Ulkomaisia ilmastouutisia maalis-huhtikuussa 2013

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Viime kesä oli Ison-Britannian päiväperhosille ennätyksellisen kurja, tiedottavat sikäläiset perhostensuojelijat. Monet perhoslajit ovat ahtaalla muistakin syistä, mutta sään merkitys korostui viime kesänä. Vuosi 2012 oli Isossa-Britanniassa toiseksi sateisin vuosi sataan vuoteen.

Päiväperhosten järjestelmällinen seuranta aloitettiin Isossa-Britanniassa 1970-luvun puolivälissä, ja sitä tehdään harrastajavoimin. Viime kesänä siihen osallistui yli 1500 asialle omistautunutta perhosten ystävää.

Seurannan kohteena (pdf) on 56 perhoslajia, joista 36 on ollut mukana jo vuodesta 1976 lähtien. Näistä pisimpään mukana olleista lajeista yhdeksälle viime vuosi oli koko seurantahistorian kehnoin.

Kaikista seuratuista lajeista vain neljää havaittiin vuonna 2012 runsaammin kuin vuonna 2011. Aivan yleisilläkin lajeilla havaittiin romahduksia alle puoleen edellisvuodesta.

Järkyttävin prosentuaalinen pudotus havaittiin tuominopsasiivellä (Satyrium pruni), joka on jo muutenkin yksi Ison-Britannian harvinaisimmista päiväperhosista. Tuominopsasiivestä tehtiin vuonna 2012 havaintoja peräti 98 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2011.

Onneksi Ison-Britannian tuominopsasiivet eivät ole koko maailman viimeiset! Laji esiintyy suuressa osassa Euraasiaa, myös Suomessa. (Kuva: Gilles San Martin/Creative Commons)

§

Lumikenkäjänis (Lepus americanus) on pohjoisamerikkalainen jäniseläin, jonka turkki vaihtuu vuodenajan mukaan suojaväriseksi, yleissävyltään valkoiseksi tai ruskeaksi. Pystyykö lumikenkäjänis sopeutumaan lumipeitteen ajoittumisen nopeisiin muutoksiin? Sitä on nyt tutkittu Montanan osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Tutkimuksessa seurattiin yhteensä 148 lumikenkäjänisyksilön elämää vuosina 2010-2012. Ajanjaksolle sattui sopivasti yksi lyhimmistä ja yksi pisimmistä lumitalvista, mitä Montanassa on koettu viime vuosikymmeninä. Radiopaikannetuista jäniksistä arvioitiin kullakin havaintokerralla karvapeitteen väritys ja yksilön löytöpaikan lumisuus kymmenen metrin säteellä. Niistä laskettiin suojavärin sopivuus.

Jäniksistä havaittiin, että karvanvaihdon alkamisajankohta syksyllä ja keväällä ei muuttunut, vaikka vuosien lumioloissa oli suuria eroja. Havainto tukee sitä käsitystä, että valojakson pituus on se ympäristötekijä, joka käynnistää karvanvaihdon lumikenkäjäniksellä.

Karvanvaihdon nopeus osoittautui monimutkaisemmaksi ilmiöksi. Sinä vuonna jona lumi pysyi maassa pisimpään, jänisten valkean talviturkin vaihtuminen ruskeaksi kesäturkiksi kesti 16 päivää pidempään kuin sinä vuonna, jona lumitalven kesto oli lyhyin. Tutkijat eivät tiedä, mihin ympäristötekijöihin jäniksen elimistö silloin reagoi. Ilmeisesti ei kuitenkaan esimerkiksi pelkkään lämpötilaan.

Syksyisen karvanvaihdon nopeus oli erilainen; se ei mukautunut lumiolojen vaihteluun. Ruskean kesäturkin korvautuminen valkealla talviturkilla kesti vuodesta riippumatta noin 40 vuorokautta.

Valkea lumikenkäjänis ruskeassa maastossa. Kuvan yksilö ei ollut mukana tutkimuksessa, vaan se on valokuvattu Montanan naapuriosavaltiossa Pohjois-Dakotassa joulukuussa 2011. (Kuva: North Dakota Parks and Recreation Department/Creative Commons)

Tietokonemallinnuksella arvioitiin, miten lumiolot tulevat muuttumaan Montanan tutkimusalueella. Tämän vuosisadan puolivälissä lumipeite pysyy talvella maassa ehkä noin kuukauden verran lyhyempään kuin nykyään. Vuosisadan lopussa lumipeitteen kesto voi olla jopa yli kaksi kuukautta nykyistä lyhyempi. Montanan lumikenkäjäniksille voi koittaa vuosisadan lopussa jopa kahdeksankertainen määrä "väärän värisiä" päiviä, jos niiden karvanvaihto jatkuu täsmälleen nykyiseen tapaan.

Jänistutkimus julkaistiin PNAS-lehdessä.

§

Jääpingviini (Pygoscelis adeliae) elää Etelämantereen rannikoilla ja lähisaarilla. Ilmastonmuutosta on pidetty yleisesti ottaen uhkana jääpingviinille. Näissä tunnelmissa on varsin ilahduttavaa lukea tutkimustuloksista, jotka julkaistiin kolme viikkoa sitten: Jääpingviini saattaa paikoitellen hyötyä ilmastonmuutoksesta.

Tämän tutkimuksen onnekkaat jääpingviinit pesivät Beaufortinsaarella. Saari sijaitsee Rossinmeressä, Etelämantereen sillä sivustalla, joka osoittaa suunnilleen Uuden-Seelannin suuntaan. Pingviiniyhdyskunnan vaiheita selvitettiin ilmakuvista vuosilta 1958, 1983 ja 1993 sekä satelliittikuvista vuosilta 2005 ja 2010.

Yhdyskunnassa pesivien parien määrä kasvoi viidessä vuosikymmenessä 84 prosenttia. Vuonna 2010 pesiviä jääpingviinipareja oli noin 63760. Myös yhdyskunnan yksilötiheys nousi yli puolitoistakertaiseksi.

Yhdyskunnan kasvu sattui samaan aikaan sen kanssa, kun viereinen jäätikkö vetäytyi yli 500 metriä kauemmas ja maaston lumisuus vähentyi myös yhdyskunta-alueen sisällä. Pesintään soveltuvan maan pinta-ala kasvoi kaiken kaikkiaan 71 prosenttia.

Nimestään huolimatta jääpingviini ei ehkä ole kaikkein "jäisin" pingviinilaji. Se syö kyllä eläimiä, jotka elävät merijään luona, mutta sen on päästävä pesimään paljaalle maalle. Kuvassa näkyy jääpingviinin uusia pesimäpaikkoja Beaufortinsaarella. (Kuva © David Ainley/University of Minnesota)

Pingviinitutkimus julkaistiin PLOS ONE -lehdessä.

§

Lopuksi vielä lyhyesti tavalliset säätilastot ja vähemmän tavallinen energiauutinen!

Arktisen merijään keskimääräinen ala oli viime kuussa viidenneksi pienin, mitä maaliskuussa on koskaan mitattu satelliittien avulla. Nämä jäätilastot alkavat vuodesta 1979.

Kannattaa kiinnittää huomiota arktisen merijään ikäjakaumaan. Ylivuotisen jään osuus on vain noin puolet siitä, mitä se oli vanhoina hyvinä aikoina 1980-luvun puolivälissä. Vanhimman jään osuus on tosin kasvanut hieman tänä talvena, mutta yleistilanne on edelleen surkea. NASA:n tutkija Joey Comiso arvelee, että "ennen kuin huomaammekaan, monivuotinen arktinen merijää on menetetty kokonaan".

§

Maailman keskilämpötila oli maaliskuussa suhteellisen korkea. Yhdysvaltain NOAA:n tilastoissa viime kuu oli mittaushistorian kymmenenneksi lämpimin maaliskuu, NASA:n tilastoissa yhdeksänneksi lämpimin. Globaalit lämpötilastot alkavat vuodesta 1880.

Maaliskuun 2013 keskilämpötilojen poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Kylmän maaliskuun alueet on merkitty karttaan sinisillä sävyillä, lämpimän maaliskuun alueet punaisilla. Mitä suurempi poikkeama ajankohdan keskilämpötilasta, sitä tummempi värisävy. (Kartta © NOAA)

§

Stanfordin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet mallin aurinkopaneeliteollisuuden energiataseen laskemiseen. Heidän mukaansa on vähintäänkin aivan sillä hilkulla, että maailman aurinkopaneeleista on lopultakin tullut energian nettotuottajia. Tarkemmin sanoen kaikki käytössä olevat aurinkopaneelit tuottavat yhdessä enemmän sähköä, kuin mitä kuluu uusien aurinkopaneelien valmistamiseen vuoden aikana. Tämä merkittävä tehokkuustaso saavutettiin todennäköisesti viime vuonna.

Vielä viisi vuotta sitten aurinkopaneeliteollisuuden sähkönkulutus oli 75 prosenttia suurempi kuin aurinkopaneelien sähköntuotto. Aurinkopaneelitekniikka on kehittynyt huomattavasti, ja siitä voi tulla vielä nykyistäkin paljon tehokkaampi kokonaisuus. Aiempina vuosina kertynyt aurinkopaneelien "sähkövelka" tulee maksetuksi ehkä jo vuoteen 2015 mennessä, mutta kuitenkin viimeistään vuonna 2020.

Stanfordilaisten tutkimus julkaistiin Environmental Science & Technology -lehdessä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 22/2012

Havaintoja viime viikon (28.5.2012-3.6.2012) uutisista:

Atlantin valtameren tämänvuotinen hurrikaanikausi on alkanut kesäkuun ensimmäisen päivän myötä myös "virallisesti". Kauden kaksi ensimmäistä trooppista pyörremyrskyä, Alberto ja Beryl, tulivat nimetyksi jo toukokuun puolella, mikä on harvinaista. Tätä ennen vain vuosina 1887 ja 1908 on kaksi myrskyä saanut nimensä jo ennen kesäkuun alkua, kirjoittaa säätieteilijä Jeff Masters blogissaan. Tilastot alkavat vuodesta 1851.

Meriveden pintalämpötila 30.5.2012. Tilanne oli Atlantin hurrikaanien muodostumisen kannalta jokseenkin keskimääräinen. Hurrikaanin muodostuminen edellyttää merenpinnan vähintään 27,8 celsiusasteen lämpötilaa, joka on merkitty karttaan valkoisella. Lämpimämmät vesialueet on merkitty keltaisesta oranssin kautta punaiseen ulottuvin sävyin. Kriittistä arvoa kylmemmät alueet on merkitty sinisin sävyin. (Kartta © NASA Earth Observatory/Jesse Allen)

Havaintotilastojen perusteella tiedetään, että myrskyjen esiintyminen jo toukokuussa ei välttämättä tarkoita sitä, että koko kaudesta olisi tulossa tavallista aktiivisempi. Viime vuodet ovat olleet Atlantilla runsasmyrskyisiä, mutta vuoden 2012 hurrikaanikaudesta arvellaan tulevan jokseenkin keskimääräinen. Kesä-marraskuuta koskevat myrskyennusteet ovat maltillisia:

• Yhdysvaltain NOAA:n mukaan on 70 prosentin todennäköisyys, että nimen saavia myrskyjä muodostuu 9-15 kappaletta, ja että niistä 4-8 voimistuu hurrikaaniksi.
• Coloradon osavaltionyliopisto arvioi 1.6. päivitetyssä ennusteessaan (pdf), että kesäkuusta alkaen tulee vielä 11 nimettyä myrskyä, joista viisi kehittyy hurrikaaniksi.
• Floridan osavaltionyliopisto puolestaan odottaa todennäköisimmin kolmeatoista nimettyä myrskyä, joista seitsemän yltyy hurrikaaniksi. Floridalaiset ovat laskeneet 70 prosentin todennäköisyyden sille, että kaudella muodostuu 10-16 myrskyä, mukaanlukien 5-9 hurrikaania.
• Ison-Britannian Met Office ennustaa Atlantille noin kymmentä trooppista pyörremyrskyä. Seitsemänkymmenen prosentin todennäköisyydellä myrskyjen määräksi tulee 7-13.

Vuosina 1981-2010 trooppisia pyörremyrskyjä nimettiin Atlantilla keskimäärin kaksitoista, ja keskimäärin kuusi niistä voimistui hurrikaaniksi eli hirmumyrskyksi asti.

Teollisen vallankumouksen alkaessa ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus oli noin 280 miljoonasosaa (ppm). NOAA:n seurannan mukaan maailman ilmakehän keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus oli viime vuonna jo yli 390 miljoonasosaa. Keskiarvo pitää sisällään muun muassa vuodenaikaista ja alueellista vaihtelua, mutta pidemmän aikavälin globaali trendi on ollut jyrkkenevästi nouseva 1800-luvulta lähtien. Ilmiön mittasuhteet kannattaa kerrata tästä animaatiosta, joka esittää yhteen minuuttiin tiivistettynä, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on muuttunut viimeisen 800 tuhannen vuoden aikana:

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vuosittainen maksimi ajoittuu pohjoisella pallonpuoliskolla kevääseen, eli aikaan juuri ennen kasvukautta. Kasvien yhteyttämisaktiivisuuden huippu näkyy jokakesäisenä notkahduksena ilmakehän hiilidioksidikäyrässä. Pohjoisella pallonpuoliskolla on niin paljon enemmän maakasvillisuutta kuin eteläisellä pallonpuoliskolla, että sen vuosikierto vaikuttaa koko maailman hiilidioksidikeskiarvoihin.

Isojen päästölähteiden lähistöllä on jo monena vuonna mitattu yli neljänsadan miljoonasosan hiilidioksidipitoisuuksia. NOAA:n viimeviikkoisen tiedotteen mukaan neljänsadan miljoonasosan raja on alkanut ylittyä nyt myös syrjäseuduilla. "Syrjäseudulla" tarkoitetaan tässä sijaintia, joka on niin kaukana isoista päästölähteistä, että sikäläisen ilman koostumuksen voidaan katsoa edustavan maailmanlaajuista kokonaistilannetta mielekkäällä tavalla.

Keväällä 2012 sattui siis ensimmäistä kertaa syrjäseudun mittausasemalla, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kuukauden keskiarvoksi mitattiin vähintään 400 miljoonasosaa. Tämä ilmastopsykologisen kynnyksen ylitys tapahtui huhtikuussa Alaskan Barrow'ssa. Tiedot ovat alustavia, mutta suuria täsmennyksiä niihin ei ole odotettavissa.

Lisäksi tänä keväänä mitattiin lyhytkestoisempi neljänsadan miljoonasosan ylitys kuudella muulla pohjoisella syrjäseudun mittausasemalla, jotka sijaitsevat Alaskassa, Kanadassa, Islannissa, Norjassa, Suomessa ja pohjoisella Tyynellämerellä.

1960-luvun alkupuolella ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus nousi vielä vain noin 0,7 miljoonasosaa vuodessa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana vuosittainen nousu on ollut kahden miljoonasosan luokkaa. Ensi keväänä pitoisuus nouseekin tämänvuotisilla ennätyspaikoilla luultavasti jo ainakin 402 miljoonasosaan. Maailmanlaajuisesti neljänsadan raja rikottaneen noin vuonna 2016.

Lopuksi iloisiin ilmailutunnelmiin! Tätä kirjoitettaessa aurinkovoimalla toimiva prototyyppilentokone Solar Impulse on juuri laskeutunut Afrikkaan. Kyseessä on Solar Impulsen tähän mennessä pisin koelento, yli 2500 kilometrin taival Sveitsistä mutkan kautta Marokkoon. André Borschberg lensi toukokuun lopulla ensimmäisen osuuden Sveitsistä Espanjaan, ja tänään kesäkuun viidentenä päivänä Bertrand Piccard ohjasi unelmakoneensa Espanjasta Gibraltarinsalmen yli Marokkoon.

Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP nimitti Piccardin eilen yhdeksi vuoden 2012 "maapallon ritareista", Champions of the Earth, tunnustuksena inspiraatiosta ja toiminnasta. Psykiatri ja pioneeri-ilmailija Piccardin viesti on selkeä: "Sen sijaan että takertuisimme pakkomielteisesti ilmastonmuutoksen kaltaisiin isoihin ongelmiin, jotka vaikuttavat ylivoimaisilta, meidän tarvitsee keskittyä ratkaisuihin, toivoon ja optimismiin."

Video esittelee Solar Impulsen toukokuista lentoa Sveitsistä Espanjaan.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 42/2011

Havaintoja viime viikon (17.10.2011-23.10.2011) uutisista:

Miten voisimme välttyä vaaralliselta ilmastonmuutokselta? Puhuttaessa vaarallisen rajoista tarkoitetaan usein sellaista maailman keskilämpötilan nousua, joka pysyy alle kahdessa celsiusasteessa esiteolliseen aikaan verrattuna. Kyseessä on se sama tavoite, johon päädyttiin esimerkiksi Kööpenhaminan kansainvälisessä ilmastokokouksessa kaksi vuotta sitten.

Eräs tutkimusryhmä on nyt hakenut aiemmin julkaistuista päästöskenaarioista ohjetta siihen, miten meidän kannattaisi alkaa toimia. Tutkijat analysoivat 193 sellaista skenaarioita, joissa lämpeneminen jää alle kahteen lämpöasteeseen yli 66 prosentin todennäköisyydellä.

Soveltuville skenaarioille on yhteistä, että maailman vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt käännetään nopeaan laskuun vuosien 2010 ja 2020 välillä. Vuoden 2010 päästöt ovat näissä skenaarioissa keskimäärin 48 miljardia tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Vuonna 2020 päästöt on saatu pienennettyä jo 44 miljardin tonnin tasolle. Vuonna 2050 päästöt ovat enää vain 20 miljardia tonnia.

Analyysi päästöskenaarioista julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä kirjoittivat ScienceNOW, ABC, Mongabay.com ja Reuters.

Eräs toinen tutkimusryhmä on puolestaan laatinut arvioita siitä, milloin maailman keskilämpötilan nousu ylittää kaksi celsiusastetta. Kaksi astetta ylitetään päästöskenaariosta riippuen jo vuoteen 2060 mennessä tai vasta useita kymmeniä vuosia myöhemmin. Päästöjä kannattaa siis vähentää, vaikka täydelliseen lopputulokseen ei päästäisikään. Siten saamme ainakin hieman lisää aikaa sopeutua muutokseen.

Tutkijat painottavat kuitenkin, että alueellisen ilmaston tasolla kahden asteen lämpeneminen tulee vastaan jo varhemmin. Jos vuotuisten kasvihuonekaasupäästöjen annetaan jatkaa kasvuaan, kaksi astetta ylittyy todennäköisesti jo vuoteen 2040 mennessä laajoilla alueilla Euraasiassa, Pohjois-Afrikassa ja Kanadassa.

Tämäkin tutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä uutisoivat Mongabay.com ja Reuters.

Ihmisiä hiilivoimaa vastustavasssa mielenosoituksessa Australiassa viime vuonna. (Kuva: Takver/Creative Commons)

Kuukauden päästä on taas yksi tilaisuus saada aikaan kansainvälisiä päästösitoumuksia, tällä kertaa Durbanissa. Durbanin-kokouksen edeltäjät (kuten Kööpenhamina 2009) eivät isoista odotuksista huolimatta päässeet niin pitkälle, mutta tässä asiassa meillä ei ole varaa luovuttaa. Kuten alussa mainittuun skenaarioanalyysiin osallistunut Malte Meinshausen kiteyttää, siitä ei päästä mihinkään, että ihmiskunnan talous on muutettava hiilineutraaliksi, jotta maailman keskilämpötilan nousu saataisiin pidettyä alle kahdessa asteessa.

Julkisia vetoomuksia kansainvälisen ilmastosopimuksen puolesta ovat esittäneet viime päivinä niin sijoittajat, yritysjohtajat kuin terveys- ja sotilasasiantuntijatkin.

Päästövähennysten tarve on sitä luokkaa, että meidän on hyvinkin oltava kaikessa niin innovatiivisia kuin pystymme. Ja kyllähän me pystymme kehittämään vihreää teknologiaa. Tuoreita esimerkkejä löytyy vaikkapa tämänvuotiselta Global Cleantech 100 -listalta.

Näissä merkeissä Sääasema lähettääkin terveiset kaikille, jotka uskovat ufoihin - maantiellä!

Aurinkovoimalla kulkevien sähköautojen kilpailu Veolia World Solar Challenge ajettiin viime viikolla Australiassa. Kisan voitti japanilaisen Tokai-yliopiston ajoneuvo "Tokai Challenger" ja toiseksi tuli alankomaalaisen Nuon Solar Teamin "Nuna6". Voittaja pyyhälsi kolmentuhannen kilometrin mittaisen kilpareitin noin 92 tuntikilometrin keskinopeudella.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 19/2010

Havaintoja viime viikon (10.5.2010-16.5.2010) uutisista:

Aurinkovoimalla voitaisiin tuottaa jopa 20-25 prosenttia maailman sähköstä vuonna 2050, kertoo asiaa selvittänyt Kansainvälinen energiajärjestö IEA. Tällainen aurinkovoiman hyödyntäminen myös vähentäisi energiantuotannossa syntyviä hiilidioksidipäästöjä melkein kuusi miljardia tonnia vuodessa.

IEA:n visioissa aurinkokennotekniikka ja keskittävä aurinkovoima nähdään toisiaan täydentävinä tuotantomuotoina, joista voidaan saada irti yhteensä yhdeksäntuhatta terawattituntia vuonna 2050. Keskittävän aurinkovoiman käyttö sähköntuotannossa olisi suurinta Pohjois-Amerikassa, Pohjois-Afrikassa ja Intiassa. Pohjois-Afrikka veisi luultavasti noin puolet tuotannostaan Eurooppaan. Greenspace poimi esiin tämän uutisen.

Intian kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2007 viisikymmentäkahdeksan prosenttia suuremmat kuin vuonna 1994, ja tämä kasvu oli merkittävässä määrin hiilivoiman "ansiota". Vuoden 2007 päästöt olivat yhteensä 1,9 miljardia tonnia - luku jota sopii vertailla aurinkovoiman yhteydessä yllä mainittuun kuuden miljardin tonnin päästövähennykseen. Aurinkovoiman lisäys sopisi Intiaan aivan loistavasti!

Ilmastomallien avulla on saatu uusi arvio Euroopan tulevista helleaalloista tällä vuosisadalla. Tukalat hellepäivät yleistyvät Pyreneiden niemimaalla ja Välimeren alueella ehkä parikymmenkertaisesti tämän vuosisadan loppuun mennessä.

Sellaisia kuumia päiviä oli vuosina 1961-1990 keskimäärin vain kaksi vuodessa. Vuosina 2021-2050 niitä voi olla vuodessa jo kolmisentoista, ja vuosisadan lopulla, 2071-2100, jopa neljäkymmentä. Ihmisten terveys on vakavimmin vaarassa alavilla joki- ja rannikkoseuduilla, missä ilmankosteus on korkea. Kaupunkien lämpösaarekeilmiö, jonka vaikutusta ei otettu huomioon tässä tutkimuksessa, kuumentaa kaupunkien hellepäiviä vielä lisää.

Helleaaltotutkimus julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä. Reuters kirjoitti siitä lyhyesti ja Nature News perusteellisemmin. Yleisesitys lämpötilan ja ilmankosteuden vaikutuksesta helteen tukaluuteen löytyy Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta ja Wikipediasta.

Kuva: Tanganjikajärven rantaa Burundissa (Francesca Ansaloni/Creative Commons).

Tanganjikajärvi on lämmennyt huomiotaherättävän paljon viimeisen vuosisadan aikana. Pohjasedimenttien analyysin perusteella järven pintalämpötila on nyt korkeimmillaan tuhanteen viiteensataan vuoteen.

Ennen vuotta 1900 järven pintalämpötila pysytteli 24,3 celsiusasteen alapuolella tuhannen neljänsadan vuoden ajan. Vuonna 2003 pintalämpötila oli jo kaksikymmentäkuusi celsiusastetta.

Tanganjikajärvi on maailman toiseksi syvin järvi. Suurin osa kaloista ja muista organismeista elää ylimmän sadan metrin syvyydessä. Pintaveden lämpeneminen voimistaa veden kerrostuneisuutta, jolloin vesi ei sekoitu yhtä helposti tuulten vaikutuksesta. Pintavesissä tapahtuva biologinen tuotanto vähenee silloin, koska se ei saa täydennystä syvempiin vesiin vajonneista ravinteista. Lämmennyt vesi ei myöskään pysty sisältämään yhtä paljon liuennutta happea kuin viileämpi vesi. Järven kalat voivat kärsiä happipitoisuuden laskusta.

Neljän köyhän keskiafrikkalaisen valtion - Burundin, Kongon demokraattisen tasavallan, Tansanian ja Sambian - rajalla sijaitseva Tanganjikajärvi on tärkeä kohde sikäläisen kalatalouden kannalta. Tutkijat pitävät ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta yhtenä syynä järven lämpenemiseen. Myös ylikalastus rasittaa tätä suurta järveä. Mitähän ilmaston lisälämpeneminen saisi aikaan? Miljoonat ihmiset ovat riippuvaisia tämän järven kalastosta.

Brown Universityn johtama tutkimus julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä. Siitä uutisoivat Reuters ja Yale Environment 360.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 2.6.2016.