2010-10-05

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 39/2010

Havaintoja viime viikon (27.9.2010-3.10.2010) uutisista:

Aluksi pari piristävää pikku-uutista uusiutuvasta energiasta. Yhdysvaltain atlantinpuoleisilta rannikkovesiltä olisi saatavissa irti enemmän lisäenergiaa merellä puhaltavasta tuulesta kuin merenpohjan öljystä ja maakaasusta, summaa mertensuojelujärjestö Oceanan tekemä selvitys. Tuulivoima tulisi myös halvemmaksi kuin öljyn ja kaasun poraaminen. Itärannikolle voitaisiin rakentaa tuulipuistoja vähintään 127 gigawatin edestä. Oceanan tutkimusta eritteli New York Timesin Green-blogi.

Tanska voisi luopua fossiilisista polttoaineista kokonaan vuoteen 2050 mennessä, esittää maan hallituksen ilmastopoliittinen komissio Klimakommissionen viime viikon tiistaina julkaistussa raportissaan (Green Energy - The Road to a Danish Energy System Without Fossil Fuels, pdf). Tuulivoima ja bioenergia olisivat tärkeimmät uusiutuvan energian muodot, joita Tanskassa hyödynnettäisiin. Merituulipuistoilla katettaisiin jopa puolet maan energiankulutuksesta. Raportista uutisoi The Guardian.

Skotlanti voisi tuottaa uusiutuvaa energiaa yli oman kokonaisenergiantarpeensa jo vuonna 2025, eli puhdasta sähköä riittäisi silloin vientiinkin. Tuuli-, aalto- ja vuorovesivoimasta tulisi siellä keskeisiä energiamuotoja. Tätä mieltä oli Skotlannin pääministeri Alex Salmond avatessaan vähähiilisen sijoittamisen konferenssin, joka pidettiin Edinburghissa viime viikolla. Salmondin näkemyksistä ja Skotlannin mahdollisuuksista kirjoittivat Reuters ja perusteellisemmin The Guardian.


Iloisia ilmeitä aaltovoimalan kastetilaisuudessa toukokuussa 2010. Skotlannin pääministeri Alex Salmond poseeraa kuvassa oikealla. Taustalla näkyy pätkä pitkulaisesta, punakeltaisesta Pelamis P2 -aaltovoimalasta. (Kuva: Scottish Government/Creative Commons)

Mantereilta meriin virtaavan makeanveden määrä on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2006 valtameriin valui kahdeksantoista prosenttia enemmän vettä kuin vuonna 1994. Virtaama kasvoi siinä välillä keskimäärin 1,5 prosenttia vuodessa.

Jokien virtaaman maailmanlaajuista mittausasemien verkostoa ei ole olemassa, joten virtaama-arvio perustuu satelliittihavaintoihin haihdunnasta, sadannasta ja merenpinnan tasosta. Tutkittujen kolmentoista vuoden aikana haihdunta ja sadanta ovat lisääntyneet, ja merenpinta on noussut. Kierrossa olevan veden määrä kasvoi pääasiassa sitä kautta, että valtameristä haihtui vettä niin paljon entistä enemmän.

Useat ilmastomallit ennustavat, että jos ilmastonmuutos voimistaa veden kiertokulkua maapallolla, myös jokien virtaama kasvaa. Vuosittaisessa virtaamassa on luonnostaan myös lyhyen aikavälin vaihtelua. Jos nyt havaittu virtaaman nopeutuva kasvu jatkuu pidemmälläkin aikavälillä, sitä voidaan pitää osoituksena veden kiertokulun yleisestä kiihtymisestä maapallolla.

Virtaamatutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

Sääkatastrofien aiheuttamat taloudelliset vahingot ovat kasvaneet, varoittaa maailman suurin jälleenvakuutusyhtiö Munich Re. Vuoden 2010 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana säävahinkoja oli poikkeuksellisen monta ja vahingot olivat myös poikkeuksellisen suuria.

Munich Re kirjasi tammi-syyskuulta yhteensä 725 tapahtumaa, joissa vahingot olivat rahalliselta arvoltaan yhteensä yli 65 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Vain alle kolmasosa tuosta summasta oli vakuutusten piirissä. Heinäkuussa alkaneet Pakistanin tulvat olivat pahin tällä ajanjaksolla sattunut katastrofi.

Yhtiön keräämien tietojen mukaan vahinkoja aiheuttavien tulvien määrä on enemmän kuin kolminkertaistunut vuoden 1980 jälkeen. Taloudellisia menetyksiä aiheuttavat myrskytuulet puolestaan ovat yli kaksi kertaa niin yleisiä kuin ennen. Erityisen pahoja tuulivahinkoja on syntynyt Atlantin valtameren hurrikaaneista.

Aineelliset vahingot ovat aiempaa suurempia muun muassa siksi, että riskialttiilla alueilla asuu entistä enemmän ihmisiä. Aineellisen vaurauden kasvu johtaa suoraan myös suurempiin menetyksiin silloin, kun vahinkoja sattuu. Sosioekonomiset tekijät eivät kuitenkaan yksin selitä säävahingoissa havaittua kasvua. Munich Ressä ollaan huolissaan siitä todennäköisyydestä, että sään ääri-ilmiöt yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä.

"Aivan kuin sääkone olisi pistänyt isomman vaihteen päälle", yhtiötä edustava Peter Höppe kiteyttää. Vakuutusyhtiön huolenilmauksesta kirjoitti WWF Climate Blog. Munich Re aikoo pitää asiaa esillä erityisesti nyt, ennen Cancúnin ilmastokokousta.

Cancúnissa tarttis tosiaan tehrä jotain, koska Kööpenhaminan sitoumus ei riitä alkuunkaan. Tarvitaan huomattavasti jämerämpiä päästövähennyksiä, jos halutaan pitää maailman keskilämpötilan nousu alle kahdessa celsiusasteessa esiteolliseen tasoon verrattuna. Nykymenolla voi käydä niin, että lämpötila nousee yli neljä astetta vuoteen 2100 mennessä ja nousee sen jälkeen vielä lisää.

Kansainvälisen tutkijaryhmän Kööpenhamina-analyysi julkaistiin Environmental Research Letters -lehdessä. Se ei ole ensimmäinen laatuaan. Konkreettisen toiminnan tarve jatkuu niin ilmeisenä, ettei voi kuin kysyä, että kuka todellakin tekee päätökset globaalin mittakaavan ilmastoteoista. Kannattaa muistaa, että poliitikotkin ovat uusiutuva luonnovara.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset