2011-09-26

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 38/2011

Havaintoja viime viikon (19.9.2011-25.9.2011) uutisista:

Koillisväylän lisääntynyt kaupallinen laivaliikenne on jo tapahtunut tosiasia, mutta Luoteisväylä on toistaiseksi pysynyt jäisempänä ja hankalampana kulkea. Reitillä liikkumisen hankaluus koskettaa paitsi laivoja myös merieliöitä. On ajateltu että Luoteisväylä on nykyilmastossa liian jäinen, jotta esimerkiksi grönlanninvalaat pystyisivät kulkemaan sen läpi.

Uudet tutkimustulokset muuttavat vanhaa käsitystä. Viime viikolla julkaistiin ensimmäiset suorat havainnot siitä, että grönlanninvalaat pystyvät liikkumaan Luoteisväylällä sen koko pituudelta. Tämä käsitys perustuu havaintoihin valasyksilöistä, joiden liikkeitä seurattiin viime vuonna satelliitin avulla.

Luoteisväylän keskivaiheilla, käytännössä yhdellä ja samalla alueella Melvillensalmessa liikuskeli syyskuussa 2010 yhtäaikaisesti kaksi valasta, joista toinen oli saapunut paikalle Alaskan ja toinen Grönlannin vesiltä. Näiden valaiden tarkkaileminen oli osa laajempaa 2000-luvulla suoritettua seurantaa, jossa lähemmäs kaksisataa grönlanninvalasta on varustettu seurantalaitteilla.

Kumpikin Melvillensalmen grönlanninvalas palasi syksyn lähestyessä takaisin sinne mistä oli tullutkin, mutta havainto todistaa myös sen, että Luoteisväylä on nykyään potentiaalinen kulku- ja sekoittumisyhteys Atlantin ja Tyynenmeren grönlanninvalaspopulaatioiden välillä.

Tutkijat arvioivat lisäksi satelliittikuvien avulla, mitkä vuodet jaksolla 1979-2010 ovat olleet sellaisia, että grönlanninvalaat olisivat periaatteessa kyenneet uimaan Luoteisväylän läpi. Jos valaat pystyvät tähän aina kun väylä on korkeintaan 50-prosenttisesti jäässä, lienee väylän läpikulku ollut mahdollista myös vuosien 1998, 1999, 2007 ja 2008 syyskuussa, ja ehkä myös vuonna 1983.


Grönlanninvalaan (Balaena mysticetus) sieraimet. Grönlanninvalas pystyy etenemään merijään alla pitkiäkin matkoja, mutta ei toki miten pitkiä tahansa. (Kuva: Ansgar Walk/Creative Commons)

Valastutkimus julkaistiin Biology Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat ScienceNOW, Yale Environment 360, Nature News Blog ja BBC News.

Maailman tuuliolosuhteita tutkittaessa on havaittu, että joillakin seuduilla, esimerkiksi Australiassa, tuulisuus on ollut vähenemään päin. Australiassa asiaa on nyt tutkittu tarkemmin, ja saatujen tulosten mukaan tuulikysymys ei olekaan niin yksinkertainen. Voidaan väittää, että tuulet ovatkin keskimäärin voimistuneet Australiassa.

Kahden metrin korkeudella maanpinnasta tuulet ovat kyllä heikentyneet vuosina 1989-2006 keskimäärin 0,36 prosenttia vuodessa. Mutta kymmenen metrin korkeudelta mitattaessa asiat ovatkin toisin: Australian tuulet ovat voimistuneet keskimäärin 0,69 prosenttia vuodessa. Tällä täsmentyneellä tiedolla lienee arvoa muun muassa tuulivoimaloiden rakentajille.


Windy Hillin tuulipuisto Queenslandissa Australiassa. (Kuva: public domain)

Tuulitutkimus julkaistiin Journal of Climate -lehdessä. Climate Progress uutisoi siitä.

Maataloutta rasittava kuivuus ei aina johdu veden absoluuttisesta vähyydestä, vaan usein vesipulan syynä ovatkin tehottomat ja epäoikeudenmukaiset tavat hyödyntää tarjolla olevaa vettä, erityisesti sadevettä. Tähän tulokseen päädyttiin, kun analysoitiin kymmenen suuren valuma-alueen tilannetta eri puolilla maailmaa.

Esimerkiksi Indusin ja Gangesin alueella noin 23 prosenttia riisiviljelmistä tuottaa vain puolet siitä mikä olisi mahdollista tuottaa kestävin keinoin. Toinen hätkähdyttävä esimerkki tulee Afrikasta, missä 96 prosenttia viljellystä maasta ei ole keinokasteltua vaan saa vetensä suoraan sateesta. Sikäläinen maatalous hyödyntää kaikesta huolimatta vain neljä prosenttia käytettävissä olevasta sadevedestä.

Tutkitulla kymmenellä valuma-alueella asuu yhtensä puolitoista miljardia ihmistä, joista 470 miljoonaa lukeutuu maailman köyhimpään väestöön. Ruoantuotannon kaksinkertaistamisen tarpeeseen voitaisiin helposti vastata politiikan keinoin, raportti viestii.

CGIAR:n Challenge Program on Water and Food -ohjelman (CPWF) raportti julkistettiin maanantaina neljännessätoista maailman vesikokouksessa (XIV World Water Congress). Siitä uutisoivat Reuters, Yale Environment 360 ja suomalainen Tiede-lehti.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-09-18

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 37/2011

Havaintoja viime viikon (12.9.2011-18.9.2011) uutisista:

Näyttää alustavasti siltä, että arktinen merijää on saavuttanut tämänvuotisen pienimmän pinta-alansa. Yhdysvaltain NSIDC:n (National Snow and Ice Data Center) mukaan minimi ajoittui tällä kertaa syyskuun yhdeksännelle päivälle. Jääpeitteisen merialueen laajuus oli silloin 4,33 miljoonaa neliökilometriä.

Nämä miljoonat eivät ole paljon, vaan kyseessä on vuonna 1979 alkaneen mittaushistorian toiseksi pienimmät lukemat. Nyt jäätiin vain 160 tuhannen neliökilometrin päähän vuosittaisen minimialan pienuusennätyksestä.

Vuosina 1979-2000 arktisen merijään kesäinen minimiala oli keskimäärin 6,71 miljoonaa neliökilometriä. Tänä kesänä jään ala kutistui lopulta siis noin 35 prosenttia pienemmäksi kuin tuo pitkän aikavälin keskiarvo.


Satelliittihavaintoihin perustuva kuva arktisen merijään laajuudesta 9.9.2011. (Kuva: NASA's Scientific Visualization Studio, Goddard Space Flight Center/Creative Commons)

Edellinen ennätys syntyi vuonna 2007 sellaisten säiden vallitessa, jotka olivat merijään säilymiselle erityisen epäsuotuisat. Tänä kesänä säät eivät kuitenkaan olleet jään kannalta lainkaan niin huonot, mikä huolestuttaa tilastojen tutkijoita aivan erityisesti. Miten tämän vähäisen jään käy, jos sää lakkaa suosimasta?

NSIDC julkistaa lopullisen raporttinsa tämänvuotisesta minimistä lokakuussa, kun käsillä on koko syyskuuta koskevat jäähavainnot.

Arktisen merijään muutoksia seurataan myös Bremenin yliopistossa Saksassa. Heidän mittaustensa mukaan jään hupenemisessa syntyi tänä kesänä uusi ennätys. NSIDC ja Bremenin yliopisto käyttävät eri havaintolaitteita ja laskentamenetelmiä, mikä selittää mittaustuloksien erilaisuuden.

Niin tai näin, arktista merijäätä on nyt joka tapauksessa hyvin vähän. Yksittäisen vuoden täsmällinen tilastosijoitus ei ole kaikkein olennaisinta. Jos tarkastellaan viiden viime vuoden kesäjäitä, NSIDC:n ja Bremenin yliopiston tulokset ovat kokonaisuuden kannalta yhteneväiset. Kummankin tahon mukaan mittaushistorian viisi pienintä jääminimiä on sattunut viiden viime vuoden aikana.

Bremeniläiset huomauttavat tiedotteessaan myös, että arktisen merijään ala ei ole ollut näin pieni todennäköisesti kahdeksaantuhanteen vuoteen.

Nykyisen jäätilanteen vakavuutta korostavat myös Washingtonin yliopistossa tehdyt arviot arktisen merijään tilavuudesta eli kokonaismäärästä. Washingtonilaisten mukaan jäätä oli viime vuonna ennätyksellisen vähän ja tänä vuonna vieläkin vähemmän, eli vuosikymmeniä kattavan laskevan trendin jatkoksi syntyi taas uusi ennätys.

Nykyisissä olosuhteissa on aineksia kierteeseen, jossa talven aikana ei pysty muodostumaan niin paljon uutta jäätä, että se riittäisi korvaamaan edellisen kesän menetykset, ja niinpä merijään ennätyksellisen sulamisen uhka on taas suurempi seuraavana kesänä. Vailla heijastavaa jääpeitettä oleva merivesi lämpenee kesän auringonpaisteessa, mikä kiihdyttää kierrettä taas lisää.

Arktisen merijään eri minimeistä tänä kesänä uutisoivat muun muassa Reuters ja uudestaan Reuters, Anchorage Daily News, CBC, BBC, Nature News Blog, Yale Environment 360, Climate Progress, Arctic Sea Ice Blog, vielä lisää Arctic Sea Ice Blog, Dr. Jeff Masters' WunderBlog, ABC, The Guardian ja NSIDC (Bremenin yliopiston tuloksia kommentoiden), Suomessa esimerkiksi Yle Lappi ja Yle Uutiset.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-09-12

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 36/2011

Havaintoja viime viikon (5.9.2011-11.9.2011) uutisista:

Eteläisellä jäämerellä esiintyy tiettävästi neljätoista kivirapulajia (Lithodidae) 60:nnen eteläisen leveyspiirin pohjoispuolella. Antarktiselta mannerjalustalta kiviravut ovat kuitenkin puuttuneet ehkä yli neljäntoista miljoonan vuoden ajan. Nämä isommanpuoleiset äyriäiset ovat saattaneet pysyä poissa siksi, että Etelämantereen lähivedet ovat olleet yksinkertaisesti liian kylmiä niille.

Olosuhteet ovat kuitenkin muuttumassa. Etelämantereen pohjoisimman osan, Antarktiksen niemimaan länsipuolen mannerjalustan vedet ovat lämmenneet viime aikoina nopeasti. Vuoden 1950 jälkeen meriveden pintalämpötilat ovat nousseet siellä noin yhden celsiusasteen verran.

Joistakin kivirapulajeista on havaintoja, jotka viittaavat levittäytymiseen lähemmäs Etelämannerta, antarktiselle mannerjalustalle. Invaasion dokumentointi on ollut tähän mennessä niukkaa, mutta viime viikolla julkaistiin tieteellinen artikkeli, jossa kerrotaan että Antarktiksen niemimaan länsipuolen mannerjalusta-alueelta löydettiin viime vuonna "yllättävän suuri" kivirapupopulaatio, ja että kiviravut näyttävät myös lisääntyvän siellä.

Tarkempi löytöpaikka on Palmerin syvänne, joka sijaitsee mannerjalustan sisemmässä osassa lähellä Antwerpeninsaarta (kartan punaisella merkitty saari). Tämä kivirapulöytö on ensimmäinen todiste siitä, että kiviravut ovat pystyneet levittäytymään antarktisen mannerjalustan kylmien vesien poikki. Palmerin syvänne sijaitsee noin 120 kilometrin päässä mannerrinteestä.


Etelämantereen läheltä pyydystetty Neolithodes yaldwyni -kivirapu. (Kuva: Craig Smith, University of Hawaii - Manoa, SOEST)

Palmerin syvänteen suurin syvyys on 1440 metriä. Syvännettä tutkittiin kauko-ohjattavan sukellusrobotin avulla. Robotilla kerätty aineisto sisältää valokuvia, videokuvaa ja yhden pyydystettäessä elävän kivirapuyksilön.

Näytteeksi kerätty yksilö oli naaras, joka kantoi mukanaan munia ja toukkia [valokuva: Figure 2.d], kuten sen lisääntymiskäyttäytymiseen kuuluu. Ulkomuodon ja DNA-analyysin perusteella näyteyksilön todettiin kuuluvan lajiin Neolithodes yaldwyni. Tätä kivirapulajia on havaittu aikaisemmin vain Rossinmeressä.

Sukellusrobotin avulla saatiin näköhavaintoja yhteensä 42 elävästä kiviravusta. Ne olivat niin saman näköisiä kuin näytteeksi kerätty yksilö, että tutkijoiden mielestä kaikki kuuluvat todennäköisesti samaan lajiin.

Tutkijat arvioivat havaintoaineiston perusteella että - sikäli kuin otos on edustava - kivirapupopulaation yksilötiheys Palmerin syvänteessä on noin 10600 yksilöä neliökilometrillä. Populaation kooksi määriteltiin vastaavasti noin 1,55 miljoonaa yksilöä.


Video näyttää, miten kivirapu etsii ravintoa merenpohjasta Palmerin syvänteessä. Tämän "kuokkavieraan" kokoa voi verrata näppärästi kuvassa näkyviin punaisiin laservalopisteisiin, joiden välimatka on kymmenen senttimetriä.

Kiviravut häiritsevät merenpohjan elämää pöyhimällä pohjalle laskeutunutta sedimenttiä, jossa monet pienemmät eliöt yrittävät elää. Kivirapujen jättämiä kaivelu- ja kävelyjälkiä näkyi Palmerin syvänteen pohjassa runsaasti, noin 100-300 jälkeä neliömetrillä.

Eläimistö oli selvästi köyhtynyttä syvänteen kivirapuvyöhykkeellä. Esimerkiksi piikkinahkaisia ei havaittu siellä lainkaan, vaikka niitä on Etelämantereen merialueilla yleensä runsaasti ja monenlaisia. Piikkinahkaiset ovat kivirapujen tyypillisiä saaliseläimiä, ja kaikki havainnot viittaavat nyt siihen, että kiviravut ovat muuttaneet Palmerin syvänteen ekosysteemiä huomattavasti.

Kivirapuja ja niiden jättämiä jälkiä löytyi syvänteestä vain yli 850 metrin syvyydestä, missä veden lämpötila oli yli 1,4 celsiusastetta. Lähempänä pintaa vesimassat ovat kylmempiä, mutta eivät paljon. Palmerin syvännettä ympäröivän mannerjalustan vedet ovat keskimäärin 400-600 metrin syvyisiä, ja siellä minimilämpötila on nykyisin noin 1,35 astetta.

Antarktisen niemimaan ympärysvedet ovat lämpenemässä noin 0,01 celsiusasteen vuosinopeudella. Jos lämpötila on tärkein Neolithodes yaldwynin levinneisyyttä rajoittava tekijä, voi olla että tämä kivirapulaji levittäytyy Palmerin syvänteestä matalammille vesille jo 10-20 vuodessa.

Etelämannerta ympäröi nykyisellään ainutlaatuinen mannerjalustan eliöyhteisö, joka ei ole sopeutunut kivirapujen kaltaisiin petoihin, jotka pystyvät syömään kovakuorisiakin eläimiä (kuten juuri piikkinahkaisia). Neolithodes yaldwynista uhkaa tulla haitallinen vieraslaji Etelämantereen lähimerille.

Kivirapututkimus julkaistiin Proceedings of the Royal Society B -lehdessä. Siitä kirjoittivat ScienceNOW, BBC, ABC, State of the Planet ja New Scientist.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-09-05

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 35/2011

Havaintoja viime viikon (29.8.2011-4.9.2011) uutisista:

Mursujen elämä hankaloituu, kun arktisesta merijäästä on pulaa siten kuin esimerkiksi tänä syksynä. Aihe oli esillä Tietoukan blogissa kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen tilanne Tšuktšimerellä ja Alaskassa on pahentunut lisää. Lentolaskentojen (26.8.) mukaan Point Layn lähitienoon rannoille on kerääntynyt jo yli 20 tuhatta mursua.

Kanadan arktisessa saaristossa sijaitsevan Cambridge Bayn rannassa nähtiin sarvivalaita elokuun lopulla. Viimeisen viidentoista vuoden aikana siellä on nähty sarvivalasparvia "ainakin kahdesti", eli kylän asukkaille kyseessä oli epätavallinen tilaisuus nähdä (ja syödä) näitä merinisäkkäitä.

Tämänkin mereisen yllätysvierailun taustalla voi olla arktisen merijään ankea niukkuus. Mitä vähemmän jäätä, sitä yleisempiä tällaisista valasesiintymistä voi tulla, tuumailee Steve Ferguson, NunatsiaqOnlinen haastattelema merinisäkästutkija. Hänen mukaansa Cambridge Bayn tämänkertaiset sarvivalaat tulivat luultavasti Baffininlahdelta, joka kuuluu niiden normaaliin levinneisyysalueeseen.

Sitten vaihteeksi pari iloisempaa uutista - tai miksei vaikka askarteluideaa!

150 miljoonaa hehtaaria metsäkadon köyhdyttämää maata aiotaan metsittää vuoteen 2020 mennessä. Tämä optimistinen hanke käynnistettiin virallisesti viime perjantaina Bonnissa. Taustalla on kansainvälinen yhteistyö ja analyysi, jonka mukaan maailmassa on jopa yli kaksi miljardia hehtaaria sellaisia maa-alueita, jotka soveltuisivat jonkinasteisiin jälleenmetsittämiseen.

Osa näistä maista on raivattu kokonaan toisenlaiseen käyttöön. Osassa metsäkasvillisuutta on jäljellä, mutta se on olennaisesti köyhtynyttä. Jotkut entiset metsäalueet voitaisiin metsittää kauttaaltaan, toisaalla taas mosaiikkimainen metsitys ottaisi huomioon myös pienviljelyn tarpeet. Suurimuotoisen maanviljelyn kohteena olevat alueet hyötyisivät nekin ekologisesti siitä, että puita istutettaisiin sinne tänne strategisiin paikkoihin.


Muut kuin valkoiset tai harmaat maa-alueet tällä kartalla ovat niitä alueita, joiden metsäkasvillisuus voitaisiin ja kannattaisi palauttaa kokonaan tai osittain. Kartta on selitetty yksityiskohtaisesti WRI:n esitteessä (PDF). (Kartta © Global Partnership on Forest Landscape Restoration, World Resources Institute, South Dakota State University, International Union for Conservation of Nature. September, 2011)

Metsitystavoitteesta kirjoittivat kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN, World Resources Institute ja Mongabay.com.

Jätteissä on vielä suurta potentiaalia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, kannustaa Euroopan ympäristökeskus viimeisimmässä tiedotteessaan. Kiinteän yhdyskuntajätteen elinkaarta muuttamalla Euroopassa voitaisiin vähentään päästöjä vuoteen 2020 mennessä 78 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin (CO2-e) verran. Se vastaa 1,53 prosenttia Euroopan vuoden 2008 kasvihuonekaasupäästöistä.

Vuonna 1995 EU-kansalaiset tuottivat 468 kiloa kiinteää yhdyskuntajätettä henkeä kohti. Vuonna 2008 jätemäärä oli vastaavasti 524 kiloa, eli melko tarkalleen kymmenen kiloa viikossa. Olisikohan mahdollista tuottaa vielä kuusi prosenttia enemmän jätettä? Euroopan ympäristökeskus varoittaa, että juuri niin tulee käymään vuoteen 2020 mennessä, ellei jätteen syntyä ruveta ehkäisemään pontevammin.

Euroopan unionissa kierrätettiin vuonna 1995 vain 17 prosenttia kiinteästä yhdyskuntajätteestä, mutta vuonna 2008 jo neljäkymmentä prosenttia. Kaatopaikalle viedyn jätteen suhteellinen osuus pienentyi samana aikana 68 prosentista 40 prosenttiin. Euroopan ympäristökeskus muistuttaa, että jätteen kierrätys uudelleen raaka-aineeksi on erityisen tehokas tapa vähentää jätteisiin liittyviä kasvihuonekaasupäästöjä.


Biojätteestä kannattaa tehdä kompostia tai biokaasua. Hitaammin hajoava yhdyskuntajäte soveltuu raaka-aineeksi vaikkapa tällaisiin taideteoksiin! (Kuva: Larry1732/Creative Commons)

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset