2014-08-27

Ulkomaisia ilmastouutisia kesä-elokuussa 2014

Upouusien laskelmien valossa näyttää siltä, että mannerjäätiköiden oheneminen Grönlannissa ja Etelämantereella on nopeutunut huomattavasti tällä vuosituhannella. Nämä maapallon kaksi suurinta jäämassaa menettävät tilavuuttaan nyt yhteensä noin 500 kuutiokilometrin vuosivauhdilla. Se on suurin nopeus, joka on havaittu niiden parinkymmenen vuoden aikana, joina mannerjäätiköiden korkeusmittauksia on tehty satelliiteista käsin.

Tutkimuksessa analysoitiin CryoSat-satelliitin pikkutarkkoja havaintoja mannerjäätiköiden korkeusmuutoksista vuosina 2011-2014. Muutosnopeuksia verrattiin ICESat-satelliitin vuosina 2003-2009 keräämiin tietoihin.

Jääkadon kiihtyminen on ollut suurinta Länsi-Etelämantereella, missä jäämassan tilavuuden pienenemisnopeus on kolminkertaistunut.

Kolme neljäsosaa Grönlannin ja Etelämantereen yhteenlasketusta jääkadosta tapahtuu tätä nykyä Grönlannissa (noin 375 kuutiokilometriä vuodessa). Siellä jäätiköt ovat ohentuneet etenkin länsi- ja kaakkoisrannikolla.

Kaikkein dramaattisin oheneminen, jääpeitteen madaltuminen jopa kymmenellä metrillä vuodessa, havaittiin Länsi-Etelämantereen Pine Island -jäätikössä lähiympäristöineen.


Grönlantilaista jäätikköpintaa kolme viikkoa sitten. Jäätikkötutkija J. Ryanin ympärillä näkyy erikokoisia sulamisreikiä, jotka ovat syntyneet tummien pöly- ja nokikasaumien kohdalle. (Kuva © Johnny Ryan, Aberystwyth University, Jason Box, GEUS, and Dark Snow Project)

Mannerjäätikkötutkimus julkaistiin The Cryosphere -lehdessä.

Grönlannista kerätään uutterasti tietoa myös siitä, kuinka suuri osuus jäätikön pinta-alasta kulloinkin on sulamassa. Tänä vuonna Grönlannin mannerjäätikön yläpinnan sulaminen oli kesä-heinäkuussa keskimääräistä laaja-alaisempaa. Pintasulanta huipentui kesäkuun 13:ntena päivänä, jolloin lähes 40 prosenttia pinta-alasta oli sulamistilassa.

Prosentuaalinen vertailu on tehty vuosien 1981-2010 sulamistilastoihin. Pintasulannan päiväkohtainen osuus on ollut tuolloin suurimmillaan keskimäärin 25 prosentin luokkaa.

Grönlannin luoteisrannikolla tämänkesäinen pintasulanta on ylittänyt selvästi viimetalvisen lumikertymän.

Arktisen merijään ala oli kesäkuussa keskimäärin 11,31 miljoonaa neliökilometriä, mikä on mittaushistorian kuudenneksi pienin kesäkuun jääala. Heinäkuussa jäisenä oli keskimäärin 8,25 miljoonaa neliökilometriä merta. Se on arktisen merijäätilaston neljänneksi pienin heinäkuun lukema.

Animaatio havainnollistaa merijään (ja maa-alueiden lumipeitteen) vaiheita maaliskuulta elokuulle tänä vuonna:

Koko maapallon kattavissa NOAA:n lämpötilastoissa tämän vuoden kesäkuu oli mittaushistorian lämpimin kesäkuu, ja sitä seurasi neljänneksi lämpimin heinäkuu.

NASA:n vastaavissa tilastoissa kesäkuu oli kolmanneksi lämpimin ja heinäkuu kymmenenneksi lämpimin.


Kesäkuun 2014 (vasemmalla) ja heinäkuun 2014 (oikealla) keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty sinisillä, keskimääräistä lämpimämmät punaisilla sävyillä. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. (Kartat © NOAA: kesäkuu, heinäkuu)

Meriveden lämpeneminen ja lämpimien merivirtojen voimistuminen ovat alkaneet aiheuttaa tropikalisaatiota maailman temperaattisissa meriekosysteemeissä. Hyvin yksinkertaisesti ilmaistuna "tropiikki laajenee". Perinteisestä tropiikista lauhkealle vyöhykkeelle levittäytyvät trooppiset kalalajit ryhtyvät syömään lauhkean vyöhykkeen suurleviä ja muita vesikasveja. Jos muutos etenee ylilaidunnuksen asteelle, koko eliöyhteisö muuttuu luonteeltaan.

Alkuperäisellä trooppisella esiintymisalueellaan nuo samat, kasveja syövät kalalajit ovat koralliriuttojen kannalta elintärkeitä eliöyhteisön jäseniä. Kun kasvit eivät pääse runsastumaan liiaksi, koralleilla on mahdollisuus kukoistaa.

Huomattavaa tropikalisaatiota on ehtinyt jo tapahtua Japanissa ja Välimerellä. Myös esimerkiksi Australiasta ja Yhdysvalloista on alkanut kertyä havaintoja, jotka viittaavat samantyyppiseen muutokseen.

Japanin eteläisillä merialueilla 40 prosenttia ruskolevämetsistä ja muista suurleväkasvustoista on kadonnut 1990-luvun jälkeen. Monin paikoin niiden tilalle on kasvanut koralleja. Tämän muutoksen välittöminä aiheuttajina pidetään muun muassa kaniinikaloja (Siganus fuscescens) ja papukaijakaloja (Calotomus japonicus). Nämä kalalajit ovat esiintyneet alueella jo yli sadan vuoden ajan, mutta niiden aiheuttama laidunnuspaine on kasvanut dramaattisesti vasta kun merivesi on alkanut olla talvisin lämpimämpää.

Trooppisten kalalajien levittäytyminen Välimeren itäosiin alkoi Suezin kanavan valmistuessa vuonna 1869, mutta vasta viime vuosikymmeninä kaksi kaniinikalalajia (Siganus rivulatus ja Siganus luridus) on runsastunut Välimeren itäosissa niin voimakkaasti, että suurlevämetsät ovat hävinneet kokonaan satojen kilometrien matkalta. Muuttuneiden ekosysteemien sisältämä lajimäärä ja pohjaeliöstön biomassa ovat nyt vain suunnilleen puolet entisestä.

Jos ja kun Välimeri jatkaa nopeaa lämpenemistään, voidaan olettaa että myös kaniinikalat jatkavat leviämistään kohti meren länsiosia.

Lauhkean vyöhykkeen meriekosysteemien tropikalisaatiota käsittelevä katsausartikkeli julkaistiin Proceedings of the Royal Society B -lehdessä.

* * *

Tämän kirjoituksen voi lukea myös Fifi-verkkolehdestä.

2014-06-18

Ulkomaisia ilmastouutisia touko-kesäkuussa 2014

Maapallon ilmakehästä on löydetty kolme uutta halogeeniyhdistettä, jotka eivät liene luonnollista alkuperää. Havaitut kolme kaasua kuuluvat CFC- ja HCFC-yhdisteisiin. Kaikki CFC- ja HCFC-yhdisteet ovat periaatteessa otsonikerrosta vahingoittavia kasvihuonekaasuja, joten kyseessä on ikävä yllätys. Yhdisteet löytyivät tutkittaessa ilmanäytteitä, jotka oli kerätty pääosin Tasmaniasta vuosina 1978-2012.

Yksi yhdisteistä (3,3-dikloori-1,1,1,2,2-pentafluoripropaani) löytyi vain vuoden 1992 ja sitä tuoreemmista näytteistä. Sen pitoisuus kasvoi 1990-luvulla, mutta on pienentynyt vuodesta 2001 lähtien.

Toisen yhdisteen (1,2-diklooriheksafluoripropaanin) pitoisuus on pysytellyt jokseenkin tasaisena viimeiset 20 vuotta.

Kolmannen uuden yhdisteen (1,3-diklooriheksafluoripropaanin) pitoisuus ilmakehässä on vieläkin nousussa.

Kahden viimeksimainitun yhdisteen pitoisuustrendit viittaavat valitettavasti siihen, että niiden päästöt jatkuvat yhä.

Kaikkien kolmen yhdisteen pitoisuudet ilmakehässä ovat kuitenkin onneksi niin pieniä, että ne eivät yksinään riitä aiheuttamaan merkittävää uhkaa stratosfäärin otsonikerrokselle. Nyt julkaistu tutkimus ei sisällä laskelmia näiden kaasujen säteilypakotteesta.

Kaasututkimus julkaistiin Atmosphere-lehdessä.


Whenua Houn villin idyllistä ja jyrkkärinteistä maisemaa. (Kuva: Bruce McKinlay/Creative Commons)

Viime kuun huomattaviin säätapahtumiin liittyy tällä kertaa harvinainen kuolemantapaus Uudessa-Seelannissa. Pienellä Whenua Houn saarella sattui nimittäin maanvyöry, joka oli ilmeisesti seurausta saarelle osuneista rankoista vesisateista. Maanvyöryssä sai surmansa Maggie, jonka elämänvaiheita on seurattu vuosikymmenien ajan ja jonka ruumis nyt sitten löytyi hautautuneena syvälle vettyneen maa-aineksen alle.

Maggie oli lajiltaan kakapo. Kakapo (Strigops habroptila) on maailman painavin ja ainoa lentokyvytön papukaijalaji (ks. havainnollinen video). Se kuuluu Uuden-Seelannin kotoperäiseen linnustoon. Kakapon levinneisyys kattoi aiemmin Uuden-Seelannin molemmat pääsaaretkin, mutta nykyisin se on äärimmäisen uhanalainen. Maggien kuoltua kakapoja on elossa tiettävästi vain 127 yksilöä.

Kakapoiden turvana on jo parinkymmenen vuoden ajan ollut perusteellinen ja määrätietoinen suojeluhanke, jonka myötä kakapojen yksilömäärä on kaksinkertaistunut. Kakapoja on autettu muun muassa hedelmöittymisessä, munien hautomisessa ja poikasten kasvattamisessa. Linnut on siirretty turvaan muutamalle pikkusaarelle, jotka pyritään pitämään vapaana petoeläimistä. Maastossa oleville kakapoille tehdään terveystarkastuksia ja niille tarjotaan lisäravintoa.

Jokainen vapaana liikkuva kakapoyksilö on varustettu radiolähettimellä. Seurantatietojen perusteella tiedetään tarkasti, missä ja milloin Maggien taaperrus päättyi. Tämä on ensimmäinen kerta koko suojeluhankkeen aikana, kun kakapo on saanut surmansa luonnononnettomuudessa.

Maggien tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta linnun arvellaan olleen kaksivuotias vuonna 1980, jolloin tutkijat löysivät sen Stewartinsaarelta. Ikänsä puolesta Maggie olisi ehtinyt vielä viettää kakapoäidin elämää. Kaiken kaikkiaan kakapot voivat elää yli satavuotiaaksi.


Maggie terveystarkastuksessa vähän ennen kohtalokasta onnettomuutta. (Kuva: New Zealand's Department of Conservation/Creative Commons)

NASA:n tilastojen mukaan toukokuu 2014 oli globaalisti tarkasteltuna mittaushistorian selvästi lämpimin toukokuu. Toukokuuta käsittelevä NOAA:n raportti ei ollut tätä kirjoitettaessa vielä ilmestynyt.

Arktisen merijään tila jatkui toukokuussa kehnona. Jäiseksi luokiteltavan meren pinta-ala oli keskimäärin 12,78 miljoonaa neliökilometriä. Se on mittaushistorian kolmanneksi pienin toukokuinen lukema. Vuosien 1981-2010 keskiarvo jäi 610 tuhannen neliökilometrin päähän.

* * *

Tämän kirjoituksen voi lukea myös Fifi-verkkolehdestä.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset