Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 24/2012 (ja sen jälkeen)

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (11.6.2012-17.6.2012) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

Tästä lähtien en ilmoita erikseen Tietoukan blogissa, jos ainoa asia olisi se, että viikon linkit ovat taas esillä. Tuoreista linkeistä kiinnostuneita lukijoita pyydän tutkimaan suoraan linkkivarastoani Diigossa.

Jos aivan tietty uutisviikko kiinnostaa, sen löytää helposti tunnisteluettelon kautta, kyseisen viikon numeerisen tunnisteen mukaan arkistoituna (esimerkkinä vaikka viime viikko, jonka tunniste oli siis "2012-24").

Uutislinkit ovat selailtavissa Diigossa myös lisäysjärjestyksessä.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 23/2012

Havaintoja viime viikon (4.6.2012-10.6.2012) uutisista:

Pohjoisella jäämerellä on tehty yllättävä, kaikkien aikojen ensimmäinen suora havainto arktisen merijään alla tapahtuvasta mittavasta leväkukinnasta. Heinäkuussa 2011 Tšuktšimerellä liikkunut tutkimusretkikunta löysi runsaan leväesiintymän, joka jatkui tiiviin ahtojään alla yli sadan kilometrin päähän avovesialueen reunasta. Jää oli noin metrin paksuista, ja levärunsaus ulottui sen alla pystysuunnassa kymmenien metrien syvyyteen. Video näyttää parhaiten, millaista "hernekeittoa" merijään alta löytyi:

"Jos joku olisi kysynyt minulta ennen tutkimusretkeä, tulisimmeko näkemään jäänalaisia leväkukintoja, olisin sanonut sen olevan mahdotonta", päivittelee tutkimusta johtanut Kevin Arrigo NASA:n tiedotteessa. "Löytö oli täydellinen yllätys."

Pohjoisen jäämeren avovesialueilla asiat ovat toisin - siellä leväkukinnat ovat tuttu ilmiö. Vanhan käsityksen mukaan merijään läpi ei pääse riittävästi auringonvaloa, jotta planktonlevät voisivat kasvaa jään alla. Vedessä vapaana elävien mikrolevien kasvu pääsee vauhtiin vasta, kun meri on avautunut kesän myötä jäättömäksi.

Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Tšuktšimeren leväkukinta oli kehittynyt jään alla, eikä esimerkiksi ollut ajelehtinut sinne muualta merivirtausten mukana.

Nyt ei tiedetä, onko tällaista jäänalaista leväkukintaa esiintynyt Pohjoisella jäämerellä tutkijoiden huomaamatta jo pitkään, vai onko kyseessä napa-alueen luonnolle uusi ilmiö.

Se kyllä tiedetään, että arktisen merijään keskimääräinen nuortuminen ja oheneminen on ollut käynnissä jo vuosikymmenien ajan. Jään oheneminen on voinut mahdollistaa jäänalaiset leväkukinnat, ja ohenemisen jatkuminen voi tehdä niistä yhä yleisempiä. Merijään yläpinnalle sulaneet lammikot toimivat kuin ikkunat: auringonvaloa pääsee niiden läpi moninkertaisesti verrattuna lumipeitteiseen merijäähän. Lisäksi nuori merijää on pinnanmuodoiltaan tasaisempaa kuin vanha jää, mikä edistää laajojen lammikoiden syntyä.

Tutkija mittaa arktisen merijään sulavesilammikon optisia ominaisuuksia. Katso lisää kuvia samasta aiheesta. (Kuva © NASA's Goddard Space Flight Center/Kathryn Hansen)

Tšuktšimerellä yllätti myös jäänalaisten planktonlevien huima kasvunopeus. Näiden mikroskooppisten kasvien lukumäärä kaksinkertaistui nopeammin kuin kerran päivässä. Sikäläiset olot ovat leväkukinnalle hyvin suotuisat, koska levien tarvitsemia ravinteita kumpuaa Alaskan mannerjalustan reunan kohdalla meren syvyyksistä kohti pintaa. Kaiken lisäksi merijää suojaa leväsoluja auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. "Jos olisin planktonlevä, siellä minä haluaisin kasvaa", professori Arrigo visioi.

Nopeasti kasvavat planktonlevät tarvitsevat tietysti paljon hiilidioksidia yhteyttämisen raaka-aineeksi. Tutkijat haluavatkin selvittää seuraavaksi, miten yleisestä ilmiöstä jäänalaisessa leväkukinnassa on kysymys, ja miten suuri merkitys sillä on hiilen kiertokululle arktisessa meriekosysteemissä. Nyt esiteltyjen uusien havaintojen perusteella joidenkin merialueiden perustuotanto voisi olla jopa kymmenkertainen verrattuna aikaisempiin laskelmiin.

Pohjoisen jäämeren hiilinielun tehostuminen on helppo nähdä myönteisenä ilmiönä, mutta Arrigo huomauttaa, että koko maailman mittakaavassa sen merkitys on kuitenkin pieni. Nähtäväksi jää vielä, siirtyykö arktisen leväkukinnan huippu eri ajankohtaan kuin ennen, ja mitä vaikutuksia sillä kenties olisi arktisen ekosysteemin muihin vuodenaikaisilmiöihin.

Leväkukintatutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä uutisoivat, toisiaan mukavasti täydentäen, ScienceNOW, Nature News Blog, New Scientist, Nunatsiaq Online ja Alaska Dispatch.

Pohjoisen jäämeren tämänkesäinen sulamisvaihe jatkuu jännittävänä. Arktisen merijään ala oli toukokuussa taas ajankohdan keskiarvoa pienempi. Jäisen meren ala oli keskimäärin 13,13 miljoonaa neliökilometriä, mikä on noin 480 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 1979-2000 toukokuiden keskiarvo. Jään alueellisessa jakaumassa oli samoja piirteitä kuin aiemminkin tänä keväänä, eli Beringinmerellä oli tavallista enemmän jäätä ja Barentsinmerellä tavallista vähemmän.

Toukokuun perusteella ei voida vielä tietää, millainen arktisen merijään tilanne tulee olemaan syyskesällä, kun jää saavuttaa vuosittaisen miniminsä. Yhdysvaltain National Snow and Ice Data Center tarjoaa jääalan muutoksista ajankohtaistietoa kesän aikana. Koillisväylästä kiinnostuneiden kannattanee kärkkyä laivauutisia Barents Observerin sivuilta. Alfred Wegener -instituutin tutkijat arvelevat, että Koillisväylä sulaa todennäköisesti varhain auki tälläkin purjehduskaudella.

Tässä vielä muutama lisälinkki omatoimisille lukijoille, jotka haluavat seurata sääasioita kesän aikana:

Maailman sää kuukausittain löytyy tiivistetyssä muodossa NASA:n keskilämpötaulukosta ja Yhdysvaltain NOAA:n kartallisista sääkatsauksista. Kuukausitiedot julkistetaan yleensä seuraavan kuun puoliväliin mennessä. NASA:lla on myös luettelo tänä vuonna muodostuneista trooppisista pyörremyrskyistä. Weather Undergroundilla on tilannesivut, joilta kulloinenkin myrskyaktiivisuus selviää näppärästi.

Brasilian Rio de Janeirossa pidetään ensi viikolla Yhdistyneiden kansakuntien huippukokous Rio+20, jonka aiheena on maailman kestävä kehitys. Rion-kokoukseen liittyviä juttuja kannattaa lukea vaikkapa The Guardianista, missä niitä on tarjolla runsaasti. Kokousta seuraa myös BBC:n Richard Black.

Loppusyvennyksenä toimikoon tällä kertaa Cancúnin MUSA, Museo Subacuático de Arte, eli vedenalainen taidemuseo. Meksikolaiseen merenpohjaan on pystytetty jo yli neljäsataa Jason deCaires Taylorin taiteilemaa veistosta (katso video), ja heinäkuussa ne ovat saamassa seurakseen vielä kuusikymmentä teosta lisää samalta taiteilijalta. Ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistetut ihmishahmoiset patsaat ja installaatiot toimivat yhtäaikaa turistinähtävyytenä ja keinotekoisena riuttana, joka vähitellen verhoutuu elävään kasvustoon.

"Inertia" (Kuva: Jason deCaires Taylor/Creative Commons)

Sääasema hiljenee näin kesätauon viettoon. Hyvää ja virkistävää kesää kaikille!

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 22/2012

Havaintoja viime viikon (28.5.2012-3.6.2012) uutisista:

Atlantin valtameren tämänvuotinen hurrikaanikausi on alkanut kesäkuun ensimmäisen päivän myötä myös "virallisesti". Kauden kaksi ensimmäistä trooppista pyörremyrskyä, Alberto ja Beryl, tulivat nimetyksi jo toukokuun puolella, mikä on harvinaista. Tätä ennen vain vuosina 1887 ja 1908 on kaksi myrskyä saanut nimensä jo ennen kesäkuun alkua, kirjoittaa säätieteilijä Jeff Masters blogissaan. Tilastot alkavat vuodesta 1851.

Meriveden pintalämpötila 30.5.2012. Tilanne oli Atlantin hurrikaanien muodostumisen kannalta jokseenkin keskimääräinen. Hurrikaanin muodostuminen edellyttää merenpinnan vähintään 27,8 celsiusasteen lämpötilaa, joka on merkitty karttaan valkoisella. Lämpimämmät vesialueet on merkitty keltaisesta oranssin kautta punaiseen ulottuvin sävyin. Kriittistä arvoa kylmemmät alueet on merkitty sinisin sävyin. (Kartta © NASA Earth Observatory/Jesse Allen)

Havaintotilastojen perusteella tiedetään, että myrskyjen esiintyminen jo toukokuussa ei välttämättä tarkoita sitä, että koko kaudesta olisi tulossa tavallista aktiivisempi. Viime vuodet ovat olleet Atlantilla runsasmyrskyisiä, mutta vuoden 2012 hurrikaanikaudesta arvellaan tulevan jokseenkin keskimääräinen. Kesä-marraskuuta koskevat myrskyennusteet ovat maltillisia:

• Yhdysvaltain NOAA:n mukaan on 70 prosentin todennäköisyys, että nimen saavia myrskyjä muodostuu 9-15 kappaletta, ja että niistä 4-8 voimistuu hurrikaaniksi.
• Coloradon osavaltionyliopisto arvioi 1.6. päivitetyssä ennusteessaan (pdf), että kesäkuusta alkaen tulee vielä 11 nimettyä myrskyä, joista viisi kehittyy hurrikaaniksi.
• Floridan osavaltionyliopisto puolestaan odottaa todennäköisimmin kolmeatoista nimettyä myrskyä, joista seitsemän yltyy hurrikaaniksi. Floridalaiset ovat laskeneet 70 prosentin todennäköisyyden sille, että kaudella muodostuu 10-16 myrskyä, mukaanlukien 5-9 hurrikaania.
• Ison-Britannian Met Office ennustaa Atlantille noin kymmentä trooppista pyörremyrskyä. Seitsemänkymmenen prosentin todennäköisyydellä myrskyjen määräksi tulee 7-13.

Vuosina 1981-2010 trooppisia pyörremyrskyjä nimettiin Atlantilla keskimäärin kaksitoista, ja keskimäärin kuusi niistä voimistui hurrikaaniksi eli hirmumyrskyksi asti.

Teollisen vallankumouksen alkaessa ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus oli noin 280 miljoonasosaa (ppm). NOAA:n seurannan mukaan maailman ilmakehän keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus oli viime vuonna jo yli 390 miljoonasosaa. Keskiarvo pitää sisällään muun muassa vuodenaikaista ja alueellista vaihtelua, mutta pidemmän aikavälin globaali trendi on ollut jyrkkenevästi nouseva 1800-luvulta lähtien. Ilmiön mittasuhteet kannattaa kerrata tästä animaatiosta, joka esittää yhteen minuuttiin tiivistettynä, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on muuttunut viimeisen 800 tuhannen vuoden aikana:

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vuosittainen maksimi ajoittuu pohjoisella pallonpuoliskolla kevääseen, eli aikaan juuri ennen kasvukautta. Kasvien yhteyttämisaktiivisuuden huippu näkyy jokakesäisenä notkahduksena ilmakehän hiilidioksidikäyrässä. Pohjoisella pallonpuoliskolla on niin paljon enemmän maakasvillisuutta kuin eteläisellä pallonpuoliskolla, että sen vuosikierto vaikuttaa koko maailman hiilidioksidikeskiarvoihin.

Isojen päästölähteiden lähistöllä on jo monena vuonna mitattu yli neljänsadan miljoonasosan hiilidioksidipitoisuuksia. NOAA:n viimeviikkoisen tiedotteen mukaan neljänsadan miljoonasosan raja on alkanut ylittyä nyt myös syrjäseuduilla. "Syrjäseudulla" tarkoitetaan tässä sijaintia, joka on niin kaukana isoista päästölähteistä, että sikäläisen ilman koostumuksen voidaan katsoa edustavan maailmanlaajuista kokonaistilannetta mielekkäällä tavalla.

Keväällä 2012 sattui siis ensimmäistä kertaa syrjäseudun mittausasemalla, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kuukauden keskiarvoksi mitattiin vähintään 400 miljoonasosaa. Tämä ilmastopsykologisen kynnyksen ylitys tapahtui huhtikuussa Alaskan Barrow'ssa. Tiedot ovat alustavia, mutta suuria täsmennyksiä niihin ei ole odotettavissa.

Lisäksi tänä keväänä mitattiin lyhytkestoisempi neljänsadan miljoonasosan ylitys kuudella muulla pohjoisella syrjäseudun mittausasemalla, jotka sijaitsevat Alaskassa, Kanadassa, Islannissa, Norjassa, Suomessa ja pohjoisella Tyynellämerellä.

1960-luvun alkupuolella ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus nousi vielä vain noin 0,7 miljoonasosaa vuodessa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana vuosittainen nousu on ollut kahden miljoonasosan luokkaa. Ensi keväänä pitoisuus nouseekin tämänvuotisilla ennätyspaikoilla luultavasti jo ainakin 402 miljoonasosaan. Maailmanlaajuisesti neljänsadan raja rikottaneen noin vuonna 2016.

Lopuksi iloisiin ilmailutunnelmiin! Tätä kirjoitettaessa aurinkovoimalla toimiva prototyyppilentokone Solar Impulse on juuri laskeutunut Afrikkaan. Kyseessä on Solar Impulsen tähän mennessä pisin koelento, yli 2500 kilometrin taival Sveitsistä mutkan kautta Marokkoon. André Borschberg lensi toukokuun lopulla ensimmäisen osuuden Sveitsistä Espanjaan, ja tänään kesäkuun viidentenä päivänä Bertrand Piccard ohjasi unelmakoneensa Espanjasta Gibraltarinsalmen yli Marokkoon.

Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP nimitti Piccardin eilen yhdeksi vuoden 2012 "maapallon ritareista", Champions of the Earth, tunnustuksena inspiraatiosta ja toiminnasta. Psykiatri ja pioneeri-ilmailija Piccardin viesti on selkeä: "Sen sijaan että takertuisimme pakkomielteisesti ilmastonmuutoksen kaltaisiin isoihin ongelmiin, jotka vaikuttavat ylivoimaisilta, meidän tarvitsee keskittyä ratkaisuihin, toivoon ja optimismiin."

Video esittelee Solar Impulsen toukokuista lentoa Sveitsistä Espanjaan.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.