2010-12-28

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 51/2010

Fifi on nyt joululomalla, ja Tietoukan blogi käyttää hyväkseen tätä tilaisuutta työskennellä vielä pari viikkoa ilman kirjoittamisen deadlineja, joten...

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (20.12.2010-26.12.2010) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

2010-12-22

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 50/2010

Havaintoja viime viikon (13.12.2010-19.12.2010) uutisista:

Onko arktisen merijään sulamisella olemassa jonkinlainen kriittinen kynnysarvo? Toisin sanoen voisiko käydä esimerkiksi niin, että kun merijään määrä vähenee tietylle tasolle, arktisen meriympäristön tasapainotila muuttuu suhteellisen äkillisesti ja pysyvästi siten, että Pohjoinen jäämeri on sen jälkeen kesäisin aina jäätön?

Viime viikolla julkaistiin eräs tutkimus, jonka mukaan arktisen merijään sulamisella ei ole sellaista kriittistä kynnysarvoa. Näiden tietokonemallinnusten mukaan merijään määrän suhde maailman keskilämpötilaan olisi pikemminkin lineaarinen. Ei siis olisi pelkoa jään määrän romahdusmaisesta ja palautumattomasta vähenemisestä.

Jos näin on, kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset eivät todellakaan olisi turhia arktisen ekosysteemin kannalta. Päästövähennyksillä voitaisiin yhä parantaa muun muassa jääkarhujen tulevaisuudennäkymiä. Ehkä tuo arktisen merijään olemassaoloon sopeutunut karhulaji ei sittenkään ole ajautumassa sukupuuttoon? Päästövähennykset yhdessä muiden suojelutoimenpiteiden kanssa voisivat jopa vahvistaa jääkarhukantaa joillakin alueilla.

Ehkä tällainen tieto - että ei ole liian myöhäistä ryhtyä toimintaan - parantaa motivaatiotamme reippaisiin päästövähennyksiin? Niitä tässä siis kuitenkin tarvitaan.

Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä, ja siitä uutisoitiin innolla. Optimistiseen aiheeseen tarttuivat maailmalla muun muassa ScienceNOW, New Scientist, Reuters, BBC News, CBC News, The Guardian ja Knight Science Journalism Tracker, sekä perusteellisimmin New York Times ja sen Dot Earth, kriittisimmin Climate Progress. Eye on the Arctic -sivustolla on kuunneltavissa jääkarhututkija Andrew Derocher'n kymmenminuuttinen haastattelu, joka koskettelee Naturessä julkaistua tutkimusta ja taustoittaa aihetta yleisellä tasolla.


Jääkarhu heikoilla jäillä. (Kuva: Patrick Kelley/U.S. Coast Guard)

Arktisen merijään tulevaisuus oli esillä myös Amerikan geofysikaalisen yhdistyksen AGU:n syyskokouksessa viime viikolla. Tutkijaryhmän arvion mukaan Pohjoisella jäämerellä säilyy kesäaikaista merijäätä tämän vuosisadan lopulle asti ehkä vain Grönlannin ja Kanadan arktisen saariston pohjoisilla lähialueilla. Siis samoilla seuduilla kuin mistä paksuimmat jäälautat löytyvät nykyään.

Jäisenä ympäri vuoden pysyvä merialue on laajudeltaan ehkä viitisensataa tuhatta neliökilometriä. Jäisyyttä pitää yllä paikallinen jäänmuodostus sekä vallitsevat tuulet ja merivirrat, jotka kuljettavat sinne merijäätä Venäjän merialueelta.

Lämpenevä Arktis houkuttelee öljynporaukseen ja mineraalien etsintään. Suojellaanko viimeinen jäisenä pysyvä merialue niiden eläinten turvapaikaksi, jotka eivät pysty elämään muunlaisissa oloissa? Tärkeää olisi myös, että muualta ei kulkeutuisi esimerkiksi öljyonnettomuuden saastuttamaa jäätä tälle alueelle.

Stephanie Pfirmanin ja hänen kollegoidensa AGU-esityksestä kirjoittivat Yale Environment 360, Nature News ja Dot Earth. Netissä on tarjolla myös video samasta aiheesta.

Jääkarhut tarvitsevat rasvaisia hylkeitä ravinnokseen pysyäkseen kunnossa. Ne hylkeet elävät merijäällä. Jos sitä olisi. Dot Earth -blogissa on julkaistu tutkijoiden kommentteja liittyen allaolevaan videoon. Viimeisen sanan saavat tällä kertaa kuitenkin itse jääkarhut:

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-12-14

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 49/2010

Havaintoja viime viikon (6.12.2010-12.12.2010) uutisista:

Vuosi 2010 on jatkunut maapallolla lämpöennätysten merkeissä. Marraskuusta tuli mittaushistorian kaikkien aikojen lämpimin marraskuu. Yhdeksän kymmenestä lämpimimmästä marraskuusta on sattunut vuoden 2000 jälkeen. Tilastot ulottuvat vuoteen 1880.

Tämän vuoden ensimmäiset yksitoista kuukautta olivat saman historian lämpimin tammi-marraskuu. Lisäksi marraskuun päättyessä täyttynyt kahdentoista kuukauden jakso oli tilastojen tähän asti lämpimin kahdentoista kuukauden jakso.

Pohjois-Euroopassa on ollut kuluvan talven aikana keskimääräistä kylmempiä säitä, mutta James Hansen kollegoineen huomauttaa, että Euroopan talvet ovat lämmenneet keskimäärin vähintään yhtä paljon kuin Euroopan kesät.


Vuoden 2010 tammi-marraskuun keskimääräisen ilmasta mitatun pintalämpötilan poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. Värisävyt keltaisesta oranssin kautta tummanpunaiseen ilmentävät keskimääräistä korkeampaa keskilämpötilaa. Lämpimintä oli pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosissa (kartan tummanpunaiset alueet). Sävyt vihreästä turkoosin ja sinisen kautta violettiin ilmentävät keskimääräistä matalampaa keskilämpötilaa. (Kartta © NASA)

NASA:n julkistamista lämpötilastoista kirjoittivat ScienceNOW, WWF Climate Blog, Climate Progress ja New York Timesin Green-blogi, sekä Suomessa CO2-raportti. Yhdysvaltain NOAA tuottaa vastaavanlaisia tilastoja, ja ne päivitettäneen marraskuun osalta piakkoin.

Joulukuun ensimmäisellä viikolla koettu Israelin historian pahin metsäpalo on tyypillinen esimerkki siitä mitä ilmastonmuutos on tuomassa Välimeren alueelle, varoittaa Helmholtzin ympäristöntutkimuskeskus UFZ. Sikäläinen tutkija Guy Pe'er oli mukana laatimassa Israelin kansallista ilmastonmuutosraporttia kymmenen vuotta sitten, eikä esitä näitä varoituksia nyt ensimmäistä kertaa.

Viisituhatta hehtaaria polttanut metsäpalo tapahtui Karmelin alueella, missä vuotuinen sademäärä on normaalisti suurempi kuin vaikkapa Etelä-Suomessa. Palo sai alkunsa helleaallon aikana, ja sitä edelsi myös poikkeuksellinen kuivuus. Kuvia katastrofista tarjoavat Boston Globen The Big Picture ja NASA:n Earth Observatory. Wikipediassa on myös oma sivunsa tästä aiheesta.


Karmelin monimuotoista kasvillisuutta. Israelin suurin luontainen mäntymetsä kasvaa tällä seudulla. (Kuva © Ran Gluzman)

Ilmastonmuutos on huonontanut Yhdysvaltain lounaisosien metsien terveydentilaa. Asioiden yhteys paljastui, kun yli tuhannelta paikalta manner-Yhdysvalloista kerättyä vuosirengasdataa verrattiin tietoihin 1900-luvun ilmastosta. Lounais-Yhdysvaltojen puusto osoittautui erityisen herkäksi sademäärän pienenemiselle ja lämpötilojen kohoamiselle.

Ilma- ja satelliittikuvien avulla arvioitiin myös, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana metsäpalot ja hyönteistuhot ovat tappaneet puustoa jopa noin kahdeksallatoista prosentilla Lounais-Yhdysvaltojen metsäalasta. Kuumuus ja kuivuus ovat todennäköisesti vaikuttavina tekijöinä näiden metsäpalojen ja hyönteistuhojen taustalla.

Tutkijat arvelevat laatimiensa mallinnusten perusteella, että jos samansuuntainen ilmastonmuutos jatkuu Lounais-Yhdysvalloissa, se tulee hidastamaan puiden kasvua merkittävästi tämän vuosisadan kuluessa. Myös metsien puulajikoostumus muuttuu.


Pystyyn kuolleita keltamäntyjä (Pinus ponderosa) New Mexicon osavaltiossa Yhdysvalloissa vuonna 2006. Puiden kuolinsyynä oli kuivuus ja luultavasti myös kaarnakuoriaiset. (Kuva © Craig D. Allen)

Tutkimus ilmaston vaikutuksesta puustoon julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-12-07

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 48/2010

Havaintoja viime viikon (29.11.2010-5.12.2010) uutisista:

Atlantin valtameren tämänvuotisesta hurrikaanikaudesta tuli yksi havaintohistorian vilkkaimpia, aivan kuten keväällä ennakoitiinkin. Hurrikaanikauden aikana eli kesä-marraskuun kuluessa muodostuu tilastojen mukaan keskimäärin yksitoista trooppista myrskyä tai hirmumyrskyä, jotka nimetään. Tänä vuonna Atlantin trooppisia myrskyjä nimettiin yhdeksäntoista kappaletta. Vuosi 2010 asettuu tällä myrskymäärällä tilastoissa jaetulle kolmannelle sijalle vuosien 1887 ja 1995 kanssa. Vielä suurempi lukumäärä nimettyjä trooppisia myrskyjä on ollut vain vuosina 1933 (21 myrskyä) ja 2005 (28 myrskyä).

Vuoden 2010 myrskyistä kaksitoista voimistui hurrikaaniksi asti. Yhtä monta hurrikaania on havaittu vuonna 1969, ja tätä lukuisampia niiden tiedetään olleen vain vuonna 2005 (15 hurrikaania). Keskimäärin hurrikaaneja muodostuu kuusi kappaletta kaudessa.

Keväiset ennusteet toteutuivat myös Tyynenmeren itälaidalla, missä trooppisten myrskyjen vastaava kausi oli koko 1960-luvulla alkaneen satelliittiavusteisen havaintohistorian hiljaisin.

Sääolot suosivat tänä vuonna myrskynmuodostusta Atlantilla. Säät vaikuttivat myös trooppisten myrskyjen kulkureitteihin siten, että pahimmat myrskytuhot sattuivat Väli-Amerikassa. Tänä vuonna oli erikoista myös se, miten hurrikaani Igor eteni tropiikista pitkälle pohjoiseen, Kanadan koillisrannikolle saakka. Igorista tuli siellä Newfoundlandin "pahin hurrikaani miesmuistiin".


Satelliittikuvien perusteella laadittu animaatio havainnollistaa hurrikaanikauden 2010 aikana nimetyt trooppiset myrskyt. Igor alkaa näkyä animaatiossa noin kahden ja puolen minuutin kohdalla, lähellä kuvan oikeaa alakulmaa. Se kulkee ensin jokseenkin länteen, mutta kaartaa lopulta Kanadan suuntaan ja osuu lopuksi Newfoundlandin saareen, joka näkyy kuvan yläreunassa itäisimpänä maa-alueena. Newfoundland sijaitsee jokseenkin samoilla leveysasteilla kuin Ranska.

Vuoden 2010 hurrikaanikaudesta kirjoittivat Reuters, Dr. Jeff Masters' WunderBlog, Yhdysvaltain NOAA ja NASA Earth Observatory.

Sitten vaihteeksi hyvä uutinen! Metsäkato Amazonin alueella Brasiliassa on ollut ennätyksellisen hidasta viimeisen vuoden aikana. Metsää hävitettiin kaudella 2009-2010 vain noin 6451 neliökilometriä, mikä on 13,6 prosenttia vähemmän kuin edellisen elo-heinäkuun kuluessa. Seuranta aloitettiin vuonna 1988. Sen aikana metsäkato on ollut pahimmillaan vuonna 1995, jolloin metsäala pieneni melkein kolmekymmentä tuhatta neliökilometriä.

Selvitys metsäkadon laajuudesta perustuu sateliittikuviin. Metsäkadoksi on luokiteltu yli 6,25 hehtaarin suuruiset alueet, jotka ovat menettäneet puustonsa kokonaan.


Laidunmaata, joka oli ennen metsää. Kuva on otettu Brasiliassa vuonna 2006. Vuosina 1988-2006 metsäkadon laajuus oli Brasiliassa vuosittain tyypillisesti vähintään viisitoista tuhatta neliökilometriä. (Kuva: Leonardo F. Freitas/Creative Commons)

Brasilian lieventyneestä metsäkadosta uutisoivat muun muassa BBC News, Reuters, Science Insider, The Great Beyond ja Mongabay.com.

Myös maailman ilmaston lämpeneminen ja siihen liittyvät muutokset sademäärässä ja sen ajallisessa jakaumassa vaikuttavat trooppisten sademetsien pinta-alaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan metsäkato voisi kiihtyä selvimmin trooppisessa Amerikassa ja etenkin Amazonin alueella, jos maailman keskilämpötila nousisi neljällä asteella esiteolliseen aikaan verrattuna.

Ilmastonmuutos voi myös suosia trooppisia sademetsiä. Joillakin trooppisilla seuduilla sademäärä luultavasti kasvaisi sen verran, että sillä olisi sademetsän kokonaispinta-alaa lisäävä vaikutus - elleivät ihmiset sitten satu käyttämään näitäkin alueita muihin tarpeisiinsa. Ilmastotekijöiden puolesta metsäkato saattaisi olla vähäisintä Aasiassa.

Tämä kostean tropiikin sademetsiä käsittelevä tutkimus julkaistiin Philosophical Transactions of the Royal Society A -lehdessä osana ilmaston lämpenemistä käsittelevää teemanumeroa.

Lehden samassa numerossa julkaistiin myös artikkeli, jossa arvioidaan mihin mennessä maailman keskilämpötila voisi tosiaan nousta nuo neljä celsiusastetta. Artikkelin mukaan maailman keskilämpötilan nousu voi yltää neljään asteeseen jo 2070- tai 2060-luvulla, jos kunnollisia päästörajoituksia ei saada toteutettua.

Ilmaston lämpenemisteemaan liittyviä juttuja julkaisivat Reuters, The Guardian, Climate Progress, Mongabay.com, ABC ja suomalainen CO2-raportti.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-12-04

Vanha ja uusi Arktis

Pohjoinen jäämeri ekosysteemeineen ja ihmiset sen reuna-alueilla on saatu yksiin kansiin. Alun Andersonin poikkitieteellinen kirja jäsentää sen suuren muutoksen, joka on tapahtumassa Arktiksen lämpenemisen myötä.

Huippuvuorten suurimmalla saarella on pikkukaupunki, joka näyttää miten arktiset olosuhteet voitetaan. Laitumet vihertävät muualta rahdatun mullan varassa. Tuoreet vihannekset kasvavat lämmitettävissä kasvihuoneissa. Lämpöä riittää myös uima-altaisiin tässä kaupungissa, joka louhii polttoaineensa viereisen, pyramidinmuotoisen vuoren kupeesta. Kaupungin nimi on vuorensa mukaisesti Pyramiden, ja kivihiilikaivos on sen koko olemassaolon keskipiste.

Sitten koittaa 1990-luku, ja arktinen hiili-ihme Pyramiden menettää tärkeimmän ylläpitävän voimansa eli Neuvostoliiton. Pyramiden ja sen asukkaat hylätään.

Pyramidenin tarina voi toistaa itseään vielä useissa eri muodoissa. Monien mielestä vastustamaton määrä vaurautta lepää öljynä, maakaasuna ja mineraaleina pohjoisen maaperässä ja Jäämeren pohjassa. Niihin kohdistuva himo elää voimakkaana yhteiskuntafilosofisista suuntauksista riippumatta.

Lontoolainen tiedemies ja tiedetoimittaja Alun Anderson kertoo näitä tarinoita kirjassaan Kun Arktis sulaa. Anderson vieraili Helsingissä nyt marraskuussa, jolloin pääsimme vaihtamaan pari sanaa siitä, mitä on tapahtunut kirjan ensimmäisen julkaisemisen (2009) jälkeen.


Maailman pohjoisin Lenin-patsas jäi Pyramideniin muistoksi neuvostotyöläisistä. Kaivoskaupunki kuoli, kun sen olisi tarvinnut alkaa tuottaa voittoa. (Kuva © Alun Anderson)

Erään arvion mukaan pohjoisella napa-alueella on 30 prosenttia maailman vielä löytämättömistä maakaasuvaroista ja 13 prosenttia vielä löytämättömästä öljystä. Suurin osa näistä raaka-ainevaroista sijainnee alle 500 metrin syvyisillä merialueilla, eli niitä voitaisiin periaatteessa käydä poraamaan.

Rikastumisen himo näkyy Suomen lähialueillakin, missä esimerkiksi Barentsinmerellä on ollut viime aikoina havaittavissa uutta toimintaa. Lähes neljäkymmentä vuotta kestäneiden erimielisyyksien jälkeen Norja ja Venäjä sopivat tänä vuonna, missä maiden välinen meriraja lopultakin kulkee. Lähiaikoina kumpikin osapuoli pääsee käsiksi kiistellyllä alueella olleisiin öljy- ja kaasuesiintymiin.

Venäjä, maailman suurin maakaasun tuottaja, haluaisi työt käyntiin myös Shtokmanin kaasukentällä Barentsinmerellä. Valmistelut ovat edenneet jo pitkälle, mutta hankkeen aikataulut tiedettäneen varmuudella vasta jälkikäteen. Arktisten luonnonvarojen hyödyntäminen on teknisesti vaikeaa ja kallista. Maakaasun maailmanmarkkinahinnat saattavat vaikuttavat suoraan Shtokmanin edistymiseen. Kannattaako luottaa siihen, että ilmastonmuutos ratkaisisi nämä ongelmat?

Kaikkia poraus- ja kaivoshankkeita voidaan vastustaa sillä perusteella, että ympäristölle aiheutuu haittaa. Öljyonnettomuuksien mahdollisuus sai erityistä huomiota sen jälkeen, kun porauslautta Deepwater Horizon räjähti Meksikonlahdella huhtikuussa. Jos lämpimällä Meksikonlahdella vuotavan öljylähteen tukkiminen vei melkein viisi kuukautta, miten homma mahtaisi hoitua Pohjoisen jäämeren pahimmissa mahdollisissa oloissa? "Meksikonlahden vuodon jälkeen ei mennyt kuin pari kuukautta, ja öljynporausinto oli taas entisellään", Anderson tuskailee. Tuoreen tutkimuksen mukaan ainakaan Yhdysvallat ei vakuuta valmiuksillaan arktiseen öljyntorjuntaan.

Riskeistä huolimatta poraus- ja kaivostoiminnalle löytyy kannatusta paitsi teollisuuden taholta myös alkuperäisasukkaiden parista. Inuitit Grönlannissa ja Kanadan Nunavutissa ovat saaneet jo kohtalaisesti poliittista valtaa. Sen lisäksi he haluavat vielä taloudellista itsenäisyyttä, joka perustuisi paikallisten luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Jamalin niemimaalla Venäjällä on nenetsipaimentolaisia, jotka tahtovat pitää poronhoitokulttuurinsa mutta samalla vaurastua alueensa kaasuhankkeista. Vastineeksi yhteistyöstä poronhoitajat vaativat muun muassa, että kaasuyhtiöt ottavat porojen liikkumistarpeet huomioon, siivoavat jälkensä kun poraustyöt ovat päättyneet ja luovuttavat maat sitten takaisin paimentolaisten käyttöön.

Perinteisten elinkeinojen säilyttäminen on tärkeää, koska ne voivat olla ainoa kestävä elämäntapa siinä vaiheessa, kun kaasu, öljy ja mineraalit on kerätty talteen joskus viiden tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Toisaalta myös perinteet törmäävät muutospaineisiin, kun ilmasto ei ole enää entisensä. Jos jäätä ei ole, sen varassa ei voi metsästää eikä ajaa poroja. Anderson kertoo inuiteista, joille metsästyksen vaihtuminen kalastukseen on suhteellisen mutkaton juttu, jos rahat vain riittävät veneeseen ja varusteisiin. Mutta poropaimentolaiset - mitä heistä voi tulla?


Inuittilapsia Tasiilaqissa Grönlannissa. Osa heistäkin haluaa isona metsästäjän ammattiin. (Kuva © Alun Anderson)

Koillis- ja Luoteisväylän purjehduskelpoisuus kiinnostaa lähtökohtaisesti kaikkia, jotka kuljettavat tavaraa Atlantin ja Tyynenmeren välillä Suezin tai Panaman kanavan kautta, tai jotka tuovat raaka-aineita Pohjoiselta jäämereltä ja sen rannikoilta. Kaupallinen laivaliikenne pitkin Koillisväylää on houkutteleva mahdollisuus esimerkiksi Kiinalle, jonka bruttokansantuotteesta melkein puolet on merenkulun varassa.

Pohjoinen reitti voi olla tuhansia kilometrejä lyhyempi kuin matka eteläisen kanavan kautta. Äkkiseltään sen voisi ajatella säästävän polttoainetta, mutta asia ei ole niin yksinkertainen [ks. linkitetyn artikkelin kommenttiosio]. Nykyisessä Koillisväylässä on matalia kohtia, jotka rajoittavat käytettävien alusten kokoa. Alusten koko puolestaan vaikuttaa polttoaineen kulutukseen. Myös merenkäynnin olosuhteilla on merkitystä. Ainakin toistaiseksi on tavallista, että Koillisväylää kulkevat laivat tarvitsevat jäänmurtajia saattajikseen. Liikennettä tullaan varmaan lisäämään sitä mukaa kuin vain kyetään. Etsintä- ja pelastustoimi kaipaavat jo päivittämistä Pohjoisen jäämeren rannikkovaltioissa.

Arktisen merijään määrä on avainasemassa paitsi laivaliikenteen myös maailman ilmaston kannalta. Jos jää katoaisi kokonaan, maapallon ilmasto voisi lämmetä epätoivottavalla tavalla. Jään paksuuden seuranta on saamassa kaivattua lisätehoa nyt, kun Euroopan avaruusjärjestön ESA:n CryoSat-satelliitti on vihdoinkin saatu onnistuneesti käyttökuntoon ja aloittaa varsinaisen tutkimustyön. On päästy pitkälle niistä pimitetyn tiedon ajoista, kun jään paksuudesta keräsivät havaintoja lähinnä ne ihmiset, jotka risteilivät ydinsukellusveneillä jään alla vakoilemassa muiden maiden strategista toimintaa.

Pohjoisen jäämeren eliöyhteisö on monin tavoin sopeutunut merijään olemassaoloon. Jääkarhut ja mursut ovat tutuimpia esimerkkejä suurnisäkkäistä, joiden elämä on vaikeutunut jään vähenemisen myötä. "Jääkarhut ja mursut pystyvät sentään jossain määrin tulemaan toimeen maaeläiminä. Lajit jotka eivät pysty lainkaan siirtymään merestä maalle ovat kaikkein suurimmassa vaarassa", Anderson arvioi. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi sarvivalaat, jotka ovat varsin erikoistuneita ruokavalionsa ja olinpaikkojensa suhteen.

Vielä erikoistuneempia ovat monivuotisen merijään sisässä elävät planktonlevät ja niitä syövät pienet eläimet. Menetämmekö tämän merkillisen pienoismaailman ennen kuin opimme sitä kunnolla tuntemaankaan?


Sarvivalas on lajina kestänyt inuittien harjoittaman metsästyksen, mutta ilmastonmuutos voi olla sille liikaa. (Kuva © Alun Anderson)

Anderson on sillä kannalla, että ilmastonmuutosongelman ratkaiseminen ei ole mahdollista ilman uudenlaista energiatekniikkaa. Ehkä voisimme käyttää merenpohjan metaanihydraatteja uutena energianlähteenä? Näitä metaaniesiintymiä on maailman merissä valtavat määrät. Hiukan pessimistisen oloisena Anderson toteaa, että vielä ei ole tullut läpimurtoa siinä miten metaani saataisiin nesteytettyä merenpohjan alla keräämistä varten.

Viikkoa myöhemmin Anderson palaa asiaan hyvien uutisten kera. Kanadassa on onnistuttu ottamaan merenpohjan hydraattiesiintymästä metaania kaasumaisessa muodossa yhtäjaksoisesti jopa kuuden päivän ajan. Aiemmissa kokeiluissa kaasuvirtausta on saatu ylläpidettyä vain joitakin tunteja. Tämä voisi olla ratkaiseva käänne, tai ainakin sen alkua.

Metaanihydraateista ei ole odotettavissa ihmeratkaisua maailman päästöongelmaan, mutta jos hyvin käy, tämä metaani voisi aikanaan vähentää likaisempiin fossiilisiin polttoaineisiin kohdistuvaa kysyntää. Saatamme tarvita kaikki uudet keinot mitä keksitään.

Alun Anderson: Kun Arktis sulaa. Elämä, kuolema ja politiikka arktisella alueella (Art House, 2010).

Englanninkielinen alkuteos After the Ice: Life, Death, and Geopolitics in the New Arctic (2009).

* * *

Tämän artikkelin voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-11-30

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 47/2010

Havaintoja viime viikon (22.11.2010-28.11.2010) uutisista:

Tärkeimpien pitkäikäisten kasvihuonekaasujen pitoisuus ilmakehässä nousi vuonna 2009 suuremmaksi kuin kertaakaan teollisen vallankumouksen alun jälkeen. Viisi tärkeintä tällaista kaasua ovat hiilidioksidi, metaani, typpioksiduuli sekä kloorifluorihiilivetyihin eli CFC-yhdisteisiin kuuluvat diklooridifluorimetaani (CFC-12) ja trikloorifluorimetaani (CFC-11). Ne ovat yhdessä saaneet aikaan noin 96 prosenttia siitä säteilypakotteen kasvusta, jonka pitkäikäiset kasvihuonekaasut ovat aiheuttaneet vuoden 1750 jälkeen.

Säteilypakotteella tarkoitetaan yksinkertaisesti ilmaistuna sitä eroa, joka vallitsee maapallon ilmakehään saapuvan auringonsäteilyn ja ulos ilmakehästä lähtevän lämpösäteilyn välillä. Positiivinen säteilypakote lämmittää Maan pintaa, negatiivinen taas johtaa viilenemiseen.

Kaikkien pitkäikäisten kasvihuonekaasujen yhdessä aiheuttama säteilypakote kasvoi 27,5 prosenttia viimeisimmän kahdenkymmenen vuoden aikana (1990-2009). Vuodesta 2008 vuoteen 2009 kasvua oli yhden prosentin verran.

Hiilidioksidin määrä ilmakehässä pysyi jokseenkin muuttumattomana noin kymmenentuhannen vuoden ajan ennen teollisen vallankumouksen alkua. Vuoden 1750 jälkeen ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut noin 38 prosenttia. Vuonna 2009 hiilidioksidipitoisuus oli maailmanlaajuisesti keskimäärin 386,8 miljoonasosaa.

Ilmakehän runsastuva hiilidioksidi on aiheuttanut 85 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikaisesta säteilypakotteen kasvusta.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta kasvattaneet päästöt ovat suurimmaksi osaksi peräisin fossiilisten polttoaineiden kulutuksesta, metsäkadosta ja muista maankäyttötapojen muutoksista.

Ilmakehän metaanipitoisuus on noussut vuoden 1750 jälkeen noin 158 prosenttia. Vuonna 2009 pitoisuus oli maailmanlaajuisesti keskimäärin 1803 miljardisosaa. Metaani aiheuttaa nykyisin noin 18,1 prosenttia globaalista säteilypakotteesta.

Metaanipitoisuuden nousu on ollut yhä suuremmassa määrin seurausta ihmistoiminnasta. Noin 60 prosenttia maailman metaanipäästöistä on nyt peräisin etenkin karjataloudesta, riisinviljelystä, fossiilisista polttoaineista, kaatopaikoilta ja biomassan polttamisesta. Luonnonkosteikot, termiitit ja muut luonnolliset päästölähteet tuottavat loput nelisenkymmentä prosenttia.

Metaanipitoisuuden kasvu oli kutakuinkin pysähdyksissä vuosina 1999-2006, mutta kolmen seuraavan vuoden aikana pitoisuus nousi jälleen. Metaanin uusi runsastuminen oli todennäköisesti peräisin kosteikkoalueilta: Poikkeuksellisen lämpimät säät pohjoisen pallonpuoliskon korkeilla leveysasteilla vuonna 2007 ja normaalia suurempi sademäärä tropiikissa vuosina 2007 ja 2008 lisäsivät luonnollisia metaanipäästöjä. Asiaa ei ole kuitenkaan saatu selvitettyä vielä kokonaan, eikä tiedetä millaisena ilmakehän metaanipitoisuuden kasvu tulee mahdollisesti jatkumaan.

Ilmakehän typpioksiduulipitoisuus on noussut vuoden 1750 jälkeen noin 19 prosenttia. Vuonna 2009 pitoisuus oli maailmanlaajuisesti keskimäärin 322,5 miljardisosaa. Ilmakehän typpioksiduuli aiheuttaa noin 6,24 prosenttia globaalista säteilypakotteesta.

Ilmakehään päätyvästä typpioksiduulista ehkä noin 40 prosenttia on peräisin ihmistoiminnasta kuten esimerkiksi biomassan polttamisesta, lannoitteiden käytöstä ja erinäisistä teollisista prosesseista.

Yläilmakehän otsonikerrosta tuhoavat CFC-yhdisteet ja eräät muut kasvihuonekaasut aiheuttavat yhdessä 12 prosenttia globaalista säteilypakotteesta. Osa näistä yhdisteistä on vähenemään päin otsonikerroksen suojelutoimenpiteiden ansiosta.

Niiden tilalle on otettu käyttöön uusia yhdisteitä, jotka ovat otsonikerrokselle jonkin verran vähemmän vahingollisia, mutta jotka toimivat taas valitettavasti myös kasvihuonekaasuina. Näiden uusien yhdisteiden pitoisuudet ilmakehässä ovat vielä vähäisiä mutta ovat kasvamassa nopeasti.

Kasvihuonekaasuja tarkasteli Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n tämänvuotinen Greenhouse Gas Bulletin (vars. pdf), joka julkaistiin viikko sitten. Reuters uutisoi siitä, kuten myös suomalaiset Ilmatieteen laitos, Yle Uutiset, Helsingin Sanomat ja Maaseudun Tulevaisuus.

Arktisten alueiden potentiaaliset metaanipäästöt olivat korostetusti esillä sekä WMO:n bulletiinissa että siihen liittyvässä uutiskirjoittelussa. Ilmakehän metaanipitoisuuden mahdollisesti kiihtyvä kasvu onkin vakava uhka, joka on syytä pitää mielessä. Siitä huolimatta, ja koska muut uutisjutut eivät maininneet tätä yhtä jo nyt konkretisoitunutta lukua, me toistamme sen vielä kerran:

Ilmakehän runsastuva hiilidioksidi on aiheuttanut 85 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikaisesta säteilypakotteen kasvusta.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-11-23

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 46/2010

Havaintoja viime viikon (15.11.2010-21.11.2010) uutisista:

Uuden tietokonesimulaation mukaan Eurooppa ja Pohjois-Aasia voivat saada kylmiä talvisäitä, vaikka pohjoinen pallonpuolisko lämpeneekin yleisesti ottaen. Talvet voivat viilentyä 1,5 celsiusasteen verran, ja äärimmäisen kylmien talvisäiden esiintymistodennäköisyys saattaa kolminkertaistua.

Simulaatiossa tarkasteltiin mitä ilmakehässä tapahtuu, jos merijään peittävyys Pohjoisen jäämeren itäosissa vähenee asteittain sadasta prosentista yhteen prosenttiin. Tuloksena oli, että ilman lämpötila ja tuulet reagoivat jääpeitteen vähenemiseen epälineaarisesti. Ilma lämpeni, viileni, ja lämpeni jälleen.

Kun meri on jäätön, se menettää lämpöään ylläolevaan kylmään ilmakerrokseen. Kun ilma lämpenee Barentsin- ja Karanmeren yllä, siitä näyttäisi seuraavan välillisesti kylmiä talvituulia Eurooppaan.

Tutkimus arktisen merijään ja talvisäiden yhteydestä julkaistiin Journal of Geophysical Research - Atmospheres -lehdessä. Siitä uutisoivat Reuters ja Yale Environment 360, sekä suomalaiset Yle ja CO2-raportti.

Norjassa on selvitetty, miten sikäläinen ilmasto muuttuu ja miten muutokseen voitaisiin varautua ja sopeutua. Virallisen raportin mukaan Norjan ilmaston arvellaan muuttuvan vuoteen 2100 mennessä seuraavasti:

Maan vuotuiset keskilämpötilat nousevat 2,3-4,6 celsiusastetta. Lämpötilat nousevat eniten talvisaikaan ja Pohjois-Norjassa. Vuotuinen sademäärä nousee 5-30 prosenttia. Sademäärän jakautumisessa on suurta vuodenaikaista ja alueellista vaihtelua. Rankkasadepäivien lukumäärä kasvaa.

Meriveden lämpötilat nousevat koko Norjan rannikolla ja Pohjanmerellä. Meriveden happamoituminen kiihtyy. Veden pH-arvo laskee luultavasti 0,5 yksikön verran. Merenpinnan taso voi nousta etelä- ja länsirannikolla 50-100 cm ja maan pohjoisosissa 40-90 cm. Oslonvuonossa ja Trondheiminvuonossa merenpinta nousee 20-70 cm.


Yli tuhat neliökilometriä tundraa paloi Pohjois-Alaskan Anaktuvukjoella vuoden 2007 syyskuussa. (Kuva: Bureau of Land Management)

Alaskassa vuonna 2007 sattunut Anaktuvukin tundrapalo oli sen alueen pahin palo koko siihenastisen havaintohistorian aikana. Sikäläisiä sää- ja palohavaintoja on kerätty vuodesta 1950 lähtien.

Järvisedimenttejä tutkimalla on nyt tultu tulokseen, että Anaktuvukin palo oli itse asiassa alueen tuhoisin maastopalo viiteentuhanteen vuoteen.

Tutkijat laativat havaintoaineiston pohjalta tietokonemallin. Mallinnuksen tulokset viittaavat siihen, että kesäkauden keskilämpötiloista löytyy kriittinen kynnysarvo tundran paloherkkyydelle. Kun kesä-syyskuun keskilämpötila nousee korkeammaksi kuin kymmenen celsiusastetta, tundrapalot yleistyvät dramaattisesti.

Viimeisen kuudenkymmenen vuoden ajan kesä-syyskuun keskilämpötilat ovat vaihdelleet Anaktuvukin alueella yleensä kuuden ja yhdeksän celsiusasteen välillä. Kesän 2007 keskilämpötila oli kuitenkin ennätykselliset 11,1 celsiusastetta.

Tundrapalotutkimus julkaistiin Journal of Geophysical Research - Biogeosciences -lehdessä. SciencePoles kirjoitti siitä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-11-16

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 45/2010

Havaintoja viime viikon (8.11.2010-14.11.2010) uutisista:

Ilmakehän alin kerros, troposfääri, on lämmennyt suurin piirtein teorioiden ja ilmastomallien ennakoimalla tavalla. Tähän näkemykseen päädyttiin katsauksessa, jossa tarkasteltiin ilmastoon liittyvää havaintodataa ja tutkimustuloksia neljän viime vuosikymmenen ajalta.

Kun ensimmäiset ilmastomallit laadittiin 1960-luvulla, oletettiin että kun kasvihuonekaasujen pitoisuus ilmakehässä kasvaa ja maanpinta lämpenee, troposfäärikin lämpenee sen myötä.

Troposfääriä koskeva oletus ei ole muuttunut merkittävästi, vaikka ilmastomallit ovat kehittyneet huomattavasti 1960-luvun jälkeen. Oletus troposfäärin lämpenemisestä on myös sopusoinnussa sen kanssa, mitä ilmakehän fysiikasta tiedetään.

1990-luvulla troposfäärissä ei havaittu odotusten mukaista lämpenemistä, ei varsinkaan tropiikissa. Se on herättänyt epäilyksiä lämpenemisen todellisuuden ja mallien luotettavuuden suhteen. Nyt julkaistun katsauksen mukaan sekään havainto ei kuitenkaan lopulta ole ristiriidassa alkuperäisin lämpenemisoletuksen kanssa, mikäli havaintojen ja mallien epätarkkuudet huomioidaan.

Troposfäärin lämpenemistä käsittelevä katsaus julkaistiin Wiley Interdisciplinary Reviews: Climate Change -lehdessä. Siitä uutisoi Reuters.

Karibianmerellä ja trooppisella Atlantilla tapahtui vuonna 2005 pahin niillä alueilla koskaan havaittu korallien haalistuminen. Paikan päällä tutkituista koralleista yli kahdeksankymmentä prosenttia osoittautui haalistuneiksi. Haalistumisella havaittiin vahva yhteys meriveden poikkeuksellisen korkeisiin lämpötiloihin.

Tämä oli perusteellisin kyseisellä merialueella koskaan tehty korallien haalistuneisuuskartoitus. Kenttätutkimusten kohteet ja ajankohta valittiin satelliittikuvien avulla. Tutkimusta tehtiin 22 valtion alueella.

Korallien haalistuminen on paljon enemmän kuin vain ihmisen kokema esteettinen haitta. Korallissa havaittava värin menetys voi johtua esimerkiksi siitä, että korallieläimen leväsymbiontti on kuollut tai poistunut korallista, kun meriveden lämpötila on noussut liian korkeaksi. Koska korallieläin on sopeutunut saamaan ravintoa leväkumppaninsa avulla, se voi kuolla jos haalistuneisuus jatkuu pitkään.

Monilla niistä Karibian ja trooppisen Atlantin paikoista, joissa kenttätutkimuksia tehtiin vuonna 2005, yli neljäkymmentä prosenttia koralleista kuoli. Normaalioloissa korallien kuolleisuus olisi ollut ehkä vain neljä prosenttia.

Koralliriutat ovat maailman meriekosysteemin erittäin tärkeä osa. Näistä "meren sademetsistä" on laskettu koituvan ihmisille suoraa taloudellista hyötyä lähes kolmensadan miljardin euron arvosta vuosittain.


Sukeltaja tutkii Montastraea-riuttaa, jossa on haalistuneita koralleja (kumpareessa erottuvat valkeat möykyt). Kuva on otettu vuonna 2005 Saint Croix'n vesillä Yhdysvaltain Neitsytsaarilla. Ritilöityä kehikkoa käytetään neliömetrin suuruisten alojen arvioimiseen tutkimusta varten. (Kuva: NOAA)

Karibianmerellä on havaittu korallien haalistumista myös tänä vuonna. Paikoitellen haalistuminen on nyt jopa pahempaa kuin vuonna 2005.

Korallitutkimus julkaistiin PLoS ONE -lehdessä.

Kuluva vuosi on ollut koko maailman mittakaavassa ennätyksellisen lämmin. NASA:n mukaan tämän vuoden tammi-lokakuu oli mittaushistorian lämpimin tammi-lokakuu. Saman tahon mukaan tämä lokakuu oli mittaushistorian kolmanneksi lämpimin lokakuu. NOAA:n vastaava raportti ei ollut vielä valmistunut tätä kirjoitettaessa, mutta julkaistaneen lähipäivinä.

Viime aikojen lämpötiloista kirjoitti Climate Progress.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-11-09

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 44/2010

Havaintoja viime viikon (1.11.2010-7.11.2010) uutisista:

Grönlannin länsirannikon jäätiköissä on ehkä käynnissä sulamisvesien nopeuttama lämpeneminen, jota ei ole erityisemmin osattu huomioida aikaisemmissa mallinnuksissa.

Jos pelkästään lämmin ilma lämmittää jäätikköä, sen lämpeneminen on hidasta ja voi kestää esimerkiksi vuosisatoja tai -tuhansia.

Jäätikön pinnalta sen sisuksiin valuvat sulamisvedet lämmittävät jäätä huomattavasti nopeammin. Tästä tapahtumasta käytetään nimitystä kryohydrologinen lämpeneminen. Sulamisvesien läpäisemä jää voi lämmetä jopa vuosikymmenessä.

Kun jää lämpenee, sen viskositeetti vähenee ja jäävirran nopeus kasvaa, mikä edistää mereen päättyvän jäätikön sulamista. Jäätikön virtaus puolestaan on yksi niistä voimista, joiden vaikutuksesta jäätikön pintaan repeilee halkeamia.

Tutkijoiden saamat tulokset kuulostavat varsin huolestuttavilta, mutta tutkimukseen osallistunut Konrad Steffen rauhoittelee, että kryohydrologinen lämpeneminen ei silti "soita kuolinkelloja" Grönlannin jääkilvelle. Steffen arvioi lehdistötiedotteessa, että Grönlannin jääkilven sulaminen kokonaan veisi joka tapauksessa tuhansia vuosia.


Sulavesilammikoita jäätikön pinnalla Grönlannissa. Liikkuvan jäätikön pinta halkeilee. Kun vesi valuu jäätikön halkeamiin, ympäröivä jää lämpenee suhteellisen nopeasti. (Kuva: Konrad Steffen/CIRES)

Jäätikkötutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Siitä kirjoittivat Yale Environment 360 ja CO2-raportti.

Meriveden happamoituminen voi romahduttaa korallieläinten lisääntymiskyvyn. Happamoitumisen haittavaikutuksia ilmenee kaikissa korallieläinten elinkierron alkupään vaiheissa. Hedelmöitys, toukkien kiinnittyminen kasvualustaan, ja kiinnittymistä välittömästi seuraava varhainen kasvuvaihe kärsivät merkittävästi.

Tällaisia havaintoja saatiin, kun Acropora palmata -korallieläinlajia altistettiin sellaisille hiilidioksidipitoisuuksille, joita on ehkä odotettavissa luonnonympäristössä vielä tämän vuosisadan aikana. Kun hiilidioksidi liukenee meriveteen, merivesi muuttu happamammaksi. Acropora palmatan tapauksessa happamoituminen voi heikentää lisääntymismenestystä jopa 73 prosenttia jo pelkästään hedelmöittymisen ja toukkien kiinnittymisen osalta.

Acropora palmata on riuttojen muodostajana erittäin tärkeä korallieläinlaji, joka on taantunut viime vuosikymmeninä Karibianmerellä niin pahasti, että se on luokiteltu Yhdysvalloissa uhanalaiseksi lajiksi. Koralliriuttojen kyky toipua vaurioista voisi vaarantua vakavasti, jos palmatan suvullinen lisääntyminen häiriintyisi siten kuin tässä tutkimuksessa havaittiin.

Korallitutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä, ja siitä uutisoi Mongabay.com.

Entä mikä on valtamerten happamoitumistilanne juuri nyt? The Great Beyond raportoi Amerikan geologisen seuran (Geological Society of America) viimeviikkoisesta kokouksesta, että ainakin joillain arktisilla merialueilla happamoituminen on edennyt ennakoitua nopeammin. Muutos on tapahtunut vähintään muutamaa vuotta ripeämmin, kuin mitä tietokonemallien perusteella odotettiin.

Vastakkaiselta puolelta maapalloa, Eteläiseltä jäämereltä, saadaan puolestaan esimerkki veden lämpötilojen merkityksestä merieläimille:

Seitsemäntoista kivirapulajin (Lithodidae) levinneisyyttä tutkittiin tarkkaan, jotta saataisiin tietoa miten niiden luontainen levinneisyys riippuu ympäristön lämpötiloista. Näyttää siltä, että kiviravut eivät pysty levittäytymään vesiin, jotka ovat kylmempiä kuin 0,5 celsiusastetta.

Antarktisten merialueiden lämpeneminen uhkaa valitettavasti muuttaa olot suotuisiksi kiviravuille. Kiviravuilla on taloudellista merkitystä kalastuksen kohteena, mutta niillä voisi olla uudella esiintymisalueella tuhoisa vaikutus muihin eliölajeihin. Kiviravut ovat petoja, jotka pystyvät syömään kovakuorisiakin eläimiä, eikä niillä olisi edes kilpailijoita antarktisen mannerjalustan merialueilla. Kiviravut voitaisiin kokea siellä ennenkaikkea haitallisina vieraslajeina.


Paralomis elongata kuuluu kivirapujen heimoon (Lithodidae). Tämä yksilö löytyi Bouvet'nsaaren vesiltä. (Kuva: Sven Thatje/SOES)

Tutkimus kivirapujen lämpötilavaatimuksista julkaistiin Polar Biology -lehdessä. Siitä kertoivat Knight Science Journalism Tracker ja SciencePoles.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-11-02

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 43/2010

Havaintoja viime viikon (25.10.2010-31.10.2010) uutisista:

Nousevista lämpötiloista on ehkä tulossa tärkein maailman metsä- ja maastopalojen esiintyvyyttä määräävä tekijä tämän vuosisadan kuluessa. Samalla ympäristön alttius tulipaloille uhkaa nousta ennennäkemättömälle tasolle.

Viime vuosituhannella, aina teolliseen vallankumoukseen asti, sademäärä oli tärkein palojen esiintymiseen vaikuttava tekijä. Teollisen vallankumouksen ja siihen liittyneen väestönkasvun myötä ihmistoiminnasta tuli palojen kannalta vaikuttavin tekijä. Ihmistoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä ihmisten välitöntä vaikutusta, kuten palojen sytyttämistä ja sammuttamista.

NASA:n tutkijoiden laatima uusi, entisiä kattavampi mallinnus viittaa nyt siihen, että ihmisen suoran vaikutuksen parisataa vuotta kestänyt valtakausi olisi päättymässä ja ilmasto olisi ottamassa hallitsevan asemansa takaisin.

Jos kasvihuonekaasupäästöjen annetaan lisääntyä vapaasti ja väestökin jatkaa nykyisenlaista kasvuaan, palot runsastuvat maailmanlaajuisesti keskimäärin viisi prosenttia vuoteen 2100 mennessä. Viiden prosentin kasvu olisi vielä kohtuullista, mutta siihen sisältyvä alueellinen vaihtelu on kuitenkin suurta:


Metsä- ja maastopalojen määrän muutos pinta-alaa kohti tämän vuosisadan kuluessa, jos IPCC:n A2-skenaario toteutuu. Siniset sävyt ilmentävät palojen vähenemistä, keltaiset-oranssit runsastumista. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi muutos. Valkoiseksi jätetyillä maa-alueilla ei oleteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia. (Kartta: NASA/GISS/Pechony)

Palojen odotetaan jopa vähenevän merkittävästi esimerkiksi laajoilla alueilla Pohjois-Euroopassa, päiväntasaajan Afrikassa, päiväntasaajan Etelä-Amerikassa ja itäisessä Pohjois-Amerikassa.

Palofrekvenssin arvellaan kasvavan suurimmassa osassa Välimeren aluetta ja Keski-Eurooppaa. Palojen runsastuminen leimaa myös muun muassa Siperiaa, Keski- ja Etelä-Aasiaa, eteläistä Afrikkaa, läntistä Pohjois-Amerikkaa ja käytännössä koko Australiaa.

Niissä skenaarioissa, joissa kasvihuonekaasupäästöjä on rajoitettu ja väestökin kasvaa vähemmän, palofrekvenssi näyttäisi kasvavan paljon enemmän kuin viisi prosenttia, keskimäärin jopa 20-35 prosenttia. Taustalla on oletus ihmisten harjoittamasta palontorjunnasta: mitä enemmän väkeä, sitä enemmän ponnistellaan tulipalojen sammuttamiseksi.

Tulipalotutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.


Metsäpalonäkymä Montanasta. Luoteis-Yhdysvalloissa metsäpalot lienevät paikoitellen harvenemaan, paikoitellen yleistymään päin. (Kuva: John McColgan, Alaska Forest Service)

Ilmakehän kohonneen hiilidioksidipitoisuuden "lannoittava" vaikutus voi hiipua jo vuosikymmenessä. Tällainen havainto saatiin, kun tutkittiin lännenambrapuun (Liquidambar styraciflua) kasvua hiilidioksidilla rikastetuissa oloissa Tennesseessä Yhdysvalloissa.

Puut altistettiin yhdentoista vuoden ajan 550 miljoonasosan hiilidioksidipitoisuudelle. Ensimmäisen kuuden vuoden aikana nämä puut kasvoivat jopa 24 prosenttia enemmän kuin luonnollisissa oloissa kasvaneet vertailupuut. Sen jälkeen puiden kasvuun saatu lisäys kuitenkin romahti.

Romahduksen syynä oli ilmeisesti se, että alkuvuosien kasvupyrähdys kulutti puiden saatavilla olleen typen vähiin. Typen niukkuudesta tuli puiden kasvua rajoittava tekijä, eli typestä tuli senhetkinen minimiravinne. Suurin osa ilmakehämme ilmasta on typpeä, mutta se ei ole muodossa, jota kasvit pystyisivät hyödyntämään suoraan.

Nämä tutkimustulokset eivät tue sellaista ajattelua, että ilmakehän kohonnut hiilidioksidipitoisuus lisäisi kasvien kasvua pysyvästi.

Ambrapuututkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Siitä uutisoi Australian yleisradioyhtiön ABC Science.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-10-26

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 42/2010

Havaintoja viime viikon (18.10.2010-24.10.2010) uutisista:

Yhdysvaltain NOAA:n vuosittainen katsaus arktisen alueen tilaan, Arctic Report Card, julkistettiin viime viikon torstaina. Tänä vuonna raportti on saanut alaotsikon "Arktiksen olosuhteet eivät todennäköisesti palaa entiselleen", mikä tarkoittaa suoraan sanottuna sitä, että asiat ovat huonosti. Käymme tässä läpi joitakin raportin pääkohtia. Paljon yksityiskohtaisempaa tietoa löytyy itse raportista.

Ilmakehän lämpötilat olivat arktisella vyöhykkeellä viime vuonna pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampia. Erityisen lämmintä oli Kanadan pohjoisosissa. Yleisesti ottaen Arktiksen lämpötilat ovat nousseet vähintään kaksi kertaa niin paljon kuin maapallon muiden alueiden lämpötilat.

Kesän aikana huomattava määrä lämpöä varastoitui ilmakehästä Pohjoisen jäämeren jäättömiin osiin. Meriveteen kesän aikana sitoutunut lämpö voi vapautua ilmakehään taas syksyllä, mikä voi muuttaa arktisia tuuliolosuhteita radikaalisti.

Raportti tuo esiin tavallaan uutena ilmiönä sen, miten Arktiksen muuttuneet tuuliolosuhteet vaikuttivat talven 2009/2010 säihin keskileveysasteilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Arktisen alueen ulkopuolella oli tuolloin paikoitellen 2-10 celsiusastetta keskimääräistä kylmempää. Samaan aikaan arktisilla seuduilla oli jopa 4-12 celsiusastetta keskimääräistä lämpimämpää. Vastaavanlainen "lämmin Arktis, kylmät mantereet" -sääkuvio on havaittu vain kolme kertaa aiemmin viimeisten 160 vuoden aikana.

Arktisen merijään pinta-alan vuotuinen minimi oli tänä vuonna mittaushistorian kolmanneksi pienin. Neljän viime kesän minimialat ovat samalla myös koko historian neljä pienintä minimialaa. Näitä mittauksia on tehty vuodesta 1979 lähtien.

Pinta-alansa vuotuisen maksimin merijää saavutti tänä vuonna myöhempänä ajankohtana kuin koskaan aikaisemmin. Sekä minimi- että maksimialan trendi on laskeva, eli jään pinta-ala on kaiken kaikkiaan vähenemään päin.

Monivuotisen ja samalla paksuimman merijään määrä on yhä vähäinen kesällä 2007 tapahtuneen ennätyksellisen sulamisen jäljiltä. Maaliskuussa 2010 monivuotisen arktisen merijään ala oli kolmanneksi pienin maaliskuussa koskaan mitattu. Maaliskuu on sitä aikaa vuodesta, jolloin arktinen merijää saavuttaa pinta-alansa vuotuisen maksimin.


Tutkijat työssään arktiseen merijäähän sulaneessa lammikossa. (Kuva: NASA/Kathryn Hansen/Creative Commons)

Sama raportti jatkaa, että Pohjoisen jäämeren meriveden ylimmissä kerroksissa tapahtuneissa muutoksissa ei ole havaittu merkittäviä trendejä. Arktisen alueen eläimistöstä tämän vuoden raportti ei anna kovin paljon uutta tietoa viimevuotiseen verrattuna. Lisätutkimusten tarve on ilmeinen. Yleisesti ottaen eläinlajien odotetaan reagoivan ilmastonmuutokseen siten, että osa lajeista kärsii ja osa hyötyy.

Maa-alueilla tapahtuneita, muita kuin eläimistön muutoksia erittelevä osuus on päivitetty kauttaaltaan, ja siitä onkin enemmän sanottavaa:

Kasvillisuuden on havaittu lisääntyneen etenkin Kanadan ja Alaskan pohjoisosissa sekä Länsi-Grönlannissa. Tundran kasviyhteisöjen lajikoostumuksessa on havaittu muutoksia. Nämä muutokset ovat todennäköisesti seurausta ilman lämpenemisestä. Biomassaa on nyt myös enemmän siellä, missä kasvukausi on pidentynyt.

Ikiroudassa olevan maan lämpötila on yleisesti ottaen noussut. Viimeisen viiden vuoden aikana ikiroudan lämpeneminen on kiihtynyt merkittävästi monilla rannikkoalueilla. Ikiroudan sulamistakin tapahtuu. Yhtenäisen ikiroudan vyöhykkeen raja on siirtynyt paikoin kymmeniä kilometrejä pohjoisemmaksi.

Jokivettä virtaa Pohjoiseen jäämereen entistä enemmän sekä Euraasiasta että Pohjois-Amerikasta. Maa-alueiden lumipeite puolestaan suli suuressa osassa arktista vyöhykettä ennätyksellisen varhain keväällä 2010.

Kanadassa, Alaskassa, Islannissa ja Huippuvuorilla tutkituista jäätiköistä suurin osa on menettänyt massaansa. Osasta jäätiköitä tiedetään, että niiden kutistumisnopeus on kiihtynyt. Monet uudet seurantamittausten tulokset eivät valitettavasti ehtineet mukaan tähän raporttiin.


Alaskassa sijaitseva Beringin jäätikkö on Pohjois-Amerikan mantereen suurin jäätikkö. Sekin on kutistunut. (Kuva: Landsat-7, NASA/USGS/Creative Commons)

Arctic Report Card 2010 käsittelee Grönlannin tilannetta omana kokonaisuutenaan. Grönlannin olosuhteita ovat leimanneet tänä vuonna ennätyksellisen korkeat ilman lämpötilat. Uusia lämpöennätyksiä on syntynyt. Grönlannin jääpeite on sulanut suhteellisen kiivaasti. Sulamispäiviä on ollut Länsi-Grönlannissa paikoin yli viisikymmentä enemmän kuin keskimääräisenä vuonna.

Grönlannin mereen päättyvien jäätiköiden pinta-ala on pienentynyt entistä nopeammin. Petermannin jäätikkö oli tänä vuonna erityisen huomion kohteena. Siitä lohkesi mereen kesällä peräti 290 neliökilometrin laajuinen pala. Se oli suurin jääkappale, jonka irtoaminen Grönlannissa on koskaan havaittu.

Arktis-raportista uutisoivat Reuters, WWF Climate Blog, New York Timesin Dot Earth, Yale Environment 360, Knight Science Journalism Tracker, ja Suomessa Yle Uutiset.

Riskianalyysiyhtiö Maplecroft julkisti samana päivänä laskelmansa 170 valtion haavoittuvuudesta ilmaston muuttuessa seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana. Sen mukaan pohjoisimmat maat eivät tyypillisesti ole haavoittuvimmasta päästä. Lehdistötiedotteessa mainitaan erikseen, että esimerkiksi Norja, Suomi, Islanti, Ruotsi ja Tanska ovat "matalan riskin" maita ja Venäjäkin vain "keskisuuren riskin" maa.

Arktista aluetta ei silti ole varaa jättää vähemmälle huomiolle. Pohjoisen napa-alueen olosuhteet vaikuttavat ilmastoon maailmanlaajuisesti. Ja kuten jotkut sanovat, "se mikä tulee tapahtumaan muualla maailmassa tapahtuu ensin ja mittavimmin arktisella alueella".

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-10-19

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 41/2010

Havaintoja viime viikon (11.10.2010-17.10.2010) uutisista:

Mikä aiheuttaa kasvihuoneilmiön maapallolla, eli tarkemmin, mitkä ilmakehän ainesosat estävät lämpösäteilyä karkaamasta ulos avaruuteen, ja mikä niiden tärkeysjärjestys on?

NASA:n tutkijaryhmä on tehnyt aiheesta uuden, perusteellisen arvion. Sen mukaan ilmakehässä oleva vesihöyry on kasvihuoneilmiön tärkein välitön osatekijä. Vesihöyryn osuus lämpösäteilyn absorptiosta on noin viisikymmentä prosenttia.

Toiseksi tärkein tekijä on pilvet, joiden osuus ilmiöstä on noin kaksikymmentäviisi prosenttia. Kolmannella sijalla on hiilidioksidi noin kahdenkymmenen prosentin osuudellaan. Loput viisi prosenttia aiheutuu nykyisellään muista kasvihuonekaasuista ja muista aerosoleista. Näitä muita ovat esimerkiksi metaani, typpioksiduuli ja nokihiukkaset.

Hiilidioksidin välittömän vaikutuksen osuus voi kuulostaa pieneltä, mutta on tärkeää muistaa millainen lisälämpenemistä edistävä mekanismi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen liittyy. Kun hiilidioksidin aiheuttama kasvihuoneilmiö lämmittää ilmakehää, lämmennyt ilma pystyy sisältämään enemmän vesihöyryä, joka taas toimii kasvihuonekaasuna, mikä nostaa ilmakehän lämpötilaa, ja niin edelleen. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nykyisestä nousemisesta ollaan huolissaan juuri tämän palautemekanismin takia.

Lämpötila ja ilmankosteus vaikuttavat myös pilvisyyteen. Pilvityypeissä on eroja sen suhteen, miten tehokkaasti ne voimistavat kasvihuoneilmiötä.

Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kaksinkertaistuisi, hiilidioksidin absorboiman lämpösäteilyn määrä neliömetriä kohti kasvaisi neljä wattia. Vesihöyryn ja pilvisyyden kautta tapahtuvien välillisten vaikutusten takia lämpösäteilyn absorption kokonaismäärä kasvaisi kuitenkin lähes kaksikymmentä wattia, samat tutkijat arvioivat.

Kasvihuoneilmiötutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat Climate Progress ja CO2-raportti.


Kuva: Pilvipisaroiksi tiivistynyttä vesihöyryä. (NASA/Creative Commons)

Climate Progress ja CO2-raportti kertoivat samoissa jutuissaan myös toisesta viime viikolla julkaistusta tutkimuksesta, joka käsittelee ilmakehän hiilidioksidin avainasemaa maapallon ilmaston lämpenemisessä. "Hiilidioksidi on ilmastonmuutoksen kannalta tärkein yksittäinen ilmakehämme kasvihuonekaasu", tämä Science-lehden artikkeli kiteyttää.

Hiilidioksidi on näin keskeinen muun muassa siksi, että toisin kuin vesihöyry, se ei tiivisty ja sada pois ilmakehästä niissä lämpötiloissa, jotka maapallolla vallitsevat. Hiilidioksidin lisäksi esimerkiksi metaani ja typpioksiduuli käyttäytyvät näin.

Tämä kasvihuonekaasujen ryhmä tarjoaa suhteellisen vakaan perustan ilmakehän nykyisenkaltaiselle lämpimyydelle, kosteudelle ja pilvisyydelle. Kokonaan ilman näitä kaasuja ja niiden ylläpitämää kasvihuoneilmiötä palautemekanismeineen maailman keskilämpötila olisi yli kolmekymmentä celsiusastetta nykyistä matalampi.

Tutkimusta johtanut Andrew Lacis havainnollistaa: "Ilmakehän hiilidioksidi toimii termostaattina, joka säätelee maailman lämpötilaa". Teollisen vallankumouksen alkaessa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli noin 280 miljoonasosaa. Olemme kääntäneet sitä nuppia jo yli sadan yksikön verran.

"Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vähentäminen on ihmiskunnan kannalta vakava ja kiireellinen asia", Lacis kirjoittaa.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-10-12

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 40/2010

Havaintoja viime viikon (4.10.2010-10.10.2010) uutisista:

Suuri osa eteläisen pallonpuoliskon maa-alueista on kuivunut ennätyksellisesti 1990-luvun lopulta lähtien. Vuosilta 1982-2008 kerätty data viittaa siihen, että vuodesta 1982 vuoteen 1997 maailman maa-alueilta haihtui vettä kiihtyvällä vauhdilla. Vuonna 1998 haihtumisnopeuden kasvu näyttää kutakuinkin pysähtyneen.

Haihtumisen kiihtymistä jarruttaa pääasiallisesti se, että monin paikoin eteläisellä pallonpuoliskolla maaperässä ja kasvillisuudessa ei kerta kaikkiaan ole tarjolla lisäkosteutta, joka voisi haihtua. Lähes koko Australia kuuluu pahiten kuivuneisiin alueisiin, jollaisia on myös muun muassa Intiassa, Kaakkois-Afrikassa ja eteläisessä Etelä-Amerikassa.

Veden lisääntyvä haihtuminen on ilmiö, joka seuraa maailman keskilämpötilan nousua, ainakin useimpien ilmastomallien mukaan. Nyt julkaistu tutkimus tarkastelee niin lyhyen ajanjakson havaintoja, ettei pysty vastaamaan siihen, onko kyseessä juuri se ilmastomallien ennustama pitkäkestoinen muutos vai jokin lyhyemmän aikavälin vaihtelu.


Riisin versoja kuivuneessa maassa. Kasvi tarvitsee vettä voidakseen yhteyttää. Yhteyttävä kasvi sitoo ilmakehän hiilidioksidista hiiltä biomassaansa. Samalla kasvi haihduttaa vettä, millä on viilentävä vaikutus. (Kuva: International Rice Research Institute/Creative Commons)

Haihduntatutkimus julkaistiin Nature-lehdessä. Siitä kirjoittivat Yale Environment 360 ja lisäkommentein New Scientist.

Ihmiskunta kärsii yhä vakavasta nälkäongelmasta, arvioi International Food Policy Research Institute kumppaneineen tuoreessa Maailman nälkäindeksi -raportissaan. Aliravitsemus vaarantaa erityisesti alle kaksivuotiaiden lasten terveyden ja myöhemmän kehityksen.

Tämän vuoden analyysi perustuu vuosia 2003-2008 koskeviin tietoihin. Indeksiä laskettaessa huomioidaan aliravittujen ihmisten osuus väestöstä, alipainoisten lasten osuus alle viisivuotiaiden ikäryhmässä, ja lapsikuolleisuus.

Maailmanlaajuisesti tilanne on nyt parempi kuin vaikkapa vuonna 1990, mutta joillakin alueilla kärsitään silti äärimmäistä hätää. Kun nälkäkarttaa vertaa alussa mainittuun maaperän ennätykselliseen kuivumiseen, paljastuu niille yhteisiä kriisialueita kuten Mosambik, Jemen ja Intia. Voisiko kuivuus- ja nälkäongelmilla olla jokin yhteys? Väkirikkaan Intian tilastoluvut ovat järkyttäviä: siellä asuu 42 prosenttia maailman alipainoisista alle viisivuotiaista lapsista.


Maailman nälkäindeksi 2010. Punainen väri merkitsee äärimmäisen hälyttävää, tummanoranssi hälyttävää, vaaleanoranssi vakavaa ja vaaleanvihreä kohtalaista nälkäongelmaa. Tummanvihreä merkitsee parasta mahdollista tilannetta ei-teollisuusmaiden viiteryhmässä. Harmaalla värillä on merkitty maat, joista ei ole riittävästi dataa. Teollisuusmaat on merkitty karttaan valkoisella, eikä niille ole laskettu indeksilukua. Punaista nippeliä siirtämällä saa esiin sen kohdalla kulloinkin olevan maan tarkemmat tiedot. Mitä suurempi ranking-luku, sitä huonommin ovat maan asiat suhteessa muuhun maailmaan. (Kartta: International Food Policy Research Institute)

Maailman nälkäindeksistä uutisoivat BBC, The Guardian ja Suomessa Helsingin Sanomat.

Mitä tarvitsisi tehdä, jotta maailman keskilämpötilan nousu jäisi alle kahteen celsiusasteeseen? Joukko tutkijoita on laatinut aiheesta uuden arvion. Edellytyksenä on todennäköisesti, että vuosittaisten kasvihuonekaasupäästöjen on saavutettava huippunsa viimeistään noin vuonna 2015. Lisäksi päästömäärää on välttämättä pienennettävä vuoteen 2050 mennessä 50-70 prosentilla vuoden 1990 tasosta. Tärkeitä olisivat muutkin toimenpiteet, kuten esimerkiksi mustan hiilen päästöjen vähentäminen.

Tällä reseptillä päästäisiin toivottuun lopputulokseen, mutta ei varmuudella vaan vain kahden todennäköisyydellä kolmesta. Ja mitä kauemmin viivyttelemme ilmastonmuutoksen hillinnässä, sitä kovempi kiire tulee ja sitä epätodennäköisemmäksi käynee, että saamme tehtyä kaiken mitä tarvitaan. Aikaikkuna on sulkeutumassa, tutkijat varoittavat.

Ihmisten lukumäärä on yksi tärkeä muuttuja maailman kestävän kehityksen yhtälössä. Vuoteen 2050 mennessä maailman väkiluku on kasvamassa ehkä jopa kolmella miljardilla. Hillitsemällä vuotta 2050 edeltävä väestönkasvu yhden miljardin tuntumaan voitaisiin saada aikaan jopa 29 prosenttia niistä päästövähennyksistä, jotka tarvitaan estämään maailman keskilämpötilaa nousemasta yli kahdella celsiusasteella.

Näissä laskelmissa huomioitiin muun muassa kaupungistumisen ja väestön ikääntymisen sosioekonomiset vaikutukset kasvihuonekaasupäästöihin. Suurin osa maailman väestönkasvusta tapahtuu kaupungeissa. Kaupungistumiseen liittyy monin tavoin lisääntyvä fossiilisten polttoaineiden kulutus, varsinkin Intian ja Kiinan kaltaisissa nopeasti teollistuvissa maissa.

Väestön ikääntymistä tapahtuu suurimmassa osassa maailmaa, mutta suotuisin ilmastovaikutus sillä on teollisuusmaissa, missä vanhempi väestö on vähemmän mukana työvoimassa eli päästöjä aiheuttavasssa talouskasvussa.

Väestönkasvua ja päästöjä käsittelevä tutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Siitä kertoivat muun muassa BBC, Reuters, Los Angeles Times ja The Great Beyond.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-10-05

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 39/2010

Havaintoja viime viikon (27.9.2010-3.10.2010) uutisista:

Aluksi pari piristävää pikku-uutista uusiutuvasta energiasta. Yhdysvaltain atlantinpuoleisilta rannikkovesiltä olisi saatavissa irti enemmän lisäenergiaa merellä puhaltavasta tuulesta kuin merenpohjan öljystä ja maakaasusta, summaa mertensuojelujärjestö Oceanan tekemä selvitys. Tuulivoima tulisi myös halvemmaksi kuin öljyn ja kaasun poraaminen. Itärannikolle voitaisiin rakentaa tuulipuistoja vähintään 127 gigawatin edestä. Oceanan tutkimusta eritteli New York Timesin Green-blogi.

Tanska voisi luopua fossiilisista polttoaineista kokonaan vuoteen 2050 mennessä, esittää maan hallituksen ilmastopoliittinen komissio Klimakommissionen viime viikon tiistaina julkaistussa raportissaan (Green Energy - The Road to a Danish Energy System Without Fossil Fuels, pdf). Tuulivoima ja bioenergia olisivat tärkeimmät uusiutuvan energian muodot, joita Tanskassa hyödynnettäisiin. Merituulipuistoilla katettaisiin jopa puolet maan energiankulutuksesta. Raportista uutisoi The Guardian.

Skotlanti voisi tuottaa uusiutuvaa energiaa yli oman kokonaisenergiantarpeensa jo vuonna 2025, eli puhdasta sähköä riittäisi silloin vientiinkin. Tuuli-, aalto- ja vuorovesivoimasta tulisi siellä keskeisiä energiamuotoja. Tätä mieltä oli Skotlannin pääministeri Alex Salmond avatessaan vähähiilisen sijoittamisen konferenssin, joka pidettiin Edinburghissa viime viikolla. Salmondin näkemyksistä ja Skotlannin mahdollisuuksista kirjoittivat Reuters ja perusteellisemmin The Guardian.


Iloisia ilmeitä aaltovoimalan kastetilaisuudessa toukokuussa 2010. Skotlannin pääministeri Alex Salmond poseeraa kuvassa oikealla. Taustalla näkyy pätkä pitkulaisesta, punakeltaisesta Pelamis P2 -aaltovoimalasta. (Kuva: Scottish Government/Creative Commons)

Mantereilta meriin virtaavan makeanveden määrä on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2006 valtameriin valui kahdeksantoista prosenttia enemmän vettä kuin vuonna 1994. Virtaama kasvoi siinä välillä keskimäärin 1,5 prosenttia vuodessa.

Jokien virtaaman maailmanlaajuista mittausasemien verkostoa ei ole olemassa, joten virtaama-arvio perustuu satelliittihavaintoihin haihdunnasta, sadannasta ja merenpinnan tasosta. Tutkittujen kolmentoista vuoden aikana haihdunta ja sadanta ovat lisääntyneet, ja merenpinta on noussut. Kierrossa olevan veden määrä kasvoi pääasiassa sitä kautta, että valtameristä haihtui vettä niin paljon entistä enemmän.

Useat ilmastomallit ennustavat, että jos ilmastonmuutos voimistaa veden kiertokulkua maapallolla, myös jokien virtaama kasvaa. Vuosittaisessa virtaamassa on luonnostaan myös lyhyen aikavälin vaihtelua. Jos nyt havaittu virtaaman nopeutuva kasvu jatkuu pidemmälläkin aikavälillä, sitä voidaan pitää osoituksena veden kiertokulun yleisestä kiihtymisestä maapallolla.

Virtaamatutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

Sääkatastrofien aiheuttamat taloudelliset vahingot ovat kasvaneet, varoittaa maailman suurin jälleenvakuutusyhtiö Munich Re. Vuoden 2010 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana säävahinkoja oli poikkeuksellisen monta ja vahingot olivat myös poikkeuksellisen suuria.

Munich Re kirjasi tammi-syyskuulta yhteensä 725 tapahtumaa, joissa vahingot olivat rahalliselta arvoltaan yhteensä yli 65 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Vain alle kolmasosa tuosta summasta oli vakuutusten piirissä. Heinäkuussa alkaneet Pakistanin tulvat olivat pahin tällä ajanjaksolla sattunut katastrofi.

Yhtiön keräämien tietojen mukaan vahinkoja aiheuttavien tulvien määrä on enemmän kuin kolminkertaistunut vuoden 1980 jälkeen. Taloudellisia menetyksiä aiheuttavat myrskytuulet puolestaan ovat yli kaksi kertaa niin yleisiä kuin ennen. Erityisen pahoja tuulivahinkoja on syntynyt Atlantin valtameren hurrikaaneista.

Aineelliset vahingot ovat aiempaa suurempia muun muassa siksi, että riskialttiilla alueilla asuu entistä enemmän ihmisiä. Aineellisen vaurauden kasvu johtaa suoraan myös suurempiin menetyksiin silloin, kun vahinkoja sattuu. Sosioekonomiset tekijät eivät kuitenkaan yksin selitä säävahingoissa havaittua kasvua. Munich Ressä ollaan huolissaan siitä todennäköisyydestä, että sään ääri-ilmiöt yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä.

"Aivan kuin sääkone olisi pistänyt isomman vaihteen päälle", yhtiötä edustava Peter Höppe kiteyttää. Vakuutusyhtiön huolenilmauksesta kirjoitti WWF Climate Blog. Munich Re aikoo pitää asiaa esillä erityisesti nyt, ennen Cancúnin ilmastokokousta.

Cancúnissa tarttis tosiaan tehrä jotain, koska Kööpenhaminan sitoumus ei riitä alkuunkaan. Tarvitaan huomattavasti jämerämpiä päästövähennyksiä, jos halutaan pitää maailman keskilämpötilan nousu alle kahdessa celsiusasteessa esiteolliseen tasoon verrattuna. Nykymenolla voi käydä niin, että lämpötila nousee yli neljä astetta vuoteen 2100 mennessä ja nousee sen jälkeen vielä lisää.

Kansainvälisen tutkijaryhmän Kööpenhamina-analyysi julkaistiin Environmental Research Letters -lehdessä. Se ei ole ensimmäinen laatuaan. Konkreettisen toiminnan tarve jatkuu niin ilmeisenä, ettei voi kuin kysyä, että kuka todellakin tekee päätökset globaalin mittakaavan ilmastoteoista. Kannattaa muistaa, että poliitikotkin ovat uusiutuva luonnovara.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset