, lienee väylän läpikulku ollut mahdollista myös vuosien 1998, 1999, 2007 ja 2008 syyskuussa, ja ehkä myös vuonna 1983.


Grönlanninvalaan (Balaena mysticetus) sieraimet. Grönlanninvalas pystyy etenemään merijään alla pitkiäkin matkoja, mutta ei toki miten pitkiä tahansa. (Kuva: Ansgar Walk/Creative Commons)

Valastutkimus julkaistiin Biology Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat ScienceNOW, Yale Environment 360, Nature News Blog ja BBC News.

Maailman tuuliolosuhteita tutkittaessa on havaittu, että joillakin seuduilla, esimerkiksi Australiassa, tuulisuus on ollut vähenemään päin. Australiassa asiaa on nyt tutkittu tarkemmin, ja saatujen tulosten mukaan tuulikysymys ei olekaan niin yksinkertainen. Voidaan väittää, että tuulet ovatkin keskimäärin voimistuneet Australiassa.

Kahden metrin korkeudella maanpinnasta tuulet ovat kyllä heikentyneet vuosina 1989-2006 keskimäärin 0,36 prosenttia vuodessa. Mutta kymmenen metrin korkeudelta mitattaessa asiat ovatkin toisin: Australian tuulet ovat voimistuneet keskimäärin 0,69 prosenttia vuodessa. Tällä täsmentyneellä tiedolla lienee arvoa muun muassa tuulivoimaloiden rakentajille.


Windy Hillin tuulipuisto Queenslandissa Australiassa. (Kuva: public domain)

Tuulitutkimus julkaistiin Journal of Climate -lehdessä. Climate Progress uutisoi siitä.

Maataloutta rasittava kuivuus ei aina johdu veden absoluuttisesta vähyydestä, vaan usein vesipulan syynä ovatkin tehottomat ja epäoikeudenmukaiset tavat hyödyntää tarjolla olevaa vettä, erityisesti sadevettä. Tähän tulokseen päädyttiin, kun analysoitiin kymmenen suuren valuma-alueen tilannetta eri puolilla maailmaa.

Esimerkiksi Indusin ja Gangesin alueella noin 23 prosenttia riisiviljelmistä tuottaa vain puolet siitä mikä olisi mahdollista tuottaa kestävin keinoin. Toinen hätkähdyttävä esimerkki tulee Afrikasta, missä 96 prosenttia viljellystä maasta ei ole keinokasteltua vaan saa vetensä suoraan sateesta. Sikäläinen maatalous hyödyntää kaikesta huolimatta vain neljä prosenttia käytettävissä olevasta sadevedestä.

Tutkitulla kymmenellä valuma-alueella asuu yhtensä puolitoista miljardia ihmistä, joista 470 miljoonaa lukeutuu maailman köyhimpään väestöön. Ruoantuotannon kaksinkertaistamisen tarpeeseen voitaisiin helposti vastata politiikan keinoin, raportti viestii.

CGIAR:n Challenge Program on Water and Food -ohjelman (CPWF) raportti julkistettiin maanantaina neljännessätoista maailman vesikokouksessa (XIV World Water Congress). Siitä uutisoivat Reuters, Yale Environment 360 ja suomalainen Tiede-lehti.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-09-18

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 37/2011

Havaintoja viime viikon (12.9.2011-18.9.2011) uutisista:

Näyttää alustavasti siltä, että arktinen merijää on saavuttanut tämänvuotisen pienimmän pinta-alansa. Yhdysvaltain NSIDC:n (National Snow and Ice Data Center) mukaan minimi ajoittui tällä kertaa syyskuun yhdeksännelle päivälle. Jääpeitteisen merialueen laajuus oli silloin 4,33 miljoonaa neliökilometriä.

Nämä miljoonat eivät ole paljon, vaan kyseessä on vuonna 1979 alkaneen mittaushistorian toiseksi pienimmät lukemat. Nyt jäätiin vain 160 tuhannen neliökilometrin päähän vuosittaisen minimialan pienuusennätyksestä.

Vuosina 1979-2000 arktisen merijään kesäinen minimiala oli keskimäärin 6,71 miljoonaa neliökilometriä. Tänä kesänä jään ala kutistui lopulta siis noin 35 prosenttia pienemmäksi kuin tuo pitkän aikavälin keskiarvo.


Satelliittihavaintoihin perustuva kuva arktisen merijään laajuudesta 9.9.2011. (Kuva: NASA's Scientific Visualization Studio, Goddard Space Flight Center/Creative Commons)

Edellinen ennätys syntyi vuonna 2007 sellaisten säiden vallitessa, jotka olivat merijään säilymiselle erityisen epäsuotuisat. Tänä kesänä säät eivät kuitenkaan olleet jään kannalta lainkaan niin huonot, mikä huolestuttaa tilastojen tutkijoita aivan erityisesti. Miten tämän vähäisen jään käy, jos sää lakkaa suosimasta?

NSIDC julkistaa lopullisen raporttinsa tämänvuotisesta minimistä lokakuussa, kun käsillä on koko syyskuuta koskevat jäähavainnot.

Arktisen merijään muutoksia seurataan myös Bremenin yliopistossa Saksassa. Heidän mittaustensa mukaan jään hupenemisessa syntyi tänä kesänä uusi ennätys. NSIDC ja Bremenin yliopisto käyttävät eri havaintolaitteita ja laskentamenetelmiä, mikä selittää mittaustuloksien erilaisuuden.

Niin tai näin, arktista merijäätä on nyt joka tapauksessa hyvin vähän. Yksittäisen vuoden täsmällinen tilastosijoitus ei ole kaikkein olennaisinta. Jos tarkastellaan viiden viime vuoden kesäjäitä, NSIDC:n ja Bremenin yliopiston tulokset ovat kokonaisuuden kannalta yhteneväiset. Kummankin tahon mukaan mittaushistorian viisi pienintä jääminimiä on sattunut viiden viime vuoden aikana.

Bremeniläiset huomauttavat tiedotteessaan myös, että arktisen merijään ala ei ole ollut näin pieni todennäköisesti kahdeksaantuhanteen vuoteen.

Nykyisen jäätilanteen vakavuutta korostavat myös Washingtonin yliopistossa tehdyt arviot arktisen merijään tilavuudesta eli kokonaismäärästä. Washingtonilaisten mukaan jäätä oli viime vuonna ennätyksellisen vähän ja tänä vuonna vieläkin vähemmän, eli vuosikymmeniä kattavan laskevan trendin jatkoksi syntyi taas uusi ennätys.

Nykyisissä olosuhteissa on aineksia kierteeseen, jossa talven aikana ei pysty muodostumaan niin paljon uutta jäätä, että se riittäisi korvaamaan edellisen kesän menetykset, ja niinpä merijään ennätyksellisen sulamisen uhka on taas suurempi seuraavana kesänä. Vailla heijastavaa jääpeitettä oleva merivesi lämpenee kesän auringonpaisteessa, mikä kiihdyttää kierrettä taas lisää.

Arktisen merijään eri minimeistä tänä kesänä uutisoivat muun muassa Reuters ja uudestaan Reuters, Anchorage Daily News, CBC, BBC, Nature News Blog, Yale Environment 360, Climate Progress, Arctic Sea Ice Blog, vielä lisää Arctic Sea Ice Blog, Dr. Jeff Masters' WunderBlog, ABC, The Guardian ja NSIDC (Bremenin yliopiston tuloksia kommentoiden), Suomessa esimerkiksi Yle Lappi ja Yle Uutiset.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset