2011-08-29

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 34/2011

Havaintoja viime viikon (22.8.2011-28.8.2011) uutisista:

Vehnä on maailman tärkein viljalaji maapallon temperaattisilla eli lauhkeilla ilmastovyöhykkeillä, missä Eurooppakin suurimmaksi osaksi sijaitsee. Minkälaisia vehnälajikkeita Eurooppa mahtaa tarvita tämän vuosisadan puolivälissä, silloisissa ilmasto-oloissa?

Kuivuuden arvellaan yleistyvän Euroopassa lähivuosikymmeninä. 2050-luvulla sademäärä lienee kautta Euroopan kesäisin pienempi kuin nykyään. Euroopan kesiin ilmastonmuutos tuonee entistä enemmän paitsi kuivuusjaksoja myös helleaaltoja.

Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan vaikuttaa siltä, että korkeammat kesälämpötilat ovatkin Euroopassa viljeltävän talvivehnän kannalta haitallisempi muutos kuin sademäärän väheneminen. Tämä tulos voi tuntua hieman yllättävältä, koska veden saatavuus on yleisesti ottaen tärkein maanviljelyä rajoittava tekijä maapallolla.

Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään kuitenkin, että jopa yksittäinen, kasvin kannalta kriittisessä vaiheessa sattuva ankara helleaalto voi pienentää satoa huomattavasti. Talvivehnän kukkimisen aikoihin sattuva kuumuusstressi pienentää tulossa olevien vehnänjyvien lukumäärää ja kokoa. Pitkittyneet hellejaksot voivat johtaa lähes täydelliseen katoon. Tällaisia lämmölle herkkiä vehnälajikkeita viljellään yleisesti pohjoisessa Euroopassa.

Euroopan kesien ennustetusta kuivumisesta huolimatta näyttäisi siltä, että kuivuuden suhteellinen osuus vehnäsadon menetyksistä vähenee. Näin käy siksi, että vehnä tuleentuu uusissa ilmasto-oloissa aikaisemmin kuin ennen. Kuivuudelle herkkä kehitysvaihe siis päättyy varhemmin. Talvivehnän kukinta-aikana on kuitenkin nykyistä enemmän kuumuusstressiä, mikä pienentää tuntuvasti sitä satoa, joka lopulta saadaan.

Tutkimuksessa laadittiin tietokonemallien avulla arviot siitä, miten 2050-luvun äärevät säät vaikuttavat yhdeksällä kasvupaikalla eri puolilla Eurooppaa (Iso-Britannia, Alankomaat, Tanska, Saksa, Puola, Unkari, Italia, Ranska ja Espanja) niissä kullakin tyypillisesti viljeltävään talvivehnälajikkeeseen.

Tutkimuksen tuloksista toivotaan olevan apua kasvinjalostuksessa. Maailmassa tullaan tarvitsemaan viljelykasveja, jotka sietävät kuivuusstressiä nykyistä paremmin, mutta Euroopan talvivehnät kaipaavatkin ensisijaisesti parempaa kuumuudensietokykyä.


Vehnää (Triticum aestivum) Skoonessa Etelä-Ruotsissa. (Kuva: Dag Endresen/Creative Commons)

Talvivehnätutkimus julkaistiin Scientific Reports -lehdessä. Global Crop Diversity Trust uutisoi siitä.

Moderni jännitysnäytelmä arktisilla laivaväylillä jatkuu. Euroopan avaruusjärjestö ESA tiedotti torstaina, että nyt sekä Koillis- että Luoteisväylä ovat taas yhtäaikaa avoinna. Tämä on siis jo neljäs peräkkäinen kesä, ja ylipäätään havaintohistoriamme neljäs kesä, jona molemmat merireitit ovat olleet laivalla kuljettavissa (vrt. Tietoukan blogi vuosi sitten). Satelliittiavusteinen havainnointi aloitettiin vuonna 1979.

Jos kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan, tätä kirjoitettaessa Vladimir Tikhonov on jo läpäissyt Koillisväylän matkallaan Murmanskista Thaimaahan. Tämä Tikhonov on Suezmax-luokan säiliöalus ja suurin tankkeri, joka on koskaan suorittanut kyseisen pohjoisen merireitin.

Pohjoisen jäämeren laivaväylien tämänhetkisestä tilanteesta kirjoittivat yksityiskohtaisemmin BBC News ja NunatsiaqOnline. Koillisväylää halkovista ennätyssuurista laivoista raportoi taas kerran valpas BarentsObserver.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-08-22

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 33/2011

Havaintoja viime viikon (15.8.2011-21.8.2011) uutisista:

Arktisen merijään epänormaali niukkuus vaikeuttaa tyynenmerenmursujen elämää taas tänäkin vuonna. Jää on käynyt niin vähiin, että Tšuktšimerellä mannerjalustan alueella merijäästä on jäljellä vain rippeet. Tienoon mursut lepäilisivät mieluiten juuri sillä jäällä, koska sieltä käsin ne voisivat sukeltaa ravinnonhakuun sopivan mataliin vesiin. Nyt mursut näyttävät lähteneen liikkeelle aivan kuin merijäätä etsimään, uutisoi Reuters.

Tutkijat kiinnittivät heinäkuussa radiolähettimen neljäänkymmeneen Tšuktšimerellä kohtaamaansa mursuun. Mursujen liikkeitä on sittemmin seurattu satelliitin avulla. Kertyneisiin havaintoihin voi perehtyä USGS:n nettisivulla. Tätä kirjoitettaessa sivulla on katseltavissa animaatio, joka näyttää mursujen liikkeet jaksolta 17.7.-11.8. Osa seurannassa olevista mursuista näyttää siirtyneen Alaskan rannikolle jo sinä aikana. Tuoreempiakin satelliittiseurantatietoja on vielä odotettavissa.

Viime keskiviikkona eli 17.8. eräässä Alaskan pohjoisilla vesillä tehdyssä merinisäkkäiden lentolaskennassa havaittiin jo noin kahdeksantuhatta mursua rannalla hieman Point Laystä pohjoiseen. Laskennan päiväraportti (pdf) kertoo havainnollisen valokuvan kera, miten mursut olivat rannalla kahtena tiiviinä laumana, jotka olivat nekin aivan lähekkäin. Toisessa laumassa oli noin kolmetuhatta ja toisessa noin viisituhatta yksilöä.


Mursuemo ja sen noin yksivuotias poikanen kaltaistensa seurassa. Kuva on otettu merenrannalla Point Layn lähettyvillä viime syyskuussa. Viime vuonna jääpula ajoi arviolta 10-20 tuhatta tyynenmerenmursua Alaskan rannoille. (Kuva: U.S. Geological Survey)

WWF Climate Blog täydentää vielä, että tänä vuonna mursujen kerääntyminen Tšuktšimereltä Alaskan rannikolle alkoi kolme viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Merijäätilanne on mursujen kannalta huono myös Venäjän suunnalla, mutta ainakaan vielä ei ole tullut tietoa, että mursuja olisi ahtautunut tänä syksynä myös Venäjän puoleiselle rannikolle.

Mursuaihetta käsittelivät myös Anchorage Daily News, Knight Science Journalism Tracker ja Center for Biological Diversity. Viimeksimainittu moittii presidentti Obaman hallintoa suunnitelmista sallia öljynporaus Tšuktšimerellä. Aiemmin tänä vuonna Yhdysvaltain viranomaiset tulivat siihen tulokseen, että tyynenmerenmursu olisi itse asiassa lisäsuojelun tarpeessa. Ilmastonmuutoksen aiheuttama arktisen merijään väheneminen on tärkein mursun tätä alalajia uhkaava tekijä.

Syyskesän rantareissut eivät ole mursunpoikasille mikään mitätön ponnistus. Pienimmät voivat tallautua hengiltä rannan tungoksessa, jos lauma säikähtää ja alkaa liikehtiä pakokauhun vallassa. Odotusten vastainen uintitaival viimeisen sopivan merijään laidalta rannalle voi sekin olla pikkuisille liian raskas.

Arktisen merijään sulaminen tuntuu juuri nyt hyvin konkreettisesti myös tällä puolella Pohjoista jäämerta. Tämänkesäinen laivaliikenne on jatkunut Koillisväylällä yhä juohevammin. Säiliöalus STI Heritage, joka lähti Murmanskista kohti itää heinäkuun 19:ntenä, kulki Koillisväylän kahdeksassa päivässä tehden siten reitin nopeusennätyksen.


Herukkaperhonen (Polygonia c-album) on levittäytynyt Iso-Britanniassa kahdessa vuosikymmenessä peräti 220 kilometriä pohjoisemmas, aina Edinburghiin saakka. (Kuva: Butterfly Conservation & Martin Warren)

Ilmastonmuutos on vaikuttanut kasvi- ja eläinlajien levinneisyysalueisiin maailmanlaajuisesti. Perjantaina julkaistu meta-analyysi arvioi, että viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana maaekosysteemien kasvit ja eläimet ovat siirtyneet kohti viileämpiä elinalueita keskimäärin nopeammin kuin tätä ennen on tiedetty. Siirtyminen on tapahtunut kaksin-kolminkertaisella nopeudella.

Maapallon napoja kohti eli kauemmas päiväntasaajasta siirtymisen keskinopeudeksi laskettiin 17,6 kilometriä vuosikymmenessä. Vuoristoisissa ympäristöissä korkeammalle siirtymisen keskinopeus puolestaan näyttää olleen keskimäärin 12,2 metriä vuosikymmenessä.

Lajienvälinen vaihtelu on kuitenkin suurta, koska ilmasto ei ole ainoa seikka, joka vaikuttaa yksittäisen lajin levinneisyyteen - eliöt tarvitsevat myös tietynlaisia habitaatteja eli pienemmän mittakaavan elinympäristöjä. Lisäksi on sellaisiakin lajeja, jotka ovat levittäytyneet lämpimämmän ilmaston suuntaan.

On kuitenkin huomattavaa, että eliölajit ovat siirtyneet viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana eniten siellä, missä ilmasto on lämmennyt eniten.

Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä yli kahdentuhannen kasvi- ja eläinlajin levinneisyysmuutoksia. Mukana on eliölajeja eri puolilta maailmaa, mutta eniten Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Eliöryhmien välillä ei havaittu eroja levittäytymisnopeudessa. Kasvilajit etenivät samalla vauhdilla kuin hyönteislajit, eivätkä esimerkiksi linnut siirtyneet nisäkkäitä nopeammin.

Tutkimus levinneisyysalueiden muutoksista julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat muun muassa BBC, Reuters, Nature News Blog, Knight Science Journalism Tracker ja mielenkiintoisia lisäyksityiskohtia erityisesti tarjoava ScienceNOW.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-08-15

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 32/2011

Havaintoja viime viikon (8.8.2011-14.8.2011) uutisista:

Arktinen merijää on vähentynyt nopeammin kuin mitä IPCC:n raportissa ennakoitiin vuonna 2007. Uuden tutkimuksen tulokset täydentävät nyt ymmärrystämme siitä, miten ja miksi merijään hupeneminen on ylittänyt nuo vanhat arviot.

Arktinen merijää on ohentunut lähes neljä kertaa ennustettua nopeammin. Lisäksi jää on ollut liikkuvaisempaa kuin mitä odotettiin - jää onkin ajelehtinut kaksinkertaisella nopeudella. Tutkijoiden mielestä näillä asioilla on yhteys. IPCC:n käyttämät mallinnukset eivät ota riittävästi huomioon mekaanisten voimien vaikutusta jään vähenemiseen, vaan painottuvat liikaa lämpötilavaihteluiden seurauksiin. Tämä on yksi syy jääennusteiden pettämiseen.

Tuuli ja meriveden virtaukset murtavat merijäätä pienemmiksi jäälautoiksi. Mitä ohuempaa jää on, sitä helpommin se murtuu. Mitä pienempiä jäälautat ovat, sitä nopeammin ne ajelehtivat. Tuuliajolle joutunut merijää on vaarassa kulkeutua eteläisemmille ja lämpimämmille vesille.

Toisin sanoen mitä pienemmäksi jäälautat käyvät, sitä todennäköisemmin ne kulkeutuvat pois Pohjoiselta jäämereltä ja sulavat kokonaan. Tällä tavoin on menetetty arktista merijäätä etenkin Framinsalmeen käyvien virtausten mukana.


Ajojääpyörteitä Labradorinmerellä. (Kuva: Sarunas Burdulis/Creative Commons)

Merijäätutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Journal of Geophysical Research - Oceans -lehdessä. Siitä uutisoivat NunatsiaqOnline ja Climate Progress.

Eräs toinenkin tuore tutkimus tarkastelee syitä arktisen merijään katoon. Tietokonemallin avulla pyrittiin erittelemään, miten suuri vaikutus ihmistoiminnalla on mahdollisesti ollut merijään määrän muutoksiin viime vuosikymmeninä.

Tämän tutkimuksen mukaan arktisen merijään väheneminen 1900-luvun lopulla ei ole selitettävissä pelkästään ilmaston luonnollisella vaihtelulla. Ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöt näyttäisivät aiheuttaneen noin puolet vuosina 1979-2005 havaitusta merijään syyskuisen laajuuden pienenemisestä. Syyskuu on mielenkiintoinen kuukausi, koska siihen aikaan vuodesta arktisen merijään pinta-ala on vuotuisessa minimissään.

Mallinnustulokset viittaavat myös siihen, että kun maailman ilmasto lämpenee, arktisen jään määrän vaihtelu jatkuu. Lyhyen aikavälin vaihtelusta tulee jopa korostuneempaa kuin ennen. Tämän vuosisadan alkupuoliskolla voi sattua sellaisiakin 2-20 vuotta kestäviä jaksoja, jolloin jään määrä kääntyy tilapäisesti lievään kasvuun. Esimerkiksi tuuliolosuhteiden muutoksilla voi olla sellainen merijäälle suotuisa vaikutus.

Lyhyen aikavälin vaihteluista huolimatta arktiselle merijäälle on käymässä surkeasti, jos maailman ilmasto jatkaa lämpenemistään. Pohjoinen jäämeri alkaa olla kesäisin jäätön ehkä jo 50-60 vuoden kuluttua.

Tämä merijäätutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Sen panivat merkille SciencePoles, Anchorage Daily News ja Knight Science Journalism Tracker.


Arktinen merijää voi näyttää myös tältä. (Kuva: NASA/Kathryn Hansen/Creative Commons)

Mitä maailman keskilämpötilan nousuun tulee, takana on jälleen kerran keskimääräistä lämpimämpi kuukausi. Päättynyt heinäkuu oli Yhdysvaltain NOAA:n mukaan mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin heinäkuu maailmassa. NASA:n mukaan kyseessä oli peräti kolmanneksi lämpimin heinäkuu. Mittauksia on tehty vuodesta 1880 lähtien.

NASA:n lämpötilastoista voi todeta nopeasti vilkaisemalla myös sen seikan, että pitkän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa kylmempi kuukausi on koettu maapallolla viimeksi helmikuussa 1994.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-08-08

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 31/2011

Havaintoja viime viikon (1.8.2011-7.8.2011) ja kesätauon aikana tulleista uutisista:

Arktisen merijään tila vaikuttaa vuodenaikaan nähden heikolta. Merijään kattama alue oli viime kuussa keskimäärin vain 7,92 miljoonaa neliökilometriä. Se on koko satelliittiavusteisen mittaushistorian pienin arktisen merijään heinäkuinen ala. Vuosien 1979-2000 keskiarvosta jäätiin peräti 2,18 miljoonaa neliökilometriä. Merijäätä oli tällä kertaa tavallista vähemmän kaikkialla paitsi Grönlanninmerellä.

Edellinen heinäkuinen vähyysennätys alittui 210 tuhannella neliökilometrillä. Tuo edellinen ennätys syntyi vuonna 2007 eli samana vuonna, jolloin arktisen merijään jokakesäisestä vuosittaisesta minimistä tuli niinikään mittaushistorian pienin. Nyt saamme odotella jännityksellä vielä suunnilleen kuukauden verran, että miten vähiin jää lopulta käykään tänä kesänä. Ajankohtaisen jäätilanteen pääpiirteet voi käydä katsomassa Yhdysvaltain NSIDC:n kartasta, joka päivitetään kerran päivässä.

Elokuun alussa merenkulku on ollut mahdollista ilman jäänmurtajien apua jo melkein kaikilla Koillisväylän laivareiteillä, uutisoi Reuters. Merijään tilanteesta kertoivat myös Eye on the Arctic, Dr. Jeff Masters' WunderBlog ja Yle.

Arktisen merijään määrään liittyvä hyvä uutinen tulee Euroopan avaruusjärjestöltä. Arktista merijäätä ja planeettamme muutakin jääpeitettä mittaavan CryoSat-tiedesatelliitin käyttöönotto on edennyt hienosti. CryoSat on tuottanut hyvälaatuista dataa, ja BBC:n mukaan satelliitti pystyy nyt tuottamaan jäätietoa jatkuvalla syötöllä.


Ensimmäinen CryoSatin avulla tehty arktisen alueen jäänpaksuuskartta julkistettiin kesällä Pariisin ilmailu- ja avaruusnäyttelyssä. Kartta näyttää merijään paksuuden tammi-helmikuussa 2011. Ohut, noin 2-3 metrin paksuinen jää on merkitty karttaan sävyillä aniliininpunaisesta violetin kautta siniseen. Paksumpi, noin 4-5 metrin paksuinen jää on merkitty sävyillä vihreästä keltaisen kautta oranssinpunaiseen. (Kartta © CPOM/UCL/ESA)

Melbournen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kesäisten lumisateiden väheneminen lienee omalta osaltaan johtanut arktisen merijään ohenemiseen. Ilman lumikerroksen antamaa suojaa merijää on selvästi alttiimpi auringonsäteilyn sulattavalle vaikutukselle.

Tutkijat arvioivat, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kesän lumisateet ovat vähentyneet neljäkymmentä prosenttia. Pohjoisen jäämeren ja Kanadan arktisen saariston alueella havaittu muutos koskee nimenomaan lumisateen vaihtumista vesisateeksi. Kokonaissademäärä on pysynyt jokseenkin samana.

Lumisateiden vaihtuminen vesisateiksi on seurausta ilmakehän alaosan lämpenemisestä. Tutkimustulokset viittaavat positiiviseen palautemekanismiin, jossa ilmaston lämpenemisen aiheuttama kesän lumisateiden väheneminen johtaa välillisesti ilmaston lisälämpenemiseen.

Tutkimus arktisista lumisateista julkaistiin Climate Dynamics -lehdessä. Siitä uutisoi SciencePoles.

Joidenkin eliölajien leviäminen uusille alueille helpottuu, kun arktisen merijään muodostama mekaaninen este poistuu. Nyt on käsillä ensimmäinen planktonia koskeva toteamus siitä, että eliölaji on kulkeutunut nykyaikana koko Pohjoisen jäämeren poikki. Neodenticula seminae -levälajia on löydetty pohjoisesta Atlantin valtamerestä, missä sitä ei tiedetä esiintyneen noin 800 tuhanteen vuoteen. Tutkijoiden mukaan se on siis kulkeutunut takaisin Atlantille Tyyneltämereltä Pohjoisen jäämeren kautta. Tämäntyyppisten lajistonmuutosten tulevia vaikutuksia arktiseen meriekosysteemiin ei kyetä vielä arvioimaan.

Levähavainto on esimakua syksyllä päättyvän CLAMER-projektin tuloksista. Projekti tekee yhteenvedon ilmastonmuutoksen vaikutuksista Euroopan merialueisiin. Mukana on satoja tieteellisiä tutkimuksia yli kolmentoista vuoden ajalta. Uuden planktonlajin leviämisestä uutisoivat muun muassa Reuters, ABC, CBC ja SciencePoles.

Jo pidempään on arveltu, että arktisen merijään hupeneminen pakottaa jääkarhut yhä pidemmille uintimatkoille, ja että nämä pitkät uintimatkat lisäävät etenkin jääkarhun poikasten kuolleisuutta. Aiheesta on nyt myös tutkimuksellista näyttöä, joka julkistettiin Ottawassa heinäkuussa pidetyn karhukonferenssin yhteydessä.

Tutkijat seurasivat vuosina 2004-2009 Beaufortinmerellä ja Tšuktšimerellä 68:aa GPS-pannalla varustettua täysikasvuista jääkarhunaarasta. Satelliittipaikannuksen ja satelliittikuvien avulla selvitettiin minkälaisia pitkiä, yli 50 kilometrin mittaisia matkoja karhut uivat kesä-lokakuussa. Tällaisia pitkiä uintimatkoja havaittiin viisikymmentä, yhteensä kahdenkymmenen pannallisen karhuyksilön suorittamana. Uintimatkojen pituus vaihteli noin 54 kilometristä 687 kilometriin ja niiden kesto vaihteli vajaasta vuorokaudesta yli kahteentoista vuorokauteen.

Yhdellätoista pitkiä matkoja uineella jääkarhunaaraalla oli poikaset seurassaan GPS-pannan asentamisen aikaan. Kuuden emon poikasten todettiin selviytyneen uintimatkoista, mutta viiden pitkänmatkanuimarin poikaset menehtyivät tutkimuksen aikana. Pitkiä matkoja uineiden karhuemojen poikasten kuolleisuus oli tarkemmin sanoen 45 prosenttia. Ero korkeintaan lyhyitä matkoja uineisiin on selvä tässä aineistossa: Vain 18 prosenttia niistä poikasista kuoli, jotka eivät joutuneet uimaan emonsa kanssa pitkiä eli yli 50 kilometrin mittaisia matkoja.

Vielä julkaisemattomasta WWF:n ja USGS:n yhteisestä jääkarhututkimuksesta kirjoittivat Yale Environment 360, Reuters, CBC, Polar Bears International ja WWF Climate Blog.

Loppukevennyksenä bongausvinkki heille, jotka harrastavat vaikkapa lentomatkailua Pohjois-Amerikan koillisrannikon tuntumassa. Muistatteko sen valtavan jääkappaleen, joka lohkesi vuosi sitten Petermannin jäätiköstä Grönlannissa?

Kyseisen "Petermannin jääsaaren" ilmeisesti suurin jäännöspala, Petermann Ice Iceland A, on kulkeutunut hiljalleen etelämmäs, ja sinnittelee nykyisin Newfoundlandin tuntumassa noin viidenkymmenen neliökilometrin suuruisena lauttana. Merimatkaa sille on kertynyt tähän mennessä viitisentuhatta kilometriä.

Petermannin jääsaarta hehkuttivat iloksemme CBC, DesmogBlog ja Arctic Sea Ice Blog.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-08-02

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 30/2011

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (25.7.2011-31.7.2011) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset