Ulkomaisia ilmastouutisia maalis-huhtikuussa 2014

(Laajemman uutislinkkikokoelman tilanne.)

§

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viides arviointiraportti (AR5) lähestyy valmistumistaan. AR5:n toinen osaraportti (WGII) julkistettiin maaliskuun lopussa ja kolmas osaraportti (WGIII) pari viikkoa sen jälkeen.

§

Osaraportti numero kaksi (WGII) erittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmiskuntaan ja muuhun eliömaailmaan, sekä pohtii tulevaisuuden uhkia ja keinoja sopeutua muuttuvaan ilmastoon.

Raportissa todetaan, että ilmastonmuutoksen seurauksia on jo havaittavissa ympäri maailmaa - kaikissa maanosissa ja valtamerissä. Havaintoja on siis paljon, mutta miten lähestyä tällaista satojen ja taas satojen sivujen mittaista asiakirjaa, jonka ulkoasukin on vielä luonnosvaiheessa?

Sääasema suosittelee aloittamaan lukemisen "Lyhennelmästä päätöksentekijöitä varten" (Summary for Policymakers, 44-sivuinen pdf). Siinäkin kannattaa keskittyä loppupuoliskon helppolukuisiin tekstitaulukoihin. Niihin on tiivistetty suuri määrä tietoa tähän mennessä ilmenneistä ilmastonmuutoksen seurauksista (Table SPM.A1 sivuilla 32-34) ja tulevaisuuden riskeistä (Assessment Box SPM.2 Table 1. sivuilla 27-30).

Syventävää tekstiä löytyy osa-alueittain jaoteltuna esimerkiksi makeanveden varoista, ruokaturvasta, ja ihmisten terveydestä. Osiot ovat tyypillisesti useiden kymmenien sivujen mittaisia. Tietoa on myös maanosittain ryhmiteltynä - esimerkiksi Euroopalle on omistettu oma lukunsa (93-sivuinen pdf). Siitä voi etsiä vastausta usein kysyttyihin kysymyksiin, kuten voiko Euroopassa jatkaa asumista rannikolla, leviääkö tänne uusia tarttuvia tauteja, tai kasvaako tarve tuoda Eurooppaan ruokaa muualta.

§

Osaraportti numero kolme (WGIII) käsittelee ilmastonmuutoksen hillintää eli käytännössä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden pienentämistä, sekä siihen liittyvää uhkapeliä vaihtoehtoisilla ilmastonmuutosskenaarioilla (ja niihin liittyvillä kustannuksilla ja toimintamahdollisuuksilla). Kolmosraporttia varten analysoitiin tieteellisestä kirjallisuudesta noin 1200 eri skenaariota.

Skenaarioiden peruspiirteet on esitelty raportin lyhennelmässä (Summary for Policymakers, 33-sivuinen pdf, johon on koottu muutakin karua perusasiaa). Skenaariotaulukosta (Table SPM.1 sivulla 13) löytyvät ilmakehän mahdolliset hiilidioksidipitoisuudet vuonna 2100, niihin johtavat kumulatiiviset kasvihuonekaasupäästöt, päästömäärien muutokset suhteessa vuoden 2010 päästöihin, ja niitä todennäköisesti vastaavat muutokset maailman keskilämpötilassa vuoteen 2100 mennessä.

Kolmosraportti on kakkosraporttiakin eeppisempi järkäle, joka on jäsennelty pienen kirjan mittaisiksi luvuiksi. Energiateknologian ja muiden teknisten aiheiden lisäksi mukana on myös abstraktin inhimillistä näkökulmaa, ja sitä on pohdittu entistä perusteellisemmin esimerkiksi luvussa Social, Economic and Ethical Concepts and Methods (128-sivuinen pdf).

Ihmiskunnan vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt vuosina 1970-2010. Vuosina 1970-2000 päästöt kasvoivat keskimäärin 1,3 prosenttia vuodessa. Sen jälkeen kasvunopeus jyrkkeni 2,2 prosenttiin vuodessa. Kaavion yksityiskohtiin kannattaa perehtyä isokokoisemman kuvatiedoston ja sen selitteen avulla. (Kaavio: IPCC/AR5-WGIII)

Kaikista niistä kasvihuonekaasupäästöistä, joita ihmiskunta on tuottanut vuosina 1750-2010 yhteensä, noin puolet on kertynyt viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Kaiken lisäksi vuosittaiset päästömäärät ovat kasvaneet kiihtyvällä vauhdilla vuosina 1970-2010. Vuonna 2010 ihmiskunnan vuosittaiset hiilidioksidipäästöt nousivat noin 49 miljardiin tonniin ja kumulatiiviset hiilidioksidipäästöt olivat jo melkein 2000 miljardia tonnia.

(Huom! Toisinaan puhutaan hiilidioksidipäästöjen sijaan hiilipäästöistä. Jos halutaan ilmaista hiilidioksidipäästöt hiilipäästöinä, on jaettava hiilidioksiditonnit 3,7:llä eli suhdeluvulla, joka on johdettu suoraan alkuaineiden atomimassoista.)

Kaksituhatta miljardia tonnia on hieman yli puolet siitä kumulatiivisten hiilidioksidipäästöjen "kiintiöstä", jonka voidaan ajatella olevan ihmiskunnan käytettävissä. Emme voi jatkaa siihen huolettomaan ja ahneeseenkin tapaan, josta käytetään yleisesti nimitystä "business as usual", jos haluamme välttää arvaamattoman vaarallisen ilmastonmuutoksen, kuten esimerkiksi maailman keskilämpötilan kohoamisen yli neljällä celsiusasteella tämän vuosisadan aikana.

On arvoitu, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden rajoittaminen korkeintaan 450 miljoonasosaan voisi hyvällä tuurilla riittää pitämään keskilämpötilan nousun enintään kahdessa celsiusasteessa, ja että sen edellyttämät ponnistelut leikkaisivat talouskasvusta tällä vuosisadalla vain suunnilleen 0,06 prosenttia vuodessa. Näissä laskelmissa ei edes ole mukana niitä terveys- ja muita hyötyjä, joita koituu kun ilmansaasteet vähenevät ja kun vältytään pahoilta ilmastokatastrofeilta.

Vuoden 2000 jälkeen kasvihuonekaasupäästömme ovat kasvaneet kaikilla muilla talouden sektoreilla paitsi maa- ja metsätaloudessa (ks. kaavio ja sen selite). Tilanne on siis kelju, mutta siinä voi nähdä jotain hyvääkin - nimittäin sen että kaikki päästövähennykset ja hiilensidontaideat mitä nyt vain keksitään ovat todella tervetulleita joka taholla sähkön- ja lämmöntuotannossa, teollisessa tuotannossa, rakentamisessa ja asumisessa, liikenteessä sekä maa- ja metsätaloudessa (jonka osuus päästöistä oli vuonna 2010 noin neljännes).

Toisin sanoen, kuten IPCC:n puheenjohtaja Rajenda K. Pachauri asian ilmaisee, "ilmastonmuutoksen hillitsemisen pikajunan olisi lähdettävä asemalta pian, ja koko globaalin yhteisön olisi oltava sen kyydissä". Tämä ja muita hyviä puheenvuoroja kuultiin lehdistötilaisuudessa pari viikkoa sitten:

Videotallenne IPCC:n lehdistötilaisuudesta, joka pidettiin kolmosraportin (WGIII) julkistamisen yhteydessä Berliinissä 13.4.2012. Tiedepitoisin sisältö alkaa melko tarkalleen viidentoista minuutin kohdalta, eli kun Ottmar Edenhofer aloittaa raportin pääkohtien esittelyn.

IPCC:n viidennen arviointiraporttin (AR5) neljäs ja viimeinen osa, synteesiraportti (AR5 SYR), tulee näillä näkymin saataville marraskuussa 2014. Ensimmäinen osaraportti (WGI) esiteltiin Tietoukan blogissa 23.10.2013.

§

Lopuksi vielä lyhyesti maaliskuun sääuutisia maailmalta.

Maaliskuusta 2014 tuli mittaushistorian neljänneksi lämpimin maaliskuu sekä NASA:n että NOAA:n analyysin mukaan. Maaliskuu oli vertailujakson keskiarvoa kylmempi laajalla alueella Pohjois-Amerikassa, mikä pistää hyvin silmään allaolevasta kartasta. Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa siitä tuli jopa sikäläisen historian kylmin maaliskuu.

Maaliskuun 2014 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty karttaan sinisillä sävyillä, keskimääräistä lämpimämmät punaisilla sävyillä. Mitä tummempi värisävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. (Kartta © NOAA)

§

Arktinen merijää saavutti tämänvuotisen maksimialansa maaliskuun 21:ntenä päivänä. Jäiseksi luokiteltavan merialueen laajuus oli tuolloin noin 14,91 miljoonaa neliökilometriä. Se on tilastohistorian viidenneksi pienin arktisen merijään vuosittainen maksimi.

Ylivuotisen merijään määrä oli maaliskuun alussa selvästi suurempi kuin vuotta aiemmin, mikä on todella ilahduttava uutinen. Monivuotisen merijään elpymiseen Pohjoisella jäämerellä tarvittaisiin useita tällaisia hyviä vuosia. Allaoleva animaatio havainnollistaa, mitä arktisen merijään vanhimmille ikäluokille on tapahtunut vuosina 1987-2013. Kaikkein vanhin, yli yhdeksän vuoden ikäinen osa merijäästä on esitetty siinä valkoisella värillä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 8.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia helmi-maaliskuussa 2014

(Laajemman uutislinkkikokoelman tilanne.)

§

Rankat helteet ovat tuttu aihe Australian ilmastouutisista - esimerkiksi vuosi 2013 oli sikäläisen mittaushistorian kuumin vuosi. Sen jatkoksi saatiin vielä kesä (joulu-helmikuu), joka oli huomattavan kuuma varsinkin Australian kaakkoisosissa. Tämä kesä rikkoi ainakin 156 paikallista helle- ja muuta sääennätystä.

Riippumaton tutkijaryhmä Climate Council on koonnut siitä raportin The Angry Summer. Jos tuo otsikko kuulostaa tutulta, niin sitähän se onkin. Myös edellinen kesä oli heidän mielestään "vihainen" (ks. Tietoukan blogi 26.3.2013).

Australiassa kesällä 2013/2014 rikkoutuneita paikallisia lämpöennätyksiä. Kuvan tekstit on helpompi lukea isommasta versiosta, joka on raportin (pdf) sivulla 4. (Kuva © Climate Council of Australia Ltd)

Yksityiskohtaisempi erittely Australian sääkesästä 2013/2014 löytyy Australian ilmatieteen laitoksen vuodenaikaisraportista. Tarjolla on myös uusi yleiskatsaus Australian ilmaston tilaan, State of the Climate 2014. Helteiden paheneminen on yhtenä silmiinpistävänä havaintona siinäkin raportissa.

§

Maailman ilmatieteen järjestö WMO on julkistanut tämänvuotisen lausuntonsa maailman ilmaston tilasta, WMO Statement on the status of the global climate in 2013. Siinä vahvistetaan aiemmin alustavana ilmoitettu tieto, että vuosi 2013 oli mittaushistorian kuudenneksi lämpimin vuosi ja että tilastojen neljästätoista lämpimimmästä vuodesta peräti kolmetoista on koettu vuosisadan vaihteen jälkeen.

WMO:n raportin oheismateriaaliksi on rakennettu vuorovaikutteinen maailmankartta, johon on merkitty viime vuoden ääreviä säätapahtumia. Suomen alueelta karttaan on otettu mukaan kolme tapausta. Tietoukan blogi suosittelee!

WMO:n tapahtumakartta havainnollistaa vuoden 2013 sääerikoisuuksia. Kartassa on neljätoista tasoa; tätä kuvankaappausta varten niistä on valittu näkyviin "helleaallot" ja "korkeat lämpötilat". (Kartta © WMO)

Maapallon maa-alueilla joudutaan kestämään nykyisin ankarampia helteitä kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Tähän tulokseen päädyttiin, kun analysoitiin vuosien 1979-2012 päiväkohtaisia lämpötiloja eri puolilta maailmaa.

Jokaisen yksittäisen päivän kuumuus arvioitiin erikseen vertaamalla sitä kalenterivuoden samaan päivään tutkimusjakson muina vuosina.

Tutkimuksen mukaan kuumimpien päivien esiintymistiheys on noussut. Niistä on myös tullut yhä kuumempia, ja niitä on alkanut esiintyä yli kaksi kertaa niin laajalla alueella kuin 30 vuotta sitten.

Maa-alueiden erittäin kuumat päivät ovat lämmenneet nopeammin kuin koko maailma keskimäärin. Ilmiö ei vaikuta johtuvan pelkästään maa-alueiden yleisesti nopeammasta lämpenemisestä (merialueisiin verrattuna), vaan mukana näyttäisi olevan myös jotakin sellaista ylimääräistä lämpenemistä, joka näkyy nimenomaan näissä maa-alueiden kaikkein kuumimmissa päivissä.

Globaalin keskilämpötilan kohoamisen hitaus vuoden 1998 jälkeen on herättänyt toiveita siitä, että ilmastonmuutos olisi pysähtynyt. Nyt esitetyt tutkimustulokset eivät kuitenkaan näytä tukevan sellaista tulkintaa. Kuumimpien päivien kuumeneminen on ollut jyrkkää myös vuoden 1998 jälkeen.

Samaan aikaan kun kuumimmat päivät ovat kuumentuneet jyrkästi, ovat kylmimmät päivät kylmentyneet hieman (ks. kaavio Supplementary Fig. S7).

Jos päivittäisiä maksimilämpötiloja tarkastellaan eri vuodenaikojen tai maantieteellisten alueiden puitteissa, paljastuu lisää mielenkiintoisia eroja. Tässä kaksi esimerkkiä:

1. Kuumimpien päivien kuumeneminen on ollut erityisen korostunutta maapallon keskileveyksillä ja Grönlannissa (ks. kartta Supplementary Fig. S5, osa c).

2. Pohjoisen pallonpuoliskon keskileveyksillä lämpimimmät talvipäivät (joulu-helmikuussa) eivät ole enää niin lämpimiä kuin ennen (ks. kartta Supplementary Fig. S6, osa a).

Tutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Samaisen lehden ja Nature Geosciencen yhteisellä teemasivulla on lueteltu lisää tieteellisiä kirjoituksia, jotka liittyvät lämpenemisen "pysähtymiseen". Osa niistä on luettavissa kokonaan ilmaiseksi.

§

Helmikuu 2014 oli NASA:n tilastoissa mittaushistorian 17:nneksi lämpimin ja NOAA:n tilastoissa 21:nneksi lämpimin. Kartta havainnollistaa lämpötilapoikkeamien jakaumaa ympäri maailmaa:

Helmikuun 2014 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty sinisillä, keskimääräistä lämpimämmät punaisilla sävyillä. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. (Kartta © NOAA)

Helmikuun sään ääri-ilmiöihin lukeutuivat muun muassa Britanniassa jatkuneet runsaat sateet, joiden myötä talvesta 2013/2014 tuli Englannissa ja Walesissa sateisin talvi sitten vuoden 1766, josta paikallinen mittaushistoria alkaa.

Tutkijat yrittävät nyt selvittää, saattoiko ilmastonmuutoksella olla yhteys viime talven sateisiin ja niitä seuranneisiin tulviin. Yleisöä on pyydetty auttamaan Weather @ home -kansalaistiedeprojektin kautta. Siihen ehtii vielä mukaan!

§

Arktisen merijään ala oli helmikuussa 2014 keskimäärin 14,44 miljoonaa neliökilometriä. Se on tilastojen neljänneksi pienin helmikuinen lukema. Vuosien 1981-2010 helmikuiden keskiarvosta jäätiin 910 tuhannen neliökilometrin päähän.

Arktisen vyöhykkeen ympäristönmuutoksesta on koottu verkkoon interaktiivisten karttojen kokoelma SOAC (Satellite Observations of Arctic Change). NASA:n satelliittidataan perustuvia karttoja on tällä hetkellä seitsemästä aiheesta, merijään lisäksi muun muassa maakasvillisuuden vehreydestä (NDVI, data vuosilta 1982-2010) ja lumipeitteestä (1966-2012). Tietoukan blogi suosittelee taas!

§

Etelämannerta ympäröivän merijään määrän vuodenaikaisessa vaihtelussa on sama peruspiirre kuin arktisenkin merijään syklissä (sulaa kesällä, jäätyy talvella). Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana antarktisen merijään alassa on kuitenkin ollut loivan nouseva trendi, eikä dramaattisesti laskeva trendi kuten arktisen merijään tapauksessa. Se millä tavoin eri ympäristötekijät vaikuttavat yhdessä antarktisen merijään määrään, kaipaa vielä selvittämistä.

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa perehtyä pari viikkoa sitten julkaistuun raporttiin Position Analysis: Antarctic Sea Ice and Climate Change 2014. Siihen on koottu nykytietoa antarktisen merijään muutoksista ja merkityksestä osana eteläisen napa-alueen ekosysteemiä ja ilmastojärjestelmää.

§

Ilmastonmuutoksen vanhat tutut perusasiat ovat jälleen kerrattavissa uusista, arvovaltaisten tahojen laatimista valistuspaketeista:

What We Know on Amerikan tieteenedistämisyhdistys AAAS:n laatima kokonaisuus. Pääteksti (28-sivuinen pdf) keskittyy ilmastonmuutoksen vaikutusten ja riskien laadulliseen kuvailemiseen. Numeerinen tieto on karsittu hyvin vähiin. Lisäaineistona on videoita, jotka sisältävät lyhyitä asiantuntijoiden puheenvuoroja. Lukijan tai kuulijan ei tarvitse olla korkeasti koulutettu pystyäkseen ymmärtämään What We Know'n sanoman.

Climate Change: Evidence and Causes on yksityiskohtaisempi ja numeropitoisempi tuote (36-sivuinen pdf). Sen tekijöinä ovat Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia NAS ja Lontoon Royal Society. Sisällön pääosa on jäsennelty kahdenkymmenen kysymyksen ja vastauksen muotoon, ja vastauksia on havainnollistettu tilastokuvioilla. Lisäaineistoa on sekä NAS:n että Royal Societyn sivuilla. Climate Change: Evidence and Causes sopinee paremmin sellaiselle maallikkoyleisölle, joka haluaa ymmärtää täsmällisesti, mihin ilmastotilanteen vakavuus perustuu.

§

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus Mauna Loalla on ylittänyt 400 miljoonasosan lukeman tänä vuonna ensimmäisen kerran jo maaliskuun kahdentenatoista päivänä. Se on lähes kaksi kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna. Pitoisuus on vuosittain korkeimmillaan tyypillisesti toukokuussa.

Tänä vuonna tullaan lähes varmasti näkemään mittaushistorian ensimmäinen kuukausikeskiarvo, jossa ilman hiilidioksidipitoisuus ylittää 400 miljoonasosaa, arvioi ilmastotutkija Ralph Keeling videohaastattelussa.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 8.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia tammi-helmikuussa 2014

Havaintoja viimeaikaisista uutisista ~viikolle 3/2014 asti, viikkojen mukaan järjestettynä.

Erittely ko. laajemman uutislinkkikokoelman tilanteesta.

§

Maailman ilmatieteen järjestö WMO on laskenut vuoden 2013 maailman virallisen keskilämpötilan. WMO:n mukaan viime vuosi oli mittaushistorian kuudenneksi lämpimin vuosi. Tilastojen neljästätoista lämpimimmästä vuodesta peräti kolmetoista on koettu vuosisadan vaihteen jälkeen.

WMO:n virallisissa lämpölaskelmissa käytetään aineistona ensisijaisesti Yhdysvaltain NOAA:n ja NASA:n sekä Britannian Met Officen dataa. Nuo kolme tahoa käyttävät hivenen toisistaan poikkeavia laskutapoja, mutta kaikkien tulokset ovat tälläkin kertaa pääpiirteissään hyvin samankaltaiset.

Vuosille 1884-2013 laskettujen viisivuotiskeskilämpötilojen poikkeama vuosien 1951-1980 keskiarvosta. Animaatio päättyy kuvaan, joka esittää viimeisen viisivuotisjakson (2009-2013) lämpöpoikkeamaa. Siniset sävyt kuvastavat keskimääräistä matalampia ja keltaisesta punaiseen liukuvat sävyt keskimääräistä korkeampia lämpötiloja. Mitä tummempi sininen tai punainen sävy, sitä suurempi poikkeama keskiarvosta. (Animaatio: NASA/Goddard Space Flight Center Scientific Visualization Studio)

WMO julkistaa täyden yhteenvetonsa maailman ilmaston tilasta 2013 myöhemmin tänä keväänä. Sitä odotellessa viime vuoden keskeisiä säätapahtumia voi kerrata kartasta, joka on NOAA:n vuosiraportissa. Epävirallisempia pieniä koosteita ovat laatineet John Vidal/The Guardian ja Jeff Masters, joka on kerännyt myös erillisen kokoelman aivan erityisiä säävideoita viime vuodelta (varoitus: videot ovat paikoin hyvinkin järkyttävää katseltavaa). Euroopan satelliittijärjestön animaatio vuodesta 2013 (alla) on rakennettu satelliittikuvista, ja siinä on taustalla englanninkielinen selostus:

§

Tammikuu 2014 oli maailman mittaushistorian neljänneksi lämpimin tammikuu sekä NOAA:n että NASA:n tilastoissa. Suurimmassa osassa maailman maa-alueita kuukauden keskilämpötila oli keskimääräistä korkeampi. Ajankohtaan nähden keskimääräistä kylmemmät alueet on merkitty karttaan sinisillä sävyillä:

Tammikuun 2014 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. (Kartta © NOAA)

Isossa-Britanniassa tammikuu 2014 oli hyvin sateinen ja sen myötä tulvainen. Tammikuun kaikkien aikojen sade-ennätys rikkoutui esimerkiksi Englannissa ja Walesissa, missä paikallinen mittaushistoria alkaa vuodesta 1766.

Poikkeava tilanne on jatkunut Britanniassa vielä helmikuunkin puolella. Siitä on julkaistu näyttävä kuvakooste In Focus -blogissa.

Ekologian ja hydrologian tutkimuskeskus CEH ja Met Office ovat julkaisseet yhdessä raportin (pdf), jossa eritellään alkuvuoden rankkaa sadejaksoa ja sen mahdollisia syitä. Raportti ei esitä tyhjentävää selitystä sääkatastrofille. Pohjois-Atlantin yllä vahvistunut ilmakehän suihkuvirtaus saattaa olla yksi ilmiön aiheuttajista. Näillä asioilla on yhteys myös Kuninkaallisen meteorologisen seuran mukaan.

Australiassa vuosi alkoi ankaran helleaallon merkeissä (pdf), ja tammikuulle sattui vielä toinenkin kansallisesti merkittävä helleaalto (pdf). Australialainen Climate Council selostaa helleasiaa uudessa raportissaan, jonka otsikko on vapaasti käännettynä "Helleaallot: kuumempia, pidempiä, useammin". Raportin mukaan Adelaiden, Melbournen ja Canberran kaupungit ovat kuumentuneet jo sellaiselle tasolle, jolle niiden oli aiemmin arvioitu päätyvän vasta vuonna 2030.

Adelaiden yliopiston mukaan tammikuun helleaaltojen maastopalot tuhosivat kokonaan joitakin uhanalaisten lintulajien osapopulaatioita Etelä-Australiassa ja Victoriassa. Kärsineiden lajien joukossa ovat tummaemumaluri (Stipiturus mallee) ja mesikkolaji Manorina melanotis, jotka kuuluvat Australian endeemiseen linnustoon.

Maailman kaikki tummaemumalurit (Stipiturus mallee) sijaitsevat nyt niin suppealla alueella Australiassa, että pahimmassa tapauksessa yksi ainoa maastopalo voi hävittää lajin sukupuuttoon. (Kuva: Ron Knight/Creative Commons)

Tuossa ei suinkaan ollut kaikki, vaan lisää tammikuun erikoisia säähavaintoja maailmalta voi hakea Christopher Burtin blogista.

§

Arktisen merijään ala oli tammikuussa keskimäärin 13,73 miljoonaa neliökilometriä. Kyseessä on mittaushistorian neljänneksi pienin tammikuinen lukema. Jäiseksi luokiteltavaa merenpintaa oli tällä kertaa 800 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 1981-2010 tammikuissa keskimäärin.

Arktisen merijään ala kasvanee tänä talvena vielä muutaman viikon ajan. Tilannetta voi verrata vuosien 1979-2000 havaintoihin: Merijään maksimilukema mitattiin tuolloin keskimäärin maaliskuun kymmenentenä päivänä, ja se oli keskimäärin 15,86 miljoonaa neliökilometriä.

Pohjoisen jäämeren jännittävää loppukiriä voi seurata Yhdysvaltain kansallisen lumi- ja jäätietokeskus NSIDC:n karttapiirroksesta ja tilastokuviosta, jotka päivittyvät vuorokauden viiveellä.

NSIDC:n tilastoimat satelliittihavainnot alkavat vasta 1970-luvun lopulta, mutta yli sata vuotta pidempää historiaa voi nyt silmäillä vuorovaikutteisesta "Alaskan merijääatlaksesta", joka julkistettiin viime kuussa.

Uusi, hieno ja kunnianhimoinen Historical Sea Ice Atlas on amerikkalaispainotteisen tutkimusyhteistyön tuote. Se on koottu havainnoista, joista varhaisimmat ovat tammikuulta 1850 ja tuoreimmat (ainakin tätä kirjoitettaessa) joulukuulta 2013. Mukana on myös satelliittidataa, kuten esimerkiksi taulukon alimmalla rivillä mainittu "Nimbus-7 SMMR", joka on Tietoukan blogin lukijoille tuttu NSIDC:n merijääanalyysien kautta.

Jääkartasto kattaa paitsi Alaskan lähimeret (Beringinmeri, Tšuktšimeri) myös Kanadan arktisen saariston länsipuolella sijaitsevan Beaufortinmeren. Alueella sijaitsevat siis sellaiset Tietoukan blogin uutisista tutut kohteet kuin merijään saartama Nome (uutiskatsaus 6/2012), Barrow jossa jäätä ei ollut näkyvissäkään (katsaus 27.11.2013) ja Point Lay, johon merijään puutteesta kärsineet mursut ovat turvautuneet useamminkin kuin kerran (katsaukset 36/2010 ja 35/2011). (Katso jääkartan käyttöä varten kohteiden sijainnit Wikipediasta: Nome, Barrow, Point Lay.)

Alaskan merijääatlaksesta uutisoi tuoreeltaan Alaska Dispatch, joka siteeraa hankkeen johtajaa, professori ja meteorologian tohtori John Walshia seuraavasti: "On silmiinpistävää, miten ainutlaatuisia viimeiset viisi tai kuusi kesää ovat koko aineistossa Alaskan pohjoispuolisen merijääkadon osalta [...] tämä seitsemän vuoden jakso on ennätysmäinen siinä 160 vuoden havaintoaineistossa, joka meillä on".

Yksityiskohtaista tietoa kartastosta löytyy Historical Sea Ice Atlas For Alaska Waters -webinaarin nettisivulta.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 8.6.2016.