Havaintoja viime viikon (13.12.2010-19.12.2010) uutisista:
Onko arktisen merijään sulamisella olemassa jonkinlainen kriittinen kynnysarvo? Toisin sanoen voisiko käydä esimerkiksi niin, että kun merijään määrä vähenee tietylle tasolle, arktisen meriympäristön tasapainotila muuttuu suhteellisen äkillisesti ja pysyvästi siten, että Pohjoinen jäämeri on sen jälkeen kesäisin aina jäätön?
Viime viikolla julkaistiin eräs tutkimus, jonka mukaan arktisen merijään sulamisella ei ole sellaista kriittistä kynnysarvoa. Näiden tietokonemallinnusten mukaan merijään määrän suhde maailman keskilämpötilaan olisi pikemminkin lineaarinen. Ei siis olisi pelkoa jään määrän romahdusmaisesta ja palautumattomasta vähenemisestä.
Jos näin on, kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset eivät todellakaan olisi turhia arktisen ekosysteemin kannalta. Päästövähennyksillä voitaisiin yhä parantaa muun muassa jääkarhujen tulevaisuudennäkymiä. Ehkä tuo arktisen merijään olemassaoloon sopeutunut karhulaji ei sittenkään ole ajautumassa sukupuuttoon? Päästövähennykset yhdessä muiden suojelutoimenpiteiden kanssa voisivat jopa vahvistaa jääkarhukantaa joillakin alueilla.
Ehkä tällainen tieto - että ei ole liian myöhäistä ryhtyä toimintaan - parantaa motivaatiotamme reippaisiin päästövähennyksiin? Niitä tässä siis kuitenkin tarvitaan.
Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä, ja siitä uutisoitiin innolla. Optimistiseen aiheeseen tarttuivat maailmalla muun muassa ScienceNOW, New Scientist, Reuters, BBC News, CBC News, The Guardian ja Knight Science Journalism Tracker, sekä perusteellisimmin New York Times ja sen Dot Earth, kriittisimmin Climate Progress. Eye on the Arctic -sivustolla on kuunneltavissa jääkarhututkija Andrew Derocher'n kymmenminuuttinen haastattelu, joka koskettelee Naturessä julkaistua tutkimusta ja taustoittaa aihetta yleisellä tasolla.
Jääkarhu heikoilla jäillä. (Kuva: Patrick Kelley/U.S. Coast Guard)
Arktisen merijään tulevaisuus oli esillä myös Amerikan geofysikaalisen yhdistyksen AGU:n syyskokouksessa viime viikolla. Tutkijaryhmän arvion mukaan Pohjoisella jäämerellä säilyy kesäaikaista merijäätä tämän vuosisadan lopulle asti ehkä vain Grönlannin ja Kanadan arktisen saariston pohjoisilla lähialueilla. Siis samoilla seuduilla kuin mistä paksuimmat jäälautat löytyvät nykyään.
Jäisenä ympäri vuoden pysyvä merialue on laajudeltaan ehkä viitisensataa tuhatta neliökilometriä. Jäisyyttä pitää yllä paikallinen jäänmuodostus sekä vallitsevat tuulet ja merivirrat, jotka kuljettavat sinne merijäätä Venäjän merialueelta.
Lämpenevä Arktis houkuttelee öljynporaukseen ja mineraalien etsintään. Suojellaanko viimeinen jäisenä pysyvä merialue niiden eläinten turvapaikaksi, jotka eivät pysty elämään muunlaisissa oloissa? Tärkeää olisi myös, että muualta ei kulkeutuisi esimerkiksi öljyonnettomuuden saastuttamaa jäätä tälle alueelle.
Stephanie Pfirmanin ja hänen kollegoidensa AGU-esityksestä kirjoittivat Yale Environment 360, Nature News ja Dot Earth. Netissä on tarjolla myös video samasta aiheesta.
Jääkarhut tarvitsevat rasvaisia hylkeitä ravinnokseen pysyäkseen kunnossa. Ne hylkeet elävät merijäällä. Jos sitä olisi. Dot Earth -blogissa on julkaistu tutkijoiden kommentteja liittyen allaolevaan videoon. Viimeisen sanan saavat tällä kertaa kuitenkin itse jääkarhut:
* * *
Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.
*
Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.
