Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 7/2012

Havaintoja viime viikon (13.2.2012-19.2.2012) uutisista:

Eräs tutkijaryhmä Euroopassa on onnistunut kasvattamaan kudosviljelyllä pieniä määriä synteettistä lihaa. Parin neliösenttimetrin kokoiset, noin millimetrin paksuiset lihassuikaleet saivat alkunsa kantasoluista. Tutkijoiden tavoitteena on tuottaa "ensimmäinen laboratoriossa kasvatettu hampurilainen" vielä tämän vuoden aikana.

Tämän lihatuotteen valmistuskustannuksiksi arvioidaan parisataa tuhatta euroa, mutta kyseessä onkin pioneeripurilainen, jolla osoitetaan että synteettisen lihan kasvattaminen kantasoluista on ylipäätään mahdollista. The Guardian kertoo, että kehitystyötä rahoittaa henkilö, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Kun tämä lihaskudosviljely on demonstroitu onnistuneesti, voidaan menetelmää alkaa kehittää huokean teollisen tuotannon suuntaan.

Kun lihaa tuotetaan perinteisellä tavalla, eli eläimiä kasvattamalla, hyötysuhde voi eläinlajista riippuen jäädä melko vaatimattomaksi. Sata grammaa rehun sisältämää kasviproteiinia muuntuu siassa tai naudassa vain noin viideksitoista grammaksi eläinproteiinia. Hyötysuhde on silloin siis viisitoista prosenttia. Synteettisen lihan vastaava hyötysuhde voisi olla jopa viisikymmentä prosenttia, arvioi Mark Post BBC:n mukaan. Professori Post on mukana "koeputkihampurilaisen" kehitystyössä, ja hän kävi kertomassa hankkeesta tiedeyhdistys AAAS:n vuosikokouksessa Vancouverissa viime viikolla.

Synteettisen lihan sanotaan olevan väriltään vaaleaa, mustekalan kaltaista. Sitä osataan kasvattaa sian ja naudan kantasoluista, mutta muutkin eläinlajit ovat toki mahdollisia. Samaan kudosviljelmään voidaan käyttää myös useammasta kuin yhdestä eläinlajista peräisin olevaa soluseosta, mikä saa ajattelemaan esimerkiksi sikanautaa aivan uudesta ontologisesta näkökulmasta.

Eettisestä näkökulmasta katsottuna liha vailla minkäänlaista tietoisuutta on tietenkin vallankumouksellinen asia. Uutinen ei valitettavasti esitä arvioita siitä, minkälainen vaikutus kudosviljelyllä olisi kuluttajan vesijalanjälkeen. Vuosituhannen vaihteen keskivertokuluttajan vesijalanjäljestä 22 prosenttia syntyi lihan syömisestä. Tämä prosenttiluku on peräisin viime viikolla julkaistusta vesijalanjälkitutkimuksesta, jossa analysoitiin ihmiskunnan vedenkulutusta vuosina 1996-2005.

Kyseisen tutkimuksen mukaan maapallon keskimääräinen kansalainen kuluttaa vettä neljätuhatta litraa vuorokaudessa. Vesijalanjälkeen on laskettu mukaan eri tavoin välillisesti kulutettu vesi, esimerkiksi ruoan ja tavaroiden tuotannossa käytetty tai saastutettu vesi.

Ihmiskunnan käyttämästä vedestä 92 prosenttia kuluu maataloudessa. Kulutuksessa on suurta vaihtelua sekä yksilöiden että kokonaisten maiden välillä. Jotkut maat ja alueet ovat tuotantoprosesseihin kätkeytyvän virtuaalisen veden nettotuojia (ks. kartta). Suurimpia nettotuojia ovat Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä, Meksiko, Eurooppa, Japani ja Etelä-Korea. Yhteensä 22 prosenttia koko maailman vesijalanjäljestä menee vientiin.

Tutkimus ihmiskunnan vedenkulutuksesta julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Siitä kirjoittivat muun muassa Nature News Blog ja ScienceNOW.

Maanpinnan hiekkakivimuodostumat voivat olla satumaisen kauniita, kuten kuvan The Wave Arizonassa. Siellä missä huokoista hiekkakiveä on isoina esiintyminä sopivasti maan uumenissa, sitä voidaan ehkä käyttää ilmastonsuojeluun hiilidioksidin varastointipaikkana. (Kuva: Greg Bulla/Creative Commons)

Yhdysvalloissa on käynnissä kokeilu, jossa suuria määriä hiilidioksidia otetaan talteen ja varastoidaan kallioperään. Varastointipaikka sijaitsee Illinois'n Decaturissa. Siellä on eräs bioetanolia tuottava laitos, jonka käymisprosesseista talteen otettu hiiilidioksidi syötetään paineistettuna parintuhannen metrin syvyyteen hiekkakiviseen kallioon, hiekkakiveä tiiviimpien kivilajien muodostaman "kannen" alle.

Decaturin hiilidioksidikokeilu aloitettiin käytännössä marraskuussa 2011, ja ainakin toistaiseksi se on sujunut hyvin. Varastointi on edennyt tuhannen tonnin päivävauhdilla. Tähän mennessä hiilidioksidia on pumpattu maahan yli 75 tuhatta tonnia.

Tavoitteena on varastoida Decaturin hiekkakiveen yhteensä miljoona tonnia hiilidioksidia ja havainnoida koko prosessia samalla perusteellisesti. Tutkijat toivovat, että Decaturin hanke saa kaikki vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä on turvallinen ja tehokas tapa varastoida hiilidioksidia. Heidän mielestään hiilidioksidin talteenotto ja varastointi on tärkeä osa tulevaisuuden energiatekniikkaa.

Decaturin hiilidioksidihanke oli esillä AAAS:n vuosikokouksessa. Toivottavasti käytännön sovellutuksiin päästään pian. Hiilidioksidin talteenotolle ja varastoinnille olisi nimittäin kovasti kysyntää, kenties kymmenien miljardien hiilidioksiditonnien verran.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 6/2012

Havaintoja viime viikon (6.2.2012-12.2.2012) uutisista:

Arktisen merijään laajuus kasvoi tammikuussa ajankohtaan nähden ennätyksellisen hitaasti. Jään keskimääräiseksi alaksi kertyi 13,73 miljoonaa neliökilometriä, mikä on mittaushistorian neljänneksi pienin arktisen merijään tammikuinen ala. Näitä satelliittiavusteisia mittauksia on tehty vuodesta 1979 lähtien.

Jäätä oli keskimääräistä vähemmän lähinnä Atlantin puoleisilla merialueilla, erityisesti Barentsinmerellä.

Arktiksen vastakkaisella laidalla Beringinmerellä jäätä taasen oli paljon enemmän kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Beringinmerellä saavutettiin mittaushistorian toiseksi suurin merijään tammikuinen ala. Pohjoisenpuoleisten tuulten tuomat jäät muun muassa hankaloittivat polttoaineen kuljettamista Nomen pikkukaupunkiin Alaskan länsirannikolle ja aiheuttivat päänvaivaa Beringinmeren ammattiravustajille.

Beringinmeren viimekuiset jäämassat eivät kuitenkaan siis riittäneet kompensoimaan koko arktisen merialueen yhteenlaskettua jääkatoa. Vuosien 1979-2000 keskimääräinenkin tammikuinen arktisen merijään ala jäi nyt vielä 1,1 miljoonan neliökilometrin päähän.

Satelliittikuva Alaskan lounaisosista 15.1.2012. Keskeltä kuvaa kurkottaa lounaaseen Alaskan niemimaa. Sen vasemmalla puolella sijaitseva Bristolinlahti jatkuu Beringinmerenä kuvan vasemmassa laidassa. Nome sijaitsee hieman pohjoisempana Beringinmeren rannikolla kuin mitä kuvassa näkyy. (Kuva © NASA/Jeff Schmaltz/LANCE/EOSDIS MODIS Rapid Response Team at NASA GSFC)

Arktinen merijää saavuttaa vuosittaisen maksimialansa helmi-maaliskuussa. Jäätilanteen kehittymistä voi seurata NSIDC:n kartasta, joka päivitetään kerran vuorokaudessa.

Tuulivoimasta on taas hyviä uutisia kerrottavana. Euroopan unionissa rakennettiin tuulivoimaloita viime vuonna teholtaan runsaan 9600 megawatin verran. Se oli noin 21 prosenttia kaikkien energiamuotojen viime vuonna rakennetusta kapasiteetista EU:ssa.

EU:n tuulivoimakapasiteetti on tämän lisäyksen jäljiltä noin 94 tuhatta megawattia. Se riittäisi tuottamaan 6,3 prosenttia kaikesta Euroopan unionissa kulutetusta sähköstä, arvioi Euroopan tuulivoimayhdistys EWEA.

EWEA:n havainnollisista tilastoista (pdf) löytyy mielenkiintoisia lukuja myös muista energiamuodoista. Niistä uutisoi monipuolisimmin Climate Progress.

Kaiken kaikkiaan tuulivoimaa on rakennettu Euroopassa eniten Saksaan. Muita isoja eurooppalaisia "tuulimaita" ovat Espanja, Ranska, Italia ja Iso-Britannia. Iso-Britanniasta tuleekin viikon toinen iloinen tuuliuutinen: Irlanninmerellä otettiin viime viikolla käyttöön maailman tällä hetkellä suurin merituulipuisto. Walneyn merituulipuistossa on 102 tuuliturbiinia, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on noin 367 megawattia. Sen on laskettu täyttävän 320 tuhannen kotitalouden tarpeet.

Walneyn tuulivoimasta kirjoittivat Yale Environment 360, Reuters ja The Guardian.

Euroopan eteläpuolella tuulivoimaloiden käyttö on toistaiseksi niukempaa. Afrikkaan rakennetusta tuotantokapasiteetista 97 prosenttia eli 550 megawattia sijaitsee Egyptissä. Euroopan komission raportin mukaan Afrikassa on sentään potentiaalia nykyistä laajempaan tuulivoiman hyödyntämiseen.

Jos otetaan huomioon Afrikan nykyinen infrastruktuuri ja tuuliolosuhteiden alueellinen vaihtelu, suuremman mittakaavan tuulivoima olisi helpointa toteuttaa pohjoisessa - etenkin Välimeren rannikolla - ja lisäksi maanosan eteläpäässä. Afrikan tilanteesta kiinnostuneille samainen raportti tarjoaa tietoa myös muista uusiutuvan energian muodoista.

Irene of Bridgwater, ketsi joka palasi "hitaan rahdin" pariin. (Kuva: Ru Lochlea/Creative Commons)

Lopuksi vielä yksi tuulahdus Iso-Britanniasta! Jos kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan, tätä luettaessa Irene on seilannut vesille Plymouthin satamasta. Irene on 105-vuotias pieni puinen purjelaiva, jolla "Uuden aamunkoiton kauppiaat", The New Dawn Traders, aikovat purjehtia Atlantin valtameren poikki ja takaisin kauppatavaroita kuljettaen (seuraa matkan edistymistä kartalla tai Twitterissä).

Plymouthista lähtiessä Irenen lastina on brittiläistä luomuolutta, Espanjasta on tarkoitus ottaa mukaan oliiviöljyä, Brasiliasta on suunnitelmissa tuoda kaakaota, kahvia ja muita sikäläisiä kasvikunnan tuotteita, ja sitten vielä rommia Karibialta. Laiva palannee Iso-Britanniaan kesäkuussa.

Irene on lajinsa viimeisiä aluksia, ja tämän luonteeltaan symbolisen kauppamatkan yhtenä tavoitteena on kiinnittää huomiota tulevaisuuden vähähiilisen purjehdustekniikan mahdollisuuksiin.

Millaisia nuo modernit rahtilaivat sitten voisivat olla? Kenties jotain sellaista kuin Greenheart, B9 Ships, Aquarius Eco Ship tai Orcelle.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 5/2012

Havaintoja viime viikon (30.1.2012-5.2.2012) uutisista:

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä puulaji, nutkansypressi, kärsii ilmastonmuutoksesta. Kymmenien vuosien tutkimustyö on nyt tiivistetty selittämään, miksi nämä sinnikkäät puut ovat alkaneet kuolla pystyyn luoteisessa Pohjois-Amerikassa.

Nutkansypressi (Callitropsis nootkatensis eli Chamaecyparis nootkatensis) on Pohjois-Amerikan länsirannikolla luontaisesti esiintyvä hidaskasvuinen ainavihanta havupuu. Sopivissa oloissa moni yksilö saavuttaa 700-1200 vuoden iän. Nutkansypressin puuaines on hyvin arvostettua rakennusmateriaalia ja käyttöesineiden raaka-ainetta. Paikalliset alkuperäisasukkaat ovat tunteneet nutkansypressin käyttömahdollisuudet jo pitkään, ja se on ollut haluttua tuontitavaraa esimerkiksi Kiinassa.

Viimeisen sadan vuoden aikana nämä puut ovat tehneet yllättävällä tavalla kuolemaa monin paikoin levinneisyytensä ydinalueella. Noin 60-70 prosenttia nutkansypresseistä on kuollut yhteensä noin 2400 neliökilometrin alueella metsää Brittiläisessä Kolumbiassa ja eteläisessä Alaskassa.

Nutkansypressi viihtyy vuorilla märässä maaperässä, ja se kasvattaa juurensa lähelle maanpintaa. Puun vuosittainen kasvu käynnistyy hyvin varhain keväällä. Jos maassa ei ole silloin lämpöeristeeksi riittävää lumipeitettä, nutkansypressin juuret voivat paleltua pahasti. Juurivauriot johtavat lopulta puun kuolemaan. Paleltumisongelma on kärjistynyt, kun ilmastonmuutos on niukentanut lumipeitettä nutkansypressin kasvupaikoilla.

Nyt julkaistun tutkimuksen tuloksia halutaan käyttää nutkansypressin avuksi esimerkiksi Alaskassa, missä ilmaston odotetaan muuttuvan yhä vähälumisempaan suuntaan. Metsää valikoivasti harventamalla ja nutkansypressin taimia istuttamalla voidaan nutkansypressiä suosia vähemmän ankarilla kasvupaikoilla, joilla se ei muuten pärjäisi kilpailussa muiden puulajien kanssa.

Pystyyn kuolleita nutkansypressejä West Chichagof-Yakobin erämaa-alueella Tongassin kansallismetsässä Alaskassa. (Kuva © Paul Hennon)

Nutkansypressitutkimus julkaistiin BioScience-lehdessä.

Uudenlainen vandalismi uhkaa ilmastonmuutoksen puristuksessa kuihtuvia jäätiköitä. Chilessä epäillään, että siellä on tapahtunut röyhkeä jäätikköjään anastus. Hämäräperäinen, noin viiden tonnin painoinen jäälasti paljastui, kun eräs kylmäkuljetus pysäytettiin Cochranessa Patagoniassa.

Jään uskotaan olevan peräisin Jorge Monttin jäätiköstä, joka sijaitsee Bernardo O'Higginsin kansallispuistossa. Jorge Montt on yksi Chilen nopeimmin kutistuvia jäätiköitä. Vuosina 2010-2011 se lyheni noin kilometrin vuosivauhdilla.

BBC:n mukaan poliisi arvelee, että jäätä oltiin viemässä jääpaloiksi Santiagon baareihin ja ravintoloihin. BBC:n oman kirjeenvaihtajan mukaan ainakin turistit ovat jäätikköpalojen kohderyhmää. Ikivanha jää olisi mennyt myyntiin suunnilleen euron kilohinnalla.

Jorge Monttin jäätikkö helmikuussa 2010. Mereen päättyvä Jorge Montt on osa Eteläistä Patagonian jääkenttää, joka puolestaan on maailman kolmanneksi suurin maalla sijaitseva jäämuodostuma. (Kuva © Image Science and Analysis Laboratory, NASA-Johnson Space Center)

Utrechtin yliopiston tutkijat ovat tehneet uusia laskelmia siitä, miten paljon maataloudessa käytetään uusiutumatonta pohjavettä.

Tutkijat arvioivat, että vuonna 2000 noin kaksikymmentä prosenttia maatalouden kasteluvedestä otettiin uusiutumattomista pohjavesivaroista. Uusiutumatonta pohjavettä käytettiin eniten Intiassa (68 kuutiokilometriä), Pakistanissa (35 kuutiokilometriä) ja Yhdysvalloissa (30 kuutiokilometriä).

Maailmanlaajuisesti laskettuna käyttö on ollut lisääntymään päin jo pitkään. Vuosina 1960-2000 uusiutumattoman pohjaveden kastelukäyttö enemmän kuin kolminkertaistui. Käyttömäärä kasvoi tuona aikana 75 kuutiokilometristä 234 kuutiokilometriin vuodessa.

Pohjavesitutkimus julkaistiin Water Resources Research -lehdessä. [Jos linkki ei vie suoraan artikkeliin, eli on vieläkin rikki, kokeile tätä vaihtoehtoa.]

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.