2011-11-29

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 47/2011

Havaintoja viime viikon (21.11.2011-27.11.2011) uutisista:

Atlantin tämänkesäinen virallinen hurrikaanikausi päättyy huomenna eli marraskuun vaihtuessa joulukuuksi. Kuten keväällä ennustettiinkin, tämän vuoden hurrikaanikaudesta tuli Atlantilla keskimääräistä aktiivisempi, itse asiassa erittäin aktiivinen. Trooppisia pyörremyrskyjä muodostui yhteensä yhdeksäntoista.

Vuosi 2011 sijoittuu yhdeksällätoista myrskyllään kaikkien aikojen tilastoissa kolmannelle sijalle yhdessä vuosien 1887, 1995 ja 2010 kanssa. Tätä suurempi määrä trooppisia pyörremyrskyjä on havaittu Atlantilla vain vuosina 1933 (21 myrskyä) ja 2005 (28 myrskyä). Tilastot alkavat vuodesta 1851, ja niiden mukaan Atlantin hurrikaanikauden aikana muodostuu keskimäärin yksitoista myrskyä.

Hurrikaaniksi voimistuneiden myrskyjen osuus jäi tänä vuonna suhteellisen pieneksi. Hurrikaaneja on muodostunut vuosittain keskimäärin kuusi kappaletta, mutta tänä vuonna niitä tuli vain seitsemän, vaikka myrskyjen kokonaismäärä oli niin suuri. Irene oli niistä ainoa, joka iski maihin Yhdysvalloissa.


Atlantin hurrikaanikausi 2011. Kauden ensimmäinen nimetty trooppinen pyörremyrsky, Arlene, alkaa näkyä tässä satelliittikuva-animaatiossa noin 43 sekunnin kohdalla.

Osa Atlantin trooppisista pyörremyrskyistä kulki kauas pohjoiseen. Irene, Maria ja Ophelia osuivat maihin Kanadassa. Katia eteni heikentyneenä mutta silti vaarallisena Brittein saarille asti (ks. The Guardian, Met Office, BBC, Royal Society for the Protection of Birds). Met Officen uutisryhmän mukaan tällaisia hurrikaanien "jäännösmyrskyjä" on kulkeutunut Iso-Britanniaan useita kertoja viimeisen 20 vuoden aikana.

Katian ja Ophelian rippeet tuntuivat myös Suomen säässä. Ilmatieteen laitoksen @meteorologit kommentoi myrskyilmiötä Twitterissä 7.9.2011 näin: "Osa säämalleista tuo hurrikaani Katian jäänteet Skandinaviaan ensi vkon ke-to. Tilanne ei olisi harvinainen, toistuu n. joka neljäs syksy."


Atlantin trooppisia pyörremyrskyjä 9.9.2011. Katia on tässä jo Pohjois-Amerikan koillisrannikolla. Viikon sisällä se saatiin tuta vielä muun muassa Brittein saarilla ja Suomessa asti. (Kuva: Rob Gutro/NASA's Goddard Space Flight Center/Creative Commons)

Atlantin hurrikaanikaudesta, ennusteista ja tilastoista kirjoitti yksityiskohtaisesti Dr. Jeff Masters' WunderBlog.

Tyynenmeren itäosan hurrikaanikausi poikkesi keskimääräisestä jokseenkin vastakkaiseen suuntaan kuin Atlantin kausi. Trooppisia pyörremyrskyjä syntyi vain yksitoista, kun keskiarvo on viisitoista. Ennätyksellinen suuri osa myrskyistä voimistui hurrikaaniksi. Vain yhdestä myrskystä ei tullut hurrikaania!

Itä-Tyynellämerellä muodostuu keskimäärin kahdeksan hurrikaania kaudessa. Tänä vuonna niitä oli siis kymmenen.

Viime viikolla Tyynenmeren kausi huipentui vielä yhteen ennätykseen, kun poikkeuksellisen myöhäinen hurrikaani Kenneth ilmestyi kuvioihin. Kenneth voimistui nelosluokan hurrikaaniksi nopeasti, ja siitä tuli ylivoimaisesti voimakkain näin myöhään vuodesta esiintynyt itäisen Tyynenmeren trooppinen pyörremyrsky. Vastaavaa ei ole koettu Atlantillakaan.

Aina yhtä perusteellinen Dr. Jeff Masters' WunderBlog kirjoitti myös näistä aiheista eli itäisen Tyynenmeren hurrikaanikaudesta ja Kennethistä, ja vielä lisää Kennethistä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset