Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 17/2012

Havaintoja viime viikon (23.4.2012-29.4.2012) uutisista:

Ilmastomallit ovat ennustaneet yleisesti ottaen, että kun maailman keskilämpötila nousee, maapallon kuivat seudut kuivuvat lisää ja sateiden kosteina pitämät alueet puolestaan saavat vettä entistäkin enemmän. Ilmiön taustalla on se yksinkertainen fysikaalinen tosiseikka, että kun ilma lämpenee, se kykenee sitomaan itseensä aiempaa enemmän vesihöyryä. Toisin sanoen veden kiertokulku maapallolla voimistuu, eli vettä haihtuu ja sataa aikayksikköä kohti enemmän kuin ennen.

Viime viikolla julkaistiin tutkimus, jossa analysoitiin eri puolilta maailmaa 50 vuoden aikana koottuja havaintoja meren pintaveden suolapitoisuudesta. Suolaisuudessa havaitut muutokset viittaavat siihen, että veden kiertokulku on todellakin kiihtynyt vuosina 1950-2000, ja vieläpä enemmän kuin osattiin odottaa. Kiertokulun kiihtyminen on ollut melkein kaksi kertaa niin ripeää, kuin mitä nykyiset ilmastomallit ennakoivat.

Valtamerten pintaveden suolapitoisuuden muutos vuosina 1950-2000. Värisävyt keltaisesta oranssin kautta punaiseen merkitsevät suolapitoisuuden yhä suurempaa nousua. Värisävyt turkoosista tummansiniseen merkitsevät yhä suurempaa makeutumista. Haihdunta ja sadanta vaikuttavat meriveden pintaveden suolapitoisuuteen. (Kartta © Paul Durack/LLNL)

Maapallon maa-alueilta ei valitettavasti ole käytettävissä yhtä kattavaa havaintoaineistoa kuin merialueilta. Toisaalta merialueet kertovat hyvin isosta osasta maailman veden kiertokulkua: meriin sataa noin 80 prosenttia siitä sateesta, joka saavuttaa planeettamme pinnan. Merten osuus maapallon pinta-alasta on noin 70 prosenttia.

Merivesitutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat esimerkiksi Nature News Blog, ABC, Reuters ja Society of Environmental Journalists.

Shelfijäätiköiden alapintaa sulattavat lämpivät merivirrat ovat tärkein Etelämantereen jäämassaa viime aikoina pienentänyt tekijä. Näin päättelivät tutkijat, jotka tarkastelivat yhteensä 54 antarktisen shelfijäätikön tilannetta vuosina 2003-2008 kerätyn satelliittiaineiston pohjalta.

Shelfi- eli lauttajäätiköt ovat meriveden varassa kelluvia, suuria makeastavedestä muodostuneita jäähyllyjä, jotka toimivat eräänlaisena pönkkänä tyvipuolellaan maa-alueella sijaitseville jäätiköille - joiden merelle ulottuvia kärkiosia ne itse asiassa ovat. Kun shelfijäätiköt ohenevat, niiden jarruvaikutus heikkenee, ja jää alkaa virrata maalta mereen nopeammin.

Tutkijat arvelevat, että eteläisen napa-alueen muuttuneet tuuliolosuhteet aiheuttavat shelfijäätiköiden sulamista sekä suoraan että epäsuorasti.

Antarktiksen niemimaan suurimman shelfijäätikön viimeaikainen oheneminen pystytään selittämään sillä, että uudet lämpimät kesätuulet sulattavat suoraan jäähyllyn yläpintaa.

Suurimmassa osassa Etelämannerta shelfijäätiköiden sulaminen selittyy kuitenkin vain lämpimillä merivirtauksilla, jotka sulattavat jäätä alhaalta päin. Uudenlaiset tuulet ovat muuttaneet merivirtauksien suuntaa ja voimakkuutta siten, että ne yltävät nyt shelfijäätiköiden alle asti. Tällainen lämpimän meriveden kosketus vaivaa etenkin Länsi-Etelämantereen rannikon jäähyllyjä.

Nyt tutkituista viidestäkymmenestäneljästä Etelämantereen shelfijäätiköstä kaksikymmentä paljastui lämpimän merivirran uhreiksi. Jäähyllyt ohenevat pahimmillaan seitsemän metrin vuosivauhdilla. Kaikkien näiden kahdenkymmenen shelfijäätikön tapauksessa niitä maalta käsin ruokkiva jäätikkövirtaus oli nopeutunut.

Etelämanner shelfijäätiköineen. Jäähyllyjen paksuuserot on ilmaistu kuvassa sateenkaaren värein. Paksuimmat, yli 550-metriset jäähyllyt on merkitty tummanpunaisella värillä. Ohuimmat, alle 200 metrin paksuiset jäähyllyt on väritetty tummansiniseksi. Länsi-Etelämantereesta ulkoneva Antarktiksen niemimaa kurkottaa kuvassa ylävasempaan, Etelä-Amerikkaa kohti. Itä-Etelämanner kutakuinkin täyttää kuvan oikean puoliskon. (Kuva © NASA/Goddard CGI Lab)

Shelfijäätiköt näyttävät siis olevan hyvin keskeisessä asemassa Etelämantereen jäätiköiden virtausnopeuden säätelyssä. Niiden jarruvaikutus voi lopahtaa melko vähäisenkin ohenemisen seurauksena, eli koko jäähyllyn ei tarvitsekaan ensin sulaa ja hajota pois tieltä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Etelämanner voi menettää paljon jäämassaa, vaikka mantereen yllä vallitsevatkin jäätävän kylmät säät.

Tutkimus Etelämantereen shelfijäätiköistä julkaistiin Nature-lehdessä. Siitä uutisoivat muun muassa Yale Environment 360, SciencePoles, Climate Progress ja erityisen perusteellisesti BBC.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 38/2011

Havaintoja viime viikon (19.9.2011-25.9.2011) uutisista:

Koillisväylän lisääntynyt kaupallinen laivaliikenne on jo tapahtunut tosiasia, mutta Luoteisväylä on toistaiseksi pysynyt jäisempänä ja hankalampana kulkea. Reitillä liikkumisen hankaluus koskettaa paitsi laivoja myös merieliöitä. On ajateltu että Luoteisväylä on nykyilmastossa liian jäinen, jotta esimerkiksi grönlanninvalaat pystyisivät kulkemaan sen läpi.

Uudet tutkimustulokset muuttavat vanhaa käsitystä. Viime viikolla julkaistiin ensimmäiset suorat havainnot siitä, että grönlanninvalaat pystyvät liikkumaan Luoteisväylällä sen koko pituudelta. Tämä käsitys perustuu havaintoihin valasyksilöistä, joiden liikkeitä seurattiin viime vuonna satelliitin avulla.

Luoteisväylän keskivaiheilla, käytännössä yhdellä ja samalla alueella Melvillensalmessa liikuskeli syyskuussa 2010 yhtäaikaisesti kaksi valasta, joista toinen oli saapunut paikalle Alaskan ja toinen Grönlannin vesiltä. Näiden valaiden tarkkaileminen oli osa laajempaa 2000-luvulla suoritettua seurantaa, jossa lähemmäs kaksisataa grönlanninvalasta on varustettu seurantalaitteilla.

Kumpikin Melvillensalmen grönlanninvalas palasi syksyn lähestyessä takaisin sinne mistä oli tullutkin, mutta havainto todistaa myös sen, että Luoteisväylä on nykyään potentiaalinen kulku- ja sekoittumisyhteys Atlantin ja Tyynenmeren grönlanninvalaspopulaatioiden välillä.

Tutkijat arvioivat lisäksi satelliittikuvien avulla, mitkä vuodet jaksolla 1979-2010 ovat olleet sellaisia, että grönlanninvalaat olisivat periaatteessa kyenneet uimaan Luoteisväylän läpi. Jos valaat pystyvät tähän aina kun väylä on korkeintaan 50-prosenttisesti jäässä, lienee väylän läpikulku ollut mahdollista myös vuosien 1998, 1999, 2007 ja 2008 syyskuussa, ja ehkä myös vuonna 1983.

Grönlanninvalaan (Balaena mysticetus) sieraimet. Grönlanninvalas pystyy etenemään merijään alla pitkiäkin matkoja, mutta ei toki miten pitkiä tahansa. (Kuva: Ansgar Walk/Creative Commons)

Valastutkimus julkaistiin Biology Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat ScienceNOW, Yale Environment 360, Nature News Blog ja BBC News.

Maailman tuuliolosuhteita tutkittaessa on havaittu, että joillakin seuduilla, esimerkiksi Australiassa, tuulisuus on ollut vähenemään päin. Australiassa asiaa on nyt tutkittu tarkemmin, ja saatujen tulosten mukaan tuulikysymys ei olekaan niin yksinkertainen. Voidaan väittää, että tuulet ovatkin keskimäärin voimistuneet Australiassa.

Kahden metrin korkeudella maanpinnasta tuulet ovat kyllä heikentyneet vuosina 1989-2006 keskimäärin 0,36 prosenttia vuodessa. Mutta kymmenen metrin korkeudelta mitattaessa asiat ovatkin toisin: Australian tuulet ovat voimistuneet keskimäärin 0,69 prosenttia vuodessa. Tällä täsmentyneellä tiedolla lienee arvoa muun muassa tuulivoimaloiden rakentajille.

Windy Hillin tuulipuisto Queenslandissa Australiassa. (Kuva: public domain)

Tuulitutkimus julkaistiin Journal of Climate -lehdessä. Climate Progress uutisoi siitä.

Maataloutta rasittava kuivuus ei aina johdu veden absoluuttisesta vähyydestä, vaan usein vesipulan syynä ovatkin tehottomat ja epäoikeudenmukaiset tavat hyödyntää tarjolla olevaa vettä, erityisesti sadevettä. Tähän tulokseen päädyttiin, kun analysoitiin kymmenen suuren valuma-alueen tilannetta eri puolilla maailmaa.

Esimerkiksi Indusin ja Gangesin alueella noin 23 prosenttia riisiviljelmistä tuottaa vain puolet siitä mikä olisi mahdollista tuottaa kestävin keinoin. Toinen hätkähdyttävä esimerkki tulee Afrikasta, missä 96 prosenttia viljellystä maasta ei ole keinokasteltua vaan saa vetensä suoraan sateesta. Sikäläinen maatalous hyödyntää kaikesta huolimatta vain neljä prosenttia käytettävissä olevasta sadevedestä.

Tutkitulla kymmenellä valuma-alueella asuu yhtensä puolitoista miljardia ihmistä, joista 470 miljoonaa lukeutuu maailman köyhimpään väestöön. Ruoantuotannon kaksinkertaistamisen tarpeeseen voitaisiin helposti vastata politiikan keinoin, raportti viestii.

CGIAR:n Challenge Program on Water and Food -ohjelman (CPWF) raportti julkistettiin maanantaina neljännessätoista maailman vesikokouksessa (XIV World Water Congress). Siitä uutisoivat Reuters, Yale Environment 360 ja suomalainen Tiede-lehti.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 12/2011

Havaintoja viime viikon (21.3.2011-27.3.2011) uutisista:

Tuulet ovat voimistuneet maailman valtamerillä 5-10 prosenttia viimeisen neljännesvuosisadan aikana. Tämä maailmanlaajuinen suuntaus havaittiin, kun tutkittiin satelliittihavaintoja vuosilta 1985-2008. Suurimmassa osassa valtameriä tuulten nopeudet ovat nousseet joka vuosi 0,25-0,5 prosenttia.

Tuulten huippunopeudet ovat kasvaneet enemmän kuin tuulten keskinopeudet. Kaikkein kovimpien tuulten nopeudet ovat nousseet 0,75 prosenttia vuodessa.

Myös aallonkorkeudet ovat kasvaneet merkittävästi, mutta eivät yhtä paljon kuin tuulten nopeudet. Aallonkorkeuksien kasvu oli suurinta kaikkein ankarimpien aallokoiden kohdalla, joillakin merialueilla jopa yhden prosentin verran vuodessa.

Esimerkiksi Australian lounaisrannikon edustalla kaikkein korkeimpien aaltojen keskikorkeus on nykyisin noin kuusi metriä, mikä on yli metrin enemmän kuin vuonna 1985.

Veneilyä Kalifornian rannikkovesillä. (Kuva: Mike Baird/Creative Commons)

Merituulitutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat ABC, Yale Environment 360 ja New Scientist.

Arktinen merijää saavutti tämänvuotisen maksimilaajuutensa alustavien tietojen mukaan maaliskuun seitsemäntenä päivänä. Jääalaksi mitattiin tuolloin 14,64 miljoonaa neliökilometriä. Se on 1,2 miljoonaa neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 1979-2000 keskimääräinen vuotuinen maksimiala. Se on myös, yhdessä vuoden 2006 vastaavan lukeman kanssa, koko satelliittiavusteisen mittaushistorian pienin arktisen merijään maksimiala.

Arktisen merijään pinta-alassa esiintyy maaliskuussa usein paljon pientä heilahtelua, kun ohut reunajää elää sään vaihteluiden mukana. Päättyvän maaliskuun jäätilastot ja varmistuneet tiedot jään maksimialasta julkaistaan huhtikuussa.

Arktisen merijään ala 7.3.2011. Vuosina 1979-2000 mitattujen maksimialojen mediaani on merkitty karttaan oranssilla viivalla. (Kartta © National Snow and Ice Data Center)

Arktisen merijään maksimista uutisoivat muun muassa Reuters, Yale Environment 360 ja Climate Progress.

Kanadan ilmasto on lämmennyt keskimäärin 1,4 celsiusastetta vuosina 1948-2009. Kaikkein voimakkainta lämpeneminen on ollut tänä aikana Kanadan pohjoisosissa. Mackenzien alueen keskilämpötila nousi eniten, jopa 2,2 astetta.

Vuodenajoissa oli selviä eroja lämpenemisen suhteen näiden kuuden vuosikymmenen aikana. Talvet ja keväät lämpenivät enemmän kuin kesät ja syksyt. Talvet lämpenivät keskimäärin 2,4 celsiusastetta ja keväät 1,8 astetta.

Kanadan lämpötiloista kertoi Nunatsiaq Online.

Kanada on maailman niitä seutuja, missä oli poikkeuksellisen lämmintä viime vuonna. Vuoden keskilämpötila oli siellä kolme, paikoin jopa viisi celsiusastetta pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi.

Säämuistin virkistämiseksi Kanadan, arktisen alueen ja koko maailman osalta suosittelemme viime viikolla julkistettua Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n lausuntoa maailman ilmaston tilasta vuonna 2010 (PDF).

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.