2012-01-30

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 4/2012

Havaintoja viime viikon (23.1.2012-29.1.2012) uutisista:

Auringon aktiivisuus vaihtelee hyvin monenmittaisten ajanjaksojen puitteissa. Yksi tutuimmista lienee noin yhdentoista vuoden mittainen auringonpilkkusykli, jossa ollaan nyt siirtymässä minimistä yhä vilkkaampaan toimintaan.

Auringon aktiivisuudessa on ollut myös hieman pidemmän aikavälin nousua 1900-luvun aikana. Kyseisen vaihtelun arvellaan kääntyvän kohta taas vaimenemisen suuntaan. Tässä tilanteessa herää tietenkin kysymys: Voisiko auringon heikompi aktiivisuus kompensoida ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä merkittävässä määrin?

Met Officen ja Readingin yliopiston tutkijat Isossa-Britanniassa ovat nyt arvioineet, miten auringon toiminta tulee muuttumaan pidemmän päälle tämän vuosisadan aikana ja miten suuri vaikutus sillä voisi olla maailman ilmastoon.

Tutkijat arvelevat, että seuraavan yhdeksänkymmenen vuoden aikana aurinko muuttuu yleisesti ottaen vähemmän aktiiviseksi, mutta muutos on suhteellisen pieni. Todennäköisimmin aurinko hiljenee tasolle, joka vastaa 1800-luvun alussa sattunutta Daltonin minimiä. Sen globaali-ilmastoa viilentävä vaikutus olisi vähäinen, vain noin 0,08 celsiusastetta.

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että auringon aktiivisuuden vaihteluista ei ole odotettavissa apua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, vaan ihmiskunnan on muutettava omaa toimintaansa. Jos emme välitä tästä tarpeesta, saatamme aiheuttaa vuoteen 2100 mennessä kolmekymmenkertaisen lämpenemisen verrattuna aurinkovaihtelun viilentävään vaikutukseen.

Tutkijat arvioivat myös, että jos aurinko alittaisi jopa Maunderin minimin aktiivisuustason - minkä todennäköisyys on tällä vuosisadalla noin kahdeksan prosenttia - sen ilmastoa viilentävä vaikutus olisi vain 0,13 celsiusastetta. Maunderin minimillä tarkoitetaan suunnilleen vuosia 1645-1715, jona aikana auringonpilkkuja havaittiin ennätyksellisen vähän.

Todennäköisyyslaskelmat auringon toiminnasta lähitulevaisuudessa perustuvat havaintoihin ja rekonstruktioihin siitä, miten aurinko on käyttäytynyt viimeisen yhdeksäntuhannen vuoden aikana.


Auringon toimintaa 14.10.2011 avaruudesta kuvattuna. Osa tällaisesta säpinästä erottuu auringonpilkkuina näkyvän valon aallonpituuksilla; vertaa tähän kuvaan. (Kuva: NASA/SDO/Creative Commons)

Aurinkotutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Journal of Geophysical Research -lehdessä. Siitä uutisoivat muun muassa Reuters, The Guardian, Edie.net ja suomalainen CO2-raportti.

Ilmakehässä olevat kasvihuonekaasut vähentävät lämmön säteilemistä maapallolta avaruuteen. Maapallon säteilytase on nykyisellään siten epätasapainossa, että energiaa poistuu vähemmän kuin saapuu. Erotukseksi jäävästä "ylimääräisestä" energiasta iso osa varastoituu lämpönä maailman valtameriin.

Maapallon säteilytaseesta ja valtameriin varastoituneesta lämmöstä on nyt laadittu uudet laskelmat, jotka koskevat vuosia 2001-2010. Aineistona oli ilmakehän yläosista satelliiteilla tehtyjä havaintoja saapuvan ja lähtevän säteilyn määrästä, sekä merivedestä jopa 1800 metrin syvyydestä suoraan mitattuja lämpötiloja.

Analyysin mukaan maapallon säteilytase on ollut tasaisen ylijäämäinen vuosina 2001-2010. Koko vuosikymmenen ajan tätä ylijäämää on siirtynyt valtameriin noin 0,5 watin teholla neliömetriä kohti, eikä ilmiö osoita hiipumisen merkkejä.

Valtameriin sitoutunut lisälämpö on kaikkea muuta kuin poissa pelistä. Tämä ylimääräinen energia päätyy aikanaan takaisin ilmakehään ilmastoa lämmittämään.

Tutkimus julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä. Siitä kirjoitti ABC.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2012-01-23

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 3/2012

Havaintoja viime viikon (16.1.2012-22.1.2012) uutisista:

Viime vuosi oli mittaushistorian yhdeksänneksi lämpimin, kertoo Yhdysvaltain NASA viimetorstaisessa tiedotteessaan. Maailman keskilämpötila vuonna 2011 oli 0,51 celsiusastetta korkeampi kuin vuosien 1951-1980 keskiarvo.

Näin jatkuu globaalin ilmaston lämpenemisen trendi, jossa yhdeksän kymmenestä lämpimimmästä vuodesta on sattunut vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kyseiset säätilastot alkavat vuodesta 1880. Lämpenemisen odotetaan jatkuvan.


Animaatio havainnollistaa, miten yksittäisten vuosien keskilämpötilat ovat muuttuneet vuosina 1880-2011. Sininen väri kartalla ilmentää pidemmän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa matalampia lämpötiloja. Pitkän aikavälin keskiarvoa vastaavat lämpötilat on merkitty karttaan valkoisella. Sävyt keltaisesta punaiseen ilmentävät keskiarvoa yhä korkeampia lämpötiloja.

Samaa asiaa, eli maailman vuosittaisen keskilämpötilan kehitystä, on analysoinut myös Yhdysvaltain NOAA. Heidän mukaansa vuosi 2011 oli havaintohistorian yhdenneksitoista lämpimin vuosi yhdessä vuoden 1997 kanssa, ja keskilämpötilaltaan 0,51 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvoa lämpimämpi.

Lämmintä oli siis laskutavasta riippumatta, sekä viilentävästä La Niñasta ja auringon alhaisesta aktiivisuudesta huolimatta. Itse asiassa viime vuosi olikin lämpimin La Niña -vuosi mitä tähän mennessä on havaittu. Lisäksi koko 1900-luvulla oli ylipäätään vain yksi vuosi, joka oli vuotta 2011 lämpimämpi.


Maailman vuosien 1950-2011 keskilämpötilan poikkeama (°C) pitkän aikavälin keskiarvosta. La Niña -vuodet on merkitty sinisin, El Niño -vuodet punaisin pylväin. (Kaavio © NOAA)

Kun El Niño koittaa seuraavan kerran, tiedossa voi hyvinkin olla ennätyslämmin vuosi. James Hansenin mukaan El Niño on tulossa nyt kolmen vuoden kuluessa, eikä sen tarvitse olla kovin voimakaskaan, jotta vuoden globaalin keskilämpötilan ennätys rikkoutuu. Mittaushistorian toistaiseksi kuumimmat vuodet ovat olleet 2005 ja 2010, jotka jakavat lämpötilaston ykkössijan.

Viime vuosi oli keskiarvoiltaan paitsi lämmin myös sateinen. Maailman maa-alueilta mitattiin mittaushistorian toiseksi suurin sademäärä. Sateisempaa on ollut vain vuonna 2010. Globaali keskiarvo kätkee sisäänsä suurta alueellista vaihtelua, kuten kartalta näkyy:


Koko vuoden 2011 sademäärän poikkeama vuosien 1961-1990 keskiarvosta. Ruskeat pallukat kuvastavat keskimääräistä pienempää, vihreät keskimääräistä suurempaa sademäärää. Mitä isompi pallukka, sitä suurempi poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. (Kartta © National Climatic Data Center/NESDIS/NOAA)

Vuoden 2011 merkittäviä kuivuuksia, tulvia ja muita sään ääri-ilmiöitä on koottu myös NOAA:n raportin liitteenä olevaan karttaan. NASA:n ja NOAA:n sääanalyyseistä kirjoittivat Reuters, Mongabay, WWF Climate Blog ja Knight Science Journalism Tracker.

Yllä mainittu WWF:n ilmastoblogi kiinnitti huomiota erityisesti arktisen alueen lämpenemiseen. 64:nnen pohjoisen leveyspiirin eli suurin piirtein pohjoisen napapiirin pohjoispuolella vuosi 2011 oli koko 132-vuotisen havaintohistorian lämpimin. Viime vuosi oli siellä peräti 2,22 celsiusastetta lämpimämpi kuin vuosien 1951-1980 keskiarvo. Poikkeama oli siis noin nelinkertainen verrattuna globaaliin poikkeamaan (joka oli noin puoli astetta), ja suunnilleen kymmenkertainen verrattuna päiväntasaajan seudun lukemiin (pari-kolme asteen kymmenesosaa).

Nuo leveysvyöhykekohtaiset lämpötilat löytyvät NASA:n ylläpitämästä taulukosta. Arktisen alueen lämpötilat ovat sarakkeessa, joka on otsikoitu "64N-90N". Taulukkoa silmäillessä huomaa heti, että pohjoisten seutujen muita jyrkempi lämpeneminen on jatkunut jo pidempään.

Arktisen alueen ennätyslämpimän vuoden 2011 poimivat esiin myös Arctic Sea Ice Blog ja Climate Progress.

Kuriositeettina mainittakoon vielä, että maapallon maantieteellisellä etelänavalla mitattiin viime vuonna ennätyksellisen korkea lämpötila. Keskikesällä, joulupäivänä 2011 syntynyt uusi lämpöennätys on -12,3 celsiusastetta.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2012-01-15

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 2/2012

Havaintoja viime viikon (9.1.2012-15.1.2012) uutisista:

Euroopan linnut ja päiväperhoset ovat jääneet maantieteellisesti jälkeen ilmaston lämmetessä. Yhä pohjoisempana on yhä lämpimämpää, mutta näiden eläinten levinneisyysalueet eivät ole siirtyneet pohjoisen suuntaan yhtä vauhdikkaasti. Tällainen yleiskuva saatiin tutkimuksesta, joka julkaistiin viikko sitten.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 9490 lintuyhteisön ja 2130 perhosyhteisön muutoksia Euroopassa vuosina 1990-2008. Lintuhavainnot oli kerätty Ruotsista, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Alankomaista, Tšekin tasavallasta ja Espanjasta. Perhoshavainnot puolestaan olivat peräisin Suomesta, Iso-Britanniasta, Alankomaista ja Espanjasta. Sääasema nostaa hattua sille suurelle luontoharrastajien joukolle, jonka keräämiä havaintoja (ks. kartat) tässä hyödynnettiin!

Analysoitujen havaintojen perusteella sekä lintujen että perhosten elämässä on tapahtunut nopeita muutoksia kahden vuosikymmenen kuluessa. Lintulajien levinneisyysalueet ovat siirtyneet keskimäärin 37 kilometriä ja perhoslajien 114 kilometriä pohjoisemmaksi.

Lintujen ja perhosten lisääntymiskauden aikainen ilmaston lämpeneminen on kuitenkin ollut vielä paljon nopeampaa. Lämpötilojen esiintymisalueet ovat siirtyneet keskimäärin 249 kilometriä pohjoisemmaksi. Linnut ovat jääneet lämpötilojen siirtymisestä jälkeen 212 kilometriä ja perhoset 135 kilometriä, eli niille on kertynyt niinsanottua ilmastovelkaa.

Ei tiedetä, mitä kaikkia ekologisia seurauksia lintujen ja perhosten levinneisyysmuutosten eritahtisuudella on pidemmällä aikavälillä. Ongelmia voi olla tiedossa esimerkiksi siellä, missä perhostoukkia ei olekaan sopivasti tarjolla juuri silloin, kun linnut tarvitsisivat niitä ravinnokseen.

Lintu- ja perhostutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä kirjoittivat ABC, Yle Uutiset ja tutkimukseen osallistunut Suomen ympäristökeskus.


Jättiläisalbatrossi (Diomedea exulans) on maailman suurin merilintu. Sen siipien kärkiväli voi olla jopa kolme ja puoli metriä. (Kuva © Paul Tixier/CNRS/UFZ)

Jättiläisalbatrossi on vaarantuneeksi luokiteltu lintulaji, jota on koko maailmassa jäljellä noin 8000 pesivää paria. Se pesii eteläisen pallonpuoliskon valtameren saarilla, esimerkiksi Crozetsaarilla, jotka sijaitsevat suunnilleen Madagaskarin ja Etelämantereen puolivälissä.

Tärkein yksittäinen jättiläisalbatrossia uhkaava tekijä on merialueilla harjoitettu pitkäsiimakalastus. Lintuja menehtyy takerruttuaan tonnikaloille tarkoitettuihin syötteihin. Crozetsaarilla tämä on koskettanut erityisesti albatrossinaaraita, jotka ovat suosineet samoja subtrooppisia kalavesiä kuin ihmisetkin. Jättiläisalbatrossikoiraat ovat onnekseen liikkuneet enemmän turvallisemmilla, eteläisemmillä merialueilla.

Viime aikoina Crozetsaarten jättiläisalbatrossit ovat kuitenkin hyötyneet Eteläisen jäämeren tuuliolosuhteiden muutoksesta. Eteläisen pallonpuoliskon länsituulet ovat voimistuneet ja siirtyneet lähemmäksi etelänapaa. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Crozetsaarten jättiläisalbatrossit - myös naaraat - ovat seuranneet muuttuneita tuulia siten, että lintujen ravinnohankinta-alue on sekin nyt entistä etelämpänä.

Pesimäaikaiset ravinnonhakumatkat suuntautuvat siis vähemmän vaarallisille vesille kuin ennen. Myös matkojen kesto on lyhentynyt, kun tuulet ovat olleet albatrossien kannalta suotuisampia. Vuonna 1970 yhden matkan kesto oli keskimäärin 12,4 vuorokautta, mutta vuonna 2008 enää vain 9,7 vuorokautta. Ravinnonhaussa vuorottelevat jättiläisalbatrossivanhemmat tekevät näitä matkojaan tuhansien kilometrien päähän pesältä. Se on huikean paljon, mutta toisaalta albatrossin lento on hyvin energiatehokasta - sopivan voimakkaassa tuulessa lintu lentää pääasiallisesti liitelemällä.

Samalla kun albatrossit alkoivat suoriutua ravinnohakumatkoistaan lyhyemmässä ajassa, niiden pesiminen alkoi onnistua paremmin. Yhä harvempi muna tai poikanen päätyy hylätyksi. Lisäksi jo muutenkin muhkean kymmenkiloiset emolinnut ovat nykyisin noin kilon verran pulskempia kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

Crozetsaarten jättiläisalbatrossien elämä voi valitettavasti hankaloitua uudestaan, jos tuuliolot jatkavat muuttumistaan ilmastoskenaarioiden mukaisesti. Eteläisen pallonpuoliskon länsituulet saattavat siirtyä vuoteen 2080 mennessä vieläkin lähemmäs etelänapaa. Albatrosseille sopivimmat tuulet voivat silloin puhaltaa epäkäytännöllisen kaukana pesimäsaarilta.


Crozetsaarilla pesivä jättiläisalbatrossi saa tutkijoilta seurantalaitteen kannettavakseen. (Kuva © David Gremillet/CNRS/UFZ)

Albatrossitutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä uutisoivat yksityiskohtia täydentäen ScienceNOW, ABC ja New Scientist.

Vuoden 2011 globaalit sääkatsaukset eivät ole tätä kirjoitettaessa vielä ilmestyneet. Niitä odotellessa on tarjolla runsaasti muita viime vuotta koskevia sää-, luonto- ja ympäristöaiheisia yhteenvetoja:

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2012-01-10

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 1/2012

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (2.1.2012-8.1.2012) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

2012-01-04

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 52/2011

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (26.12.2011-1.1.2012) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset