2011-02-28

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 8/2011

Havaintoja viime viikon (21.2.2011-27.2.2011) uutisista:

Kontortamänty (Pinus contorta) esiintyy luontaisesti laajalle levinneenä Luoteisessa Pohjois-Amerikassa. Kontortamännyn luonnehtimia ekosysteemejä on siellä missä on kovaa kylmyttä, raskas lumikuorma puiden taakkana talvisin, ankaria metsäpaloja ja maaperä niukkaravinteinen.

Tutkijat arvelevat nyt, että jos uusia kasvihuonekaasujen päästörajoituksia ei saada aikaan, kontortamännyn levinneisyys supistuu noin kahdeksan prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Vuoden 2080 tienoilla kontortamäntyä olisi jäljellä vain noin seitsemällätoista prosentilla nykyisistä kasvupaikoistaan. Silloin tämä puulaji voisi olla jo lähes kokonaan hävinnyt nykyisiltä alueiltaan Oregonissa, Washingtonissa ja Idahossa.


Kontortamännyn levinneisyys Pohjois-Amerikassa. Kontortamännyn eri alalajit on merkitty karttaan punaisella, sinisellä ja vihreällä. Oregon, Washington ja Idaho on merkitty kirjainlyhentein. (Kartta: Wikipedia ja Maria Haanpää/Creative Commons)

Tutkimuksessa analysoitiin 12660 näytealalta kerättyä dataa. Sen perusteella arvioitiin, millä tavoin epäsuotuisat lämpötila- ja kosteusolosuhteet vaikuttavat kontortamännyn kasvuun. Mallinnustulosten perusteella kontortamänty säilyisi ilmaston muuttuessa pisimpään siellä, missä talven lumien sulavesi kastelee maaperän kokonaan, kevätpakkasia on merkittävässä määrin, ja kesän keskilämpötilakin jää alle viidentoista celsiusasteen.

Vaikuttaa siltä, että kohonneet lämpötilat, talvisen sademäärän pieneneminen, lumien varhaisempi sulaminen keväisin ja kesien yleistynyt kuivuus ovat jo alkaneet vaikuttaa kontortamännyn levinneisyyteen ja lisänneet myös kaarnakuoriaisten kontortamännyille aiheuttamia tuhoja.

Tutkimukseen osallistuneen Richard Waringin mukaan kaarnakuoriaiset olivat aiemmin valikoivampia ja jättivät nuoret, terveet puut rauhaan. Nykyään samat kuoriaiset saattavat runsaampana esiintyessään tappaa lähes kaikki puuyksilöt, ja Waring pelkää että tilanne on vielä pahenemaan päin.

Kontortamäntytutkimus julkaistiin Climatic Change -lehdessä. New York Timesin Green-blogi kirjoitti siitä.


Cellarinella nutti -sammaleläin. Kun sammaleläin kasvaa, sen rakenteeseen muodostuu vuosirengasmaisia vyöhykkeitä. Niitä mittaamalla eläimen kasvunopeus voidaan selvittää jälkikäteen. (Kuva: British Antarctic Survey)

Sammaleläinten muodostama hiilinielu on voimistunut Etelämantereen tuntumassa Rossinmerellä. Tämä huomattiin, kun tutkittiin kasvunopeuksia Cellarinella nutti -sammaleläinlajista kerätyistä näytteistä. Vuosien 1890-1970 näytteissä sammaleläinten kasvunopeus pysytteli jokseenkin samalla tasolla, mutta vuosina 1990-2008 keskimääräinen kasvunopeus kaksinkertaistui aiempaan verrattuna.

Myös kasviplanktonin kasvun tiedetään olleen runsaampaa samaan aikaan, kun sammaleläinten kasvunopeus kiihtyi. Levärunsaus on saattanut johtaa leviä syövien sammaleläinten kukoistukseen, mutta varmuutta siitä ei ainakaan toistaiseksi ole. Sitäkään ei tiedetä, onko vastaava ilmiö käynnissä Eteläisellä jäämerellä laajemmallakin alueella tai muissakin eliöryhmissä.

Merenpohjaan kiinnittyneenä elävän Cellarinella nuttin toiminta hiilinieluna perustuu sen taipumukseen murtua kappaleiksi merivirtausten paineessa. Mitä nopeammin sammaleläin kasvaa, sitä pikemmin se saavuttaa koon, jossa siitä irtoaa palasia. Palaset - ja niihin sitoutunut hiili - hautautuvat merenpohjaan.

Sammaleläintutkimus julkaistiin Current Biology -lehdessä. Siitä uutisoivat Reuters, BBC ja Science Poles, sekä suomalaiset CO2-raportti ja Tiede.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

2011-02-21

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 7/2011

Havaintoja viime viikon (14.2.2011-20.2.2011) uutisista:

Ikiroudan sulaminen voi tehdä arktisesta vyöhykkeestä hiilen nettolähteen jo ensi vuosikymmenellä, varoittaa viikko sitten julkaistu tutkimus. Jos sulaminen etenee ilmastomallien ennustamalla tavalla, ikiroudasta vapautuvan hiilen määrä voi kasvaa 42-88 prosenttiin siitä mitä maaekosysteemeihin kaiken kaikkiaan sitoutuu.

Vuoteen 2200 mennessä sulavasta ikiroudasta vapautuu ilmakehään yhteensä karkeasti arvioituna ehkä noin 190 gigatonnia hiiltä. Se on suunnilleen puolet siitä hiilimäärästä, jonka ihmiskunta on päästellyt ilmaan teollisella aikakaudellaan.

Sama tutkimus arvioi myös ikiroutaisten alueiden laajuudessa tapahtuvia muutoksia. Maapallon korkeilla leveysasteilla sijaitsevat ikiroutaiset alueet uhkaavat supistua 29–59 prosenttia vuoteen 2200 mennessä. Siellä missä ikiroutaa vielä on, aktiivikerros eli ikiroudan päällä oleva sula pintakerros tulee ulottumaan yhä syvemmälle maahan. Aktiivikerroksen arvellaan paksuuntuvan 53-97 senttimetriä.


Kevin Schaeferin tutkimusryhmä kairaamassa ikiroutanäytteitä Pohjois-Alaskassa. (Kuva: Kevin Schaefer, NSIDC/University of Colorado at Boulder)

Ikiroutatutkimus julkaistiin Tellus-lehdessä. Climate Progress ja CO2-raportti uutisoivat siitä.

Arktisen alueen potentiaaliset hiilipäästöt lisäävät paineita päästöjen vähentämiseen toisaalla. Miten radikaaleja päästövähennyksiä oikein tarvitaankaan?

Washingtonin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan maailman ilmaston lämpeneminen jatkuisi nykyisestä, vaikka kasvihuonekaasuja ja aerosoleja ei päästettäisi ilmakehään enää lainkaan. Parhaassa tapauksessa maailman keskilämpötila laskisi hieman nykyisestä, mutta jäisi silti hieman korkeammaksi kuin mitä se oli ennen teollista vallankumousta.

Tutkijat myös varoittavat siitä mahdollisuudesta, että vaarallisen voimakas ilmastonmuutos on saatettu jo laittaa peruuttamattomasti alulle.

Tämä tutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Nature Climate Change uutisoi siitä.

Hiilivoiman käyttö on monin tavoin likaista puuhaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa hiilen louhinnan, kuljettamisen, prosessoinnin ja polttamisen välittömät ympäristö- ja terveyshaitat aiheuttavat vuosittain ehkä jopa yli viidensadan miljardin dollarin vahingot. Hiilivoimalla tuotetun sähkön hinta olisi ainakin kaksin-kolminkertainen, jos kaikki sen tuotannon aiheuttamat haitat haluttaisiin kattaa.

Jos sähköntuotannon kaikki kustannukset huomioitaisiin tällä tavalla, voitaisiin esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoima nähdä taloudellisesti kilpailukykyisinä vaihtoehtoina hiilivoimalle.

Yhdysvalloissa noin puolet sähköstä tuotetaan hiilivoimalla. Hiili on tärkein yksittäinen sähköntuotannon voimanlähde myös muualla maailmassa. Vuonna 2005 hiilivoimalla tuotettiin noin 40 prosenttia koko maailman sähköstä. Sähkön kysynnän on arveltu kaksinkertaistuvan vuodesta 2005 vuoteen 2030 mennessä. Myös hiilen käyttö voimanlähteenä lisääntynee. Ei kai vain siksi, että se on niin "halpaa"?

Tutkimus hiilivoiman haitoista ja piilokustannuksista julkaistiin Annals of the New York Academy of Sciences -lehdessä. Siitä uutisoivat muun muassa Reuters, Green, DeSmog Blog ja Climate Progress.

Missä määrin sääkatastrofit voidaan laskea hiilivoiman piilokustannuksiin? Joitakin viitteitä antaa uusi tutkimus, jonka mukaan ihmistoiminnassa syntyneet kasvihuonekaasut ovat ainakin osittain syynä rankkasateiden yleistymiseen 1900-luvun loppupuolella. Vaikutus on havaittavissa kautta Pohjois-Amerikan ja Euraasian, tarkemmin sanottuna kahdella kolmasosalla siitä pohjoisen pallonpuoliskon maa-alasta, jota koskevaa havaintodataa nyt analysoitiin.

Yli kuudentuhannen sääaseman dataa vuosilta 1951-1999 verrattiin kahdeksalla eri ilmastomallilla tehtyihin simulaatioihin. Korkean sademäärän säätapahtumat (rankat vesi-, rae- ja lumisateet) ovat yleistyneet seitsemällä prosentilla, eivätkä tutkijat onnistuneet selittämään tätä lisäystä pelkällä luonnollisella vaihtelulla.

Rankkasadetutkimus julkaistiin Nature-lehdessä. Tutkimustulokset saivat runsaasti huomiota osakseen. Niistä kirjoittivat muun muassa Nature News, ScienceNOW, The New York Times, ABC, Dot Earth, Dot Earth uudestaan, Climate Progress ja Knight Science Journalism Tracker. Myös Suomen Yleisradio mainitsi sen.

Eräässä toisessa tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että Brittein saarilla syksyllä 2000 sattuneet tulvat olivat nekin todennäköisesti osittain seurausta ihmiskunnan aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.

Tutkijat laativat tuhansia sääsimulaatioita, joiden avulla todennäköisyyslaskelmat tehtiin. Kahdessa simulaatiota kolmesta tulos oli, että ihmisperäinen kasvihuonekaasujen runsastuminen oli kasvattanut tulvariskin suurin piirtein kaksinkertaiseksi.

Poikkeuksellisen rankat sateet olivat näiden tulvien välitön syy. Vuoden 2000 lokakuu ja marraskuu olivat Englannissa ja Walesissa sateisimmat sen jälkeen, kun havaintojen kerääminen aloitettiin vuonna 1766.

Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä. Tästäkin kirjoitettiin runsaasti, esimerkiksi Nature News, ScienceNOW, BBC News, The Guardian, Reuters, The New York Times, EurActiv.com ja Climate Progress. Suomessa siitä uutisoi Yle.

Yllämainitun kaltaisiin ilmastotutkimuksiin voi ihan tavallinen maallikkokin osallistua weatherathome-projektin kautta. Siinä pääsee lahjoittamaan oman tietokoneensa laskentakapasiteettia ilmastomallinnuksien käyttöön. Tervetuloa mukaan!

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

2011-02-15

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 6/2011

Havaintoja viime viikon (7.2.2011-13.2.2011) uutisista:

Hudsoninlahdella elää maailman eteläisin jääkarhupopulaatio. Vuosikymmen sitten siellä oli vielä noin 1200 jääkarhua, nykyisin vain 900. Albertan yliopiston tutkijat ovat alkaneet selvittää yksityiskohtaisesti, miten jääkarhun lisääntymismenestys on riippuvainen lahden jääoloista. Näyttää siltä, että merijään väheneminen uhkaa koko Hudsoninlahden jääkarhukannan olemassaoloa.

Hudsoninlahti on jäässä noin kahdeksan kuukautta vuodesta. Sinä aikana jääkarhut saalistavat pääasiassa hylkeitä merijäältä käsin. Kun jää sulaa kesällä, karhujen on pakko siirtyä lahden rannoille. Maalla on kuitenkin tarjolla hyvin niukasti jääkarhuille sopivaa ravintoa. Tämä johtaa käytännössä siihen, että jääkarhunaaraat joutuvat lisääntymään omassa kehossaan olevan vararavinnon turvin.

Kantavat naaraat kaivavat poikaspesän lokakuussa, ja synnyttävät siellä sitten yhdestä kolmeen pentua, joiden kanssa ne lähtevät pesästä helmi-maaliskuussa. Pesässäoloaikana naaraat eivät pääse lainkaan ravinnonhakuun, joten niiden paasto venyy kuukausien mittaiseksi. Paljon riippuu nyt siitä, miten naaraat saivat kerättyä vararavintoa edellisenä talvena. Hudsoninlahden jäässäoloajan pituus on sen kannalta olennaista.


Jääkarhuemo poikasineen Manitobassa Kanadassa. (Kuva: Ansgar Walk/Creative Commons)

Olot Hudsoninlahdella ovat normaalistikin ankarat. Tutkijat arvioivat, että 1990-luvun alkupuolella, kun lahden jääolot olivat vielä ennallaan, noin 28 prosenttia lähtisen Hudsoninlahden tiineenä olleista jääkarhunaaraista ei lopulta onnistunutkaan lisääntymisessään, koska ei löytänyt riittävästi ravintoa.

Jos Hudsoninlahden jäät lähtevät keväällä kuukautta aiemmin kuin 1990-luvun alkupuolella, tietokonemalli ennustaa että jopa 40-73 prosenttia naaraista epäonnistuu lisääntymisessä. Ja jos jäät lähtevät kahta kuukautta aiemmin, 55-100 prosenttia epäonnistuu. Samalla myös poikueiden keskimääräinen koko pienenee, eli kaksosia ja kolmosia syntyy vähemmän kuin ennen.

Läntisellä Hudsoninlahdella tehdyt havainnot tukevat näitä tutkijoiden mallinnustuloksia. Nykyisin jääkarhunaaraat joutuvat siirtymään mereltä rannalle 1-2 viikkoa aikaisemmin kuin 1990-luvun alkupuolella. Niiden ravitsemustilanne ja lisääntymismenestys on heikentynyt. Jäidenlähdön ja jääkarhujen rantautumisen odotetaan aikaistuvan lisää sitä myötä kun lämpötilojen nousu jatkuu. Jääkarhujen paastokausi pitenee silloin entisestään.

Jos jääkarhun pennut syntyisivät aikaisemmin, naaraalla olisi takanaan lyhyempi paastojakso ja se voisi ehkä synnyttää isomman pentueen. Jääkarhun lisääntyminen on kuitenkin ajoittunut siten, että emo pentuineen lähtee pesästä ja siirtyy meren jäälle sellaiseen aikaan, kun hylkeitä on kaikkein parhaiten saatavilla ravinnoksi. Emot tarvitsevat tätä ravintotäydennystä voidakseen imettää poikasiaan hyvin. Jos pesästälähtö tapahtuisi vähemmän suotuisaan aikaan, pentujen kuolleisuus voisi olla nykyistä suurempi pesästälähdön jälkeen.

Ei tiedetä voisiko jääkarhunaaras parantaa lisääntymiskuntoaan sillä, että se ei edes yrittäisi lisääntyä joka vuosi vaan keskittyisi ravitsemaan vain itseään. Vaikka naaras saisikin syötyä itsensä hyvään kuntoon, pidentynyt lisääntymiskertojen väli saattaisi silti mitätöidä yksittäisestä onnistuneesta lisääntymiskaudesta kertyneen hyödyn.

Heikentyneet ravinnonhankintamahdollisuudet ovat jääkarhujen kannalta suurin ilmastonmuutokseen liittyvä huolenaihe. Tutkijat arvioivat, että sama mikä on tapahtumassa Hudsoninlahden jääkarhuille voi tapahtua muillekin jääkarhupopulaatioille, joiden vuosirytmiin kuuluu saalistuskausi merijäällä ja paastokausi maalla. Yli kolmasosa koko maailman jääkarhuista kuuluu siihen joukkoon.

Hudsoninlahden jääolot eivät tosiaan ole olleet entisensä viime vuosina, mistä oli puhetta Tietoukan blogissakin viikko sitten. Albertan yliopiston tutkimukseen osallistunut Andrew Derocher kommentoi tämäntalvisia olosuhteita New York Timesin Green-blogille seuraavasti: "Vuoden 2010 pitkä jäätön kausi on todennäköisesti haitannut sekä vuonna 2009 että 2010 syntyneitä jääkarhunpentuja. Se on myös voinut haitata niitä naaraita, jotka synnyttivät joulukuussa."

Jääkarhututkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä. Siitä kirjoittivat Green-blogin lisäksi CBC ja WWF Climate Blog.

Jään sulaminen haittaa Hudsoninlahden jääkarhuja paitsi merellä myös maalla, missä jääkarhuilla on tapana kaivaa poikaspesänsä ikiroutaiseen maahan:

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

2011-02-08

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 5/2011

Havaintoja viime viikon (31.1.2011-6.2.2011) uutisista:

Arktisen merijään ala jäi tammikuussa ennätyksellisen pieneksi. Jään keskimääräinen ala oli vain 13,55 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 50 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin aiempi pienin mitattu tammikuinen arktisen merijään ala. Näitä satelliittiavusteisia mittauksia on tehty vuodesta 1979 lähtien.

Arktisen merijään ala on ollut tänä talvena ennätysalhainen myös joulukuussa. Mainittakoon sekin, että meren jäätyminen on ollut tänä talvena erityisen hidasta Hudsoninlahdella. Lahti jäätyy umpeen yleensä marraskuun lopulla. Tänä talvena se tapahtui vasta tammikuun puolivälissä.


Hudsoninlahden jäätyminen viitenä viime talvena. Kukin talvi on merkitty kaavioon omana käyränään. Aika on esitetty vaaka-akselilla ja jääala pystyakselilla. Alimpana näkyvä, yhtenäinen tummanvihreä käyrä on kuluvan talven 2010/2011 jäätymiskäyrä. (Kaavio: NSIDC /NIC MASIE Product)

Arktisen merijään hupeneminen herättää kysymään, että mitä seurauksia tällä on alueen kalakannoille. Kuinka paljon alueella voidaan kalastaa, jotta se on vielä kestävää toimintaa?

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO pitää tilastoja maailman kalataloudesta, mutta niissä tilastoissa on heikot kohtansa. Kanadassa on nyt tehty tutkimus, jossa perehdyttiin yksityiskohtaisesti Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kanadan kalanpyyntiin Pohjoisella jäämerellä (FAO:n kalastusalue numero 18). Tuloksia verrattiin sitten FAO:n tilastoihin.

Tutkimuksessa paljastui, että saalismäärät ovat olleet tähän asti erittäin puutteellisesti tilastoituja ja vakavasti aliarvioituja. Monia eri tiedonlähteitä hyödyntämällä tutkijat tutkijat arvioivat, että tältä arktiselta merialueelta on pyydetty vuosina 1950-2006 melkein 75 kertaa niin paljon kalaa kuin mitä FAO:lle on raportoitu, yhteensä noin 950 tuhatta tonnia. Tähän lukuun on laskettu mukaan paitsi teollinen kalanpyynti myös pienimuotoisempi kalatalous.

FAO oli saanut tilastoihinsa tiedot kyseiseltä ajanjaksolta vain Venäjän (ja Neuvostoliiton) pyytämästä yhteensä 12700 tonnista kalaa. Tutkijoiden mukaan Venäjän osuus todella pyydetystä melkein miljoonasta tonnista oli noin 770 tuhatta tonnia, Kanadan osuus noin 94 tuhatta tonnia, ja Yhdysvaltojen noin 89 tuhatta tonnia.

Tutkimusta johtaneen Dirk Zellerin mukaan FAO:lle ilmoitetut saalisluvut ovat synnyttäneet virheellisen tunteen siitä, että arktinen alue olisi kalavesiensä osalta yhä miellyttävällä tavalla koskematonta rajaseutua. Uudet tarkemmat luvut ovat tarpeen, jos halutaan seurata muutoksia kalansaaliissa ja laatia suojelusuunnitelmia. Näin yksityiskohtaista saalisselvitystä ei ole tehty aiemmin, kommentoi tutkimukseen osallistunut Daniel Pauly CBC:lle.

Jäämme yhdessä Dirk Zellerin kanssa ihmettelemään, että miksi Kanada ja Alaska eivät ole lainkaan ilmoittaneet saaliitaan kansainväliselle yhteisölle. Zeller ei usko, että Kanadan arktisilla vesillä harjoitettaisiin nykyään ylikalastusta, mutta entä tulevaisuudessa?

Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että jotkin kalakannat ovat siirtyneet ilmastonmuutoksen myötä pohjoisemmille vesille. Siirtyvätkö kalastajat kalojen perässä? Elämme sentään maailmassa, jossa ylikalastus on maailmanlaajuinen ongelma ja ihmiskunnan kalankulutus on juuri noussut uuteen huippuunsa.

Kalansaalistutkimus julkaistiin Polar Biology -lehdessä. Siitä uutisoivat CBC:n lisäksi Reuters ja Yale Environment 360.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

2011-02-01

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 4/2011

Havaintoja viime viikon (24.1.2011-30.1.2011) uutisista:

Golfvirran pohjoisimmassa haarassa meriveden lämpötilat ovat olleet 2000-luvun alussa korkeampia kuin ainakaan kahteentuhanteen vuoteen. Merivirran lämpötilat ovat nousseet Framinsalmessa kesäisin jopa kuuteen celsiusasteeseen.

Golfvirta tuo Framinsalmen kautta suhteellisen lämmintä ja suolapitoista vettä Atlantilta Pohjoiselle jäämerelle. Pohjoiseen virtaava Atlantin valtameren vesi on tärkein advektiomekanismi, jolla lämpöä kulkeutuu arktiselle alueelle.

Virtauksen luonnollisesta vaihtelusta on katkottomia meteorologisia ja oseanografisia havaintosarjoja vain noin viimeisen sadanviidenkymmenen vuoden ajalta. Jotta saataisiin selville mitä tapahtui sitä ennen, kansainvälinen tutkijaryhmä on nyt analysoinut merenpohjan sedimenttejä sieltä missä Golfvirta kulkee Huippuvuorten ja Grönlannin välisellä merialueella.


Tutkijoiden analysoima sedimenttinäyte kerättiin keltaisella pyörylällä merkityltä paikalta Framinsalmessa. Golfvirran pohjoisimpien haarojen kulkureitti on merkitty punaisilla nuolilla. Arktisen merijään keskimääräinen kesäinen ala on korostettu vaalealla sävyllä. Merijään tärkeimmät liikkumissuunnat on merkitty valkein nuolin. (Kartta: R. Spielhagen, AoSHL/IFM-GEOMAR)

Vajaat puoli metriä paksusta sedimenttijaksosta paljastui ilmastohistoriaa peräti kahdentuhannen vuoden ajalta. Sedimenttikerrosten ikä määritettiin radiohiilimenetelmällä. Meriveden menneiden lämpötilojen rekonstruktio puolestaan perustuu sedimentistä löytyneisiin huokoseläinten mikrofossiileihin.

Eri huokoseläinlajit (Foraminifera) menestyvät erilaisissa lämpötiloissa, joten sedimentin lajikoostumuksesta voidaan päätellä sedimentin muodostumisaikana vallinneet lämpöolosuhteet.

Vallitsevat lämpötilat vaikuttavat myös huokoseläinten kalkkikuoren kemialliseen koostumukseen. Kuoren sisältämän magnesiumin ja kalsiumin runsaussuhde paljastaa, mikä ympäröivän meriveden vallitseva lämpötila oli silloin, kun vielä elävä huokoseläin muodosti kalkkikuorensa.

Framinsalmen sedimenttinäytteestä saatiin kummallakin menetelmällä yhtäpitäviä tuloksia. Viimeisen kahdentuhannen vuoden aikana meriveden sikäläinen lämpötila on vaihdellut yleisesti ottaen useita asteen kymmenesosia. 1800-luvun puoliväliin saakka kesälämpötilat pysyttelivät 3,5 celsiusasteen kieppeillä. Sen jälkeen lämpötilat ovat nousseet noin kahdella asteella.

Kuriositeettina mainittakoon, että samoissa analyysituloksissa näkyy myös sekä pienen jääkauden (1400-luvun puolivälistä 1800-luvun lopulle) että keskiajan lämpökauden (noin vuosina 900-1300) vaikutus lämpötiloihin. Nykyisin merivesi on Framinsalmessa noin 1,5 astetta lämpimämpää kuin keskiajan lämpökaudella, jolloin Grönlanti sai asutusta Skandinavian suunnalta - asutusta joka katosi taas niihin aikoihin kun pieni jääkausi alkoi.


Neogloboquadrina pachyderma -huokoseläin pyyhkäisyelektronimikroskoopilla nähtynä. Huokoseläimet ovat meressä eläviä kalkkikuorellisia alkueläimiä. Kun huokoseläin kuolee, sen kuori vajoaa vedessä ja sedimentoituu merenpohjaan. (Kuva: T. Struve, IFM-GEOMAR)

Tutkijat olettavat, että arktisella alueella viime vuosikymmeninä havaittu meriveden ja ilman nopea lämpeneminen ja merijään kiihtynyt hupeneminen ovat osittain yhteydessä siihen entistä runsaampaan lämpöenergiaan, joka kulkeutuu Golfvirran mukana Atlantin valtamereltä pohjoiselle napa-alueelle.

Tuo mahdollinen yhteys ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen ymmärtää, kommentoi valtamerentutkija Ron Kwok Nature Newsin jutussa. Välittömästi arktisen merijään alla oleva kylmä ja vähäsuolainen vesikerros nimittäin jossain määrin eristää merijään siitä lämpimästä merivedestä, joka liikehtii syvemmällä pinnan alla.

Mitä Framinsalmen nopeaan satavuotiseen lämpenemiseen tulee, sen ajoittuminen viittaa siihen, että aiheuttajana saattaa hyvinkin olla teollisen vallankumouksen myötä vilkastunut ihmistoiminta. Sedimenttitutkimukseen osallistuneen Thomas Marchitton mukaan luonnollinen vaihtelu ei riitä selittämään Framinsalmen nykyisiä ennätyskorkeita lämpötiloja.

Sedimenttitutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat tutkimukseen osallistuneiden tahojen ja Nature Newsin lisäksi Reuters, Climate Progress ja New York Timesin Green-blogi. Suomessa siitä uutisoivat Helsingin Sanomat ja CO2-raportti.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset